Huomio: Teksti on vähän rönsyilevää ja kaipaisi pienen editoinnin, mutta halusin tämän postatuksi vielä tänään.
Rekolan Panimo retweettasi eilen linkin It's Pub Night-blogin olutarviogeneraattoriin. Ihan hauska härpätin ja tekee pilaa juuri siitä mistä pitääkin. Eli vähän liiallisuuksiin menevistä olutarvioista. Rupesin sitten kirjoituksen pohjalta pohtimaan.
Olutarvioita tehdessä on usein hankala etsiä oikeita sanoja mauille ja hajuille joita kokee. Oikea sana on mielestäni mahdollisimman kuvaava ja selkeä ja yleisymmärrettävä. Tekstissä voi kikkailla muillakin keinoin jos kikkailla haluaa, mutta sanojen suhteen mopoa pitää päästää käsistä juuri sen verran, että saa kerrottua maistetun oluen oman luonteen. Jos sitä ei päästä tarpeeksi, kirjoittaa liian geneerisesti. Eli käytännössä kuvauksen oluttyylistä, eikä siitä ole mitään iloa kenellekään itse oluesta kiinnostuneelle. Jos sitä päästää liikaa, menee teennäisyyden ja pätemisen puolelle. Jos sanoo "liekkien koskettama tuhkainen jalava" kun yrittää sanoa "paahdetta ja puuta" niin onhan se naurettavaa. Tai pahempaa kuin naurettavaa: se on huonoa kirjoittamista, niin kaunokielistä kuin onkin. Ei-kenenkään-maa noiden kahden ääripään välillä on ajoittain hankala kulkea ja päädyn itse yleensä pitelemään aliviritettyä tossumopediani enemmän kiinni kuin päästämään irti. Tai niin kuvittelen, arvioitkoon muut sen.
Neljä vuotta vanhassa generaattori-artikkelissaan It's Pub Night (IBN) päätyy pohtimaan mitä hyötyä kuvailevista arvioista yleensäkään on ja keskustelu jatkuu kommenteissa. IBN:n mielestä maun kuvailu ei kerro oluesta tarpeeksi selvästi ja on turhaa hienostelua, eikä sen perusteella voisi sanoa pitääkö oluesta vai ei ja kannustaa tekemään vertauksia tunnetuimpiin oluisiin kuvailun sijaan. Vaikka hieman kirjoituksesta paistaa pelko rennon olutharrastuksen sortumisesta viinitärkeilyksi, niin kritiikki on ihan osuvaakin.
Rupesin miettimään onko tosiaan näin, että eikö se minun aistieni ja kielitaitoni arpoma täydellisen loistelias kuvaus tosiaan kerro tarpeeksi. IBN:n tyyppi heittää kommenteissa haasteen tunnistaa oluet tai edes tyylit kahden kuvauksen perusteella.
Huomasin, että tunnistin kuvauksista molemmat tyylit ja suht helposti vielä. Jäi toki hyvin epäselväksi, miltä ihmeeltä maistuu johanneksenleipäpuu (carob), mutta jos sitä on vain "vague hint" niin samapa tuo. Ensimmäinen vaikuttaa kompleksilta ja mielenkiintoiselta, toinen tasapainoiselta ja muhkealta, kumpaakin haluaisin ehdottomasti maistaa. Vastaukset luettuani totesin juoneeni molempia lukuisia kertoja ja arvioiden olevan mielestäni suht kohdallaan. Ainoastaan ihmettelin mistä arvioija on keksinyt metallisuuden toiseen olueen mukaan (kyseessä on kuitenkin yksi lempioluistani). Arvioista näkee myös mikä oluissa korostuu, joten puhtaiksin tyylinkuvauksiksikaan ne eivät jää. Tismalleen oikeita oluita on tietysti hankala arvion perusteella arvata, koska tyylin sisälläkin samankaltaisia on niin paljon (ja etenkin koska näitä kahta nimenomaista jäljitellään luultavasti tuhottoman usein), mutta jonkun idean kuitenkin saa.
Olenko minä nyt sitten jotenkin parempi kuin muut kun osasin tyylit löytää? En. Olen vain oppinut tulkitsemaan olutta tietyllä tavalla. Onko se yhtään parempi tapa kuin joku toinen, sitä ei voi sanoa kukaan. Oman kokemukseni perusteella olin "vertaileva arvioija" monta vuotta ja muutuin "kuvailevaksi arviojaksi" vasta alkaessani kirjoittamaan arvioitani ja vielä vahvemmin ruvettessani blogaamaan arvioita ja ottaessani asenteen, että niitä lukee joku muukin kuin minä. Halusin, että lukijat ymmärtävät mitä tarkoitan.
