Helsingin olutbaarit, osa 3: Töölö

On kesä*. On loma. On lauantai. On aikaa. Ehkä tällä kertaa hieman pidempi kierros.

Monta kertaa uusitun "arvonnan" tuloksena on Taka-Töölö. Viisi baaria. Sen vieressä Etu-Töölön kolmen baarin kierros tuntuu mahdolliselta jatkobonukselta. Lisäksi Etu-Töölön kolmesta ravintolakoulu Perho on kesän kiinni, joten seitsemän baarin Töölö-yhteiskierros alkoi kuulostaa houkuttelevalta. Perhossa ei sitä paitsi käsittääkseni ole muuten erikoisempaa valikoimaa, mutta ravintolakoululla on oma panimo ja näin uniikkeja oluita. Sen voi käydä syssymmällä.

Töölöt karkeasti. Kartalta puuttuu Pikku-Huopalahti,
jossa Feltbay on. Se on kartasta pohjoiseen.

Töölö on se alue, joka jää sisäsuomalaiselle Helsingistä ensimmäisenä mieleen, tai itselleni ainakin. Ei alue itsessään, sillä Töölöhän on vain geneeristä kantakaupungin asuinaluetta ilman mitään erityisen silmiinpistäviä piirteitä. Nimi "Töölö/Tölö" sen sijaan kuulostaa satunnaiselle savolaiselle niin hölmöltä, että muistan höhötelleeni sille jo hädin tuskin hampaat kasvatettuani.

Töölölle on rakastajansa, niin kuin kaikille kaupunginosille. Töölöä, etenkin Eteläistä, halkoo Runeberginkatu ja sitä ympäröivät Mannerheimintie ja Mechelininkatu. Niillä kaikilla on sen verran liikennettä, että omasta mielestäni alue tuntuu aina jotenkin kovin kiireiseltä, huonolla tavalla. Töölössä on toki ihan kivoja sivukatuja, jotka tuntuvat sitten vastapainoksi olevan aina kuolemanhiljaisia. Alueella on paljon hyviä ravintoloita ja olutkuppiloitakin sinne on muutama siunaantunut. Itse asiassa olen aika varma, että jossain Töölön kätköissä on piilotettuja helmiä, joita en osannut listaani kerätä.

Feltbay, Tilkanvierto 7

Töölön kierros on tietysti loogisinta aloittaa Töölön ulkopuolelta Pikku-Huopalahdesta. Jokseenkin etäisen merellisessä tunnelmassa nököttää ravintola Feltbay. Isohko terassi huokuu kummallista, hankalasti sanoin kuvattavaa, kahdeksankymmenlukulaista Järvi-Suomen baaritunnelmaa. Käyn sisältä ESB:n ja istahdan odottamaan Virallista Kuvaajaa. Odotan koko ajan, että joku ajaa terassin viereen moottoriveneellä. Meri on useamman sadan metrin päässä, joten odotukseni veneen suhteen ovat ehkä hieman liian korkealla.

Esimerkkinä toimivasta olutlistauksesta Dublinin
Porterhousen perusvalikoiman sisältävä olutvihko, joka
opetti 8 vuotta sitten aloittelevaa olutnörttiä enemmän
kuin moni muu teos.

Se oli niin hieno, että otin yhden muistoksi (se oli
nimeltäänkin "souvenir edition").

Miksei tämmöistä voi olla edes
kopiokonetasoisena suomalaisissa baareissa?

Feltbayn tiskillä on näppärä lista pullo-oluista. Innostun. Kerrankin lista. Jostain syystä Helsingin olutbaareissa pullo-oluet listataan enintään seinälle liidulla, jos sinnekään. Yleensä joutuu kaula pitkänä kuikuilemaan tiskin taakse kaappeihin, että mitähän siellä olisi tarjolla. Tuntemattomia oluita on hankala tilata kun etiketistä ei saa selvää, eikä ole mitään hajua minkähänlaista olutta pullossa on. Yksinkertainen paperilista, jossa on oluiden nimet ja lyhyt kuvaus, helpottaisi valinnassa huomattavasti. Feltbayn listakin osoittautuu vaihtuvien oluiden pullolistaksi. Parempi silti kuin ei mitään. Pisteet siitä.

