Pabst Blue Ribbon

Pabst Blue Ribbon
Panimo: Pabst Brewing (Miller)
Maa: USA

Tyyli: Vaalea Lager
Alkoholia: 4,5%

Pisteet: 1/5
Lyhyesti: Imelä ja vetinen amerikkalainen teollisuuslager. Kuten lajitoverinsa, edustaa kaikkea sitä, mikä oluessa meni 1900-luvulla pieleen.

Olipa kerran Milwaukee, tuo Amerikan keskilännen pitäjä lähellä Chicagoa. Paikan nimihän itse asiassa lausutaan "mi-li-wa-kee", joka on Algonquin-intiaanien kielellä "hyvä maa". Tämä ei itse asiassa ole totta, mutta kerron sen silti, koska voin näin linkittää jo toiseen Wayne's World -videoon kahden lauseen sisällä.

Joka tapauksessa 1800-luvulla paikalle sattui saksalaisia, jotka stereotyyppisessä saksalaisuudessaan rupesivat panemaan olutta. Ennen pitkää Milwaukee tunnettiin USAn panimokaupunkina, sillä siellä pitivät majaansa neljä isohkoa tai valtavaa periamerikkalaista panimoa: Miller, Schlitz, Blatz ja Pabst. Nykyään näistä neljästä on käytännössä olemassa enää Miller, joka ei ihan pieni olekaan, sekä Pabst. Tosin Pabst on tätä nykyä Kalifornian San Antoniossa päämajaansa pitävä holding-firma, joka omistaa kasan brändejä. Oluet tekee Miller. Siellä Milwaukeessa. Ehkä.

Yksi Pabstin olennaisimmista brändeistä on Blue Ribbon. Halpa, perinteikäs, simppeli, eritoten työväestön suosiossa oleva amerikkalainen Budweiser-henkinen olut.

Tässä vaiheessa äkkinäisempi voisi kysellä miksi tätä kaikin puolin mitäänsanomattoman kuuloista olutta on pitänyt hilata toiselle puolelle maailmaa Härmäläiseen korpeen ihmisten ostettavaksi kovaan ylihintaan. Se on ihan hyvä kysymys ja siihen on ikävä kyllä vastaus.

Nimittäin joskus 2000-luvun alkupuolella jossain Amerikan Yhdysvalloissa, luultavasti New Yorkissa, oli persaukinen hipsteri. Piti mennä bileisiin, mutta puuttui juomaa. Hipsteri oli löytänyt parrastaan viisi taalaa ja mietti mitä sillä saisi. Eritoten hipsteri aprikoi saisiko useamman tölkin jotain sellaista olutta, joka olisi maultaan ja luonteeltaan yhtä jännittävän mitäänsanomaton ja paska kuin kokonaaman parta tai joku vitun The National*. Jotakin joka loisi yhtä ironisen kontrastin kuin uutuuttaan kiiltävä Applen läppäri kulahtaneessa vintage-kahvilassa? Paitsi tällä kertaa kontrastin ja ironian huomaisi hipsteri itsekin. Olisiko sellaista juomaa? Lähikaupassa hipsterin odotukset palkittiin. Pabst Blue Ribbon, se oli kaikkea tätä!

Ilokseen bileisiin päästyään hipsteri huomasi kuinka kaikki ystävät kehuivat valintaa. "Pabst Blue Ribbon! Niinku niin läppä juoda olutta, joka on just kaikkea muuta kuin cool."

Postmodernin ironian myötä juomasta syntyi käsite. Yhtäkkiä vanha, jo kai vähän unohdettu juoma sai uuden elämän kun se leimaantui yhtä olennaiseksi osaksi hipsteriyttä kuin paksusankaiset lasit tai mainstreamin välttely niin kovaa, että siitä tulee mainstreamia. Sittemminhän nämä h-sanalla kuvailtavat trendikkäämmät ovat siirtyneet oikein koviksi käsityöläisoluiden suosijoiksi ja tehneet itse asiassa skenelle paljon hyvääkin (ja huonoa, mutta niin aina). Kymmenessä vuodessa Pabst Blue on oikeastaan muuttunut ironisesta läpästä stereotyypia-vitsiksi.

Aina kuitenkin riittää niitä, jotka haluavat olla just sillä lailla cool kuin ovat kuvista nähneet. Niinpä olutta hilattiin myös lopulta vuonna 2014 Suomeen, jotta myös suomalaiset ironia-viikset voivat juoda sitä ja olla vuosia myöhemmin yhtä aitoja kuin amerikkalaiset trendsetterit.

Vähän Pabst Blue Ribbon siis huvitti kun näin maahantuojan listassa. Sitten kun se tuli kaupassa vastaan, tuumasin, että kyseessä on kuitenkin melkoinen kulttuurillinen ilmiö. Vanha amerikkalainen olut, joka on noussut kulttistatukseen ja stereotypian osaksi pitkälti sattuman kautta. Ehkä se pitää maistaa. Kulttuurihistoriallisena eksperimenttinä ja tietenkin ironisesti läpällä, koska olen niin vitun meta. Arvion se ainakin ansaitsee ihan maineensa vuoksi.

No mitä tästä nyt sanoisi. Vaalean keltainen amerikkalainen teollisuuslager. Ei ikävää pahvin makua tai bulkkisuutta, mikä on ihan jees, mutta pääosin olut maistuu ja tuntuu makealta vissyltä. Täydellinen humalattomuus korostaa korviketärkkelyksestä puskevaa imelyyttä. Jossain vaiheessa 1900-lukua joku, ehkä Mr. Budweiser, keksi, että tällainen on halpaa tehdä ja menee kovalla markkinoinnilla kaupaksi, joten kaikki amerikkalaiset oluet muuttuivat pienpanimobuumiin asti juuri tismalleen tämänmoiseksi. Nippa nappa menetteli ulkona grillatessa. Siitä ja bulkkisuuden ja selvien virheiden puutteesta piste, armosta. 1/5

Jos jättää omituisen 2000-luvulla heränneen kulttimaineen huomiomatta, Pabst Blue Ribbon on juuri sellainen olut, joka on pilannut amerikkalaisen oluen maineen monelle sukupolvelle. Kiitos Sierra Nevadan Ken Grossmanille ja muille, ettei tämän kaltainen massatuotettu kusi ole enää synonyymi amerikkalaiselle oluelle.

Kaikille trendikkäille, jotka tätä arvioivat viidellä tähdellä Untappdiin: Te ette ole hauskoja, ettekä siistejä. Juna meni jo.

---

PS: On muuten eka kerta kun julkaisen postauksen ilmoille vetten päältä. Terveisiä Suomenlinnan lautalta, olen matkalla Suomenlinnaan Panimo Openiin. Ette arvaa panimoa.

*Katso kommentit.