Olutkirja-arvio: Kerttu Suuronen - Ohrainen Olut (1969)

Pööpöilin taannoin naapurin divarissa sen kummemmin mitään hakematta, kun silmään sattui kirjanselästä sana "olut". Tarkemmin tarkasteltuna "Ohrainen Olut" kirjoittajana Kerttu Suuronen. Kannen kuvassa Seitsemästä Veljeksestä karanneen näköinen ukkeli pyyhkii vaahtoa suustaan haarikka kädessä, eikä ulkoasu anna ymmärtää kirjan olevan millään tavalla uusi. Selailin kirjaa vähän. Olutkulttuurista siinä puhuttiin, eikä se vaikuttanut miltään viinapirusta varoittelevalta jeesustelulta ja julkaisuvuosi 1969, keskioluen vapautumisvuosi, vaikutti mielenkiintoiselta.

Hyvä kirja sieltä esiin kaivautukin. Kuuronen aloittaa käymällä läpi oluen valmistusaineet ja -vaiheet, suomalaisesta näkökulmasta. Sen jälkeen käsitellään oluen rooli niin pakanallisena kuin kristillisenä rituaali-, uhri- ja juhlajuomana, josta päästäänkin juomatapoihin ja yhteiskunnalliseen asemaan. Viimeisessä luvussa käsitellään silloin ajankohtaista alkoholipoliittista muutosta. Tyyli on kevyen humoristinen: Käytännössä kaikkea väritetään sahtianekdooteilla ja olutsanonnoilla.

Oluen valmistuksesta ja aineksista on olutnörttinä toki lukenut ihan kylliksi, mutta kotimainen näkökulma tuo niihinkin oman vivahteensa. Esimerkiksi mallastussaunat entisaikain nuorison vehtaamisympäristönä sekä huvittivat, että pistivät pohtimaan oluen roolia agraarikulttuurissa paljon isompana asiana kuin pelkkänä juomana. Välillä vähän puoliväkisinkin Suuronen joutuu hieman käymään muissakin maissa, mutta ennen kaikkea Ohrainen Olut on kirja suomalaisesta oluthistoriasta. Kotimainen sahtikulttuuri ja sen perinteet avautuivat aivan uudessa valossa.

"Kun Itä-Hämeessä sanotaan jonkun henkilön olevan juovuksissa, sillä yleensä tarkoitetaan viinajuopottelua, kun sen sijaan sahtia liiemmälti nauttinut on vain sahissa. Kansankielessä sillä on selvä käsite-ero."

Kun oluesta(kin) on taas viime aikoina käyty alkoholipoliittista keskustelua on juuri ennen keskioluen vapauttamista kirjoitettu olutkirja tietysti siinäkin mielessä mielenkiintoinen. Suurosen tekstistä saa kuvan, että silloin tulossa ollut muutos on kaivattu, koska tiukan viinan ryyppäämisellä on huonoja vaikutuksia. Lisäksi kotona tehty sahti ja pontikka sekä pimeät pullot tuntuvat kirjan sävyn perusteella olleen vielä 60-luvulla hyvinkin yleistä tavaraa. Siinä on ehkä miettimistä niille, jotka yrittävät hölmöillä keskaria takaisin viinakauppoihin ja valittavat, että tilastojen mukaan alkoholin käyttö on noussut huimaavasti. Kotipolttoinen kun ei tilastoissa näy...

Opettavainen ja, pientä pomppimista lukuunottamatta, miellyttävästi kirjoitettu kirja. Suosittelen kaikille suomea taitaville olut- ja/tai historianörteille.

PS: Koska soittovälineen shuffle lykkäsi heti arvostelun postattuani niin tähän kirjaan osuvan kappaleen, linkitetään se tännekin. Olkaa hyvä: HMP - Talonpoikaisralli.