Feltbayn valikoima on kuitenkin hyvä, pienen kaupunginosan korttelibaariksi jopa loistava. Vaihtuvissa on amerikkalaista ja pohjoismaista pienpanimoväriä, vakiovalikoimassa tyypillisempää belgi-britti-jenkkilinjaa. Hanoja ei huimasti, mutta Keisaria ja ESBiä ainakin. Hintataso on ehkä vähän ydinkeskustan paikkoja huokeampi. Ehkä.

Odottelen edelleen Virallista Kuvaajaa, jolla tuntuu kestävän. ESB vajoaa. Ohikulkijat kyräilevät. Pikku-Huopalahti on hiljainen lintukoto, joka tuntuu liian paljon pieneltä ruotsalaiselta saaristokylältä kuuluakseen oikeasti Helsinkiin, etenkään näin lähelle keskustaa. Huopalahden taloissa on värejä ja alueella on kryptinen pyramiditalo, "terassitalo". Olen aina ihmetellyt miten niin omaperäisen näköinen tönö on voitu sallia rakentaa suomalaiseen kaupunkiin. Kaupungin vakiokaavoittaja on varmaan ollut hermolomalla DDR:ssä ja tällainen lapsus on päässyt sattumaan.

Lopulta kaveri saapuu. Otamme oluet, puhumme pimpeistä. ESB hupeni odotellessa, joten paikkaan tilannetta Nøgne Ø Pale Alella. Vähän huolestuttaa ottaa toinen jo ensimmäisessä baarissa, edessä on kuitenkin pitkähkö kierros. Aikaa tosin on varattu yli kymmenen tuntia, joten mikäpä ettei.

Päädymme aihetta vaihdettuamme lopputulokseen, että Feltbay on ihan kiva korttelikapakka. Siltä ei ole mitään syytä odottaa hyvää olutvalikoimaa, eikä se luultavasti tarvitsisi hyvää olutvalikoimaa, mutta sellainen siellä kuitenkin on, joten vahva puolto. Jos asuisin Pikku-Huopalahdessa, olisin erittäin tyytyväinen paikan olemassaoloon. Sen verran syrjässä se kuitenkin omista vaikutusalueistani on, että tuskin aivan heti satun paikalle toiste.

Seuraavaan paikkaan on suhteellisen pitkä kävelymatka. Matkan varrella on entinen tuttujeni vakiopaikka High Level, joka mainostaa litran karhua kahdeksalla eurolla. Se on melkein Münchenin hinnoissa, joskin siellä sai Karhun sijaan Paulaneria suoraan puutynnyristä. On helle ja janokin jo vähän vaivaa. Harkitsemme Karhua sen aikaa kun mainos näkyy, mutta lopulta kävelemme ohi.

5 Penniä, Mannerheimintie 55

5 pennin taulussa on myös
totuus.

Etelään Mannerheimintietä päädymme viimein Viiteen Penniin. Paikalla on ollut ravintola jo viisikymmentäluvulta asti, mutta vasta kolmisen vuotta takaperin sen yhteyteen jalkautui myös oluttupa. Ravintolan ja oluttuvan puolet ovat omia kokonaisuuksiaan, kumpaankin on oma sisäänkäynti, eikä niitä yhdistä sisältä mikään väylä. Ihmettelin tätä ennen, mutta tällä vierailulla viimein tajusin, että puoliskot ovat fyysisesti eri taloissa, eikä välillä olevien seinien läpi varmaan ihan heittämällä ovia rakennella.

