To Øl Sundancer

Sundancer
Panimo: To Øl
Maa: Tanska

Tyyli: Vähäalkoholinen (Lager)
Alkoholia: 3%

Pisteet: 5/5
Lyhyesti: Erinomainen, kevyt, vähäalkoholinen humalapaukku.
Suosittelen: Kesällä rahamiehille.

To Øl on Tanskan käsittämättömän tasokkaan pienpanimoskenen (Mikkeller, Nørrebro, Hornbeer, Svaneke...) helmiä. Panimon tuotteita on tänä vuonna ollut ihan kivasti tyrkyllä. Raid Beer Imperial Lager oli yksi parhaista koskaan maistamistani lagereista (joskin aika IPAmainen, mutta en ole puristi), Black Ball huippuluokan porter ja Final Frontier DIPA loistava IPA, jota pitää suosia melkein jo etiketin Von Trier-lainauksen* takia.

Siksipä hyppäsin heti kiinni kun Kampin K-kaupassa tuli hyllyssä vastaan To Ølin Sundancer. Nimi ja olemus viittaavat ns. kesäbisseen, mutta kun panimoon on vahva luottamus, niin mikäs siinä. Kakkosoluen, tai oikeastaan melkein ykkösen, prosenttilukemissa vaivaisella kolmella alkoholiprosentilla tämä vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta. [Aseta pakollinen THL/P.Puska-herja tähän] Etikettiin on lainattu tällä kertaa Terence McKennaa, tuota vanhaa psykedeelivelmua.

Ulkomuodoltaan Sundancer on vaalean oljen värinen, vaahto on suurikuplaista, eikä kovin kestävää. Vaaleaa lageriahan tämä tuntuisi olevan, juu. Tuoksu on hieno, erittäin kukkainen ja pirteän makea. Sitrusta, hedelmiä, irtokarkkeja, sokeria, aavistus hunajaisuutta. Suutuntuma on odotetun ohut, mutta räikein vetisyys on saatu hillittyä melko hyvin. Moni bulkkikolmonen on paljon vetisempää. Loppua kohti jotenkin vissymäinen happoisuutensa kanssa.

Maku. Huh. Mittee se tämä tämmönen on? Pirteä hedelmäinen ja yllättävänkin voimakas maku. Limestä pienen maltaan makeuden kautta terävään sitruunaiseen katkeroon ja vissymäiseen happoisuuteen. Jälkimaussa IPAmaista pitkää katkeruutta. Sitruunasoodaltahan tämä vähän maistuu, mutta siis silti niin kuin oluelta, koska jälkimaun humalointi ei limsaa muistuta.

Koska annoin hengeltään samaan "matala-alkoholiset humalajyrät" sarjaan kuuluvalle Brewdogin Dead Pony Clubille 4/5, niin tälle on kai sitten annettava täydet viisi, koska tämä oli maultaan onnistuneempi. Onhan maailmassa parempia oluita paljonkin, eikä vissyä tai sitruunasoodaa varsinaisesti voi minään kovin hyvinä oluen mittapuina pitää, mutta tyylissään tämä on erinomainen tuotos. Upea tuoksu ja ymmärrettävän ohueen runkoon on saatu miellyttävä maku. Tätähän joisi koritolkulla, jos ei maksaisi viittä euroa pullo (oikeesti, hei), mutta kun maksaa niin tuskin ostan toiste. Joku roti voisi noihin maitokauppojen hintoihinkin tulla...

PS: Tulossa Laitilan Barley Winen arvio, mutta kyseessä on niin julmettu hiivapommi, että annan asettua useamman päivän kaapissa. Lauantaina kaatelin yhden laukussa kuljetetun pullollisen lasiin sen kummemmin pulloa tarkastelematta ja hiivaa oli siinä määrin, etten enää meinannut löytää olutta sen alta. Se mitä löytyi oli kuitenkin aika hyvvöö.

Randy Mosher muuten Tasting Beer kirjassaan suositti, ettei pullonpohjahiivoja pitäisi kaataa sekaan kuin hefeweizenissa. Makuasiahan se kai pitkälti on ja olen alkanut kääntyä vähän samalle kannalle ainakin todella hiivaisten oluiden tapauksissa. Liika hiivaisuus tuntuu käyvän mallasta vastaan turhan tuhoisasti. Ikävä sinällään, että hiivojen kaatamista oluen sekaan tunnutaan Suomessa pidettävän jonkinlaisena asiantuntijan merkkinä ja nykyään monessa olutravintolassa ne ruilataan kysymättä tuoppiin.

*"Nature is Satan's Church", elokuvasta Antichrist.