Kööpenhamina ja craft-buumin kuolema

Piipahdin ensimmäistä kertaa eläissäni Tanskassa, Kööpenhaminassa tietenkin. Tanska on monella tapaa oleellinen olutmaa, joka usein ohitetaan suuria olutmaita luetellessa. Ehkä se johtuu siitä, ettei sieltä ole peräisin mitään klassista tyyliä tai muuta sellaista.

Historiaa on toki paljon, mutta tätä nykyä Euroopassa Tanska on oluen merkkimaa siinäkin mielessä, että se on Suomessakin vellovan "craft"-olutbuumin keskipisteessä. Tanskaan tulevat Amerikan uudet trendit ensimmäisenä ja siellä on uusia mokomia kehitelty. Muita varsinaisia pienpanimoita oli toki jo aiemminkin ja paljon niitä on nykyäänkin, mutta tätä nykyä, etenkin ulkoapäin katsellessa, Tanskan buumin voi sanoa henkilöityvän kiertolaispanimo Mikkellerin ympärille. Ja kun katsoo panimon baariviritelmien määrää Kööpenhaminassa, voi sanoa etenkin pääkaupungin olutskenen aika paljon pyörivän juuri Mikkellerin lähistöllä. Niihinpä näin nopea tutustuminenkin pääosin jäi.

Perjantai, pitkä perjantai

Tulimme paikalle vain puolitoista tuntia myöhässä olleella koneella torstai-iltana ja perjantaina oli tarkoitus syöpötellä ja juopotella, lauantain jäädessä muille kulttuuririennoille. Hotel Østerport saman nimisen juna-aseman vieressä oli halpa. Syykin selvisi ensimmäisen junan täristessä ihan ikkunan vierestä. Yllättävän hyvin niiden kolussa kuitenkin nukuttua sai.

Perjantai alkoi aamupalalta luonnollisesti kohti Vesterbrota ja Mikkeller Baria, joka oli tietenkin vielä kiinni. Tuopillisen matkaperinteitä kunnioittaen, aina pitää ensin yrittää kiinni olevaan baariin. Hivenen turhan aikaisin siis liikkeellä. Siispä seuraavaan suht lähellä olevaan mestaan eli Warpigsiin, hitaasti löntystellen. Matkalla kävin ihmettelemässä maineikkaan Ølbutikkenin ikkunaa. Vaikutti tyhjältä.

Warpigs on panimobaari. Mikkellerin ja amerikkalaisen 3 Floydsin panimon yhteisprojekti vanhalla teurastamoalueella. Se on panimobaarin lisäksi myös barbecuesavustamo ja ravintola. Kävellessä sisään iski oikealta aidon barbecuelihan aromit ja vasemmalta mäskäytyvän oluen vastaavat. Katonrajasta pauhasi Dark Angel. Helvetti Dark Angel! Ei sellaista 80-luvun rässiä soiteta baarissa sen takia, että pitää soittaa jotain hevii. Sitä soitetaan sen takia, että se tiedetään ja siitä pidetään.

Avovaimo virnuili tietävän näköisenä, sillä ilmeeni oli mahdollisesti paljastanut, että nyt osuttiin meikäläisen osalta melko pyhään kolminaisuuteen. Ikävä kyllä matkalla oli juuri syöty lounas, joten BBQ:n pariin en pystynyt kuin talon omien jerky-snacksien verran, mutta nekin vakuuttivat. Ensimmäiseksi lasiin talon tuorein (edellispäivänä hanaan tullut) IPA, Power Move. Hedelmäistä herkkua. Teki mieli maistella enemmänkin, niinpä tasting lauta kehiin ja kuusi eri talon omaa olutta testiin kahdestaan. Kaikki paitsi yksi olivat oikein kohdallaan, se yksi hieman käymisvikaisen mätähedelmäinen. Erityisesti suosittelen Cry for Help, Rick -porteria.

Mestassa oli paljon tilaa, kuumottavat slasher-kauhuleffaa henkivät teurastamo-vessat ja konsepti kunnossa. Puolenpäivän vierailuksi ei ehkä paras mahdollinen paikka, mutta tiedänpä minne mennä seuraavalla Kööpenhaminan reissulla olemaan käymään.