Menemme ensiksi ravintolan puolelle syömään. Ruoka on hillityn hintaista ja aika perinteistä suomalaista ravintolalinjaa. Tylsänä miehenä valitsen pizzan, kaveri ottaa leikkeen. Kana-Rucola-Vuohenjuusto-pizzan seuraksi poimin Fuller'sin IPAn, joka toimii sen kanssa suht hyvin. Sen lisäksi, että oluttuvan puoli on fyysisesti erillinen ravintolasta, ei se oikein tunnu kovin integroidulta ravintolapuoleen muutenkaan. En ollut ennen käynyt täällä syömässä, mutta oluttupa on vakuuttanut aiemmin niin, että jotenkin odottelin ruokalistalta olutsuosituksia annoksille ja muutakin olutteemaan liittyvää. Noh, aina ei voi voittaa. Ruoka oli kuitenkin ihan hyvää ja hintansa väärtiä. Niinpä mahat täynnä vaihdamme seinän taakse.

Pizza kaipasi omaan makuuni enemmän rucolaa,
mutta hintaisekseen oikein hyvä.

Viiden pennin oluttupa onkin sitten se voittajan valinta. Kuppila ei ole kovin hyvällä sijainnilla itseäni ajatellen, mutta jos asuisin lähempänä, olisin vakioasiakas. Hieno valikoima craft-beer-henkistä kamaa, joka tuntuu uudistuvan jatkuvasti. Aina kun olen paikalle sattunut, on ollut jotain erikoisempaa erää, jota ei yleensä muualta ole löytynyt tai jos on, ei ainakaan ihan naapurista. Kymmenen oluthanaa, joiden asettelu onkin oikeastaan ainoa valituksen aihe, koska ne ovat kummallisessa vaakahärdellissä, joka peittää kunnon katsekontaktin myyjään ja täyttää koko tiskin niin, ettei äkkinäisenä tiedä mistä välistä maksu pitäisi suorittaa. Viskivalikoima on myös mainio. Baarin sisuskalutkin oikeaoppisesti tummat, hämärät ja kotoisat. Tynnyreitä ja oransseja seiniä. Miellyttävä mesta, johon tekee mieli jäädä pidemmäksikin aikaa. Lyhyesti sanoen, mielestäni yksi stadin parhaista olutravintoloista tällä hetkellä. Eikä edes kuulu ketjuihin.

Tällä kertaa kuitenkin terassille, kun on sen verran erinomainen kesäpäivä, että menen mukaan tähän valtakunnalliseen terassipsykoosiin vaikka sisimmässäni tiedänkin sen olevan virhe. Juomme Malmgårdin Proto #5:t. Pernajassa on näissä protoissa palikat kohdallaan melkein paremmin kuin perustuotteidensa kanssa ja tämäkin saison on perin toimiva. Sisällä oli tyhjää, mutta terassilla on väkeäkin. Naapuripöydässä englantilaiset kiistelevät englantilaisuudestaan. Me puhumme Mannerheimintiestä. Se kun nopeasti muistuttaa miksei se ole hellepäivänä ihmisen ystävä. Nahka kärisee auringonpaisteessa kivitalojen lomassa, liikennettä ohi on niin helvetisti. Olisi pitänyt jäädä sisään. Ei tässä mitään sisiliskoja olla.

Risteyksen toisella puolella näkyy jo kolmas kohteemme, joten siirrymmekin varjoon sinne.



Hadanka, Mannerheimintie 104

Hadanka, nähtynä 5 pennin terassilta.

Hadanka on yksi HOK-Elannon Oluthuone-ketjun tsekkipubeista. Siis yksi niistä mitkä muuttuvat parahillaan pohjoismais-teemaisiksi. Hadankasta on tulossa suomikeskeinen Ölhus Helsinki. Vähän pelkäsin, ettei yhtään näistä tsekkiteemaisista ehtisi päästä mukaan, mutta Hadanka on kuitenkin vielä vanha itsensä. Hyvä niin.

