Helsingin olutbaarit, osa 2: Kamppi

Kamppi, tuo monen välituntitappelun alkupiste, on törkeän tempun lisäksi myös kaupunginosa Helsingin ydinkeskustassa. Karkeasti sanoen se on pihvi Etu-Töölön ja Punavuoren sämpylöiden välissä. Suurimmalle osalle kansasta se on tuttu Kampin ostoskeskuksesta tai siitä reiästä, mikä maastossa oli vuosia ennen keskuksen valmistumista. Keskus on kuitenkin oma kokonaisuutensa, joten se välittömine ympäristöineen jätetään omaksi jutukseen.

Kampissa on tietenkin kaikkea, ydinkeskustaa kun on. Siellä on kymmenittäin ravintoloita, juottoloita ja keikkapaikkoja, joiden maine vaihtelee nimettömistä kebappiloista Tavastiaan. Olutravintoloitakin luonnollisesti löytyy mukava kourallinen, joista selkeämmin olutkeskeisistä sai kerättyä hyvän neljän baarin crawlin.

Ilmoitan tekeväni kierroksen, seuraakin löytyy. Seuraksi saapuva ystävä kuvaa innokkaammin kuin minä, joten ylennän miehen hovikuvaajaksi*. Kampin keskuksessa tavatessamme en ole vielä päättänyt onko kierroksen kohde Kamppi, Kampin Keskus vai Punavuori. Annan hovikuvaajalle valita vihjeiden perusteella kolmesta neljän baarin alueesta yhden. Valinnaksi päätyy Kamppi. Hyvä sinällään, ettei Punavuori, koska seuraavalla viikolla se paljastuu myös uudeksi Brewdogin kapakan paikaksi ja lista kasvaa.

Suuntaamme ulos Kampin Keskuksen teini-babylonista ja innosta pinkeänä kohti Annankatua ja Pivnice Hostinaa. Tai Hostina se oli vielä muutama kuukausi sitten, mutta tunnetaan tätä nykyä nimellä...

Ølhus Stockholm, Annankatu 27

Hostina oli ensimmäinen Oluthuoneiden tsekkimestoista, joka käännettiin skandinaviateemaiseksi. Toinen tämän kirjoittamisen yhteydessä muutettu on Milenka, josta tuli Oslo. Tsekkioluet olivat pinnalla joskus 90-luvun lopulla ja skandinaavisten pienpanimoiden nousu ollut kuuminta hottia viimeiset pari vuotta, niin ratkaisu on ihan ymmärrettävä. Tavallaan toivoisin, että yksi tsekkimestakin jäisi. En minä siellä tosin kovin usein kävisi, mutta olisihan se kiva. Tämä ajattelu on ehkä yksi niistä syistä miksi en pyöritä valtaisaa kapakkaimperiumia.

Seinällä lukee Sverige.
Mahtanemme olla siis
Tukholmassa.

Tilaa on hyvin, olemme taas asialla suhteellisen aikaisin. Joitakin pieniä seurueita pöydissä istuskelee, mutta tuntuvat pikkuhiljaa häviävän sen jälkeen kun tulemme paikalle. Hostinassa olin käynyt pari kertaa, Milenkassa luultavasti kymmeniä, näissä uusissa skandituvissa en kertaakaan. Uutuudenviehätystä siis riittää vielä. Se mitä muistan Hostinasta parin vierailun perusteella ei ole aivan hirveästi muuttunut. Sisustus on miellyttävää tummaa puuta ja tunnelma on oluthuonemainen. Jonkinlaisia viikinginkuvia ja turkiksia ja epämääräistä skandikilkettä seinille on toki viritetty.

Valikoima suorastaan hätkähdyttää. Odotin kyllä pohjoismaihin keskittynyttä valikoimaa, mutta ihan kokonaan pohjoismainen valikoima oli yllätys. Niin hana kuin pullolistallakin on maineikkaita panimoita naapurimaista (Mikkeller, CAP, Haandbryggeriet, yms.) ja sopivasti kotimaisiakin. Suorastaan ärsyttävän paljon sellaista mielenkiintoista kamaa, jota en ole aiemmin maistanut. Näistä paikoistahan tulee hirvittäviä rahareikiä loppuvuodeksi! Valikoima oli hyvä, mutta ei mikään tolkuttoman suuri. Toisaalta sen verran hyvin monista muista olutbaareista erottuva, että en osannut jäädä kaipaamaankaan mitään satojen pullojen listoja.