Savulihan hajussa istuskellessa ehti jo aueta se Mikkeller Barkin. Silloin kun baari avautui muutama vuosi sitten, se näytti kuvista päätellen yhtä miellyttävältä kuin leikkaussali. Onneksi todellisuus (ja parin vuoden kulumat) teki kellaribaarista ihan mukavan. Tosi pieni se kylläkin oli. Lisäksemme baarissa oli muutamia paikallisia ulkomaalaisia. Baarimikko keskusteli rasittavan oloisen olutnörtin kanssa oluen sameudesta, koska "kaiken pitää olla nyt sameaa". 20 hanaa, joista yhdessä oli Mikkellerin valkoviiniä. Baarimikon takana kiilui kolme pulloa (eri ikäisiä) harvinaista ja pirun kehuttua Pappy van Winkle -bourbonia. Olen vähän jopa unelmoinut Pappyn maistamisesta, mutta tälle budjettireissulle hinnat niissä olivat turhan ronskit. Ehkä joskus...

Baari ei tarjoile maistiaissarjoja, mutta sen verran pieniä annoksia, että sellaisen voi koostaa itse halutessaan. Rajoitimme kuitenkin vain kahteen maistiaiseen näin aikaisin päivästä. Otin tietenkin sitten samean IPAn, Haze of Spadesin, koska kaiken pitää olla sameaa. Nyt oltiin trendien ytimessä, niitä seuraillaan. Erinomainen hyvin hedelmäinen IPAhan se oli. Avovaimolle tilasin hapanolutta, kun se niistä pitää. Baarimikko tiedusteli olenko tottunut hapanoluisiin, mumisin jotain myöntävää vastaukseksi. Ensimmäisten jälkeen avovaimo kävi sitten seuraavat ja kysyi millaisia muita hapanoluita olisi tarjolla. Kuuntelin keskustelua sivusta.

Pullokauppa Torvehallernessa

"Well, we only have two proper sour beers on tap right now..." ukko aloitti ja käännyin ihmettelemään itsekin hanalistaa, koska olihan siellä ollut enemmän!
"These two are also quite acidic, but not proper sour beers." äijä jatkoi ja osoitti Mikkellerin omaa berliner weissea ja flanderilaisten hapanoluiden kuningasta Rodenbach Grand Cruta. Melko happamia, mutta eivät kunnon hapanoluita. Häh? Meinasin huutaa ääneen, jotta mitä helevettiä nyt taas, mutta pidin pääni kiinni. Tulkitsin, että baarimikon mielestä vain lambicit olivat proper hapanoluita. Kaikenlaista pehmeäaivoista paskaa sitä pitää tulla Tanskaan asti kuuntelemaan.

Noh, toinen maistiaiseni Vesterbro Brown Ale oli nopeasti kumottu ja läksimme ihmettelemään muita kun olutasioita. Ihan kiva se Mikkellerin baari silti oli. Niistä muista mainittakoon erikseen Copenhagen Street Food, joka oli valikoimaltaan melko huippu katukeittiökokoelma jonkinlaisessa vanhassa satamahallissa. Reiluhkot annoskoot eivät tosin kannustaneet erityisemmin kokeilemaan. Paikalta sai myös Nørrebron oluita.

Illemmalla tarkoitus oli suunnata Mikkellerin olutcocktail-baariin Mikropolikseen. Matkan varrelle sattui myös Mikkellerin pullokauppa, josta nappasin kolme pikkupulloa mukaan. Bellsiä ja Omnipolloa ja jopa yksi tanskalainen (To Öl Tripel Trouble). Mikropolis vaikuttikin ihan hauskalta. Ikävä kyllä siinä vaiheessa perjantai-iltaa myös paikalliset olivat jo after-work-liikkeellä ja paikka oli niin täyteen ahdettu ja ylikuormituksen suorastaan kuumaksi lämmittämä, että silmälasit menivät kirjaimellisesti huuruun sisään astuessa. Sokeuden lisäksi siellä ei oikein mahtunut olemaan, joten heti pois. Lisäksi tässä vaiheessa matkakumppanin koteloitumisvaiheessa ollut nuhayskä ilmoitti, että lepääminen olisi ehkä sittenkin paikallaan.