Kokemukseni Hadankasta ovat melko vähäiset ja yleensä ajalta ennen Viiden Pennin oluttupaa. En ole käynyt Poseidonissa, mutta (ex-)Milenkaan ja (ex-)Hostinaan verrattuna Hadanka on mielestäni tsekkituvista pienin. Siinä on yksi tupahuone, joka on täytetty tuoleilla ja toinen muutaman pöydän "siipi". Tuolien väleissä on legendojen mukaan pöytiäkin, mutta itselleni Hadanka on aina tuntunut yhdeltä älyttömältä tuoliviidakolta. Luultavasti tuoleja on ihan järkevässä suhteessa pöytiin, jos niitä rupeaisi laskemaan, mutta kun paikka on illemmalla täynnä, sen kokee toisin. Tunnelma on kieltämättä jotenkin tsekkimäinen, mitä nyt pivnice-vierailuista yli kymmenen vuoden takaa muistan.

Nyt on kuitenkin vielä tyhjää. Poimimme juomaksi OlutHuoneiden heinäkuun kuukauden oluen, Mikkellerin Peter, Paul & Maryn, joka ei erityisemmin säväytä. Ei se huonokaan ole. Maistuu jotenkin tyypillisen Mikkelleriltä, joka on vähän kumma reaktio olueen panimolta, jolta on tullut yli kuusisataa eri olutta. Hadankalla ei ole terassia, mikä on ilmeisesti kesäsuomessa jonkin sortin elinehto. Sisällä ei tietysti porota tukahduttava aurinko, joka on jostain täysin käsittämättömästä syystä ilmeisesti jollain tasolla kivaa. Siellä ei myöskään ole yhtään paidatonta kesämiestä tai pakarashortsien ikärajoja koettelevaa humalaista puumaa. Sen sijaan siellä on miellyttävän viileää ja ystävällinen oluenkaataja. Yhtä helvettiä siis.

Hadankan valikoimasta ja hanoista korostuu vähemmän yllättäen tsekkiläisyys. Muuta valikoimaa on sellaisen perushyvän olutbaarin verran: tutut belgit, jokunen britti, jne. Mitään hämmentävän yllättävää ei, mutta kyllä täälläkin illan saisi maistelemalla kulumaan.

Siihen ei kuitenkaan ole aikaa, sillä kuulemme kalojen kutsun.

Janoinen Lohi, Linnakoskenkatu 12

Janoinen Lohi osoittautuu melko nopeaksi varikkopysähdykseksi. Linnankoskenkadun ja Topeliuksenkadun kulmassa sijaitseva kalaravintola on mannermaishenkinen ja miellyttävä tila. Tullessamme paikalle baarissa on töissä sosiaalinen nuori jannu, joka sai olon tuntumaan tervetulleelta kuin vanhan tutun vaikka tulin Loheen ehkä kolmatta kertaa seitsemään vuoteen.

Lohi on perusmukava kalaravintola. Yksi huone, pieni terassin puoli. Neljätoista hanaa ja suhteellisen hyvät pullovalikoimat. Ei missään nimessä mitään valittamista, jos ei erityistä kehumistakaan. Yllättävän kiva oleskelumesta ehkä vähän kolkommassa päässä Töölöä. Otamme Vlaamsche Zotten Witbierit. Perin toimiva wit.

Aikoinaan näin Janoisessa Lohessa keskisen Helsingin härskeimmän takatukan. Nyt takatukkamies ei ole paikalla ja turistuamme aikamme suuntaamme witien huvettua takaisin kohti Mannerheimintietä.

William K. Mannerheimintie, Mannerheimintie 72

Julkisivuremontti (?) kätkee William K. Mannerheimin
sisäänkäynnin tänä kesänä.

