Motörhead Bastards Lager & Xingu

Sunnuntain ratoksi pari ruokakauppavahvuista arviota. Kuvat ekstrahuonoja, just for you. Syytän olosuhteita.

Motörhead Bastards Lager
Panimo: Krönleins Bryggeri
Maa: Ruotsi

Tyyli: Vaalea Lager
Alkoholia: 4,7%

Pisteet: 1-3/5
Lyhyesti: Heikosti humaloitu kehnohko lager.
Suosittelen: Tosifaneille


Bändiolut on jo sen verran yleinen brändäystapa, että pitäisi tehdä siitä oma kategoriansa. Ruotsalainen Brands for Fans tuottaa jo Motörhead Sacrifice ja Slayer Raining Blood -viinejä ja on nyt pirauttanut kotomaansa Krönleinsin panimolle oluttilauksen Lemmylle kelvollisesta oluesta. Tai sitten vain oluesta. Krönleins on keskisuuri perinteikäs panimo, joka näemmä tekee lähinnä peruslageria. On tehnyt aiemmin myös Kiss Destroyer-oluen, joten nämä bändibrändijutut eivät ole uusi tuttavuus. Herttoniemen Hertta K-kaupasta sattui Snaggletooth etiketistä silmään, niin nappasin toki kokeiluun.

En oikeastaan odota Motörhead oluelta paljoakaan. Lähinnä siksi, että Motörhead on musiikkina täydellistä juuri peruslagerin kiskomiseen, niin oluenkin pitäisi olla jotain sellaista. Jos nyt vähän edes rapsakkaa humalointia olisi bonuksena niin kiva.

Etiketissä maailmaa ihmettelee luonnollisesti Snaggletooth-maskotti, bändin logo ja pataässän merkki. Iskulauseena "Beer drinkers and hell raisers", joka on ZZ Topin biisi, mutta toki Lemmy & Co:n taannoin coveroima. Tämähän pitäisi juoda tietysti pullosta, mutta parin siivun jälkeen ei anna sielu myöden, kun en saa oluesta oikein vissyä parempaa kuvaa sitä kautta.

Väri on vaaleaa lageria, tumma kulta. Runsas kaunis vaahto. Tuoksu on vaaleaa lageria. Sellainen perussaksalainen ketään loukkaamaton lageraromi, tippa heinää ja toinen mallasta. Suutuntuma on kevyt, mutta ei onneksi kovin vetinen. Maltaan pehmeyttä löytyy jonkun verran, kuten myös mausta, joka onkin sitten lähinnä maltainen vaalea lager. Humalointia ei oikein näy eikä kuulu. Meh. Kyllä tämä jättää Hell Raisingin juojan tehtäväksi.

Ei tätä oluena liiemmin kehua voi. Olutfriikeille 1/5, tyylissään keskiverron alle oleva tylsä tuotos, joten 2/5.
Motörheadiä kuunnellen sixpäkki-kaupalla juotuna voisi voisin antaa kolme poskisyylää viidestä, mutta tuskin näillä brändioluen hinnoilla keskiverto rokkimies tähän olueen turvautuisi.

---

Xingu
Panimo: FEMSA Cerveja Brasil
Maa: Brasilia

Tyyli: Schwarzbier
Alkoholia: 4,6%

Pisteet: 2/5
Lyhyesti: Sokerinen ja ohut schwarzbier.

Kampin keskuksen K-kaupan komean kattavassa kaljavalikoimassa katse kallistui kohti kummallisuutta. Eli tähän tuotokseen, jossa luki etiketissä yksinkertaisesti Xingu Black Beer. Vilkaisin takaetikettiä sen verran, että näin valmistusmaaksi Brasilian ja otin pullon koriini jo sillä perusteella. Brasiliassa on huhujen mukaan kovasti nouseva pienpanimoskene ja muutenkin päiväntasaajan tuolta puolen maistellut ei-vaaleat-lagerit ovat kovin harvassa (Australia ja Uusi-Seelanti poikkeuksina tietty).

Olutta avatessa tutkailin etikettiä sitten tarkemmin. Vesi, ohramallas, maissi, kidesokeri, väri sokerikulööri E150, humala/humaluute(hallertau), happamuudensäätöaine natriumerytorbaatti E316, emulgointiaine propyleeniglykolialginaatti E405. Saksankielinen listaus mainitsee vielä kaliumdisulfiitti E224:n. Ei vaikuta hyvältä. En ole puhtauslakipuristi tai lisäainekammoinen, mutta jos väri pitää tuoda väriaineella, makeus sokerilla ja vaahtoa parannella propyleeniglykolialginaatilla, niin ei se kovin hyvää panijan taidoista kerro. Kaiken kun voisi tehdä ihan vain oikeanlaisilla maltailla ja panotekniikan halliten. Toinen vaihtoehto on, että panija on pihi. Valmiiksi eroteltu poltettu sokeri (E150) kun on luultavasti paljon halvempaa kuin paahdettu mallas.

Internetistä selviää, että Xingua on ilmeisesti markkinoitu aitona kadotettuna Amazonin intiaanien reseptinä. No mikä ettei, kiva mielikuvahan se on. Intiaanit viidakkomajassaan jauhavat vähän ohraa ja maissia ja sokeria ja laittavat ne amazonin veteen porisemaan. Siihen lisäilevät keijukaisen Euroopasta paikalle lennättämää saksalaista hallertau-humalaa ja vähän poltettua sokeria väriksi. Liemi laitetaan kypsymään saviastiaan viidakon uumeniin. "Täräytäs vielä natriumerytorbaattia ja propyleenigkolialginaattia sinne, Bob!" huudahtaa heimon vanhin ennen kuin astia suljetaan. Kuulostaa uskottavalta.

Noh, itse olueen. Olut on mustaa, siinä on vahva vaahto joka jättää hyvän seitin. Tuoksu on makea mallassiirappinen, melko yksiulotteinen. Ihan himppu paahdetta. Runko on kevyt, hieman kolamainen. Maussa on päälimmäisenä lisätty sokeri, hyvin päälleliimattuna makeutena, joka ei sinällään ole mikään uutuus schwarzbierissä. Mm. Neuzellerin Schwarzer Abt on samalla tavalla sokerinen. Samalla tavalla se ei myöskään ole kovin hyvää. Pientä paahdetta löytyy ja hallertau-uutteesta tulee jälkimakuun hyvä humalan rapeus, muttei juuri aromia.

Kovin on tylsä ja ylisokeroitu. 2/5 puhtaasti maun puolesta. Tiputtaisin yhden ihan vielä ihan periaatteesta, kun on lähdetty lisäaineiden kanssa pelleilemään. Mutta sentään se on rehellisesti pullon kyljessä kerrottu, niin en tiputa.