Kirja-arvio: William Knoedelseder - Bitter Brew

Kuva: Audible.com

Tässäpä kirja, tai äänikirja, jonka vuoksi olen viime aikoina katsonut Youtubesta paljon Budweiserin mainoksia. Bud ei tunnetusti ole olutharrastajien piirissä mikään erityisen arvostettu olut. Tai oikeastaan se on suorastaan inhotuimpien listalla. Se edustaa monille kaikkea mikä oluessa meni amerikkalaisten käsissä pieleen 1900-luvulla. Se on lähes mauton, ohut ja mitäänsanomaton riisillä jatkettu teollinen lager. Sitä tehdään valtavia valtavia valtavia määriä ja harva sitä juo makunautinnon takia. Kuten kaikki teolliset lagerit, se on puhdasta ja tasalaatuista, mutta siitä sitä harvemmin kiitellään.

Usein unohdetaan myös, että Anheuser-Busch oli koostaan huolimatta perheyritys. Firmaa näet johti Buschin suku aina 1800-luvulta vuoden 2008 InBev-fuusioon asti. Siitä on William Knodelseder kirjoittanut historiikin Bitter Brew. Kirja kertoo maailman suurimmaksi kasvaneen panimon tarinan sitä johtaneiden Buschin suvun hahmojen kautta vuoteen 2012 asti. Alku menee aika vauhdilla. 1800-luvulta kieltolakiin seuraillaan yrityksen alkuperäistä kasvua aikansa jätiksi. Kieltolain läpi sinnittely ohitetaan myös melko nopeasti.

Varsinainen tarina alkaa oikeastaan vasta sen jälkeen: kieltolaista menestykseen nousun kautta lopulta perheyhtiön myymiseen. Värikäs August "Gussie" Busch haalii ensin firman kontrollin veljeltään itselleen ja kasvattaa lopulta panimon huimaan menestykseen ja itsensä rakastetuksi patruunaksi. Gussieta seuraa August III, tiukka huumorintajuton kontrollifriikki, jonka johdolla Bud kestää Millerin nousun ja alan hurjan keskittymisen (ja joka on oluen laatua maanisesti kyttäävä supermaistaja eikä "pidä humalan katkeruudesta" mikä selittänee paljon...). Sitten kuvioon astuu lellitty "rich kid"-pölvästi August IV, jolle maistuu enemmän kokaiini, halvat naiset ja vainoharha kuin vastuullinen yritysjohtaminen. Sitten ollaankin fuusiokunnossa.

Bitter Brew on hemmetin viihdyttävästi kerrottu tarina. Olut ja panimotoiminta jää siitä päättävien persoonien varjoon, mutta olennaisimmat oppitunnit 1900-luvun amerikkalaisen panimotoiminan historiasta tulevat esiin: Kieltolain haasteet ja siitä palautuminen, markkinoinnin merkitys, tuotannon halpuuttamisen tappama Schlitz, alan keskittyminen muutamiin jättimäisiin toimijoihin ja Millerin ja "light"-oluiden nousu. Pienpanimot ovat tässä jättiläisten tanssissa sellaisia kärpäsenpaskan kokoisia säätäjiä, että ne mainitaan yhden kerran sivulauseessa.

Kirja puhuu vahvasti sen puolesta, että huolimatta jatkuvasta kasvun, rahan, vallan ja firman edun tavoittelusta Buschit olivat ylpeitä Budistaan. Vaikka mitä muita tuotekokeiluja tehtäisiin, Budin reseptiin ei kosketa, eikä tuotannossa tehdä kompromisseja. Bud Lightin tekemistäkin jahkailtiin pitkään. Tosin jotenkin se kuuluisa perinteinen pitkä prosessi (eli käytännössä lagerointi) tuntuu silti jännästi lyhenevän kirjan aikana. Ja tuskin siinä Budweisista hankitussa reseptissäkään riisiä oli mukana...

Kun nuorin Busch astuu kuvioihin mukaan loppupuolella, Knoedelseder keskittyy yhä enempi uuden päähenkilönsä henkilökohtaisen elämän toilailuihin. Ukko kun ehtii kokkeli- ja nappipäissään sekoilemaan ns. kylliksi. Kyllä siinä sivussa ehditään silti käymään läpi muutamat menestyksekkäät mainoskampanjat ja järjettömimmät tuotelanseeraukset (kuten "Spykesit"). Väistämättömän fuusion syntipukiksi joutunut törhelö August IV kaartaa toimarin paikalta rujosti savuten suoraan tantereeseen ja jälki ei ole kaunista.

Päälle 150 vuoden tarinassa riittää jännittäviä vaiheita ja ne on viihdyttävästi kerrottu. Samalla oppii hieman amerikkalaisen teollisen oluen historiaa etenkin 1900-luvulta ja ehkä vähän arvostamaankin kovin turhanpäiväistä olutta valmistavaa firmaa, joka kuitenkin lopulta massiivisesta koostaan huolimatta oli vielä vahvasti Buschin perheeseen liittyvä perheyritys. Fuusion jälkeen muodostunut AB-InBev ei ole enää historiallinen panimoyritys vaan kylmä ja kasvoton kokoelma brändejä.

Suosittelen ehdottomasti. Ainoana miinuksena kirjailija innostuu ajoittain kertoilemaan myös Gussien hankkiman Cardinals-baseball joukkueen menestyksestä. Mikäs siinä, kuuluuhan se perheen tarinaan, mutta kun juttu tuppaa menemään kovin urheilutilastoinniksi ja kun ei lajista ymmärrä mitään niin vähän pihalla siinä on.

Äänikirjasta vielä sen verran, että lukija Peter Berkrot on paremmasta päästä lukijoita, selkeä ja miellyttävän ääninen kunhan jenkkiaksenttiin tottuu.