"Hyvää, Fuller'sin London Porterin tapainen" muuttui muotoon "Hyvää, täyteläinen, voimakaan paahteinen, suklainen ja aavistuksen karamellinen pehmeällä humaloinnilla" kun halusin sanoa asian niin, ettei lukijan ole tarvinnut juoda Fuller'sin London Porteria tietääkseen mistä puhun. Tottahan paahteinen, suklainen ja karamellinen ovat yleisemmin tuttuja kokemuksia kuin spesifi olut. Ovathan? Ei välttämättä, nyt kun sitä tuumin.
Hajut ja maut kun ovat pitkälti nimettömiä kokemuksia, jos niitä ei sen tarkemmin mieti. Moni tuoksu ja maku saa nimen vasta pienen harkinnan jälkeen ja ne pitää yleensä varta vasten nimetä. Vasta sitten kun aromin on erottanut tietyksi ja löytänyt sille mielleyhtymän johonkin yleisempään tutumpaan hajuun, joka on samankaltainen, sen voi verbalisoida esim. muotoon "karamellinen". Siksi "karamellinen" ei välttämättä sanana kerro kovin paljoa, jos ei ole koskaan pysähtynyt antamaan poltetun sokerin hajulle nimeä "karamellinen". Hajun tai maun verbalisointi ei mitenkään tee maistamisestani parempaa. Päinvastoin, ohjaan mielikuvaani vahvasti suklaan suuntaan nimeämällä jonkun hieman suklaan kaltaisen aromin "suklaiseksi". Jos maulla ei olisi mielessäni nimeä, maistaisin sen luultavasti aika erilaisena, sillä perusmakujen ulkopuolella mielikuva vaikuttaa aistikokemukseen melko paljon (ja ikä ja ympäristö ja ja ja...). Kumpiko on parempi? Ei kumpikaan ja kummatkin. Aistikokemus on subjektiivinen.
Joten mitä tästä nyt voi päätellä? Jos jonkun mielestä kuvailevista arvioista ei oikein voi päätellä oluen makua ja luonnetta, mutta toisaalta itse sain suhteellisen hyvänkin kuvan kahden sokkoarvion perusteella? Se kertoo lähinnä kuinka hajuja ja makuja nimenneenä osaan tulkita muiden arvioita itsekin. Joten kuvailevista arvioista on eniten iloa muille samankaltaisille ja muille harrastajille sitten vähän satunnaisesti. Oluenjuojia ja olutharrastajiakin on kuitenkin monenlaisia, eikä kaikkia kiinnosta arviointi tai maun purkaminen osiin. Siinä ei ole mitään väärin tai huonompaa ja heitäkin voivat olutarviot kuitenkin kiinnostaa, niinpä ei viitsisi jättää ketään huomiotta vaikka näitä pitkälti omaksi iloksi kirjoitteleekin. Vertailut tunnetumpiin klassikoihin voivat olla enemmän paikallaan. Ehkäpä jatkossa pyrin lisäämään hieman sitä näkökantaa. Ehkä. Jos siltä tuntuu. En vanno mitään.
Toisaalta arvioiden lukeminen sokkona on vähän typerää, niitä kun ei ole tarkoitettu tulkittavaksi sokkona. Tunnistaako kuvauksesta oluen tismalleen ja tarkkaan ei mielestäni kerro hirveästi siitä millainen olut on kokonaiskokemuksena. Arvion tarkoitus on antaa hieman suuntaviittaa. Ja siinä minusta on koko julkisen arvioinnin ydin. Antaa hieman vinkkiä. Kuten sanottua: Ei tämä ole mitään mitattavaa insinööritiedettä, olut on subjektiivinen nautinto. Jokainen joka rehellisenä mielipiteenään sanoo Koffin kolmosta parhaaksi olueksi on periaatteessa aivan yhtä oikeassa sen parhaudesta kuin 10000 olutta maistanut ylistäessään ylä-hybridealaisen pienpanimon imperial stoutin tammikypsytettyä erää. Yhtä oikeassa lähinnä siksi, koska koko kysymys parhaudesta on täysin absurdi. Toiset katsovat laajemmalle, mutta lopulta kauneus on silti katsojan silmässä. Siksi arvioiden sokkoarviointi jonkinlaisena objektiivisena totuutena on vähän hölmöä* (tosin ihan hauskaa).
