München - osa 3: Ajatuksia

Baijerissa ollessani tuli peruspalveluministeri Huovinen ähkäisseeksi ilmoille saman ajatuksen kuin edeltäjänsäkin "keskioluen palauttamisesta alkoihin" tai jos puhutaan oikeilla termeillä: Alkon ulkopuolella myytävien alkoholijuomien alkoholirajan kiristämisestä. Se, että Huovinen ajaa tismalleen samaa linjaa kuin Guzenina-Richardsonkin lähinnä vain kertoo siitä, että ministereille syötetään ajatukset valmiina, eikä niitä siellä vaaleilla valittujen edustajien omissa pääkopissa hirveästi enää jakseta käsitellä.

Tottakai tämä sammakko oli sittemmin vain "keskustelunavaus", eikä Huovinen (kuten G-R:kaan) oikeasti ollut sitä ehdottanut. Ei tietenkään kun äänestäjät älähtivät. Eipä silti, en uskokaan, että Huovinen sitä tosissaan ehdotti. Todennäköisemmin kyseessä on olevinaan ovela neuvottelutaktiikka kansan kanssa. Ehdotetaan jotain niin jyrkkää, että kaikki kavahtavat sitä vastaan ja ovat sitten tyytyväisiä kun tehdäänkin joku kevyempi lainkiristys.

Saksasta käsin tätä ehdotusta ja keskustelua oli erityisen absurdia seurata. Jo kahden päivän jälkeen paikallista kulttuuria seuratessa oluen käsittely pelkkänä päihteenä tuntui mielettömältä. Saksan olutvero on niin pieni, että olut on kaupoissa kirjaimellisesti halvempaa kuin vesi (Tengelmannissa puolen litran lähdevesi 1,30e, puolen litran "nelosolut" 89c). Kapakoissa sitä ei pelkästään saa litran annoksina vaan joissain biergarteneissa kello neljän jälkeen illalla sitä sai vain litran annoksina. Amerikkalaisia ketjuravintoloita ja kahviloita lukuunottamatta aivan kaikissa paikoissa tarjoiltiin olutta ja yleensä juomia sai ostaa mukaan myös baareista. Kauppojen hyllyillä oli oluen lisäksi räävittömän halpaa viiniä ja tiukkaa viinaa. Kaiken lisäksi olutta saa kaupasta jo 16-vuotiaana.

Mitä tämmöisestä vapaudesta sitten seurasi? Päihtyneitä poikaseurueita remuamassa pitkin tienoita, kännisiä opiskelijoita ja nuoria bilettämässä armottomasti, polttarisankarittaria kaatamassa halpaa tequilaa naamaansa niin, että dirndl syöpyy, alkoholisoituneita puliukkoja istumassa puiston nurkalla halvimmat mahdollisimmat pullot käsissään. Ihan hirveää. Ihan kauheaa. Ihan kamalaa. Ihan kuin Suomessa. Ihan kuin päihtymishalu ja -kyky ei olisikaan lainsäädännöstä kiinni.

Vapaudesta seurasi kuitenkin myös perheitä piknikillä biergartenissa litran tuopit edessään, ihmisiä julkissa kulkuvälineissä Augustiner-pullot janojuomana työmatkalla, tarjoilijoita ruokatauolla puolen litran helles kädessään. Olut ei ollut vain päihde: Ennen kaikkea se oli juoma siinä missä muutkin juomat vedestä viiniin. Oluen juomisessa ei ollut minkäänlaista stigmaa tai paheellisuuden sävyä. Se ei ollut merkki rappiolla olemisesta tai siitä, että "nyt ollaan ryyppäämässä". Sen hankkimiseksi ei tarvinnut nähdä erityistä vaivaa tai suunnitelmallisuutta, edes yhdeksän jälkeen. Se ei ollut erikoista. Päinvastoin, se oli niin tavallista, että se oli jopa tylsää. Niin integroitunutta ruoka- ja juomakulttuuriin, ettei "otetaanko olutta" lauseena sisällä sen kummempia taustasävyjä rilluttelusta tai päihtymisestä kuin "otanpa ruisleivän" Suomessa.

Weihenstephanerin tynnyrikarhu
on hyvin pettynyt ministeri
Huovisen tapaan keskustella.

Tätä seurattuaan pari päivää Suomessa käynnissä ollut panikointi yhdestä prosenttiyksiköstä ja oluen näkeminen vain terveyshaittana ja päihteenä vaikutti niin idiootilta mielisairaalta, ettei sille voinut kuin nauraa. Mitä pidempään olutta käsitellään turmiollisena paheena ja puhtaasti päihtymisen välineenä, sitä pidempään se sellaisena paikallisessa juomakulttuurissa pysyy. Tällä propagandalla ja kaksinaismoralistisella asenteella tehdään enemmän harmia kuin hyötyä. Yritetään väittää, että ollaan kansanterveyden asialla, kun perimmäinen tahto on kasvattaa Alkon kautta saatavia vero- ja myyntituloja. Samaan aikaan keskustelua yritetään ohjata keskitieltä niin syvälle äärimmäisten rajoitusten suuntaan siksi, ettei liberaalimpaa, järkevämpää ja eurooppalaisempaa alkoholipolitiikkaa haluavien ääni pääsisi kuuluville sen näkökulman ollessa niin kaukana "siitä mistä keskustellaan".

Ei anneta huijata itseämme.

PS: Alkon johtokunnan Pekka Puska osallistui tällä viikolla tuttuun tapaansa THL:n johtajan naamiossaan keskusteluun tyrkyttämällä kyselytutkimusta (siis gallupia) ulkomaantuonnista, jonka Tullin tyypit heti lyttäsivät. Niin pitkään kuin Puska on kaksoisroolissaan, ei miehen ehdotuksia ja THL:n nimissä ajamaa propagandaa monopolin laajentamiseksi tulisi ottaa millään tasolla vakavasti. Jostakin syystä silti otetaan.