Sinebrychoff Nikolai Brewmasters' Collection

Koff on aktiivinen. Tällä kertaa kävi kutsu jouluolutpellon sijaan kokkaamaan. Eli uusien "Nikolai Brewmasters' Collection" -sarjan tuotteiden esittelyä. Ravintolamyyntiinhän nämä ovat ehtineet jo kuukausi sitten, kauppoihinkin kai jo syyskuun alusta.

Sinebrychoff on tuntunut ainoana kotimaisista isoista ottaneen edes jonkinlaisen hajun käsityöläisoluen suosion jatkuvasta noususta (ellei nyt Olvin vehnää lasketa). Nikolain vuosioluet ovat aiemmin hieman yrittäneet ja Olutmestari-kisasta on tullut myös peruslinjasta poikkeavaa kamaa rajalliseen jakeluun. Nyt nämä Brewmasters' Collectionin California Steam Beer ja Irish Red Ale korvaavat Nikolain vuosioluet, tosin kyseessä ei ole pelkästään Koffin prokkis, sillä myös emoyhtiö Carlsberg on mukana kuviossa.

Päällisin puolin systeemi näyttää vähän kyseenalaiselta. Ensinnäkin suomalaisten panimomestarien naamoilla (höyryoluen etikettiin on naamansa saanut panimomestari Tapio Kangas-Heiska ja irlantilaiseen panimomestari Saara Pöyri) ja Nikolai Sinebrychoffin nimellä varustetut oluet on pantu Ruotsissa. Toisekseen Carlsberg on julkaissut samanlaiset "Brewmasters' Collection"-oluet ainakin Tanskassa ja niiden etiketeissä komeilee ihan eri panimomestarien nimet kuin näissä Nikolai-pulloissa. Hieman kummalliselta se vaikutti. Kysyin kokkaustilaisuudessa Tapio Kangas-Heiskalta miten resepteihin on päädytty jos kyseessä ei ilmeisesti kuitenkaan ole tietyn panimomestarin oma resepti ja itse asiassa bongasin saamani vastauksen sittemmin myös pullojen kyljestä: Kuulemma ryhmä panimomestareita kokoontuu miettimään minkälaista olutta voisi tehdä ja yhdessä sitten miettivät mitä ja miten tehdään.

Hieman multinationaalin markkinoinnin selitykseltä se silti kyynikon korvaan kuulostaa, mutta en nyt tartu siihen tämän enempää. Tämän mielikuvan vuoksi en kuitenkaan lähestynyt juomia erityisen positiivisessa mielessä. Sitä ei auttanut myöskään ensikosketukseni näihin oluisiin. Kävin näet jokunen tovi sitten eräässä olutravintolassa, joka jääköön nimeämättä, ja nähtyäni oluet kysyin baarimikolta "Onko noi Koffin uudet hyviä?" Vastaus oli epäuskoinen päänpuistelu. Viime viikolla Anikó Lehtisen kirjajulkkareissa (kirjasta puhuttiin myös kokkailua ennen, mutta täällä enemmän kun saan opuksen luettua) maistoin höyryoluen puoliajatuksella. Ei se varsinaisesti vakuuttanut.

Itsekseen ei niin kummoinen olut voi kuitenkin saada joskus ihan eri elämän ruuan kanssa. Tämän olen voimakaimmin todennut mm. Bryggerin Red Alen kohdalla. Lisäksi vannoutuneena kyynisen pessimismin harrastajana olen huomannut, että tällaisella negatiivisella pohjavireellä on yleensä siitä positiivinen vaikutus, että yllättyy myönteisesti. Joten katsellaanpa tyylejä lähemmin ennen kuin aletaan kokkailla.

Höyryoluesta en ole koskaan ollut erityisen vakuuttunut. Steam beer eli California common kuulostaa jännältä ja historiansa puolesta olut on mielenkiintoinen, mutta tyylinä ei ole mikään kauhean kummoinen. Se on vähän niin kuin Kölsch, kuulostaa jännemmältä kuin itse asiassa on. Klassikko, tyylin henkiin herättänyt Anchor Steam Beer on toki oikein toimiva olut, mutta ne muutamat kilpailevat yritykset, jotka olen maistanut, ovat tuntuneet heikommilta kopioilta, vaikkeivat varsinaisesti huonoja olekaan olleet. Suomessa höyryolutta on tehneet ainakin Hiisi ja Laitila. Höyryoluen pohjathan ovat siinä, että Kaliforniassa haluttiin 1800-luvun lopulla tehdä lageria, mutta ilman jäähdytysjärjestelmiä paikalliset lämpötilat eivät oikein suvainneet viileää tarvitsevaa pohjahiivaa. Jostain kuitenkin löydettiin pohjahiiva, joka teki työnsä lämpimämmässäkin ja näin syntyi steam beer. Lyhyesti sanoen siis lämpimässä käytetty (alunperin halpa ja huono) pohjahiivaolut. Anchor herätti tyylin henkiin sittemmin, mutta ei tietty tähdännyt halpaan tai huonoon ja moderni tyyli on luultavasti aika erilainen kuin alkuperäinen. Sellainen pale alen ja vaalean lagerin välimuoto, selkeällä, muttei yliampuvalla humaloinnilla.