Reittaaminen erikseen, mutta oluista (huom. ei oluesta) kirjoittamisessa ei minusta ole parhaimmillaan niinkään kyse pelkästään oluen maun kuvailusta. Reittaussaittien suosio on vain jotenkin kadottanut kaiken muun. Selailin nimittäin pari iltaa sitten ensimmäistä olutkirjaani (Michael Jacksonin "Great Beer Guide: 500 Classic Brews"**) ja huvituin siitä, miten tämän suuren olutgurun kuvaukset saivat yleensä aina kiinnostumaan kuvatusta oluesta, mutta monesti niissä kuvattiin oluen maku vain virkkeellä tai parilla***. Loput sivusta oli käytetty panimon ja oluen taustoihin ja valmistusmenetelmiin. Ne loivat oluelle historian ja asenteen ja yhtäkkiä muuten tylsän oloinen lagerkin kuulosti mielenkiintoiselta juotavalta, vaikkei se niin absoluuttisen hyvää olisikaan.
Arviointi ja reittaaminen on kivaa ja luultavasti jatkan sitä vielä vuosia, mutta oluesta juomana olen aika samoilla linjoilla Eric Asimovin kanssa, joka kirjassaan How to Love Wine toteaa viinistä (kuulemma, lainaus täältä, kirjaa en ole lukenut mutta lähti juuri hankintalistalle): "I've become a firm adherent of the notice that wine is for drinking, not tasting."
PS: Tuopillinen on nyt tovin tauolla, ainakin vappuun asti. Helsinki Beer Festival jää ikävä kyllä väliin tänä vuonna, mutta ensi viikolla käväisen toki avoimilla ovilla panimolla, katsotaan jos siitä jotain väkertäisi. Onneksi kesällä on SOPP ja syksylläkin uusi Suomen OlutExpo, niin ei mene ihan festarittomaksi.
PPS: Oli kuvia Mikkellerin uudesta baarista... Jos joku tanskalainen sisustussuunnittelija haluaa tehdä baarista tuon näköisen, pitäisi olla täysi oikeus upottaa se Kattegatiin. Paikka näyttää 40-luvun natsisairaalalta jossa on räjähtänyt turkoosi my little pony ja sitten joku on vahingossa tuonut paikalle pari pöytää. Kuka helvetti tuossa ylivalaistussa vanerikoristeisessa pommisuojassa haluaa istua iltaa? Lystiä on varmasti kuin ruumishuoneella. Kylmä tulee jo kuvia katsoessa.
---
* Vielä hölmömpää on järkyttävän elitistinen päteminen arvioiden tiimoilta kuten tuolta IBN:n vastaus-postin kommenteista voi "dr.wort" nimimerkiltä bongata. "Is this a review for the layman beer drinker? No! To [sic] much for them to mentally compute." Niinpä niin. Kuten The Dude sanoisi: "You're not wrong. You're just an asshole." Juuri se mentaliteetti, minkä vuoksi suhtaudun hyvin varauksella muihin olutharrastajiin.
** 1996 ensi kerran julkaistua kirjaa on muuten muutenkin hauska lukea, sillä internet ja maailmanlaajuinen pienpanimobuumi ovat muuttaneet harrastusta ja oluita aika paljon 17 vuodessa. En silti ymmärrä, miten se mies on jättänyt Rochefortin koko kirjasta ulos.
*** Esim. Aecht Schlenkerla Rauchbier: "firm smokiness, from its aroma through its palate to its clean dry, long finish"
Rekolan Panimo retweettasi eilen linkin It's Pub Night-blogin olutarviogeneraattoriin. Ihan hauska härpätin ja tekee pilaa juuri siitä mistä pitääkin. Eli vähän liiallisuuksiin menevistä olutarvioista. Rupesin sitten kirjoituksen pohjalta pohtimaan.
