Helsingin olutbaarit, osa 1: Harju/Kurvi

Harju eli käytännössä Aleksis Kiven Kadun ja Helsinginkadun väliin jäävä kaistale kumpua, lasketaan usein osaksi Kalliota, vaikka onkin osa Alppiharjua. Itse asiassa Harjun läpäisevän Vaasankadun eräässä kulmassa toimii jopa jonkin sortin kahvila-taidekommuuni-mikälie nimeltään "Made in Kallio". Kallioon suunniteltu, mutta Harjuun päätynyt Döner Kallio -laatukebappila sentään tohti muuttaa nimensä Döner Harjuksi paikalle asettuessaan. Yhtä usein kuin kuulee jonkun viittaavan Harjuun Kalliona, kuulee jonkun paljasjalkaisen selittävän sormi ojossa Hesarin reunalla, mistä Kallio oikeasti alkaa. Selitettyään selityksensä nämä spontaanit kansankynttilät yleensä katkokävelevät ärtyneenä johonkin muualle etsimään kenkiään ja edellisiltaansa. Nimittäin "elämää" Harjulla vielä on, siinä missä Kallio on jo kovin siistiytynyt. Vuosia tai kuulemma jo vuosikymmeniä odoteltu ja pelätty gentrifikaatio valuu kuitenkin Kalliosta hitaasti Harjuakin kohti pitkin Fleminginkatua kumoten keskikaljabaarin, hieromalaitoksen ja juopon yksi toisensa jälkeen. Ikkunani alla on jo vintage-kauppa.

Kuten Kallio, myös Harju, tunnetaan perinteisesti myös baareistaan. Kallion kanssa yhteenlaskettuna niitä on sen verran paljon olutaiheellakin, että erotin Harjun omaksi alueekseen, pienentääkseni Kallion listaa hieman. Alueen monet legendaarisetkin baarit on kuitenkin perinteisesti tunnettu nimenomaan keskiolutkuppiloina, eikä olutharrastaja ihan hirveän pitkää kierrosta saa tehtyä.

Valitsin alueen myös ensimmäiseksi, koska asun siellä itse. Näinpä ko. juottoloissa tulee käytyä huomattavasti useammin kuin muiden alueiden paikoissa. Siksi tässä osassa puhuu ehkä hieman enemmän kokemuksen syvä rintaääni, kuin turistin utelias katse.

Bar Molotow, Vaasankatu 29

Molotowin aarrekaappi.
Tällä kertaa valikoima oli vähissä.

Vaasankadun läntisessä päässä Fleminginkadun melkein-kulmassa on Bar Molotow. Jokunen vuosi sitten paikalla oli vanhanaikainen lihakauppa, jonka poismenoa vähän surin, mutta ei tämä korvikekaan huonoimmasta päästä ole. Vaasankatua tyypillisemmin edustavissa vähän väsähtäneissä 90-luku-henkisissä halvan tuopin keskikaljabaareissa on toki oma tunnelmansa, mutta ei näinä gentrifioituvan Kallion/Harjun aikoina enää oikein sellaiset ehdi apajille liiketilan vapautuessa. Sellaisen sijaan paikalle tuli miellyttävämpi, nuorekkaampi ja vähän ehkä harkitumpi kapakki.

Paikka ei erityisemmin kuulosta olutbaarilta, eikä sitä sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan. Painopiste kun ei ole mitenkään erityisen vahvasti oluessa vaan lähinnä mukavassa kapakassa. Esim. hanoista ei oikeastaan löydy kuin perusbisseä (tosin taannoin taisi myös Koffin porteria olla). Olutharrastajan näkökulmasta mielenkiintoista onkin tiskin takana pönöttävä jännittävä kylmäkaappi, jonka sisältö vaihtuu melkoista tahtia, eikä koskaan voi olla varma mitä siellä tällä kertaa väijyy. Joskus ei mitään, joskus vaikka mitä.

