Chimay Paritushaaste 1 - Première (punainen)

Satuin hankkiutumaan läheiskontaktiin kuuden suuren Chimay-pullon kanssa: Kaksi jokaista väriä, koko trikolori koolla kahteen kertaan. Chimayn luostarilla on kumma vimma kutsua isoihin pulloihin pakattuja versioita hienommilla nimillä kuin väreillä, joita käytetään pienissä pulloissa. Joten käytetään sitten niitä, niin kuulostaa komiammalta: Première, Cinq Cents ja Grande Réserve.

Puolet pulloista heivasin kypsymään, mutta toiselle puolelle päätin keksiä jotain jännempää käyttöä. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, tämän syksyn projektikseni olen päättänyt ottaa perehtymisen ruuan ja oluen yhteiselämään hieman läheisemmin, koska olen sitä liian pitkään jotenkin vältellyt. Tähän asti se on ollut satunnaista ja harhailevaa. Kuten ihmiselämässä, toisinaan parittelu on onnistunut, toisinaan ei. Muiden tekemiä parituksia olen toki kokeillut paljon enemmän ja tiedän, että parhaimmillaan ruuan ja oluen osuessa yhteen tulos on jotain mahtavaa. Päätin siis haastaa itseni sekä paritus- että ruuanlaittosektorilla. Sanomista tulee.

Koska hallinnoin isoja pulloja, yritän keksiä jokaiselle Chimaylle vähintään kaksi paria ruuaksi ja myös kokata ne. Tai ainakin yrittää. Haaste ei ole nykyinternetin aikana kuitenkaan mikään haaste, jos ei haasta muita. Siispä haastan kaikki lukijat. Parittakaa hyvä olut ja ruoka ja jakakaa kokemus jotakin kautta. Internetissä tai vaikka kahden kesken naamatusten. Sen jälkeen modernin internet-haasteen hengessä voitte kaataa päällenne ämpärillisen jäävettä, niin ei tule liian lämpimän romanttinen tunnelma. 

Parhaimmillaan siinä voi ehkä oppia jotain ja saada uskomattoman makuelämyksen, huonoimmillaankin joutuu juomaan vähän olutta, mikä on tietysti aina kovin ikävää. Ja sinä kyyninen epäilijä siellä, hei: Jos et lähde haasteeseen mukaan, olet hirvittävän... hirvittävän... noh, olet luultavasti ihan kunnollinen ja mukava ihminen, jolla ei nyt ole aikaa tai mielenkiintoa tämmöiseen turhuuteen ja se on ihan okei. Jos sen sijaan kiinnostuit ja löysit jonkun hienon yhdistelmän, kerro ihmeessä kommenteissa tai blogin facebook-sivulla mitä kokeilit. 

Lähden itse liikkeelle Chimayn päätuotteella, Premieréllä, tai siis punaisella. Se on tyyliltään dubbel, hedelmäinen, yrttinen, mausteinen, poreileva. Luin kesällä pohjustukseksi Garrett Oliverin kirjan Brewmaster's Table, joten käytän sitä ja internetiä ohjenuorana, ettei tarvitse lentää ihan sokkona. Ai mitä? Hannele Ikaalisista siellä huutelee, että huijaan haasteessa. Tarkoitushan on siis oppia, ei keksiä pyörää uudestaan ilman pohjatietoja. 

Brooklynin Isolla G:llä tuppaa olemaan aika kallis maku, mutta katsotaan kuitenkin lämmittelyksi mitä mies tästä tyylistä sanoo.

Dubbel: Voimakkaampia lihoja ja vastaavia (karitsa, ankka, naudanpihvi, nautapata, kanipata, foie gras, kateenkorva), Makkaroita (kauris, villisika, karitsa), Paisteja (kokonainen pikkupossu, luomukana), Oluen hedelmäisyyttä ja yrttisyyttä tukevia juttuja (yrttejä (d'uh), hedelmäpohjaisia kastikkeita, rusinoita, luumuja)

Koska olen halunnut tehdä jotain karitsasta ties kuinka kauan, tässä olisi hyvä tekosyy siihen. Toisaalta olen siitä hyvässä asemassa, että Harjun Makkaratehtaan makkaroita saa täältä suht helposti, eikä kauris- tai villisikamakkarakaan olisi huono idea. Taidan kuitenkin jättää makkarat myöhemmälle oluelle. Joten karitsalla mennään. Se on tarpeeksi vieras minulle, että opin uutta, mutta ei niin outo, etten tiedä mitä tehdä sen kanssa (kuten vaikka kateenkorva tai foie gras olisivat).

