Olutmarinaditesti & Bryggeri Brew Club, osa 2

Olisin voinut tehdä tästä kaksi lyhyempää juttua, mutta ihan piruuttani pistän yhteen.

Yleensä ylilyöviä johtopäätöksiä tutkimustuloksista vetävät populääritiedeartikkelit, etenkin terveysasioista, ärsyttävät niin pirusti. Mutta aina välillä se johtopäätös on niin liian hyvää ollakseen totta, että sen on pakko olla totta tai muuten en ala. Miten tämä olueen liittyy? Noh, männäviikolla törmäsin hienosti otsikoituun juttuun "Like meat and beer? Hate cancer?", jossa viitattiin nerokkaaseen tutkimukseen, jonka mukaan lihan marinoiminen tummassa oluessa ennen grillausta vähentää karsinogeenejä.

Ikävä kyllä tutkimuksesta ei löytynyt kuin abstrakti, joka ei täsmentänyt käytettyä tummaa olutta muuten kuin sanoilla "black beer". Otin näin tylsää lauantaita piristääkseni tehtäväkseni löytää totuuden omalla tieteellisellä testilläni, jossa tulkitsen kolmesta eri tummaolutmarinadista terveellisimmän kaikista tieteellisistä instrumenteista tarkimmalla: Makuaistilla. Lisäksi tässä on se kiva lisävaikutus, että löytyy hyvä olutmarinadi.

Huoneistossa grillaamista ei helsinkiläisissä taloyhtiöissä, mielestäni kovin ahdaskatseisesti, sallita lainkaan. Siksipä päädyin "grillaamaan" vain kuumalla pannulla. Kun laihdutuskuurin taukopäivä sattuu palkkapäiväksi mopo pysyy kovin huonosti käsissä, joten lihaksi nappasin voimieni tunnossa kunnon pihvit naudan ulkofilettä. Kaksi, vaikka yksikin olisi riittänyt.

Marinadipohjaksi googlettelin tämän hyvän näköisen suht-perusmarinadin. Rosmariini tosin vähän huoletti, kun se lähtee helposti liioitteluksi, mutta pysyi onneksi kurissa. Oluiksi otin ns. perus"tummia", eli sellaisia mistä ihmiset yleensä puhuvat kun puhuvat "tummasta oluesta": Tumman velkon, Guinnessin ja Fuller'sin London Porterin.

Testijärjestely: Tehtiin marinadipohja.

Leikattiin pihvi kolmeen osaan. Jaettiin marinadi kolmeen pussukkaan. Täydennetiin marinadit pusseissa jokainen omalla oluellaan.

Laitettiin lihanpala per pussi. Jätettiin toinen pihvi marinoimattomaksi pelkällä suolalla ja pippurilla maustetuksi täyttä syöpää aiheuttavaksi verrokiksi (ei tässä mistään tieteellisestä kontrollitestistä ollut kysymys, halusin vain syödä sen niin). Marinoituja paloja ei lisämaustettu mitenkään kokatessa.

Marinoinnin annettiin vaikuttaa yön yli jääkaapissa, jonka jälkeen (huoneenlämpöiset) pihvi ja lihan palat paistettiin hyväksi havaitun ohjeen mukaan: How to cook a fucking steak. Pyrin mediumiin, onnistumisen voi tulkita kuvista. Oikeasti hyvin kokkaavat ihmiset pitäkööt naurut mahassaan siellä nyt sitten.

Tuomio:
Olut on melko mieto juoma, eikä oikeastaan astu marinadeissa kovin voimakkaasti esiin, kuten esim. viini voi tehdä. Erot oluiden välillä kuitenkin ovat selviä. Odotin jotain jännää yllätystä, mutta marinointioluista oluena paras London Porter oli selvästi paras marinadissakin.

Velko: Päästää kaikkein eniten muut mausteet ja suolaisuuden läpi melko räikeästi, ja etenkin rosmariini puskee niin, ettei pihvin omalle maulle jää juuri tilaa. (Huomattakoon, että velkon pihvin palanen oli kaikkein pienin, joten tämäkin vaikuttanee) Oli ehkä siksi huonoin, mutta oikein käytettynä voisi olla jopa yllättävä musta hevonen, nimittäin velkossa oleva sokeri auttaa tekemään pihvin pintaan muita paremman ja maukkaamman rusketuksen.

Guinness: Maultaan "kuivin", eikä johtunut paistamisesta. Olut sitoo hyvin mausteiden maut yhteen, mutta häviää London porterille.

London porter: Kuten Guinness sitoo makuja hyvin, mutta tuo lisäksi mukavan makeuden ja vähän ehkä lisäpaahdetta (jota nyt on vähän hankala tulkita kun on kyse paistetusta pihvistä, että mistä se tulee).

Marinoimaton verrokki: Hyvä liha on hyvää.

Loppupäätelmänä käyttäisin jatkossa samaa marinadipohjaa London Porterilla tai vastaavalla, mutta makeammalla. London porter + teelusikallinen sokeria voisi tepsiä myös.

Edit: Niin piti sanoa vielä, että kyllä hyvä pihvi ei oikeasti mitään marinadia tarvitse, mutta voisin kuvitella johonkin nihkeämpään lihaan tämän toimivan myös.

PS: Jos joku miettii, että oliko sekavaa pitää roti noissa pihvinpalasten kuvissa, nimeämättä tiedostoja, että mikä on mistäkin marinadista, niin oli. Onnistuin kuitenkin. 95% varma olen ainakin.

