Miksei tulisi puhua kolmosoluesta

Helsingin Yliopiston graduntekijän kuluttajakäyttäytymiskysely tuntui herättävän ärtymystä olutharrastajien parissa. Lähinnä syynä oli se, että kysely käsitteli olutta lähes yksinomaan vain (19 vuotta sitten kuopattujen) veroluokkien kautta. Sinällään kyselyn tekijän syyllistäminen siitä on vähän hölmöä, kun selvästi oli tarkoitus selvittää alkoholipitoisuuden merkitystä kuluttajakäyttäytymisessä. Gradun aihe ei voi hirveän laaja yleensä olla (tai voi, mutta ei kai kannata). Asiasta on sitäpaitsi eräänkin valtion laitoksen puolelta ollut niin jatkuvaa huutelua, ettei se tutkimuksen kohteena ole hassumpi.

Lisäksi kyselyn pitää puhua haettujen vastaajien kieltä, jotka eivät siis ole vain olutharrastajia. Siksi siellä puhutaan kakkosesta, kolmosesta ja nelosesta, sillä se on puhekieltä, ikävä kyllä. Jokainen vastaaja ymmärtää mitä niillä termeillä tarkoitetaan.

Veroluokkien hokeminen kieltämättä olutharrastajana ärsyttää, vaikka se onkin puhekieleen niin pinttynyt termistö, että käytän sitä itsekin varmasti jatkuvasti kun en tarkemmin ajattele asiaa. Monesta ei-harrastajasta tuntuu kuitenkin varmasti vähän oudolta, että miksi moisesta pitää ärtyä.

Siispä selitän. Olutharrastajille tämä voi olla vähän tuttua tekstiä, joten kaikille niille kahdelle muulle lukijalle sitten.

Veroluokkiahan ei siis tosiaan ole ollut virallisesti melkein kahteenkymmeneen vuoteen sitten lakimuutoksen 1994, mutta kun panimot vapaaehtoisesti käyttävät termejä tuotteissaan, THL ja poliitikot yms. puhuvat kakkosesta ja mediassa niitä käytetään yhä tavallisesti, eivät termit puhekielestä poistu mihinkään. Lisäksi eritoten ruokakaupat puhuvat vähemmän ihastuttavasti "erikoisoluesta". Käytännössä ei-harrastajien puheissa on näin yleensä lähinnä kolmosta eli keskiolutta, nelosta ja "erikoisoluita"*.

Älkää käsittäkö väärin. Veroluokat ovat puhekielen termeinä hirveän käteviä ja niillä on merkityksensä. "Keskiolut" rajaa heti oluen vahvuuden melko tarkasti yhdellä sanalla. Kysymys on lähinnä siitä, että oluen määrittelemisestä pelkän alkoholiprosentin perusteella tulisi päästä keskustelussa eroon. Tietty kun tämä kaikin puolin järkevä laki erottelee 4,7% ja 4,8% oluet eri kauppoihin niin se jotenkin tuppaa tulemaan puheeseen. Mutta jos yritettäisiin edes?

Nimittäin veroluokkien ja "erikoisolut"-termin käyttäminen olutta kuvaavina sanoina on ikävää siksi, että se johtaa lähinnä:
-Alkoholipitoisuuden korostamiseen olennaisena asiana oluessa.
-Oluen käsittelyyn pääasiassa päihdyttävänä aineena, makunautinnon sijaan.
-Vaalean teollisuuslagerin aseman jatkuvaan pönkitykseen "tavallisena" oluena.
-Oluen perustuntemuksen heikkouteen, kun suurin osa oluttyyleistä paketoidaan yhteen "erikoisoluet" könttään.
-Kahden lähes saman oluen erilaisuuden korostamiseen.

Peruskapakan hanassa on usein kaksi hanaa kolmosta, yksi saman firman nelosta ja yksi siideri. Eli käytännössä kolme hanaa samaa olutta, joista kahdessa on muutama luraus enemmän vettä. Alkoholipitoisuuden ero usein identtisellä pohjalla tehdyissä oluissa on yleensä n.0,7 prosenttiyksikköä.  Eroa maussa saman panimon kolmosella ja nelosella voi tuurilla olla, mutta se on aika pirun pieni. Mutta kun korostetaan puheissa kolmosta ja nelosta, näiden ero koetaan paljon merkittävämpänä kuin se todellisuudessa on.

Jos tämä tuntuu jotenkin turhalta nillitykseltä ja alkoholiprosentti hyvin luonnolliselta osalta oluesta puhumista, kannattaa miettiä seuraavaa: Milloin viimeksi otit alkoholiprosentin puheeksi viinin suhteen? Milloin mediassa puhuttiin kuinka ulkomailta tuodaan laatikkokaupalla juuri vahvaa viiniä? Milloin THL keskittyi siihen miten vahvemmat viinit alkoholisoivat kansaa enemmän kuin miedommat viinit?

Vahvin "kolmonen" on 4,7%, miedoin ison panimon "nelonen" 5,2%. Jostain syystä viinistä puhuttaessa ei juuri koskaan kiinnitetä erityisesti huomiota siihen onko viinissä 10 vai 14 tilavuusprosenttia alkoholia, mutta oluessa 0,5 prosenttiyksikön ero on jostain syystä kriittinen. Kun keinotekoista erottelua ei ole juurrutettu kieleen ja ajatteluun, kukaan ei puhu keskiviinistä tai "kutosesta". Viini on aina viiniä, oli alkoholiprosentti mikä tahansa. Huomio kiinnittyy paljon enemmän makuun.

Toisaalta, jos maitokaupparaja vedettäisiin vaikka kymmeneen prosenttiin, keskiviinin kittailu varmasti yleistyisi kummasti ja hirveän paljon enemmän puhuttaisiin viinin alkoholiprosentista sitä ostaessa, kun siitä olisi sillä lailla lakikirjoissa asti tehty jutun fokus.

Jännä homma tuo.

On se kummallista miten oluesta puhuminen on Suomessa niin alkoholikeskeistä... jos vain jotenkin saataisiin ihmiset keskittymään siihen enemmän juomana, eikä vain päihteenä. Se on varmaan tämä humalahakuinen juomakulttuuri. Sen on oltava syy. Ei ollenkaan seuraus ole se.

---

PS: Miksei kukaan muuten koskaan puhu keskisiideristä?

PPS: Taustoja googletellessani bongasin hassua. Olutharrastajille voi käydä huumorista käväistä Koffin brändisivuilla. Siellä on oikein mittarit oluiden spekseille. Tiesittekö, että Koff IV on humaloinniltaan 9/10 eli "voimakas". Ettei nyt olisi jäänyt yksi nolla tuon kympin perästä markkinoijan taskuun...Toisaalta väriasteikkokin menee oikein vaaleanruskeaan asti. Sinebrychoffin sivuilla sama tuote on muuten "kevyesti humaloitu". Noooh, kolme kertaa kun valehtelee niin uskoo itsekin.

*Sekä tietenkin vähemmissä määrin sitä kakkosta ja kaikkein suurimpana kielirikoksena ykköstä eli "pilsneriä". Tiedoksi tietämättömille, että pilsener eli pils on tsekki/saksalainen oluttyyli, jossa on normaalisti noin 5% alkoholia. Pilsner on siis yleensä "nelosta". Perkele.