Vaellus on edennyt sen verran rauhallisella tahdilla, että ilta alkaa jo hieman viilentyä. William K. Mannerheimintie on viimeinen baari, jonka laskin alunperin Taka-Töölöön kuuluvaksi. Sisällä pitäisi päättää jatkammeko kierrosta vielä kahden baarin verran. Vaikka olutta on jo kulunut monta mukia, tahti on ollut sen verran hillitty, ettei tilanne ole ottanut meistä yliotetta vaan olemme edelleen sivistyneen eurooppalaisesti liikkeellä. Mitä nyt tunnemme itsemme aavistuksen nuoremmiksi, komeammiksi ja viisaammiksi. Tätä tunnetta juhlistaaksemme tilaamme Thornbridgen ja Sierra Nevadan yhteistyön Twin Peaks, joka on ihan kiva APA.

William K:kin on melkein tyhjä. Ihan oikeasti. Alan ymmärtää näillä baarikierroksilla pikkuhiljaa ravintola-alan hätähuudon. Jos baarilla on sopiva terassi ja keli on suotuisa, terassi vetää, mutta huonommalla säällä ja/tai terassittomissa baareissa ei tunnu istuvan juuri ketään ennen iltakymmentä! Iltakymmenen jälkeen sitten miltei baari kuin baari on vähän turhankin täynnä, ainakin viikonlopuisin. Aika kallista lystiähän se tietty pidempään istuskella. THL mahtaa olla mielissään baarien hintatasosta. Kotona tai puistossa keissitolkulla pohjiksi vedetty halpa pussikalja on ilmeisesti kovin paljon terveellisempää kuin baarissa istuminen.

William K. Mannerheimintie on se alkuperäinen William K., perustettu 1991 ja Oluthuoneiden sivujen mukaan "OlutHuoneiden kantaisä". Käytännössä baari on yksi iso huone, jossa on mukavan lämmin tunnelma. On tämä varmasti 23 vuotta sitten päräyttänyt keskikaljabaarista paikalle vaeltanutta. Tätä nykyä aika perussettiä (mikä ei ole välttämättä huono asia). Valikoima on suht hyvä, belgeihin päin kallellaan.

Päätös kierroksen jatkamisesta painaa mieltä sen verran, että pohdimme sitä toisen oluen äärellä. Käyn tiskiltä Orvalia. Virallinen Kuvaaja edelliset käytyään mainitsi erikseen, miten oli mukava palvelu. Totean saman. Lasien valuttua loppuun jatkopäätös on valmis. Ajatelkaa nyt, siellä seuraavassakin paikassa voi olla Orvalia!

Matka Vastarannan Kiiskeen on kuitenkin hirvittävän pitkä. Yli kilometri. Runeberginkadun ja Eteläisen Hesperiankadun kulmassa matkan varrella on legendaarinen kulttuuriravintola Elite. Puiden varjossa muhiva iso terassi tuntuu illan viiletessä kutsuvalta ja olen aika varma, etten ole ennen tutustunut tähän Helsingin ehkä yhteen maineikkaimmista kapakoista, joten pysähdymme janoissamme jo siihen. Tämä ei kuulu olutkierrokseen. Niinpä tilaamme oluen sijaan Gin & Tonicit. Ne maksavat aivan helvetisti. Toteamme virheemme ja lipenemme paikalta vauhdilla.

Vastarannan Kiiski, Runeberginkatu 26

Kiiski on, kuten penaalin terävimmät pensselit jo arvasivat, Janoisen Lohen tavoin osa kalaravintolat-ketjua. Olen aina tykännyt Kiisken nimestä. Se eroaa muista kalaravintoloista olemalla paljon vähemmän positiivisen kuuloinen olemalla, noh, vastarannan kiiski.

Tilaamme varmat Thornbridgen Kiplingit ja siirrymme tuvan perukoille. Kiiskessä on yksi iso huone sivummalla ja jonkun verran tilaa myös tiskin edessä. Muistan joskus juopotelleeni perin epäsivistyneesti täällä takavuosina ja muistan viimeisen muistikuvani olevan sen hetken kun menetän muistini loppuillasta. Seurueessa oli toimittajia, joka on melkein yhtä paha yhdistelmä alkoholin kanssa kuin kokit ja muusikot. Siihen ja pariin satunnaiseen ohikävellessä tehtyyn vierailuun kokemukset Kiiskestä jäävätkin. Perin mukavan oloinen kalaravintola se silti on.

