Pilsner Urquell x3 (+Paluu Juurille, osa 2)

Pilsner Urquell (tölkki/hana/suodattamaton (Nefiltrovaný))
Panimo: Plzensky Prazdroj (SABMiller)
Maa: Tsekki

Tyyli: Pilsner
Alkoholia: 4,4%
Kantavierre: 11,8 °P
Katkeruus: 34 IBU
Väri: 11,9 EBC

Pisteet: 4/5 (4.5/5)
Lyhyesti (tölkki/hana): Se tuttu alkuperäinen pilsner.
Lyhyesti (suodattamaton): Se pehmeämpi alkuperäinen pilsner.

Olin jossain pöydän paikkeilla tuopin reunalla, kun paniikki alkoi iskeä.

Vereni oli liian sakeaa kerrospukeutumiseen sisätiloissa. Litimärkänä hiestä, levottomat silmämunat punaisina ja kädet täristen pyyhkäisin otsalleni nousseet karpalot hupparin hihaan. Uhka siitä, että yksi niistä putoaisi tuoppiin oli todellinen ja hulluuteen asti pelottava. Katsoin ympärilleni, mutta uskottua samoalaista lakimiestäni ei näkynyt missään. Osaksi siksi, että koko ukko oli kadonnut ennen syntymääni, mutta eritoten siksi, etten ollutkaan Hunter S. Thompson. Pentele.

Kaksi viikkoa aikaisemmin olin joutunut sähköisen yhteydenoton kohteeksi ilman armoa tai suojautumismekanismeja. PR-yhteiskumppaninsa suulla maahantuoja häpeilemättömän epäsuomalaisesti ja häpeällisen PR-mäisesti kehui blogia ja kyseli haluaisinko saapua ravintola Kappelin kellariin maistamaan suodattamatonta Pilsner Urquellia. Vanhassa eliitin ja rapparien luolassa ilmaista olutta? Epäilemättä Rotschildilainen korporaatiovallan salajuoni, ajattelin. Pahaa aavistamattomat olutsiepot houkutellaan pimeyden uumeniin, huumataan ja uhrataan Mammonille likaisessa rituaalissa talouskriisin pehmittämiseksi. Mikä parempi keino houkutteluun kuin tarjota maailman ensimmäistä pilsner-olutta harvinaisena suodattamattomana versiona? Eipä juuri mikään. Tai no keksin pari, mutta kuiteskin.

Joten miksipä ei. Näppärästi voisin yhdistää juurillepaluu-"sarjaani", jonka aloittavaa Brown Ale-juttua olin juuri juonimassa kun sähköposti soi. Urquell oli kuitenkin selvästi sarjaan sopiva vuosien takaa.

Omituisia muistoja Urquellista tänä hermostuneena iltana Helsingissä. Yhdeksänkö vuotta myöhemmin? Kymmenen? Se tuntuu kokonaiselta elämältä - tai vähintään Suurelta Aikakaudelta. Praha oli erittäin hieno aika ja paikka olla kaksituhattaluvun alussa. Silloin nuoret jolpit reilimatkalla ihmettelivät kultaista nestettä pää tuoppiin nojaten. Tämähän oli vähän niin kuin suomalainen olut, mutta jotenkin paljon parempaa. Miten tämmöinen aine pystyi maksamaan vain muutamia kymmeniä senttejä tuopilta? Mikä on riivannut tsekkiläisen laittamaan olueensa kummaa ruohonhajua ja hyvyyttä ja ennen kaikkea miten saan vietyä Suomeen tuon tarjoilijan, joka tuo pöytäämme aina uuden täyden tuopin juuri kun edellinen on kohtaamassa loppuaan ja olisiko sellaisen ihmeolennon kohtalona kotimaassa tyly THL:n ja STM:n järjestämä salamurha? Monia kysymyksiä vuosikymmenen takaisesta Prahasta. Vastauksia vähemmän.

Käytetään nyt virallista kuvaa kun annettiin.