Olutarvioita tehdessä on usein hankala etsiä oikeita sanoja mauille ja hajuille joita kokee. Oikea sana on mielestäni mahdollisimman kuvaava ja selkeä ja yleisymmärrettävä. Tekstissä voi kikkailla muillakin keinoin jos kikkailla haluaa, mutta sanojen suhteen mopoa pitää päästää käsistä juuri sen verran, että saa kerrottua maistetun oluen oman luonteen. Jos sitä ei päästä tarpeeksi, kirjoittaa liian geneerisesti. Eli käytännössä kuvauksen oluttyylistä, eikä siitä ole mitään iloa kenellekään itse oluesta kiinnostuneelle. Jos sitä päästää liikaa, menee teennäisyyden ja pätemisen puolelle. Jos sanoo "liekkien koskettama tuhkainen jalava" kun yrittää sanoa "paahdetta ja puuta" niin onhan se naurettavaa. Tai pahempaa kuin naurettavaa: se on huonoa kirjoittamista, niin kaunokielistä kuin onkin. Ei-kenenkään-maa noiden kahden ääripään välillä on ajoittain hankala kulkea ja päädyn itse yleensä pitelemään aliviritettyä tossumopediani enemmän kiinni kuin päästämään irti. Tai niin kuvittelen, arvioitkoon muut sen.
Neljä vuotta vanhassa generaattori-artikkelissaan It's Pub Night (IBN) päätyy pohtimaan mitä hyötyä kuvailevista arvioista yleensäkään on ja keskustelu jatkuu kommenteissa. IBN:n mielestä maun kuvailu ei kerro oluesta tarpeeksi selvästi ja on turhaa hienostelua, eikä sen perusteella voisi sanoa pitääkö oluesta vai ei ja kannustaa tekemään vertauksia tunnetuimpiin oluisiin kuvailun sijaan. Vaikka hieman kirjoituksesta paistaa pelko rennon olutharrastuksen sortumisesta viinitärkeilyksi, niin kritiikki on ihan osuvaakin.
Rupesin miettimään onko tosiaan näin, että eikö se minun aistieni ja kielitaitoni arpoma täydellisen loistelias kuvaus tosiaan kerro tarpeeksi. IBN:n tyyppi heittää kommenteissa haasteen tunnistaa oluet tai edes tyylit kahden kuvauksen perusteella.
1. Cloudy reddish-brown with an orange cast. The light tan head eventually subsides to a very creamy 1/8" head that leaves some nice lace. The aroma is lightly fruity (dark fruits - raisin, plum, fig... and maybe some lighter fruits as well), lightly phenolic (even some minor bubblegum), gently citrusy, somewhat woody, somewhat sweet, softly spicy (clove) and subtly leathery. The body is light/medium. The flavor is somewhat rich with a fruity, bready malt flavor, some yeastiness, and some light grassy hops that round and balance.
2. Caramel copper in colour with a thin but fluffy bubbly lace that leaves several rings on the glass. Nose is of caramelized sugars with a hint of toasted nearly metallic malt. Some fruity esters give of a whiff of alcohol. Rich and sweet caramel maltiness with a big flavourful malty palate, finishing off with a steely crystal malt flavour (vague hint of carob) and a semi sharp hop bitterness.
Huomasin, että tunnistin kuvauksista molemmat tyylit ja suht helposti vielä. Jäi toki hyvin epäselväksi, miltä ihmeeltä maistuu johanneksenleipäpuu (carob), mutta jos sitä on vain "vague hint" niin samapa tuo. Ensimmäinen vaikuttaa kompleksilta ja mielenkiintoiselta, toinen tasapainoiselta ja muhkealta, kumpaakin haluaisin ehdottomasti maistaa. Vastaukset luettuani totesin juoneeni molempia lukuisia kertoja ja arvioiden olevan mielestäni suht kohdallaan. Ainoastaan ihmettelin mistä arvioija on keksinyt metallisuuden toiseen olueen mukaan (kyseessä on kuitenkin yksi lempioluistani). Arvioista näkee myös mikä oluissa korostuu, joten puhtaiksin tyylinkuvauksiksikaan ne eivät jää. Tismalleen oikeita oluita on tietysti hankala arvion perusteella arvata, koska tyylin sisälläkin samankaltaisia on niin paljon (ja etenkin koska näitä kahta nimenomaista jäljitellään luultavasti tuhottoman usein), mutta jonkun idean kuitenkin saa.
Olenko minä nyt sitten jotenkin parempi kuin muut kun osasin tyylit löytää? En. Olen vain oppinut tulkitsemaan olutta tietyllä tavalla. Onko se yhtään parempi tapa kuin joku toinen, sitä ei voi sanoa kukaan. Oman kokemukseni perusteella olin "vertaileva arvioija" monta vuotta ja muutuin "kuvailevaksi arviojaksi" vasta alkaessani kirjoittamaan arvioitani ja vielä vahvemmin ruvettessani blogaamaan arvioita ja ottaessani asenteen, että niitä lukee joku muukin kuin minä. Halusin, että lukijat ymmärtävät mitä tarkoitan.
