De Molen Rook & Vuur

Rook & Vuur
Panimo: De Molen

Oluttyyli: Savuolut
Alkoholia: 8,2%
Kantavierre: 18
IBU: 28

Arvio: 4/5

Lyhyesti: Upean tuoksuinen, mutta yllättävän kevyt savuolut.
Suosittelen: Islay-viskisiepoille.

Valitsin tuhannenneksi oluekseni ja blogin aloittajaksi Kaislan kaapista ihmisjoukon takaa puolisokeasti "ton toisen De Molenin". Syynä se, että hollantilainen De Molen on aiemmin yllättänyt aina positiivisesti ja onhan panimolla melkoinen kulttimaine muutenkin. Kaapista esiin nousi Rook & Vuur (Savu & Tuli), noin viidellä miljoonalla maltaalla sekä chilillä pantu savuolut. Vielä pari vuotta sitten olisin chilipäänä intoillut chilin lisäämisestä olueen kovastikin, mutta kokemus on osoittanut, että pettymään joutuu, joten olin skeptinen.

Ulkomuodoltaan R&V on samea ja suoraan sanoen melko ruma ruskea, kauniilla toffeen värisellä vaahdolla kuorrutettuna. Upean tuoksun huomaa välittömästi kaadettuaan: turpeinen savuaromi on hyvin viskimäinen, kuin suoraan Islaysta. Tätä voisi jäädä nuuhkimaan pidemmäksikin aikaa.

Ikävä kyllä siihen erinomaisuus sitten loppuukin. Rook & Vuur ei oikein vakuuta maullaan aivan tuoksunsa väärtisti. Tuoksun perusteella odotin hyvin tuhtia, vahvan savumaltaista kokemusta, mutta sainkin sen sijaan yllättävän kevyen rungon. Savua luonnollisesti on maussakin riittämiin. Hieman makeahkon savumaltaan seuraksi ilmestyy terävä ja miellyttävä humalanpisto, joka jäi suuhun pyörimään hyväksi toviksi. Hakemalla hakien savun ja katkeruuden seasta erottuu mausteisuutta, mutta laitan sen jo mielikuvituksen piikkiin.

Kun sanon yllättävän kevytrunkoinen, paino on sanalla yllättävä, ei sanalla kevyt. Suutuntuma on ennemminkin keskiluokkaa. Ei tämä missään nimessä huono olut ole, mutta hieman yksiulotteinen. Tai kaksiulotteinen, savua ja humalaa. Sen olisi tieten voinut nimestä jo päätellä jos olisi sellaisella lukutaidolla ja viisaudella siunattu. Tuoksun perusteella odotin kuitenkin jotain ökympää, paksua ja monitahoista. Ensi siemaisulta olin vielä tuoksun myymänä antamassa viittä tähteä heittämällä, mutta lasin loppupuolella oli pakko tiputtaa yksi pois.

No entäs se chili? En minä sitä tästä löytänyt, kuten en ole löytänyt mistään muustakaan chilioluesta. Humalan pistävyys oli luultavasti chilin terävöittämää, etenkin kun tuota matalahkoa IBU-lukemaa ihmettelee, mutta siihenpä se jäi. Näistä chilikokeiluista voitaisiin pikkuhiljaa alkaa löytämään myös se chilin aromi tulisuuden sijaan. Tulisuutta kun ei uskalleta annostella tuntuvasti ihan ymmärrettävästä syystä (oikeasti tulinen alkoholijuoma ei ole mikään miellyttävä kokemus), niin arvostaisin jos joku panimo osaisi ottaa käyttöön chilien maun tulisuuden sijaan.

Eiköhän tällä blogi saada aloitettua. Pahoittelen kuvan vastavalo-kännykkä-laatua. Luultavasti ne ovat jatkossa ihan yhtä huonoja.