Theakston Old Peculier

Old Peculier
Panimo: Theakston

Maa: Englanti
Tyyli: Old Ale
Alkoholia: 5,6%

Pisteet: 5/5
Lyhyesti: Hieno, moniulotteinen, erittäin miellyttävän tuntuinen ja juotava ale.
Suosittelen: No jos oikein paha keliakia on, niin sitten ei ehkä kannata. Muuten kyl.

Kaislaan oli ilmestynyt hyllyyn Theakstonin Old Peculier. Kuulemma tullut vakituisempaan  valikoimaan asti, eikä miksikään hetken ihmeeksi. Voihan jeesus ja muutkin mielikuvitusolennot sentään!

Syy intoiluun löytyy siitä, että Old Peculier on yksi vanhimpia suuria olutrakkauksiani ja Fullersin ESB:n rinnalla yksi suurimpia syitä siihen miksi olen aina ollut kallellaan nimenomaan brittioluisiin. ESB:hen verrattuna ajankohta on helpompi kohdistaa, sillä maistoin Old Peculierin Lontoossa halpalentojen välillä matkalla Espanjaan keväällä 2005. Pubikin painui mieleen niin, että se löytyi puoltatoista vuotta myöhemmin Lontoossa pyöriessä melko vaivattomasti uudestaan: The Round House* Covent Gardenissa. Taisipa olla vielä real ale-versio, jos oikein muistan.

Ensimmäisellä kerralla koettaessa tämmöinen maukas, monimuotoinen, mutta helposti juotava old ale pärähti tietoisuuteen kuin tukkijuna ja myöhemminkin sitä muutaman kerran uudelleen maistelemaan päästyä on tullut ihmeteltyä, miten sitä oli jo 24-vuotiaana viisas edes yhden oluen suhteen, vaikka muuten olikin täysi urpo. Kyseessä ei lisäksi ole mikään flaamilaisten hullujen munkkien vuorilla 20 litran erissä valmistama hyperkitkerä kuolleessa mäyrässä kypsytetty luomu quadrupel imperial sour chocolate IPA, jota vain olutnörtit aromilasista tissuttelevat (ei semmoisissakaan mitään vikaa ole, mutta meneehän tämä craft-oluttouhu välillä vähän naurettavaksi), vaan ihan perinteinen tuopeittain juotava pubiolut, jossa vain sattuu olemaan luonnetta keskimääräistä enemmän. Arvostan äärimmäisyyksiä tavoittelevia rajoja haastavia pienpanimoita, mutta jotenkin arvostan jopa enemmän tällaista tavallaan perinteisyydestä ja "luonnollisuudesta" syntyvää loistavaa makua kuin, että lähdetään tekemään tarkoituksella mahdollisimman äärimmäinen olut.

Mutta noh, nostalgia sikseen. Nythän tätä saa kävelymatkan päästä, joten arvioidaanpa sitten vähän kokeneemmalla makuaistilla.

Väri on erittäin tumman ruskea, vaahtopää on melko kestävä, kaunis vaalea beige. Hämärämmässä, esim. Kaislan Tärisevän Lampun (tm) pöydässä, luulisi stoutiksi jos ei paremmin tietäisi.

Tuoksu on selkeän toffeinen, sellainen "esbimäinen", jonka alta tulee hunajaa, viinimarjoja, hedelmäisyyttä. Suussa vanha omituinen seurakunta** tuntuu melko täydelliseltä. Pyöreä, pehmeä, silkkinen, täyteläinen.

Melko mieto katkerointi ja hienon selkeä toffee/hunaja säestävät alta löytyvää moniulotteista ja kieroa makua. Luumua, oliiviöljyä, marjoja, lakritsia ja ihanuutta on sopivin annoksin asennettu joukkoon.

Hieno olut. Ei voi mitään. 5/5.

Onhan tämä nyt vähän kuin olisi päässyt vanhemmalla iällä rakastelemaan sitä nättiä tyttöä, jota joskus nuorena vähän pussaili. Siksi on ehkä nostalgialasit päässä, mutta on tämä ratebeerissäkin 96 pistettä saanut, että turha huudella siellä.

Mitä te tätä lausetta enää luette? Kaislaan siitä.

*Pubissa ei nyt sinällään mitään niin ihmeellistä ollut. Turhan valoisa (baarissa pitää olla pimeää, ettei synti näy ulos), mutta muuten ihan kiva pulju.

**Muistinkin sitten, että peculier ei viitannutkaan ainakaan ensisijaisesti outouteen tai erikoisuuteen. Wikipediasta piti kyllä tarkistaa, mutta kyseessä on siis hiippakunnaton seurakunta, ns. Royal Peculier.