Oluita on siiderien seassa ehkä 3/4 kaapillista ja määrät per olut ovat pienehköjä. Virkistävää valikoimassa on kuitenkin se, ettei se ole tyypillinen muutaman lisäoluen perussetti vaikkapa Sinebrychoffin maahantuomia, jota näkee joka toisessa kapakassa. Sellainen valmispaketti viestii minulle yleensä, että erikoisempaa olutta on otettu valikoimaan, kun sitä pitää nykyään vähän olla, mutta asiaan ei ole varsinaisesti perehdytty. Sen sijaan Molotowissa voi ajoittain törmätä loistaviin ja erikoisiinkin ulkomaisiin pienpanimo-oluisiin, jotka jopa isompien valikoimien baareissa joko hautautuvat massaan tai eivät tule tarjolle lainkaan. Lisäksi tuotteet saa vielä yleensä melko edulliseen hintaan. Esimerkkeinä valikoimasta löytyneistä yllätyksistä voisi mainita viime vuodelta vaikkapa Alesmithin IPAn, Stronzon EBC 1000:n ja Amagerin Mr. Fredriksenin (reilusti ennen kuin se tuli Alkoon, en tiennyt oluesta mitään etukäteen, joten tottakai otin sokkona 10,5% imperial stoutin täydellä seksihelteellä terassijuomaksi...).

Kierros oli hyvä aloittaa täältä. Kaapista valikoitui juomaksi To Ølin Hop Love Pils. Humalainen miellyttävä Tanskanukkoin pils, ei valittamista. Tämä ensimmäinen kierros suoritettiin jo huhtikuussa terassien hädin tuskin ehdittyä aueta, silti Molotowin terde oli kuitenkin jo lähes täynnä. Ulkona oli kuitenkin vielä turhan viileä pitkällisempään istuskeluun ja sitä paitsi sisällä ei ollut ketään, joten mikäpä siellä on istuskellessa.

60-lukulaisesta muovista, tummasta puulevystä ja betonille tehdyistä sekavista maalauksista ja epämääräisestä krääsästä muotoutuvan paikan sisustus on harkitun sekava, omanlaisensa ja toimiva. Toisin kuin moni muu retroista trendikkyyttä hakeva moderni paikka, Molotow kuitenkin näyttää ja tuntuu baarilta, eikä Applen valmistamalta leikkaussalilta. Nenään leijuu toki epäilyttävä katu-uskottavuudeksi naamioitunut hipsterismi, mutta tietty eloisa tunkkaisuus huokuu sen läpi lämmintä rehellistä läsnäoloa ja miellyttävää kiireettömyyttä. Silloin kun siellä ei vielä ole ketään muita siis. Molotowin suurin ongelma kun on liiallinen suosio, tuo hyvien baarien sukupuolikuppa. Omistajaa ei varmasti häiritse, mutta minua asiakkaana vähän häiritsee.

Viikolla on toki väljempää kuten kaikkialla, mutta viikonloppuisin etenkin kesällä paikalla on oltava käytännössä melkeinpä heti ovien avauduttua, jos aikoo istua. Baari on pieni, sisällä on vain muutama pöytä, ihan miellyttävällä suht aurinkoisella terassilla kesäisin useampi lisää. Asiakaskunta, jos sitä jotenkin homogeenisesti voi kuvailla, on nuorta ja sanoisinko epämääräisen "rokkihenkistä". Lisäyllärinä kulahtaneita krapulapäivää viettäviä pitkätukkia naapurustosta.

Bar Molotowissa käy mielellään, silloin kun mahtuu.

"Kaipa se on Molotow sanottava vaikka sinne ei meinaa ikinä mahtua sisään."
-Tuopillisen "Virallinen Paikallinen" parhaasta baarista alueella

Hilpeä Hauki, Vaasankatu 7 

Nämä ovat nyt niitä kammottuja huonoja kännykkäkuvia

Molotowista kun lähtee Vaasankatua pitkin Vaasanaukiolle eli Piritorille, törmää matkan loppupäässä kadun vahvimmasta olutvalikoimasta ja muutenkin ehkä tasokkaimmasta baarista vastuussa olevaan Hilpeään Haukeen, tai tuttavallisemmin vain Haukeen.