"Hyvää, Fuller'sin London Porterin tapainen" muuttui muotoon "Hyvää, täyteläinen, voimakaan paahteinen, suklainen ja aavistuksen karamellinen pehmeällä humaloinnilla" kun halusin sanoa asian niin, ettei lukijan ole tarvinnut juoda Fuller'sin London Porteria tietääkseen mistä puhun. Tottahan paahteinen, suklainen ja karamellinen ovat yleisemmin tuttuja kokemuksia kuin spesifi olut. Ovathan? Ei välttämättä, nyt kun sitä tuumin.
Hajut ja maut kun ovat pitkälti nimettömiä kokemuksia, jos niitä ei sen tarkemmin mieti. Moni tuoksu ja maku saa nimen vasta pienen harkinnan jälkeen ja ne pitää yleensä varta vasten nimetä. Vasta sitten kun aromin on erottanut tietyksi ja löytänyt sille mielleyhtymän johonkin yleisempään tutumpaan hajuun, joka on samankaltainen, sen voi verbalisoida esim. muotoon "karamellinen". Siksi "karamellinen" ei välttämättä sanana kerro kovin paljoa, jos ei ole koskaan pysähtynyt antamaan poltetun sokerin hajulle nimeä "karamellinen". Hajun tai maun verbalisointi ei mitenkään tee maistamisestani parempaa. Päinvastoin, ohjaan mielikuvaani vahvasti suklaan suuntaan nimeämällä jonkun hieman suklaan kaltaisen aromin "suklaiseksi". Jos maulla ei olisi mielessäni nimeä, maistaisin sen luultavasti aika erilaisena, sillä perusmakujen ulkopuolella mielikuva vaikuttaa aistikokemukseen melko paljon (ja ikä ja ympäristö ja ja ja...). Kumpiko on parempi? Ei kumpikaan ja kummatkin. Aistikokemus on subjektiivinen.
Joten mitä tästä nyt voi päätellä? Jos jonkun mielestä kuvailevista arvioista ei oikein voi päätellä oluen makua ja luonnetta, mutta toisaalta itse sain suhteellisen hyvänkin kuvan kahden sokkoarvion perusteella? Se kertoo lähinnä kuinka hajuja ja makuja nimenneenä osaan tulkita muiden arvioita itsekin. Joten kuvailevista arvioista on eniten iloa muille samankaltaisille ja muille harrastajille sitten vähän satunnaisesti. Oluenjuojia ja olutharrastajiakin on kuitenkin monenlaisia, eikä kaikkia kiinnosta arviointi tai maun purkaminen osiin. Siinä ei ole mitään väärin tai huonompaa ja heitäkin voivat olutarviot kuitenkin kiinnostaa, niinpä ei viitsisi jättää ketään huomiotta vaikka näitä pitkälti omaksi iloksi kirjoitteleekin. Vertailut tunnetumpiin klassikoihin voivat olla enemmän paikallaan. Ehkäpä jatkossa pyrin lisäämään hieman sitä näkökantaa. Ehkä. Jos siltä tuntuu. En vanno mitään.
Toisaalta arvioiden lukeminen sokkona on vähän typerää, niitä kun ei ole tarkoitettu tulkittavaksi sokkona. Tunnistaako kuvauksesta oluen tismalleen ja tarkkaan ei mielestäni kerro hirveästi siitä millainen olut on kokonaiskokemuksena. Arvion tarkoitus on antaa hieman suuntaviittaa. Ja siinä minusta on koko julkisen arvioinnin ydin. Antaa hieman vinkkiä. Kuten sanottua: Ei tämä ole mitään mitattavaa insinööritiedettä, olut on subjektiivinen nautinto. Jokainen joka rehellisenä mielipiteenään sanoo Koffin kolmosta parhaaksi olueksi on periaatteessa aivan yhtä oikeassa sen parhaudesta kuin 10000 olutta maistanut ylistäessään ylä-hybridealaisen pienpanimon imperial stoutin tammikypsytettyä erää. Yhtä oikeassa lähinnä siksi, koska koko kysymys parhaudesta on täysin absurdi. Toiset katsovat laajemmalle, mutta lopulta kauneus on silti katsojan silmässä. Siksi arvioiden sokkoarviointi jonkinlaisena objektiivisena totuutena on vähän hölmöä* (tosin ihan hauskaa).
