Vakka-Suomen Impaled Nazarene Goat Brew (ja mutinaa)

Impaled Nazarene Goat Brew
Panimo: Vakka-Suomen Panimo
Maa: Suomi (Finland Perkele?)

Tyyli: Schwarzbier
Alkoholia: 4,5%

Pisteet: 3/5
Lyhyesti: Ok schwarzbier. Kiva etiketti.
Suosittelen: Faneille.

Impaled Nazarene on suomalaisen black metalin, jos nyt ei Grand Old Man (se kunnia kuulunee Beheritille), niin jonkin asteinen kummisetä tai vähintään maineikkain orkesteri sarallaan. IN on pistänyt hynttyyt yhteen Vakka-Suomen Panimon kanssa ja julkaissut juhlaoluen juhlistaakseen ilmeisesti Tol Cormpt Norz Norz Norz - debyytin 20 ikävuotta.

Näin ohimennen kuvan oluesta Vakka-Suomen Panimon facebook-feedissä ja tuumailin, että kyseessä on pakko olla jokin äärimmäinen imperial stout. Jos nimittäin bändi, joka tekee biisin nimeltä "Angel Rectums Do Bleed" tai "Delirium Tremens", tekee oluen, niin luulisi senkin olevan äärimmäistä ja vahvaa. Black metal -bändiltä odottaisi jotain todella mustaa tervaa, sellaista todellista Saatanan verta. Siksi olin aika Hoo Moilasena kun kaveri kertoi löytäneensä tuotetta ruokakaupasta. Noh, tietty juoma olisi muuten jäänyt sitten pelkkään ravintolamyyntiin, josta fanien olisi hankalampi saada pulloa säilöön. Ymmärrettävä ratkaisu, tavallaan.

Etiketti on toki komea. Pentagrammi, kaasunaamari ja radioaktiivisuuden merkki ovat aivan liian vähän käytettyä kuvastoa olutetiketeissä. Vuohia näkyy bockeissa. Takapuolella seisoo, että kyseessä on vahva (4,5%...) schwarzbier. Noh. Mustaolut sopii mustalle metallille, mutta kun ottaa huomioon minkälainen vuohiobsessio bändillä on (tämänkin tuotteen nimessä), niin olisin tehnyt ennemmin bockin tai doppelbockin. Mutta sitäkään ei olisi saanut maitokauppoihin, tietysti. Alko on niin näppärä.

Väriltä tämä schwarz on luonnollisesti musta. Valkoinen vaahtokukka on tiivis ja runsas. Tuoksu on ruohoinen, hieman kitkerä, melko yksioikoinen. Hieman paahteisuutta ja yrttiä. Suutuntuma on erinomainen täyteläinen ja pyöreä.

Maku on kuiva, hieman palanut. Siitä löytyy lievä suklaisuus, mutta katkerointi on turhan pinnassa ja lyö lopulta hieman yli, eikä anna oikein mielestäni tilaa muulle oluelle. Ihan kiva schwarzbier, kuiva paahteinen musta lager, mutta ei mikään erityisen päräyttävä kokemus. Kyllä tätä ruuan kanssa ottaisi. Vaikka nyt aamupalan parissa. 3/5

Vähän tämä nyt vaikuttaa siltä, että Vakka-Suomen Prykmestar Schwarziin on laitettu pentagrammi-etiketti päälle. Satavarmaksi en voi vannoa, kun ei ollut ko. tuotetta vierellä maisteltavaksi. Sinällään surullista, kun toivoisi, että kerrankin joku bändi liittäisi nimensä johonkin oikeasti uniikkiin olueen. Toisaalta olihan tämä nyt kerrankin jotain muuta kuin vaaleaa lageria, joka on suomalaiseksi bändiolueksi ihan oma saavutuksensa (terveisiä vain Nightwishille, Hurriganesille ja Leningrad Cowboysille). Ulkomailla kaikki on toisin.

---------

PS: Tästä tuotteesta oli herännyt näköjään Olutoppaassa syyskuun lopulla lyhyt keskustelu oluen maineesta ja asenteesta.  Koska keskustelu on kuollut jo monta sivua ja viikkoa sitten, en viitsi ottaa asiaan foorumilla kantaa (vaan pysyn puhtaasti lurkkerina kuten tähänkin asti). Mutta sanonpa nyt oman näkemykseni asiasta, kun tästä aika ajoin näkyy olevan harrastajien parissa näkemyseroja ja tätä tuon tynkäkeskustelun pohjalta rupesin pohtimaan vaihteeksi.