Hauki kuuluu Delifoxin kalaravintola-ketjuun, joita yhdistää punakeltainen visuaalinen ilme ja olutkeskeinen meininki. Hauki on pienehkö englantilaismainen pubi. On varsinainen päätupa, jossa on inhimilliseen virvokkeiden nauttimiseen tavalliset pöydät ja niiden lisäksi "mukava" matalan pöydän olohuonemainen nurkkaus, joka on kovin suosittu. En ymmärrä miksi. Nojatuoliin uponneena olut on niin kaukana matalalla pöydällä, että yhden tuopin juomisesta tulee nopeasti vatsalihastreeni, ellei halua säilöä tuoppia kädessään. Peremmällä on rauhallinen muutaman pöydän soppi, johon paeta ihmisiä ja auringonvaloa ja tätä nykyä seinään leikatun ikkunan läpi voi myös ihailla baarin varaston pullovalikoimia. Olen aika varma, ettei sitä ikkunaa ollut vielä pari vuotta sitten. Ehkä.

Lisäksi tiskin vieressä on pieni baarinurkka, joka on aina täynnä kryptistä vakkariporukkaa, joten sinne ei uskalla edes katsoa.

Tällä kertaa olemme kuitenkin niin ajoissa liikkeellä, ettei baarissa ole vielä juuri ketään. Hanasta irtoaa matkaan Weihenstephanerin Hefeä, jotka siirrymme nautiskelemaan terassille. Vähän ehkä paleltaa vielä, mutta menköön kun kerrankin pääsee parhaille terassin paikoille.

Hauki on omaan makuuni kaikin puolin mukava mesta noin olomuotonsa puolesta. Se on hämärä, miellyttävän ahdas. Tai oikeastaan vähän jopa liian ahdas ajoittain, etenkin vessapuolella. Yhden hengen vetävien minivessojen vuorojen yhyttämisessä on oma koreografiansa ja salatieteensä, jota en osaa rajatuilla taidoillani selittää ihmisten ymmärtämiksi lauseiksi, mutta jossain vaiheessa sen vain oppii.

Hauen henkilökuntaa pitää erikseen kehua, sen verran ystävällistä ja erittäin pitkämielistä jopa vuoden jatkuneen täydellisen siiderin metsästyksen edessä se on.

Valikoima on vaasankatuasteikolla lyömätön, olutbaariasteikollakin suht hyvä. Useita hanoja, joissa on vaihtuuvuutta mukavasti. Yleensä perusbissejen lisäksi löytyy ainakin vehnää, monenlaista brittialea ja stoutia. Paikallisia eriäkin silloin tällöin on näkynyt ainakin Stadin Panimolta, joka on nykyään käytännössä naapurissa. Omaksi ilokseni kalaravintoloista saa nykyään hyvin usein myös Dublinilaisen Porterhousen oluita. Rakastuin panimoon -06 Irlannissa ja panimo tekee mielestäni edelleen maailman parhaat irkkustoutit. Porterhouse Oyster, muistakaa nuo kaksi sanaa ja löydätte vielä jonain päivänä mehevän ja vinkeän onnellisuuden.

Pullovalikoima ei ole ihan mahoton, mutta hyvä. Kallistuu Belgiaan ja trappisteihin, jonkun verran brittejä ja jenkkejä myös. Pysyvämpi pullovalikoima on enempi perinteisempien laatuolutpanimoiden tuotteita, kuin ailahtelevia uuden aallon panimoita, niin kuin varmaan järkevää onkin. Kalaravintoloilla tuntuu olevan myös harva se viikko joku teemameininki ja niiden myötä on pieniä erikoiseriä hyvinkin monenlaista olutta saatavilla riippuen ajankohdasta.

En käy missään aivan niin vakituisesti, että voisin sanoa tiettyä baaria olohuoneekseni, mutta Hauki on yksi kolmesta baarista Helsingissä, jotka sitä ovat lähinnä. Niinpä kritiikkiä paikasta on kovin vähän, huonoihin puoliinkin kun on ehtinyt tottua. Pieni, usein täynnä, aina mukava. 