Otan uutuuspaikassa uutuusjuoman, eli Haandbryggerietin Sundland Kreosotin. "India Black Ale" lukee kopiokoneella tehdyn näköisessä etiketissä. Ihastun termiin heti. Black IPA on niin päätön nimi. Se on aina vähän häirinnyt. Black ja Pale? Ei mittään järkee. Jossain päin käytetty Cascadian Dark Ale jotenkin unohtaa sen IPA-suhteen. India Black Ale, IBA, täydellistä. Käytän sitä jatkossa. Olut itsessään on todella hyvä. J.Karjalainen ja True Detectiven tunnusbiisi voivat väittää kreosoottia myrkyksi, mutta tässä Sundlandin tapauksessa se on ehkä yksi parhaista juomistani IBA-oluista (noin, heti pääsin käyttämään). Paahteisuus ja humalan pirteämmät kierteet toimivat upeasti yhteen.

Kaiken kaikkiaan Ølhus Stockholmista jäi oikein positiivinen maku suuhun, muunkin kuin erinomaisen oluen johdosta. Hostina oli miellyttävä illanistuskelupaikka, eikä sitä ole tunnuttu kadottavan, siihen on vain lisätty mielenkiintoinen ja hyvin kohdennettu olutvalikoima. Saa nähdä millaista valikoiman kierto on. Itse siis pidin paikasta. Hovikuvaaja sen sijaan valitteli muuten hyvän oloiseksi paikaksi, johon ei kuitenkaan tehnyt mieli jäädä toiselle.

Siirrymme ulos, jossa kesä uhkailee olemassaolollaan ja kirkkaalla auringolla. Kuin Quasimodo ja Frankensteinin Igor valolta piilotellen hyppelemme välittömästi kaiken paljastavaa kirkkautta karkuun takaisin turvalliseen pubin hämärään.

Tai no, käveltiin ripeähkösti.

Leijuva Lahna, Eerikinkatu 14

Maineikkaampaa Kaurismäkien Corona/Dubrovnik/Kafe Mockba-kompleksia vastapäätä on uusin Kalaravintola-ketjun paikka Leijuva Lahna. Ravintola on ollut paikalla jo puolitoista vuotta, mutta en ollut aiemmin siellä tullut pistäytyneeksi. Sisällä tervehtii Hauesta tuttu työntekijä, joten olo on heti vähän kotoinen. Otamme oluet ja väijymme baaritiskin huoneesta varsinaiseen oleskelutilaan. Taaempana on vielä pieni kabinetti. Terassi on miltei täynnä, mutta sisällä saamme olla lähes täysin yksinäisessä hartaudessa.

Tuopiksi löytyisi hanoista monia uusiakin tuttavuuksia, mutta koska siellä on myös Thornbridgen loistava Halcyon, otamme sellaiset.

Istumme miellyttäviin nojatuoleihin ikkunan ääreen. Ikkunan läpi voi tuijotella terassilla istuvia kauniita ihmisiä hiljaa kyräillen. Osa seinistä on trendikkäästi (?) paljasta tiiltä, toisaalla on modernimpaa taidetta, mutta minun tuijottamallani seinällä on vanhanaikainen tapetointi ja maalauksia koreissa kehyksissä. Se värittää kokemukseni koko baarista.

"Tämähän on sisustettu melko prameasti."
"On. Jotenkin... salonkimainen fiilis."

Oikeat salongit varmaan nauraisivat kuvaukselle, mutta sellainen hieman viktoriaaninen yläluokkainen henki paikassa on, kun oikeaan suuntaan katsoo. Tuntuu tavallista vahvemmin, että pitäisi olla vähän rikkaampi. Kun kapakki on täynnä iloista väkeä ja katselee toiseen suuntaan, tunnelma on varmasti toisenlainen. Huoneen ollessa lähes tyhjä, teki kuitenkin hieman mieli tilata paikalle Jeeves ihan vain kokeillakseni tulisiko se jostain. Splendid, sir.

Pullovalikoima on melko belgikeskeinen ja siinä hyvin perinteikäs. Trappisteja ja muita tuttuja nimiä. Sen lisäksi vähän saksalaista ja brittiä. Hanoja oli kuitenkin niinkin monta kuin 19, joka tuonee vaihtuvimpien hanojen osalta variaatiota enempikin..

Lasin takana terassilla ihmisillä on hauskaa ja ne hymyilevät ja nauravat. Meilläkin on hauskaa ja nauramme. Välillä. Hymyilemään ei tohdi ruveta, hulluna pitävät. Ennen kuin saamme lasin läpi jonkunlaisen tartunnan, poistumme äkkiä seuraavaan paikkaan.

Angleterre, Fredrikinkatu 47

Angleterre on ranskaa ja tarkoittaa Englantia. Paikka on klassikko. Suomen vanhimpia brittipubeja ja siinä onkin melkein kaikki mitä paikan ulkoasusta tarvitsee sanoa: brittipubi. Tarpeeksi monta (noh, parikymmentä) saarivaltakunnan pubia olen kolunnut, että voisin kuvitella expat-brittien tulevan Angleterreen mielellään koti-ikävän iskiessä. Kalustus on perinteistä darts-taulua myöten. Valikoimakin on 10+ hanalla brittikeskeinen, joitamia mannermaisia ja "pakollisia" kotimaisia keskareita lukuunottamatta.