Vielä joku päivä opin tekemään kaunista ruokaa.

Eli pääruuaksi karitsaa yrttisellä kastikkeella ja valkosipulinen perunamuusi sille kaveriksi. Toinen lajike onkin hankalampi pala. Mietin aluksi jotain mausteista kakkua, mutta en oikein välitä makeista jälkiruuista. Onneksi Internet ehdottaa "jumalaista" yhdistelmää ranskalaisen Époisses de Bourgogne-juuston kanssa. Hakaniemen Hallin Lentävästä Lehmästä se oli tietenkin juuri päässyt loppumaan, mutta juustotädit suosittelivat tilalle vähän miedompaa Langres Le Champenois -juustoa. Ero on kuulemma siinä, että Epoisses sivellään brandyllä ja tämä Langres shamppanjalla. Nyökyttelin päätäni kuin olisin ymmärtänyt asiasta jotain ja luotin suositukseen.

Ja ei, en elä näin joka päivä. Eläisinkin. Juustokin tuli niin söpössä pikkukorissa, että hetken aikaa jouduin punnitsemaan suomalaista miehisyyttäni sen ostettuani. Jos sittenkin kävisi Atrillia ja Karjalaa... sillä tosimies syö teurasjätettä ja juo takaisin menetettyjä läänejä pullo kerrallaan. Eikä vahingossakaan maista mitään. Noh, ehkä liitän samalla periaatteella Suomeen Hainautin provinssin Belgiasta.

Hankin tarpeet ja kotona totesin valinnan tosi viisaaksi. En ole koskaan kokannut karitsaa, enkä ole valkohomejuuston ylin ystävä. Nämä ne hienoja ratkaisuja olivatkin. Mutta sillä mennään millä on lähdetty menemään.

Tein muussin valkosipulisella hapankermalla, koska sain sellaisen putelin ohikulkiessa ilmaiseksi jostain rautatieaseman promojutusta viikolla. Kastikkeeksi yksinkertainen punaviinikastike rosmariinilla ja Reinin lihasta suht edullisesti irronneet karitsan kyljykset paistoin pannulla kuin minkä tahansa pihvin. Käytin kokatessa munakellona pihvilämpömittaria, mutta mielessäkään ei käynyt käyttää mittaria lihan lämpötilan mittaamiseen. Näin kyljykset pääsivät vahingossa kypsäksi asti.

Lihaa lukuunottamatta kaikki muu onnistui oikein hyvin. Eikä voi sanoa, että Garrett väärässä olisi ollut. Dubbelin mausteisuus tukee rosmariinia, makea hedelmäisyys pelaa punaviinikastikkeen kanssa yhteen ja maltaisuus yhdistyy ruskistuneeseen lihan pintaan hienosti. Hedelmäisen belgisyyden läpi nousee karitsan lihan maku ja poreileva hiilihappoisuus puhdistaa lopuksi suun. Hyvä yhdistelmä.

Juusto sitten. Revin muovit juuston päältä ja päästän tahtomattani äänen. Juusto nimittäin lemahtaa eikä aivan vähän. Ensishokin jälkeen tuoksu on lievempi, mutta silti melko voimakas. Hyvin hyvin navettainen/hevostallinen löyhähdys, pienellä varvasvälihien lisällä. Tulee mieleen, että juusto toimisi varmaan loistavasti jonkun hyvin brettaisen oluen kanssa, mutta sillä mennään millä on lähdetty menemään. Juusto suuhun, premiere perään.

Toimii, tavallaan. Juusto ei ole ihan niin voimakkaan makuista kuin tuoksu antoi ymmärtää, sellainen kermaisen makea ja miellyttävän pilaantunut (siinäpä sanapari, jota ei kovin usein näe...). Kuitenkin sen verran erinomaista, että valkohomevastaisuuteni ei tule ongelmaksi. Dubbel vain hautaa juuston aika pahasti alleen. Oluen jo mentyä juusto kuitenkin kurkkaa uudelleen esiin ihan erilaisesta vinkkelistä, jossa dubbelin hedelmäisyys ja juuston navettainen dunkkis yhtyvät melko perverssillä, mutta toimivalla tavalla. Ihan hyvä kombo loppujen lopuksi tämäkin, mutta ehkä se voimakkaampi Époisses olisi ollut parempi.

Lyhyesti sanoen, karitsan kanssa ottaisin ja ottanen uudelleenkin dubbelia. Langres-juuston kanssa en välttämättä, ennemmin kokeilisin sitä Époissesia.