William K. Kurvi, Helsinginkatu 2

Virallisesti Kallion puolella eli Helsinginkadun ja Hämeentien kulmassa, oleva William K. Kurvi tarkkailee nimensä mukaisesti Kurvia. Eli ei-helsinkiläisille: Sörnäisten metroaseman tienoolla olevaa risteystä ja mutkaa, missä Helsinginkatu loppuu yhtyen Hämeentieksi. Paikalla pysähtyy metron lisäksi neljä eri ratikkaa ja arviolta n.87457 eri bussilinjaa, joten sinne ei ole niinkään helppo päästä kuin melkein pakko joutua.

William K. on Hauen tapaan ketjubaari ja myöskin Hauen tapaan yksi vakiopaikoistani, joten samat varoitukset kritiikittömyydestä pätee. Bonuksena William K. -ketju on sellainen supermetaketju, että se on ketju ketjun ketjun ketjussa. Siis: WK-ketju on osa Oluthuone-baariketjua, joka on osa HOK-Elantoa, joka on osa S-ryhmää. Niinpä, vaikka Elannon Oluthuoneiden yleisessä tasossa ei yleensä ole pieniä yksityiskohtia kummempaa valittamista, niiden jättitoastissa tuoksuu poltettujen osuuskauppaperiaatteiden katkera käry ja hanoista pikkaisen roiskuu duopolin pissi silmään. Mutta ei siitä sen enempää.

Kurvin William K. jakautuu talon muodon mukaan tiskin ympärille, väärinpäin olevan J-kirjaimen muotoon. Ovelta oikealla peräseinällä kuumottavat isoja spesiaalipulloja sisältävät baarikaapit ja niinpä paikat voivat käydä herkkämielisemmälle tai päihtyneemmälle olutsiepolle helposti kalliiksi. Puhun kokemuksesta. Se 25 euron Lost Abbey -pullo kun on yleensä paras idea juuri siinä vaiheessa, kun pitäisi oikeastaan olla jo kotona. Vasemmalla, pidemmällä, sivulla on houkutuskaappien sijaan yleensä tilaa (huomaan trendin valituksen aiheissani). Ajoittain vähän turhankin ahtaasti aseteltuja pöytiä hamaan loppuseinään asti. Sieltä kuitenkin löytää useammin sopen istuttavaksi. Jos ei löydä, baarissa on myös muutama pieni seisomapöytä/tiski, joilla voi katkeran suomalaiskansallisesti pälyillä sitä koko pöytää varaavaa partahipsteriä, joka selkeästi on paikalla vain räpläämässä puhelintaan. Sen kurjuuden voi sitten päivittää itse Twitteriin.

Otamme paikalle saavuttuamme jostain syystä olutta. Juttu on alkanut luistaa jotenkin ihan eri malliin. Kaikilla on kauheasti asiaa. Niin paljon, että nyt juttua kirjoittaessa tajuan, etten ottanut paikasta yhtään kuvaa. Eikä ottanut kukaan muukaan.

Tässä sen sijaan vino kuva Kustaa Vaasasta. Kapakka kuin kapakka, hä?

Paskanjauhannan lomassa nypin pöydällä olevaa mattoa. Joskus ihmettelin William K. -kuppiloiden oudohkoa tapaa brändätä baarit käyttämällä paksuja mattoja pöytäliinoina. Ne kun ovat pahimmillaan niin pehmeitä, että lasin tasapainon kanssa saa olla vähän hermostunut oli lasinalusta tai ei. Rauhallinen mattopöytäviidakko luo kuitenkin yllättävän lämpimän ja vaimean tunnelman avaraankin baariin, vaikka se olisi tyhjä. Ja William K. Kurvi on tosiaan baariksi melko avara ja valoisa, etenkin hiljaisempina hetkinään. Valoisuus ja avaruus ovat asioita, joita tavallisesti pidän huimana miinuksena kapakalle, mutta täällä ne häiritsevät vähemmän. Vaikka isoja ikkunoita onkin yritetty peitellä vähän kirjahyllyillä sun muulla rekvisiitalla, sellainen lämpimän olutsopukan tunnelma baariin laskeutuu vasta pimeämmällä. Talvisin paikassa on parhaimmillaan jotenkin sellainen hieman boheemi 1900-luvun alun tunnelma. Tarkoitan sillä sitä, että voisin usein kuvitella naapuripöytään Sibeliuksen holtittomassa kaasussa.