Blurrasin naamat viattomien suojelemiseksi

Angleterressä on tarjolla real alea, ja paikalla on Cask Marque -award "laatumerkintä" tai palkinto tai sertifiointi vai miksi sitä nyt haluaa kutsua suomeksi. Tarkoittaa kuitenkin takuuta siitä, että baarissa osataan perinteisen brittiläisen real alen jakelu. Jos real ale ei ole konseptina tuttu, niin tarkoittaa lyhyesti sanoen olutta, joka jälkikäy tynnyrissä ja täytyy tarjoilla loppuun melko pian tynnyrin avaamisesta. Real ale pumpataan käsipumpuilla lasiin ja olut elää ja kehittyy tarjoilun aikana, eli tuore vasta-avattu real ale on hieman erilaista kuin pidempään tarjolla ollut. Real alella on omat innokkaat faninsa. Itse en ole sen ylivertaisuudesta aivan täysin vakuuttunut, mutta jostain syystä silti mielummin otan real ale -version oluesta jos sellainen on tarjolla.

ESB, oi ESB, sinä jumalten nektari.

Koska olemme ehkä kaupungin, jos ei autenttisimmassa, niin ainakin perinteisimmässä brittipubissa, otan juomaksi pintin Fuller'sin ESB:tä. Täälläkään ei ole juuri ketään. Muutama hassu ihminen. Eivätkö ihmiset käy enää päiväkaljalla? Pari tyyppiä heittää sentään dartsia. Istumme tarkoituksella syrjäisessä nurkassa ja keskustelemme jostain juuri niin tärkeästä, ettei sitä muista edes viiden minuutin päästä. Perinteisissä pubeissa on jotain miellyttävän ajatonta ja pysyvää. ESBssä myös.

Mutta tämä on baarikierros, eikä mikään tässä ole ajatonta tai pysyvää. Mars, kohti viimeistä rastia.

Willi Wäinö, Kalevankatu 4

Kalevankadun alapäähän on muodostunut jonkunlainen bilekeskuskarvoitus, jossa pyörii bilettäjää satiaisten lailla. Baker's huolehtii perus-yökerho-juottola-lihatiskin roolista, Base rokkikuppilasta ja Willi Wäinö... olutbaarista? Vai mikä tämä nyt on?

Kun haluat risteilytunnelmaa:
Valaistut portaat,
accept no substitute.

Willi Wäinö on jotenkin kummallinen, en oikein saa konseptia uppoamaan päähäni. Tavallaan paikka tuntuu sellaiselta "tavalliselta" neljään asti auki olevalta yökerho-baarilta joka pyrkii olemaan vähän kaikkea. Kuin rokkiklubilla, siellä on keikkalava alakerrassa. On lääniä pöytien ympärillä kuin niissä yökerhoissa joissa apaattisesti humalassa hytkyvät tarvitsevat tilaa saapuessaan keskiyöllä viettämään hauskanpidoksi kutsumiaan soidinmenoja, jotka päättyvät romanttiseen pää ämpärissä toimitettuun sammumisen keskeyttämään käsihoitoon. (no mitä minä nyt sanoin?) On vuokrattava sauna, hyvän kokoinen terassi ja jotenkin sellainen fiilis, että täällä bailataan aamuun saakka.... Ja sitten on myös täysin omanlaisensa olutvalikoima, joka koostuu vain suomalaisista pienpanimotuotteista. Että mitenkä?

Älkää käsittäkö väärin, en sano, etteikö baarilla saisi olla suomalainen pienpanimovalikoima. Päinvastoin, se on uskomattoman hieno asia. Jotenkin vain stereotyyppisesti olettaisi, että kaupungin käytännössä selkeimmin suomalaisiin pienpanimoihin keskittynyt hanarivi olisi jossain pienessä maistelupubissa. Ajatus siitä, että vielä (melkein) puoli neljältä aamuyöllä musiikin soidessa ja ihmisten juhliessa täyttä häkää, voisin mennä tiskille ja tilata kotimaisen saisonin, on rajoituspolitiikan ja teollisuuslagerin maassa niin vieras, etten oikein osaa käsitellä sitä.

