Perinneruokaparitus: Kalakeitto

Pohjustus:

Tähän postaukseen minut ajoi kaksi asiaa.

1) Viime vuonna yritin täydellä sokkoammunnalla parittaa kalakukkoa, mutta toimivaa paria ei niin savolaiselle ruualle löytynyt äkki-istumalta. Olen päättänyt, että löydän kukolle täydellisen parin tai itken ja löydän.

2) Taannoin törkkäydyin Twitterissä keskusteluun läskisoosista. Habanero Kitchen -blogia pitävä @Qulinaristi kysyi keskustelun lomassa mitä olutta suosittelisin läskisoosille. Kokemusta ei ollut, paitsi, että possulle yleensä käy pilsner / vaalea lager. Pienellä mietinnällä päädyin kuitenkin suosittelemaan ihan lonkalta sen lisäksi dunkelia (lihaan käristetään rapea pinta, dunkelissa on sille sopivaa karamellista maltaisuutta, joten ehkä...). Palautteesta päätellen oli ollut hyvää. Mietin, että suomalaiselle ruualle suositellaan aina vaaleaa lageria, lähinnä koska täällä ei 70 vuoteen juuri muuta saanut. Ehkä löytyisi jotain muitakin toimivia yllättävämpiä pareja.

"Isäntä kun kaljoo juop ja arkenaki kellii,
Rengin juhla ainua, jos pyhänä sais vellii.
Kylymässä mualimassa ja pyhänä sais vellii"

Joillekin ruuille se vaalea lager toki sopii kuin nyrkki silmään, muttei kaikille. Jos se unohdetaan, monille suomalaisille perinneruuille ei ole ilmiselvää olutparia. Tai varmasti jonkun paritus-gurun mielestä on, mutta ei siis mitään perinteistä olutparia, jota ei tarvitsisi ilman ammattilaisavustusta miettiä. Ehkä sahti toisinaan, mutta useimmiten niiden kanssa juodaan maitoa, piimää tai ehkä kotikaljaa. Niissäkään kyseessä ei ole niinkään harkittu valinta kuin käytännön sanelema juttu, niin kuin monissa perinnereseptien aineksissakin. Tripeliä ei ole ollut tillilihan kanssa tarjota, joten eipä sen loistavuuttakaan ole voitu ymmärtää. Tai huonoutta.

Perinneruuat tehdään perinteisesti kotona. Kotonani ei ikävä kyllä ole master cicerone-sertifioitua ukkelia kaapissa tarpeen varalle avuksi, niinpä pareja pitää siis etsiä itse. Jos ei hyviä, niin ainakin varoittavana esimerkkinä huonoja. Sitäpaitsi keskeneräisiä blogijuttusarjoja ole koskaan liikaa. Etenkään sellaisia, joilla ei ole loppua edes näkyvissä.

Makumaailmahan ei suomalaisessa keittiössä ole äkkiseltään tuumailtuna mikään villin monipuolinen, koska täällä Ultima Thulessa ei kovin monipuolisia aineksia ole kasvanut. Mutta kun reseptejä vähän enemmän kaivelee niin onhan siellä vähän vaihtelevampaakin tavaraa, ettei pelkäksi ruisleivän ja nyrkkitalkkunan syönniksi mene. Ja toisaalta se, joka väittää ettei vilja, rasva ja suola ole yhdessä hyvää, valehtelee.

Kuten Chimayn parissa ruuan suhteen, valitsen oluet oman vielä lastenaskelissa haparoivan paritusfiilikseni mukaan pohjaten vähän kirjallisuuteen tai internetiin jos ihan menee sormi suuhun. Garrett Oliverin ja Aniko Lehtisen kirjat ainakin kulunevat tässä(kin) yhteydessä. Parit menevat sitten miten menevät. Kerron myös huonoista kokemuksista.

---

Itse asiaan: Kalakeitto

Ensimmäiseksi perinneruuaksi päätin valita perinteisen kermaisen kalakeiton. Ensinnäkin se ei ole kovin friikki alueellinen kalakukko tai lapskoussi -henkinen valinta ja toisekseen sitä syödään edelleen yhtenään.