Kappelissa alkudrinkiksi jaeltiin hanatuotteena tavallista Pilsner Urquellia ja paikkojen täytyttyä tunnelma oli tiivistynyt käsin kosketeltavaksi. Ei jännityksen vuoksi, vaan koska neljä pöytää vetävään tilaan oli ängetty viisi. Kuumotti tosin muillakin tavoin. Ovella oli lukenut lapussa "pressitilaisuus". Sana joka antoi ymmärtää, ettei minulla ollut paikalle mitään asiaa. Mitä helevettiä minä täällä teen? Olin varma, että jäisin kohta kiinni ja portsari tulisi, heittäisi pihalle ja pahoinpitelisi silkasta sadistisesta ilosta. Huomasin kankaan, jolla pyöri luupissa videon pätkä, jossa "TV's Oz Clark" pyöritteli Urquell-tynnyreitä. Mieshän on viinikirjailija! Mitä helevettiä se täällä tekee, edes videolla? No jos se, niin ehkä minäkin.

Väijyin kanssakuumottujia. Ruokablogaajia (juovat ruokajuomia), olutblogaajia (juovat olutta), ammattitoimittajia (juovat) ja porukkaa, joka näytti epämääräisesti tutulta. Sillä tavalla tutulta, että niille melkein morjenstaisi kadulla jos muistaisi missä on ne tavannut. Hetken päästä tietoisuus iski tajuntaan. Ravintolahenkilökuntaa! Saatana, tämä huonehan tulvi ihmisiä, jotka ovat vieressä tehneet työtään kun olen itse ollut viemärinkansista tukea ottavassa kuosissa! Sosiaalinen kontrahti ja tuoleilla blokattu kulkuväylä vaativat kuitenkin istumaan paikoillaan pöydän alle valumisen tai ulos huutaen juoksemisen sijaan, joten purin hammasta. Sitten esiin asteli Kamil, koulutettu panija, laadunvalvoja, Plzenin nuijamies ja ajatustenlukija. Nykyään Kamil ei ollenkaan ollut markkinointimies, oli työskennellyt export-osaston myyntihommissa viimeisen neljä vuotta muuten vain. Kamil oli varustautunut nuijalla.

Toimii chilikanan kanssa, tosin
vähän terävämpi IPA toimisi
vielä paremmin.

Itse olin valmistautunut maistelutilaisuuteen/mammonistiseen rituaaliin edellisiltana juomalla ruuan kanssa tölkillisen kaupassa tarjolla olevaa tavallista Urquellia, että olisi jokin verrokki. Prahan sykkeessähän tuoppeihin oli kaadettu tsekkiläistä pastoröimatonta ja tuoreempaa hanaversiota. Kotimaahan saavuttua muistoihin (silloin vielä tuoreisiin) verratessa kauppaversio hävisi selvästi, ollen kuitenkin ihan hyvää. Sitten jossain vaiheessa taso tuntui laskevan kuin lehmän häntä. Ilman perusteita, puhtaalla korporaatiovihalla syytin asiasta SABMiller-jättiä, joka historiallisen brändin nykyään omisti. Mokomat siat. Koska SABMiller omisti brändin jo Prahassa vieraillessani, luultavasti olisin voinut syyttää myös itseäni sillä IPA-intoilun alettua lagerista meni ajoiksi maku. Mokoma sika. Yleisen lager-kyllästymisen ja kokemani tasonnotkahtamisen vuoksi en ollut maistanut kauppatuotetta pariin vuoteen. Hanassa Urquell on kuitenkin aina pitänyt tasonsa myös Suomessa, joten ehkä olin ollut vain harhainen. Hyvä hetki tehdä testi, nyt kun laadukkaat lageritkin olivat alkaneet taas maistua vuosien tauon jälkeen, kiitos kesäisen saksalaisen jälleenheräämisen.

Tölkistä kaatui puhtaan kultainen olut. Tuoksun puolelta erittäin raikas sekoitus mausteista Saaz-humalaa ja keksimallasta, bulkkikärystä ei tietoakaan. Ruohoisuus paljon lievempi kuin muistin aikojen takaa. Lagerille tyypillisesti siisti ja yksioikoinen maku tuoksun kanssa samassa linjassa, keksimäisen maltaan tukiessa hyvin runkoa. Katkeruudeltaan erinomaisesti tasapainossa ja osaa jäädä kivasti suuhun pyörimään. Ei Pilsner Urquell jännittävä ole tai erikoinen, mutta parhaimmillaan hieno esimerkki siitä, mitä vaalea lager tsekkimuodossaan voi olla. 4/5

(Tässä blogissa ilmiselvästi on hyvin vähän mitään ammattimaista, mutta koen silti tässä välissä velvollisuudekseni mainita KVV:n ohjetta noudattaen, jos se ei yltä selvinnyt, että Kappelin eväkset tarjosi Servaali Oy. Tölkin ostin omalla rahalla.)