Hyvä on. Paikkasin tilannetta kuvaamalla paikan myöhemmin.

Itselleni paikan tervetullein osa on kuitenkin henkilökunta, joka on muutamaan otteeseen vakkariaikoinani vaihtunut, mutta on ollut aina tuttavallinen ja ammattitaitoinen. 

Miellyttävyyden lisäksi toiseksi tärkein asia olutbaarissa on tietenkin valikoima. Kurvissa valikoima on paremmasta päästä: on hyvät perushanat keskaria, brittialea (ml. ESB) ja kotimaisiakin, oluthuoneiden kuukauden olut -hana ja nykyään tuntuisi olevan myös pari erikoisempaa vaihtuvaa hanaa. Isojen pullojen erikoiskaapeista mainitsinkin jo. Vakiopullovalikoimissa jonkin verran laadukkaita belgejä (mm. cantillon, rochefort) ja englantilaisia (mm. samuel smithiä, jota ei ihan kauheasti muualla tule vastaan), mutta pienempien erien pullovalikoimat ovat myös melko laajat ja vaihtuvat. Tosin eivät erityisen helposti selattavissa muuten kuin kurkkimalla kaappiin tiskin yli. Vaihtuvassa pullovalikoimassa viime vuosina William K. Kurvi on ottanut selvästi tehtäväkseen keskittyä erityisesti erään suositun skottipanimon tuotteisiin ja kyseessä onkin, ainakin ennen Brewdogin oman baarin avaamista, ehkä Helsingin parhaimman Brewdog-valikoiman baari. Muuten kaapeista löytyy tarkkailemalla myös ainakin jenkkejä ja toisinaan tanskalaisia. Isoista pulloista vähän erikoisempaakin kamaa. Kotimaista pienpanimovalikoimaa liikkeessä ei oman kokemuksen mukaan erityisen laajasti ole, paitsi joskus kausittain hanoissa. Käymisen arvoinen paikka ja ehkä William K.-kuppiloista monipuolisin. Valikoimiltaan tässä katetun alueen paras, jos Hauki voittaakin paikan viihtyvyydessä.

Muita alueella ehkä käymisen arvoisia:
-Kolme Kaisaa, pienehkö erikoisolutvalikoima. Suurena kilpailuetuna KK on maagillisesti kolmeen asti auki, seikka joka ei ole mitenkään itsestäänselvyys alueella. Ehkä osin siitä johtuen pe-la-iltaisin pahimmillaan aika levoton meininki ja seurauksena melko töykeä henkilökunta. Hanoissa joskus jotain kivaa, aina Zubr-tsekkiä.
-Lepakkomies. Olutbaarihan "Lepis" ei ole millään muotoa, mutta Lepiksen alakerrassa on hienoja livemeininkejä, jos musiikkimaku sattuu mätsäämään ja niitä voi ryydittää tiskiltä mm. kohtuuhintaisella Koffin portterilla tai Brooklyn Lagerilla.
-Kysyin Tuopillisen salaperäiseltä "Viralliselta Paikalliselta" suosituksen Molotowin lisäksi, ja sieltä suositeltiin Haukea vastapäätä olevaa Kultapalmua. Kultapalmu on keskikaljabaari, jossa ei olutvalikoimaa ole lainkaan peruskeskareiden lisäksi, mutta "Mukavan hämärä baari ja usein tilaa" on kieltämättä myyvä peruste kun perjantainen Sodoman mustuus alkaa nousta taivaalle ja ihmisiin.

PS: Nämä baarikierrostekstit ehkä vielä hakevat vähän muotoaan. Katsotaan jos puoliväliin päästessä olisi jo formaatti selvillä. :)