Minusta oluessa ei tule koskaan tavoitella minkään sortin vakavuutta, tai sääntöjä. Oluen saa tehdä vaikka lehmänpaskasta ja nauttia kahvikupista pää ylösalaisin sukellusveneessä tai, herra meitä varjelkoon, sen voi tehdä maissilisäkkeellä ja juoda kirkkaan pullon suusta. Maissista tehty vesilager toki on aika turhaa ja pullon suusta juominen vähän hölmöä, mutta sitä varten vittuilu on keksitty. Vielä enemmän turhaa ja hölmöä on kuitenkin erityisesti viinimaailmaan liittyvä pönötys ja snobeilu. (Ei, en tarkoita, että kaikki viiniharrastajat ovat sellaisia, mutta sellainen maine lie tuttu kaikille) Kieltämättä, kun harrastuneisuutta on kertynyt tarpeeksi, snobeilun vaara on suuri, siihen itsekin meinaan ajoittain sortua. Yritän tietoisesti pitää sen kuitenkin poissa käytöksestäni. En aina onnistu, ikävä kyllä.

Kaksi asiaa, mitkä oluesta pitäisi pitää erossa, ovat tylsyys ja elitismi.

Oluen ei tulisi pyrkiä samaan yleiseen "arvostukseen" kuin mikä viinillä on, sillä sellainen arvostus on usein itse juomasta nauttimisen sijaan elitististä pätemistä, asennetta jonka pitäisi mielummin niin kaukana oluesta kuin pystyy. Oman, kieltämättä rajatun, kokemuksen mukaan viinin täytyy yleensä olla olemukseltaan ja brändiltään tyyni, leikkisämpienkin tapausten melko hillittyjä ja jos oikein uskalletaan revittelemään lähteä, niin kyseessä on jokin kolmen pennin pissaviini. Mitä laadukkaampi viini, sitä hillitympi ja perinteikkäämpi olemus. Yhtään viiniä juomana dissaamatta, viinikulttuuriin kuuluu paljon itsetärkeätä pätemistä, se on jopa sen kliseisin piirre. Ymmärrän, että jotkut etenkin nuoremmat viiniharrastajat pitävä tätä taakkana, enkä ihmettele yhtään.

Siksi on vähän outoa kun ajoittain lukee mielipiteitä, että oluen pitäisi "saavuttaa" jotenkin vastaava taso. Että sitä arvostettaisiin jotenkin hienompana juomana. Muuten kuin saatavuuskysymysten takia en näe siinä mitään erityisen tavoiteltavaa. Jos juo huippuolutta, eikä uskomattoman makuelämyksen lisäksi koe saavansa tarpeeksi erinomaisuuden tunnetta yhteiskunnalta ja rahvaalta, kannattaa ehkä siirtyä johonkin toiseen harrastukseen. Olutta voi juoda hifistellen nenä lasissa, mutta sen lisäksi sitä ennen kaikkea tulisi juoda siksi, että kaljaa on hauskaa juoda.

Olut voi olla hieno perinteikäs instituutio kuten trappistit tai tuhannet perinteikkäät panimot ympäri Eurooppaa osoittavat, mutta etenkin nuoret modernit perinteitä haastavat pienpanimot saavat olla juuri niin räikeitä ja asenteellisia kuin haluavat, ilman sitä painetta, että tehdäkseen hyvää olutta pitäisi olla sellainen vanhan kannan hillitty herrasmies. Lapsellisen vihainen vastakulttuurikapina tappaa tylsyyttä ja nurkkakuntaisuutta. Siksi pidän Brewdogista ja Stonesta ja To Ølista ja Three Floydsista. Siksi minusta on hienoa, että Kööpenhaminan olutfestareiden logo on susi, joka on repinyt irti keskisormea näyttävän käden. Modernien craft-panimoiden pitääkin olla kapinallisia panimojättejä vastaan. Siksi olen toisinaan jopa vähän tympääntynyt suomalaisten pienpanimoiden hillittyyn ja asialliseen linjaan. Miksei yhdenkään kotimaisen pienpanimon mainoskampanja vihjaa, että Koffin luoma baaritunnelma on aamuneljältä Onnelan vessasta tai miten Karjala kelpaa jääkiekkoon lähinnä jääksi tai kuinka Karhu pitäisi ehkä viimein kaataa?

Minun mielessäni olut on toisaalta avoin hulluille kokeiluille ja toisaalta perinteisemmissä muodoissa koko kansan perusjuoma, eikä sitä pidä elitisoida millään muotoa. Kansanjuomana oleminen ei silti tarkoita sitä, että sen pitäisi olla bulkkilageria. Jos jokin olut voittaa jonkun juomakilpailun viinien rinnalla tai nostetaan esille hienoissa ravintoloissa, olen toki iloinen oluen puolesta, mutta olutkulttuurin puolesta olen iloinen sitten kun näen perusjuntin valitsevan saunakaljaksi rapsakan IPAn, kotiäidin tarjoilevan sukujuhlissa suklaakakun ohella portteria tai työporukan lähtevän työpäivän päätteeksi parille saisonille. Tai kun sieltä halvankin ravintolan olutlistasta löytyy muuta kuin Lapin Kullan III.