Koska lempipanimoni on julkaissut uutuuksia ja sain niihin kätöseni kiinni, niin arvioidaan pois, vaikka tämä uhkaakin kohta näyttää Brewdog-faniblogilta (eikä seuraava päivitys pelasta muuten asiaa yhtään mitenkään, varoitan jo valmiiksi).
Jos nyt olen webbiauguurin silmin Brewdogin saitin sisälmyksiä oikein tulkinnut, niin sekä Dead Pony Club ja Libertine Black Ale ovat molemmat tulleet ihan panimon vakiovalikoimaan. Se on ihan piristävää, kun välillä tuntuu, ettei pulju julkaise enää muuta kuin erikoiskokeiluja.
--
Panimo: Brewdog
Maa: Skotlanti
Tyyli: American Pale Ale
Alkoholia: 3,8%
Kantavierre: 1039
IBU: 25
Pisteet: 4/5
Lyhyesti: Erittäin kevyt ja helposti juotava vaalea ale tuhdilla aromihumaloinnilla.
Kun tuli parjattua viime viikolla marketin kakkosoluet suohon, niin onkin kiva saada sen jälkeen suuhunsa tuotetta, joka näyttää miten asia pitäisi hoitaa. 3,8 prosenttisena tämä ei nyt aivan vanhaan kakkosveroluokkaan mahdu, mutta ei jää hirveän kauaksikaan. Ja toki marketeissa tällä vahvuudella löytyy lukuisia tummia tsekkiläisiä, mutta ne melko makeina eivät välttämättä sovellu siihen kakkosoluen tilalle. Vaaleana, kevyenä alena Dead Pony Club sen sijaan sopisi.
Kuolleiden ponien kerho täräyttää kaviolla nenään heti kun klyyvarinsa uskaltaa lasin ylle asettaa. Tuoksu on kuin tykimmässäkin tupla-IPAssa, täynnä pihkaa, mausteita, lakritsia ja tervaakin sieltä väijyi esiin.
Oluen kevyys tulee esiin sitä suuhun asentaessa. Luonnollisesti mitään tuhtia maltaan paksuutta on näin vaaleasta ja vähäalkoholisesta turha odottaa, mutta onneksi pahin vetisyys on vältetty ja suutuntuma on enemmänkin huomaamaton. Tämä on kai sitä isojen panimoiden mainostamaa helppoa juotavuutta.
Ilman paksua mallaspohjaa humalointikaan ei oikein pääse elämään ihan sille tasolle, mitä upea tuoksu antaa ymmärtää, eikä maku ole mitenkään erityisen moniulotteinen, mutta toimii. Katkerointi on kuitenkin erittäin miellyttävä ja jää suuhun pitkäksi aikaa. Vähän haluaisi toisen ponikerhon heti perään nuuhkittavaksi. Tämä on olutharrastajalle sopiva janojuomaolut, jota joisi hyvinkin litratolkulla. 4/5
Toivottavasti tätä tulee marketteihin Suomeen. Tosin tässä on sellainen ikävä puoli, että olutta on helppo juoda ja yhden juotuaan toisen, kolmannen ja neljännen juo ihan huvikseen, vaikkei yrittäisikään päihtyä. Sillä voi olla THL:n suunnitelmien kannalta negatiivinen vaikutus. Ehkä siksi kannattaa pidättäytyä II-luokan Sinisessä. Sitä voi kaataa kurkustaan alas puoliväkisin ainoana päämääränään tulla sellaiseen loppumattoman pimeyden ja pahuuden humalaan, ettei tarvitse seurata suomalaista alkoholipolitiikkaa.
--
Panimo: Brewdog
Maa: Skotlanti
Tyyli: Black IPA
Alkoholia: 7,2%
Kantavierre: 1069
IBU: 65
Pisteet: 4/5
Lyhyesti: Scwartzbier meets IPA
Libertine eli elostelija on nimensä mukaisesti musta ja sille kaatui kaunis, tiivis vaahtopää. Olut on single hop, Simcoeta täynnään, eikä valinta tunnu olleen mikään huono. Tuoksu on humalankäpyä, pihkaa, mäntyä, ruohoa ja jotenkin "mattainen". Ehkä sitruunaakin.
Maku on tervaisen maltainen pohja peitettynä tuhtiin humalointiin. Katkeruus on pinnassa, IPAlle tyypillisesti, mutta vahvuisekseen yllättävän ohut olut on jotenkin (tumma) lagermainen pienen paahteisuutensa ja karamellisuutensa kanssa. Vähän kuin schwartzbier olisi sukurutsannut jenkki-IPAn kanssa. 4/5
Hyvä olut, ei valittamista.
--
Näiden lisäksi Tampereella vaellettuna viikonloppuna tuli maistettua mm. Struise Pannepot 2009 Reserva ja Stone 15th Anniversary Imperial Black IPA. Loistavia ja mielenkiintoisia viiden pisteen oluita molemmat. Enemmänkin mielenkiintoisia kuin nuo varsinaiset arviot, mutta tämmöiset baarissa seurassa maistetut jää nyt pika-arvioiksi.
Gastropub Tuulensuusta löytynyt (omatuonti) Struisen vahva belgi oli todella hieno, kuten odottaa saattoi. Jokseenkin portermainen, kahvia, lakritsia ja alkoholia. Olisi ehkä monipuolisuutensa takia kaivannut vähän enemmänkin keskittymistä, mutta hyvinhän tuo toimi jälkiruuaksikin. Tuulensuu tuli muutenkin todettua melko erinomaiseksi paikaksi. Tullee käytyä toistekin.
Seuraavana päivänä Konttorissa pöytään saapunut erittäin kovan jenkkipanimo Stonen synttäriesitys oli paahtuneisuutensa ja suklaisuutensa kanssa jo niin lähellä imperial stoutia, että mustaksi IPAksi kutsuminen on vähän kyseenalaista. Eipä sillä, että juoma genrepolisoinnista huononisi, melko loistelias tuote kaikin puolin. Stonen tuotteita on alkanut nyt pääkaupunkiseudulla näkyä heinäkuussa ainakin Elannon Oluthuoneissa. Arrogant Bastard Alen ja Ruination IPAn takia kannattaa vähän kauempaakin lähteä baarireissulle.
DPC:n ja LBA:n kanssa samaan aikaan maistettu Brewdogin 7.7% tynnyrikypsytetty versio 77 Lagerista oli puolestaan melkoinen pettymys. Täyteläinen, sitruunainen ja tanniininen, mutta alkoholia ja liuotinta oli turhan paljon, että rupeaisin estottomasti kehumaan. (3/5) Vaikka en siitä arvostelua jaksakaan kirjoittaa tähän nyt, niin laitetaan nyt mukaan yhden kuvan verran olutpornoa kun kerran paikalla oli ihan oikea kamera ja sitä käyttämässä joku muu kuin allekirjoittanut puusilmä (DPC kuva poikkeuksena samalla vapisevalla kamerakädellä ja kännykkäkameralla kuin ennenkin). Toisessa kupissa Hops Kill ?, jonka juoneelle Samille kiitos kuvauksesta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.