Reittaaminen erikseen, mutta oluista (huom. ei oluesta) kirjoittamisessa ei minusta ole parhaimmillaan niinkään kyse pelkästään oluen maun kuvailusta. Reittaussaittien suosio on vain jotenkin kadottanut kaiken muun. Selailin nimittäin pari iltaa sitten ensimmäistä olutkirjaani (Michael Jacksonin "Great Beer Guide: 500 Classic Brews"**) ja huvituin siitä, miten tämän suuren olutgurun kuvaukset saivat yleensä aina kiinnostumaan kuvatusta oluesta, mutta monesti niissä kuvattiin oluen maku vain virkkeellä tai parilla***. Loput sivusta oli käytetty panimon ja oluen taustoihin ja valmistusmenetelmiin. Ne loivat oluelle historian ja asenteen ja yhtäkkiä muuten tylsän oloinen lagerkin kuulosti mielenkiintoiselta juotavalta, vaikkei se niin absoluuttisen hyvää olisikaan.
Arviointi ja reittaaminen on kivaa ja luultavasti jatkan sitä vielä vuosia, mutta oluesta juomana olen aika samoilla linjoilla Eric Asimovin kanssa, joka kirjassaan How to Love Wine toteaa viinistä (kuulemma, lainaus täältä, kirjaa en ole lukenut mutta lähti juuri hankintalistalle): "I've become a firm adherent of the notice that wine is for drinking, not tasting."
PS: Tuopillinen on nyt tovin tauolla, ainakin vappuun asti. Helsinki Beer Festival jää ikävä kyllä väliin tänä vuonna, mutta ensi viikolla käväisen toki avoimilla ovilla panimolla, katsotaan jos siitä jotain väkertäisi. Onneksi kesällä on SOPP ja syksylläkin uusi Suomen OlutExpo, niin ei mene ihan festarittomaksi.
PPS: Oli kuvia Mikkellerin uudesta baarista... Jos joku tanskalainen sisustussuunnittelija haluaa tehdä baarista tuon näköisen, pitäisi olla täysi oikeus upottaa se Kattegatiin. Paikka näyttää 40-luvun natsisairaalalta jossa on räjähtänyt turkoosi my little pony ja sitten joku on vahingossa tuonut paikalle pari pöytää. Kuka helvetti tuossa ylivalaistussa vanerikoristeisessa pommisuojassa haluaa istua iltaa? Lystiä on varmasti kuin ruumishuoneella. Kylmä tulee jo kuvia katsoessa.
---
* Vielä hölmömpää on järkyttävän elitistinen päteminen arvioiden tiimoilta kuten tuolta IBN:n vastaus-postin kommenteista voi "dr.wort" nimimerkiltä bongata. "Is this a review for the layman beer drinker? No! To [sic] much for them to mentally compute." Niinpä niin. Kuten The Dude sanoisi: "You're not wrong. You're just an asshole." Juuri se mentaliteetti, minkä vuoksi suhtaudun hyvin varauksella muihin olutharrastajiin.
** 1996 ensi kerran julkaistua kirjaa on muuten muutenkin hauska lukea, sillä internet ja maailmanlaajuinen pienpanimobuumi ovat muuttaneet harrastusta ja oluita aika paljon 17 vuodessa. En silti ymmärrä, miten se mies on jättänyt Rochefortin koko kirjasta ulos.
*** Esim. Aecht Schlenkerla Rauchbier: "firm smokiness, from its aroma through its palate to its clean dry, long finish"
Erinomainen ja ajatuksiakin herättävä kirjoitus. Välillä ehkä itse eksyn liian syvälle olutta kuvaillessani, mutta ne oluet joiden kohdalla se tapahtuu ovat sellaisia jotka jollain tapaa erityisesti sykähdyttävät. Välillä sitä miettii, että saako lukija niistä mitään irti, jos ylipäätään jaksaa lukea, mutta toisaalta taas me (bloggarit) teemme tätä omaksi huviksemme, joten miksei antaisi palaa jos tavaraa tulee. Oivaltava huomio Jacksonista, itselläni on muutamia miehen teoksia ja kokemukseni ovat samankaltaisia.
VastaaPoista