Itse päättäväisesti sen sijaan jatkoin kohti Mikkeller & Friendsiä, kävellen tietenkin koska olen idiootti. Puolimatkassa jalat kieltäytyivät, aamusta asti taukoamatta käveltyään. Nousin bussiin ja ajoin hotellille minäkin. Ilta oli kuitenkin vielä nuori ja hetken sairaan vieressä lepuutettuani päätin tsekata hotellista kahden pysäkin päässä olevan Tap10-baarin.

Tap10 on pieni kellarimesta ja saa nimensä siitä, että siellä on kymmenen hanaa, kaikissa jotain pohjoismaista. Yhdessä oli muuten Huvilan X-Porteria. Otin tuntemattoman tanskalaisen, joka osoittautui kehnohkoksi vahvaksi lageriksi. Ei edes nimi jäänyt mieleen. Muuten kiva mesta, mutta täynnä kuin turusen pyssy ja lisäksi takapöydässä oli kimeä-ääninen huutava humalainen nainen. Pakenin läheiseen paikkaan, joka markkinoi itseään irkkupubina. Juuri ja juuri se sellaisesta kävi. Sieltä sai kuitenkin Brooklynin Defender IPAa, joka tosin loppui ensimmäiseen, koska edellisiltana pelatun ison futismatsin yleisö oli Telia Parkenilta poistuessaan juonut kaiken. Futisfanit ryystivät baarista IPAn? Kyllä ajat totisesti muuttuvat. Korjasin tilannetta Guinnessilla.

Vielä hotellille takaisin mennessä löysin Søernes Ølbar -nimisen isohkon kellaribaarin. Eli jos sen suurin piirtein väärin ääntää, niin kyseessähän on "sörnäs ölbar" eli Sörnäisten Olutbaari! Tämä on merkki! Olin ollut jotenkin pettynyt Warpigsia lukuunottamatta Kööpenhaminan muuten mukavien olutpaikkojen ahtauteen (ja Mikkeller Barin henkilökunnan hapanolutnäkemyksiin), mutta täällä oli enempi lääniä ja mukavampi meininki. Suosittelen jos tuonne päin sattuu. Olin siis otettu, mutta ikävä kyllä aloin olla myös jo melko ottanut. Hanasta tilasin Stonen Arrogant Bastardia lasillisen, mutta sen jälkeen näin paremmaksi siirtyä lepuuttamaan naamaani junien jyrinään.

Loppuviikonloppu

Lauantai meni kokonaan muissa merkeissä, mutta ohimennen keskustassa bongasin yllättävän hyvän olutvalikoiman Den Gamle Købmand -nimisestä pikkukaupasta, kun etsin sieltä vesipulloa. Mukaan lähti maailman parhaiten kellaroitavaksi olueksikin sanottu Thomas Hardy's Ale, jonka tuotanto aloitettiin vastikään uudestaan pitkän tauon jälkeen.

Sunnuntaina suuntana olikin sitten vähän isomman panimon tarkkailu, nimittäin Carlsbergin. Carlsberghän on nykyään aivan järjettömän iso lafka, joka esim. omistaa Suomen suurimman panimon Sinebrychoffin. Carlsbergin tunnetuin tuote on mitäänsanomaton peruslager, joka on vielä omasta mielestäni maitokaupan bulkkikaman heikommasta päästä. Tai ehkä se ei vain ole niin tuoretta täällä kuin kotimaiset kilpailijat. Mitäs ihmettä sitä sitten olutharrastajana katsomaan?

Noh, se on historiallisesti pirun mielenkiintoinen panimo ja vanhan panimon kierros oli kehuttu muutenkin. Panimon alkuvaiheisiin liittyy mielenkiintoinen isä-poika-skisma. Niin kova skisma, että poika Carl Jacobsen, jonka mukaan isä Jacobsen panimonsa nimesi, perusti oman uuden Carlsbergin isänsä panimon viereen. Siis silkasta vittuilunhalusta. Lisäksi erään E.C.Hansenin myötä Carlsbergilla on huomattava merkitys 1900-luvun oluen historiassa muutenkin. Hansen, Carlsbergin laboratorionero, eristi 1883 ensimmäisen puhtaan oluthiivan (pohjahiivan, joka oli alunperin Spatenin panimolta Münchenista). Loppu on paitsi Carlsbergin, myös oluen valmistuksen historiaa.