Kierrosten kaikkiaan kolmantena kalaravintolana Kiiskestä on vaikea keksiä enää mitään kuvattavaa. Kalaravintoloiden varma fiilis ja varmat valikoimat.

Vessaan mennessä tiskin edestä kajahtaa.

"Haa!"
"Hoo! Minä mietinkin oletko sinä täällä!"
"Mietin ihan samaa kun huomasin, että olette täälläpäin kierroksella."

Tiskillä on asioimassa ujoine koirineen vanha koulukaveri, jota en ole nähnyt vuosiin. Silti osasin vähän odottaa. Täysin odottamaton yllätystapaaminen kun on sosiaalimedian aikana näköjään täysin mahdotonta. Minä tiesin Kiisken Töölössä asuvan tutun vakiopaikaksi FB-päivitysten perusteella ja kun menin mainitsemaan samaisessa mediassa Töölön kierroksen alkavan, oli yllätyksen teho vähentynyt siltäkin puolelta.


Kaveri liittyy seuraamme. Kertaamme juorut, toteamme tilanteen, jauhamme paljon paskaa. No jos vielä toiset kun seuraakin tuli, tuumimme ja tilaamme Köstritzer Kellerbierit. Toimiva perus-kellerbier vauhdittaa keskustelua eteenpäin. Tätä baarit parhaimmillaan ovat. Tapaamispaikkoja, joissa voi törmätä tuttuihin ja joissa voi ehkä tehdä uusiakin tuttuja (jos siis ei ole tällainen kaltaiseni asosiaalinen kääpä). Kyläkuppilat ja kortteliravintolat olisivat oiva osa sitä paljon kaivattua yhteisöllisyyttä. Sitä joka korjaa erakoitumista, syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia. THL muuten suosittelee yhteisöllisyyden lisäämiseksi mm. "taidelähtöisiä menetelmiä". Baarilähtöisiä eivät suosittele, jännästi. No, ehkä ne siellä tietävät kun ovat kouluja käyneet. Varmaankin sitten "yhteisötanssi" vetää paremmin porukan kokoon kuin seurustelu parin oluen edessä.

"Teillä kierros jatkuu?"
"Urhoon pitäisi vielä kyetä."
"Tulenpa seuraksi."

St. Urho's Pub, Museokatu 10

Pyhä Urho, tuttavallisemmin Urkki, on kieli poskessa Kekkosen mukaan nimetty perinteikäs pubi Ostrobotnian, tuttavallisemmin Bottan, talossa. Eduskuntatalon kulmalla sijaitseva opiskelijaosakuntien omistama talo on historiallisesti vähintään yhtä maineikas kuin musta kuolema, eikä sen historiaa lie tässä syytä sen enempi käydä läpi. Talossa on Urkin lisäksi monikerroksinen ravintola-yökerho Manala, jonka itse tunnen lähinnä aika hyvistä pizzoista ja hyvin satunnaisista yökerhovierailuista. Yökerho on kai myös Manalaa, en ole ihan selvillä talon hierarkiasta. Vaan eipä se Urkkiin liitykään.

Urkki on oma kokonaisuutensa. Se on pitkälti brittihenkinen pubi, vaikka varsinainen tuvan puoli siitä ei mielestäni juurikaan muistuta englantilaista pubia. Se on jotenkin liian avara. Tiskistä oikealle sen sijaan löytyy kummallinen viktoriaanishenkinen aidattu tummapuinen koroke, jossa on nastoilla kiinnitetyllä nahalla vuoratut jäykät kirkkohenkiset puupenkit. Jostain syystä korokkeesta huokuu niin brittiläinen meininki, että se riittää koko baarille. Suuntaankin sinne aina kun siellä on tilaa. Nyt on.