----

Jottei ruoka-aiheinen kuvasto pääsisi tähän loppumaan, lopuksi vielä pieni raportti Bryggeri Brew Clubin toisesta illasta. Toinen ilta oli vähemmän teoria- ja tekemispainotteinen kuin ensimmäinen. Ensin käytiin läpi millä perustein ravintolan olutvalikoima rakennetaan (teemat, asiakaskunta, käytännön rajoitteet jne.). Juttu oli sellaista, että kun sen kuulee, miettii, että tämän kaikenhan voi ihan maalaisjärjellä päätellä, mutta epäilen, että jos olisin tekemässä, en sitten kuitenkaan sitä maalaisjärkeä osaisi käyttää ilman tuollaista taustoitusta.

Sitten itse pääasiaan, eli viime kerralla käymisastiaan saatellun oluen maisteluun. Helsinki Beer Festivalille tarjontaan tehdyn oluen suunniteltu päämäärähän oli olla oranssi ja sisältää mandariinin tuoksua/makua uudesta saksalaisesta humalasta. Tyyliltään olut on lähinnä APA. Nimeä oluella ei vielä ollut. Ehdotuksia otettiin vastaan, mutta juttu jäi jotenkin ilmaan. "Bavarian Pale Ale" taisi olla eniten mainittu.

Lopullisia numerospeksejä en oluesta tiedä, mutta 10 päivän käymisen jälkeen ne Mathiaksen sähköpostin mukaan olivat: 5,45% alk., IBU 52, EBC 6. Luultavasti noista on muuttunut enintään väri jatkokypsytyksen aikana.

Oranssi samea olut, kiva vaahto. Tuoksu on makeaa limeä, hedelmää, kukkia, ruohoa. Etenkin lämmettyään sieltä myös tulee se haettu mandariini. Tosin vähän hakemalla, kuten pöytäkaveri sanoi "jos ei tietäisi etsiä, ei välttämättä huomaisi", mutta niin se usein makujen ja hajujen kanssa on. Hieman hiivaisuutta hajussa oli taustalla myös. Puolipaksu suutuntuma joka etenee liukkaasta mattaiseen. Mukava, rapsakasti humaloitu hedelmäinen ale. Maku etenee oluen lämmetessä ruohoisesta limestä makeampaan mandariiniin. Aavistus mäntyä. Alkuun miltei IPAmainen, mutta tasoittuu sitten hillitymmäksi. Hyvä maittava rapean makea ale. Kyllä tämä HBF:ssä maistaa kannattaa. 4/5

Oluen jälkeen oli maistettavana pari ruokaparitusta, joka oli illan opettavaisin hetki. Oli nimittäin ehkä parhaat olutparitukset mitä olen syönyt.

Esimerkkinä toisiaan tukevasta parituksesta oli Suomenlinnan Piper Witin parinaan lohta ja fenkoli-maa-artisokkasalaattia, joka oli terästetty appelsiini-vinaigrettella. Ajatus oli, että appelsiinilla maustettu wit toimii vinaigretten kanssa yhteen ja tukee näin makua ja toisaalta witin pieni happamuus leikkaa lohen rasvaisuutta. Tämä oli ehdottomasti pareista paras. Appelsiininen wit, josta en muuten niin välitä, ikään kuin sulautui osaksi ruuan makua ja jatkoi sen pehmeämmin, tasaisemmin ja pidemmin eteenpäin. Hieno.

Vastakohtaparituksesta esimerkkinä oli saaristolaisleipä, sillikaviaaria ja punasipulia paritettuna Bryggerin Pilsillä. Oluen toiminta oli täysin erilainen kuin ensimmäisessä setissä. Saaristolaisleipä oli todella makeaa ja meinasi käydä ylilyöväksi, kun rapsakka pils leikkasi väliin ja nuiji maun hillitymmäksi ja puhdisti samalla suun. Tämäkin paritus toimi oikein hyvin, mutta jos pitää huonoin kolmesta hyvästä valita niin se on tämä.

Kolmantena oli sitten olut, joka oli suunniteltu nimenomaan ruokaa varten, eikä päinvastoin. Bryggerin Red Ale paritettiin riimihärän, pikkelöidyn herkkutatin ja vuohengruyeren kanssa. Red Ale, jota olen pitänyt Bryggerin tuotannossa melko keskinkertaisena oluena, nousi ruuan seurassa aivan uudelle tasolle. Maltaisuus ja pieni paahteisuus tulivat täyteläisen härkä-tatti-juusto yhdistelmän seassa pintaan todella hienosti. Juuston suolaisuus tosin meinasi välillä hieman käydä koko jutun päälle, mutta muuten toiseksi paras näistä kolmesta.

Lopuksi pöytään kannettiin vielä vadillinen hapankaalia, kermaperunoita ja talon makkaroita (wurstia, chorizoa). Ruokajuomaksi sitä uutta nimetöntä. Tätä paritusta ei ollut mitenkään erityisen pitkälleen harkittu, olivathan keittiö- ja panimomestarikin maistaneet uutuusolutta ensimmäisen kerran vasta samana päivänä. Chorizon parina olut ei oikein pärjännytkään (toimi itse asiassa itselläni jotenkin päinvastoin kuin oletin ja jotenkin koin parin demppaavan sekä makkaran että oluen, kun luulisi katkeron terästävän mausteita), mutta rasvaisen wurstin parina meni ihan kivasti.

Kiitos vain Bryggeriläisille hienoista parituksista! Tullee osallistuttua vastaaviin varmaan toistekin.

(ja edelleen tästäkin kerrasta tiedotteena, että kyseessä ei ollut mikään ilmainen blogipromo)