Kappelissa hanasta alkuun saatu tavallinen suodatettu Urquell oli pitkälti samaa kuin tölkkitavarakin, voimakkaamman tuoksuista vain. Aavistuksen Schwarzeneggeriin sorahtavalla englannilla Kamil kertoili suodattamattomasta Urquellista perustietoja: Muuten tismalleen samaa kamaa kuin muukin Urquell, mutta tynnyröity ja suodattamaton. Säilyy huonosti, joten tehdään kerran vuoteen erikoiseränä. Esillä olleet tynnyrit oli täytetty maanantaina.

Puisella nuijalla ja hanalla Kamil avasi ensimmäisen tynnyrin ja toisen suoritti yleisön rohkein. Jonotettuani oluen nuuskin ja lipittelin ja vertailin tavalliseen versioon. Ero oli yllättävän iso. Luonnollisesti samat maut ja hajut pohjalla, mutta hieman voimakkaammin suodattamattomassa. Olut oli pehmeämpi, makeampi ja vähemmän hyökkäävä. Katkerointi tuli lopussa voimakkaammin, mutta hitaammin, vähemmän pistävästi kuin suodatetussa versiossa. Hiiva toi makuun ja tuoksuun toki myös itsensä, muttei mitenkään huonolla tavalla. Omituisimpana havaintona tuoksussa tuntui silti kumma puukäsityöluokan haju. Olut oli seisonut tynnyrissä kuitenkin vain pari päivää, joten vähän oudolta se vaikutti, kunnes kävin toisen lasillisen.

Oikealla suodattamaton versio.
Tynnyrin alkupään lasilliset
kuohusivat reilusti.

Lasissa nimittäin kellui muurahaisen kokoinen hippu kuivunutta tervaa tai pikeä tai mitä se nyt onkaan millä tynnyrin sisäpinta käsitellään, ei mikään ihme jos siitä vähän aromiakin irtoaa. Juuri kun olin kaivanut hipun sormenpäälleni ja alkanut pohtimaan sen olemusta, niin Kamil, tuo mentaalimagian suurtaitaja, kertoi kaikille tynnyrin sisäpinnan olevan 'pitched' eli tervalla tai piellä käsitelty. Kamil jatkoi röyhkeästi maagisten kykyjensä esittelyä usuttamalla ihmiset vertailemaan olusia ja kertoilemalla niiden makuprofiileista. Tuumin siinä, ettei suodattamaton ollut varsinaisesti parempi, vain erilainen. Kamil kertoi kaikille, että oluita ei kannata laittaa parhausjärjestykseen, sillä ne ovat vain erilaisia. Pohdin oluen olevan tsekkityyliin hieman voista, Kamil kertoi olueen kuuluvan lievää voimaisuutta. Ajattelin 'niin se on sitä diasetyyliä', Kamil jatkoi 'it's called diacetyl'. Nautiskelin oluesta, Kamil sanoi 'enjoy the beer'.

Häpeilemättömästä psyykkisten kykyjen esittelystä päättelin Mammonin rituaalin olevan alkamaisillaan, joten vielä puoli lasia tynnyristä väijytettyäni pakenin paikalta goodie bag kainalossa, hyppäsin Suuren Vihreän Raidehaikalan kyytiin ja hävisin lokakuiseen Helsinkiin miettimään miten kolmen saman vaalean lagerin maistamisesta oikein keksii tarpeeksi sanottavaa*.

---
Suodattamattomana tynnyristä tämmöistä on tarjolla kerran vuoteen valikoiduissa paikoissa. Kuinka ollakaan nyt viikonloppuna järjestetään sellainen: Suomen OlutExpossa olisi pari tynnyriä avautumassa. Joten sinne siis jos kiinnostaa. Muutenkin ko. tavaraa on kuulemma tarjolla "valtakunnallisesti ravintoloista" (kätevää) just niinku heti huomisesta. On messuilla toki aika paljon muutakin mielenkiintoista. Nimittäin ylistyksestä huolimatta, mitä nyt Expon olutvalikoimaa olen tarkkaillut, ihmettelen jos Urquell, suodattamaton tai ei, pääsee edes messujen top kymppiin.

(Vast. blogisti on lukenut viime päivinä aika paljon yhtä kirjaa, anteeksi kaikille.)

*tai tarpeeksi vähän... hupsistakeikkaa