Baari ei ole tyhjä, mutta ei erityisen täysikään, mikä vähän kummastuttaa, sillä MM-kisojen pronssiottelu on käynnissä. Luulisi nyt jalkapallo-ottelun vetävän väkeä baariin (finaaliottelun päivänä Cellassa tulee onneksi todettua, että kyllä vetää ja aika paljon vetääkin). Ottelu tuntuu kiinnostavan baarimikkoakin enemmän kuin asiakkaiden palvelu, jonka panemme kärttyisästi merkille. Menemme kiroilemaan asioiden tolaa korokkeelle. Luultavasti emme ole enää itsekään asiakkaita parhaimmasta päästä.

Urkin valikoima on aika tasaisesti kaikkialta. Hanoista löytyy vähän jokaista suurempaa olutmaata, kuten pulloistakin. Real alea on pari hanaa, joista toinen on aina ESB:tä. Muistelen jostain triviavisasta, että St. Urho's myy jopa eniten real ale -ESB:tä maailmassa. Pyhässä Urhossa selkeästi siis ymmärretään hyvän oluen päälle. Paikka järjestääkin teemaviikkoja (sahtiviikot, porterviikot, jne.) aika vakituiseen ja on teettänyt omia presidenttien mukaan nimettyjä oluitakin viime aikoina. Hyvin aktiivinen ja perinteikäskin olutbaari siis. Omaan elämään Urkki on vain jotenkin syrjässä ja siellä tulee käytyä todella harvoin. Paljon harvemmin kuin paikka ansaitsisi.

Turinamme alkaa maustua suhuässällä. On tullut aika laittaa kierrokselle piste.

Aamulla kadun vain kotimatkalla ostettua burgeria.

---

Ennen Virallisten Paikallisten suosituksia, itse nostan vielä alueelta esiin Korjaamon, jolla on mielestäni ehkä Helsingin paras terassi. Vehreä ja rauhallinen sisäpiha erottuu vilkkaasti liikennöityjen katujen pölyisistä terdeistä edukseen ja vähän todella hyvin erottuukin. Korjaamolla on myös jonkin verran olutvalikoimaa, muttei kokemukseni mukaan niin, että olisin sitä erikseen kierrokselle ottanut. Tilanne on tosin voinut muuttua viime kesästä.

Raportti viime kesän Korjaamon Olutmarkkinoista.

---
Virallisten Paikallisten suositukset.

Virallisia Paikallisia oli tällä kertaa kaksi, sillä kaksi oli alueitakin teoriassa. Ensimmäinen VP Huopalahti-Taka-Töölö -akselilta ilmoitti parhaaksi Viiden Pennin ja mainitsi erityisesti palvelun "silloin kun siellä on Harri". En tiedä kuka Harri on, mutta hyvä Harri! Lisämainintoina Feltbay olutlistan ja ilmaisen biljardin puolesta, tosin karaokeiltoja moitittiin (niin kuin pitääkin). Etu-Töölöstä maininnan sai pikkuruinen intialais/bollywood-henkinen Bhangra.

Etu-Töölön VP, eli tämä johon törmäsimme kierroksella, mainitsi ilmiselvän kala-kantiksensa ulkopuolelta "erittäin sisäänpäinlämpeävän, mutta pesäkolomaisen" Laiskan Karhun Mechelininkadulta ja myöskin Bhangran: "pieni kuin mikä, mutta henkilökunta superystävällistä, petollinen kotimatkan seireeni baariksi".

Vaikkei olutbaari olekaan, tämä Bhangra pitää selvästi tarkastaa. Se vaikutti kehujen perusteella ja ohimennen ikkunasta vilkaistessa sopivalta väriläiskältä iltaan kun perjantainen Sodoman mustuus alkaa nousta taivaalle ja ihmisiin.

*Tätä kirjoittaessa on todella vahvasti kesä. Siinä määrin, että tähän kirjoitukseen on uponnut päiväkausia aikaa, kun ei näillä helteillä oikein jaksa yli puolta tuntia aivotoimintaa kerralla.