Kierros oli oikein kiva. Siihen kuuluu panimokierroksen lisäksi maailman suurin olutpullokokoelma. Panimokierroksen mallastusosio on muuten kummallisin, kuumottavin ja häiriintynein panimokierroksen tai panimomuseon osa millä olen koskaan käynyt. Kenen lie idea on ollut vanha pimeä mallastuskellari soimaan eteeristä kummitusmusiikkia ja vedenväreitä heijastavia valoja. En tiedä, mutta nauratti ja vähän pelotti. Vanha panimo on näyttävä, hevoset kommeita ja hintaan kuuluneet maistiaisetkin pystyi valitsemaan paikalla olevan Carlsbergin "craft"-yksikön Jacobsenin tuotteista, jotka ovat ihan ok. Kovin ylläri oli kuitenkin Gamle Carlsberg Porter -nimellä kulkenut vahva porter. Erinomaisen pehmeä ja vakuuttavan paahdemaltainen tuttavuus. Yksi reissun parhaista oluista jopa.

Muistatko nämä? Minä muistan, sillä Koffin
Velvet ja Kaura(-Hunaja) olivat ensimmäisten
harrastusmielessä juomieni "erikoisoluiden" joukossa.
Joskus 2004?

Craft-buumi on kuollut, kauan eläköön craft-tasanne!

Probably craft?

Tietenkin menin Köpikseen nenä ojossa haistelemaan uusimpia tuulia. Odotin ehkä jotain... jotain erilaista kuin tällä hetkellä Suomessa. Enkä löytänyt. Samat asiat ovat pinnalla. Mietiskelin miltä oluttilanne Taskassa näytti näin nopean vilkaisun jälkeen ja aloin tuumia että se mitä olen jo hieman uumoillut Suomessa, on totta Tanskassa: Craft-buumi on kuollut.

Älkää käsittäkö väärin. "Craft", tai miksi sitä nyt haluaa suomeksi ikinä kutsuakaan, elää ja voi hyvin. Mutta se buumi, raivoisa ylämäki, on ohi. Ainakin villin luovuuden suhteen oluessa. Buumi on sitä kun jatkuvalla syötöllä syntyy uutta ja löytyy uusia ihmisiä, jotka löytävät uusia näkökulmia.

Aidosti uusia asioita ei mielestäni enää nouse oluttrendeinä esille. Ainesosien rajat on kokeiltu, humalat ja hapanoluet on tehty ja nähty, kuolleet tyylit herätetty, kaikki mahdolliset mausteet kokeiltu ja kaikki tynnyrit testattu. Tai ei tietenkään kaikki, aina on joku uusi nero, joka mullistaa. Mutta ehkä kaikki se on koettu mihin tämän buumin hekuma riittää. Tämän puolesta puhuu mielestäni jo se, että Mikkeller levittäytyy viineihin. Oluessa ei ole hektiselle, jatkuvasti uutta kokeilevalle Mikkelille enää mitään kokeiltavaa. NEIPA tulee ja trendaa, mutta mitä uutta se nyt oikeasti on, samea IPA? Saman suunnan kamaa kuin koko homman liikkeelle laittanut tyyli.

En manaa kuitenkaan mitään romahdusta. Tai ainakin toivon kovasti, että jonkinlaisen tympeän normcore-bulkki-on-parasta-vastaiskun sijaan tämä viime vuosien villitys saisi loivan ja lyhyen alamäen ja sen jälkeen pitkän ja pysyvän tasanteen. Ja erityisen vimmaisesti toivon, että kun kokeilut on kokeiltu, keskityttäisiin myös tekniseen laatuun. Tasanne ei nouse ylöspäin, se levittäytyy peruspubeihin ja peruskuluttajiin tiettyyn pisteeseen asti futisfanien IPA-hanojen muodossa ja ne erikoisemmat jutut jäävät (tietenkin) hörhöjen valtakuntaan ja osin luultavasti vaipuvat taas unohduksiin ja takaisin alueellisiksi erikoisuuksiksi. Ehkä se on ihan hyvä se.

Tai sitten olen ihan väärässä ja loputonta kasvua on vielä jäljellä vuosia.

PS: Varoitus vieralijoille. Koko Kööpenhamina on revitty jossain metronrakennushuumassa auki ja sitä tekosyynä käyttäen kaikki muutkin ovat ilmeisesti alkaneet rakentamaan. Carlsbergin tontteja myöten joka helvetin paikassa oli rakennustyömaa.