Toisin kuin höyryolut, Irish red ale sen sijaan on ollut aina lähellä sydäntäni. Se on lisäksi melkeinpä paremmin Irlantia kuvaava kuin yleensä saareen liitetty kuiva stout. Tavallaan hyvinkin lähellä perienglantilaista bitteriä, mutta silti erilaista. Tavallaan myös lähellä periskotlantilaista scotch alea, mutta silti erilaista. No mikä nyt on lähellä englantilaisia ja skotlantilaisia, muttei ole kumpikaan? Irlantilainen tietenkin. "Irkkuredi" on yleensä maltainen ja hieman makeahko pienillä paahteen vivahteilla. Tunnetuin merkki lie Irlannissa joka pubista löytyvä Smithwicks* tai täälläpäin joka kaupasta löytyvä typpivaahdotetty Kilkenny, mutta oma suosikkini on O'Hara's Irish Red (tunnetaan myös nimellä Molings). Sitäkin löytyy usein maitokaupoista.

Hyvä kysymys on sitten, että miksei Carlsberg Sinebrychoff ole tuonut Suomen markkinoille kovassa huudossa olevaa IPA-tyyliä lainkaan, kun sarjassa sellainenkin kerran on. Oletan, että syynä on alkoholiprosentit. 5,2% IPA kun ei pääsisi täällä maitokauppamyyntiin. Tilaisuudessa kerrottiin, että muitakin sarjan oluita ehkä tulee, riippuen miten kansa ottaa nämä ensimmäiset vastaan.

Nikolai Brewmasters' Collection California Steam Beer on vaalea lagerin ja alen välimuoto, jossa alemäinen pieni hedelmäisyys tulee töksähtäen ikävästi jotenkin bulkkiseen märän koiran aromiin ja karkeaan hiilihappoiseen runkoon ja sen kanssa yhtyvään pistävään katkeroon. Jättää vähän ikävän maun suuhun suoraan sanoen. Samaa olen huomannut muissakin höyryoluissa. NBC Irish red ale on jo parempi, tuoksulta miellyttävän karamellinen, hedelmäinen ja aavistuksen paahteinenkin. Maku seurailee pitkälti tuoksua, muttei nouse erityisen mieleenpainuvaksi. Jos arvostelisin oluet sellaisenaan antaisin ehkä 2/5 ja 3/5.

Melba ei ollut erityisen kuvauksellinen, mutta
koska keitin sen ihan itse, se pääsee toki blogiin.

Mutta Koff olikin kiero ja kutsui maistamaan oluet ruuan kanssa. Kuten jouluolutpellolla, nytkin menun oli rakentanut Anikó Lehtinen, mutta tällä kertaa ruokia ei tehnyt pitopalvelu vaan satunnainen valikoima toimittajia, bloggaajia ja koffilaisia Kokkikoulu Espan keittiömestarin valvovan silmän alla. Kukaan ei tainnut erityisemmin edes mokailla. Itse sijoituin jälkiruokatiimiin, jossa tehtiin samainen kesäkurpitsa-suklaakakku (ja tyrnimelbaa) mitä oli tarjolla jouluoluen kanssa ja josta valittelin, että se olisi toiminut paremmin porterin kanssa. Porter sille tällä kertaa paritettiinkin.

Muuten menuun kuului ensin alkupaloiksi steam beerin kanssa:
-Syyssalaatti puolukka-vehnäolutvinegretellä
-Oluiset kanttarelli-bruschetat rucolaöljyllä
-Lohipastrami oluthunajasiirapilla

Ja irish red alen kanssa pääruuaksi:
-Höyryoluella maustetut kaalikääryleet & lämmin omena-vesikastanjasalaatti
-Uunijuurestikut
-Piparjuuritahna
(lisäksi pääruuan tekijät väänsivät ylimääräisestä kääryleentäytteestä murekkeen)

Kuvasta puuttuvat juurestikut

Lohi olisi toiminut varmaan minkä tahansa kevyemmän oluen kanssa, sen verran hyvää se pippurikuorrutteineen ja rucola/parmesanhöysteen kanssa oli. En oikein ollut vakuuttunut höyryoluen erinomaisuudesta, ennen kuin se kolahti salaatin sinihomejuusto-saksanpähkinä-puolukka-kombon kanssa yhteen ja toimi kuin tauti. Pentele, nytkö se mieli muuttui. Hyökkäävä epämiellyttävänä pitämäni katkero pelasi juustoon ja pieni hedelmäisyys puolukkaan hyvin.

Sama homma kävi pääruuan kanssa. Mureke toimi red alen kanssa ihan kivasti, mutta kaalikääryleiden voilla ja siirapilla karamellisoitu pinta kolahti oluen maltaisen karamellisuuden ja paahteen kanssa yksiin loistavasti. Pöytäkeskustelun lomassa meni vähän ohi, mutta ilmeisesti pääruokatiimi oli virittänyt siirappia vielä jotenkin oluella.

Jälkiruuaksi oli siis suklaakakkua ja porteria. Jos ei ole maistanut suklaata ja porteria, niin kannattaisi mennä jo kokeilemaan eikä vain istua lukemassa jotain väsynyttä blogia. Hopi hopi nyt vain. Ei siitä sen enempää.

Negatiivisella pohjavireellä lähteneenä pakko myöntää, että positiivisesti yllätyin. Muuten kovin keskiverroiksi jäävät oluet möivät itsensä minulle ruokaparitusten kanssa melko hyvin. Vaikka tämmöinen pseudo-craft-henkinen markkinointikikkailu vaihtelevine panimomestarileimoineen jotenkin ärsyttääkin, kyllä oluet ruuan kanssa itsensä lunastivat. Ruokapöytään sopivia olusia on ollut blogin täydeltä viime aikoina ja voi nämä siihen perään sijoittaa. Itsestään nautiskeltavaksi tuskin hankin.

*Irlantiin suuntaaville tiedoksi, että se lausutaan "smiddicks". Jos tilaa "pint of smithwicks" saa omituisia katseita ja hyvin vähän olutta. Kokemusta on.