Wäinössä on siis ehdottomasti puolensa. Olutbaarimakuni on kuitenkin varmaan tullut jo selväksi näiden muutaman esittelyn aikana, eikä WW varsinaisesti uppoa siihen ahtaaseen lokeroon. Olen käynyt paikalla muutaman kerran, lähinnä maistamassa jotain uutta kotimaista, joita Wäinöön saapuu aika paljon useammin kuin muualle (Black Door ehkä poikkeuksena). Kuten sanottua, valikoima on hyvin Suomi-keskeinen, hanoissa käytännössä vain kotimaisia pienpanimoita (+ Hartwall). Määrällisesti valikoima ei mikään suuren suuri ole, mutta hyvin muista baareista erottuva, etenkin jos tarjolla on erikoisempia eriä kotimaasta. Yleensä tuntuisi olevan.

Vierailuni ovat keskittyneet päivisin yläkerroksiin, jotka ovat makuuni turhan... öö... moderneja, sanotaan nyt niin. Iltaisin paikassa tuntuisi olevan, kuten sanottua, ihan hyvät bileet. Se on hyvä homma, mutta mihinkään oluen ääressä tuumailuun se ei oikein sovi. Kellarin tunnelmallisemmassa esiintymistilassa en ole notkunut. Oikean esiintyjän kanssa varmasti loistopaikka. Nyt siellä viritteli Hatakan Kärtsy soundcheckiään kun menin käymälään, eikä meininki varsinaisesti ollut vielä katossa.

Otimme oluet. Itselleni sattui kummallinen Malmgårdin viritys Dark Saison, josta en ollut kuullutkaan. Uusin Malmgårdin protohan on (käsittääkseni, en ole maistanut) perinteisempi saison, joten ehkä samoihin aikoihin on kokeiltu jännempääkin. En oikein saanut oluesta otetta. Hapanta on ja paahdettakin oli jossain, mutta ei nyt oikein toiminut. Tummien saisonien kanssa taitaa käydä niin kuin Black IPAn IBAn kanssa aiemmin, eli en oikein luota hybridityyliin ennen kuin joku läväyttää nenän eteen todella täysillä toimivan version.

Ilta alkaa lähestyä, baarissa on siten jo jonkun verran väkeä, terassista puhumattakaan. Asiakaskunnan jotenkin olettaisi olevan nuorempaa, mutta paikalla ollessamme se vaikuttaa koostuvan pääosin keski-ikäisistä naisista. Menemme yläkertaan pikkupöydän ääreen. Puhelin ilmoittaa, että sekin kaipaisi polttoainetta.
"Pitänee viedä tiskille lataukseen" sanon.
"Ota tästä" kaveri vastaa ja ojentaa vieressään katosta roikkuvan laturin piuhan kuin mystillinen taikuri. Mitä hemmettiä? Onpa hyvä palvelu. Pisteet Wäinölle! Puhelin lataukseen.

Hetkeä myöhemmin tajuan, että luultavammin joku oli unohtanut laturinsa kattoon, eikä se kuulunut talon palveluun. Olisi viisasta viedä laturin tiskille viimeistään heti kun olemme lähdössä, mutta kattoonhan se unohtui. Kiitos ja anteeksi, laturinomistaja.

---

Wäinön tuoppien vajottua päädymme raportointialueen ulkopuolelle Kampin Keskukseen Oluthuone Rotterdamiin, sillä Facebook-tiedustelu on kertonut siellä olevan Brewdogin Päiviä hanassa, ehkä ensimmäisenä Suomessa. Vahva DIPA viidentenä oluena alkaa tuntua jo päihtymyksenä, kulman takana vaanii illan hämy. Hovikuvaajan silmissä välähtää kavaluus ja THL:n vastainen synti.

"Eiköhän kierretä vielä Kampin keskus?"
"Siitä ei tule kuin sanomista."
"Näin on."
"Joten eiköhän."

Ei siitä sen enempää.

Virallisen Paikallisen suositukset:

Loose. Tuopillisen tämänkertainen Virallinen Paikallinen ilmoitti Kampin parhaaksi baariksi Loosen. Sinällään ymmärrän mielipiteen, Loosessa on yleensä hyvä meininki ja bonuksena alakerrassa keikkoja. Jotenkin sitä samaa kuin Willissä Wäinössä, mutta intiimimpi tunnelma. Ei se olutbaari ole, tosin jotain Brewdogia muistan sieltäkin saaneen. Loosen tuoreehko sisarbaari Loosister Kurvin kulmilla jäi muuten edellisessä jutussa mainitsematta, mutta lasketaan se nyt sitten Kallioon ja mainitaan siellä.

Milli Miglia. Virallinen Paikallinen mainitsi myös tämän toisena parhaana baarina. En ole paikalla käynyt, mutta kuulemma siellä on italialaisia autoja ja oletettavasti hyvä meininki. Se riittänee suositukseksi kun perjantainen Sodoman mustuus alkaa nousta taivaalle ja ihmisiin.

*baarissa on ärsyttävä kuvata, kun haluaisi ja pitäisi varoa viattomia sivullisia, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.