En ollut tehnyt kalakeittoa aikoihin, enkä ole mikään kovin kummoinen ruuanlaittaja ns. lonkalta, joten turvauduin reseptiin. Päädyin googletuksella Glorian Ruoka&Viinin sivuilla olevaan Pure Bistron keittiömestarin versioon. Eritoten siksi, että se oli ensimmäinen löytämäni resepti, jossa keitto tehtiin kalaliemeen eikä veteen. Lopputulos on vähän oudoista työvaiheista huolimatta hyvin perinteisen makuinen ja hyvä keitto.

Ensimmäiseksi juomaksi valitsin Hoegaardenin, koska witbier toimii monien ruokien kanssa ja hennompi vehnäolut toiminee keiton mietojen makujen kanssa lyömättä yli.

Toiseksi vähän oudommaksi vaihtoehdoksi saison, tarkemmin Alkon käytännössä ainoa eli Saison Dupont Biologique. Saisonissa on tiettyä yrttisyyttä, jonka toivoin toimivan tillin kanssa ja siinä on myös leikkaavaa voimaa rasvalle.


Kolmanneksi Malmgård Blond Ale. Ensinnäkin koska haluan aina tarjota perinneruualle kotimaista paria. Toiseksi koska reseptin sivupalkissa reseptin kirjoittaja itse sitä suosittelee maidon ohella. Muuten en ehkä olisi tätä olutta valinnut. Kyseessä ei ole missään nimessä lempioluitani. Malmgård tekee loistaviakin tuotteita, mutta Blond Ale ei oikein sovi omaan makuuni. Yksinään se menettelee, mutta jotenkin hyökkäävän kulmikas se on ja hiivan tuomat maut korostuvat oudon tunkkaisesti humaloinnin kanssa. Ja sori Malmgård, mutta näistä kolmesta oluena ehdottomasti huonoin. Tosin kaksi muuta ovat toki aika maailmanklassikoita...

Päädyin tekemään keiton lohen sijaan siiasta, muuten noudatin reseptiä. Ruokaa laittaessa täytyy aina kuitenkin mokailla ja lopputuloksessani oli ehkä liian vähän sekä perunaa (kaapissa olikin vain neljä), että kalaa (liian pieni siika) suhteessa liemeen. Lopputulos oli kuitenkin todella maukasta. Hyvä resepti.

Ensimmäiselle lautaselle kokeilen pariksi Hoegaardenia ja Dupontia. Molemmat toimivat tavallaan, mutteivät täysin. Hoegaardenin vehnäinen makeus lyö vähän yli, eikä siitä oikein ole muuten vastusta keiton rasvalle. Saison puolestaan leikkaa rasvan läpi kyllä oikein pirtsakan tehokkaasti, mutta muuten jää kovin mitäänsanomattomaksi. Saison toimi kuitenkin paremmin ja jätin lopun witbierin jälkiruuaksi.

Onneksi keitto oli hyvää, niin mielellään santsasi toisen lautasen. Sille Malmgårdin Blondia. Heti ensimmäisestä siemauksesta on selvä, että nyt löytyi tämän kisan voittaja. Se on ennenkin selvinnyt, että paras olut ei välttämättä ole paras pari. Blond Alen hyökkäävä hiiva-aromin ja humaloinnin kombo tasaantuu kermaisuutta vasten hyvin ja oluen maltaat ja katkerointi pääsee hedelmäisyyden alta esiin. Oluesta tulee suoraan sanoen parempi. Kevyt yrttisyys pelaa kuitenkin suht hyvin tillin kanssa ja lopuksi sitruksinen humalointi tulee taas esiin keiton kermaisuuden läpi raikkaasti puhtaaseen suuhun jälkimauksi. Ja sitrushan tunnetusti toimii kalalle.

Lopputulemana: Vaalea belgiale toimii hyvin. Ei ollut keittiömestari väärässä. Välillä keitolla tosin on hankaluuksia taistella juuri sitä hyökkäävyyttä vastaan, josta en ko. oluessa tykkää. Joku hieman pehmeämpi vaalea belgi voisi toimia vielä paremmin.

PS: Perinneruokia käärin kokoon jo melkoisen listan, ettei lopu harrastus vahingossa kesken, mutta lisää oman alueen omituisuuksia saa ehdottaa. Tosin savolainen keittiö on ihan keittokirjan muodossa hallussa ja raumalaisille tiedoksi että lapskoussi ja topseilivellinki ovat jo listassa. :)