Kirja-arvio: Lari Junkkari: Olut ja Elämisen Taito (2012)

Kävin joulukuussa Suomen Olutseuran tastingissä. Satuin samaan pöytään vanhemman herrasmiehen kanssa, joka maistelun päätteeksi kaupitteli olutkirjaansa. Vaikka olin luvannut itselleni, etten osta uusia kirjoja ennen kuin olen vanhaa pinoa hieman lyhentänyt, olin hövelillä tuulella ja ostin pois. Nimmarit päälle.

Ostin kirjan siis käytännössä sokkona, hetken mielijohteesta. Nimestä kävi jo selväksi, että ihan perusolutkirja ei kyseessä ollut. "Olut ja Elämisen taito" viittaa pohdiskelevampaan menoon. Kirjoittaja on Lari Junkkari, minulle ennen tuntematon tyyppi, mutta ilmeisesti pitkään olutta harrastanut mies. Erityisesti pullojen keräilyä, joita kirjan mukaan on kertynyt lähemmäs kaksi tuhatta.

Ensimmäisessä luvussa alkoi huolestuttaa. Siitä selvisi, että Lari on pappi*, ja siis ihan uskovainen oikea kristitty. Näin kirkosta heti 18-vuotispäivänään eronneella, yli puolet elämästään tiukasti ateistiksi tunnustautuneella alkaa siinä vaiheessa soida aina jonkin sortin hälytyskello. Meninkö ostamaan jonkun uskonnollisuutta tyrkyttävän niteen? "Noh, tyyppi tykkää hyvästä oluesta, ei se voi läpeensä paha olla" tuumasin lopulta ja jatkoin lukemista. Good people drink good beer, niin sanoi Hunter S. Thompsonkin.

Ei kansien välistä onneksi mitään raamatuntuputtamista löytynytkään. Jeesus ja kirkko ja mm. Luther tulevat toki esiin, mihinkäpä sitä pappi liperistään pääsisi, mutta ei mitenkään ärsyttävästi vaan ihan aiheeseen liittyen. Junkkari kirjoittaa sujuvasti antaen ajatuksen vaeltaa aiheesta toiseen lyhyinä lukuina. Erinäisten lainausten ja oluiden kautta löytyy kanava aiheiden käsittelyyn. Selkeää rakennetta tai punaista lankaa ei oikeastaan ole, mutta eipä sitä niin kaipaakaan, koska kirjan olemus on sellaista "ääneen" pohtimista elämästä, arvoista, ihmisistä ja oluestakin. Kirjaa voi hyvin lukea luvun silloin tällöin.

Pohdiskelu on humaania ja lämminhenkistä. Sellaista takkatulen ja talvioluen äärellä tehtävää kaskailua elämän kysymyksistä. Elämisestä, työstä, ystävyydestä, rakkaudesta, juomisesta ja niin edelleen. Vastaavaa tulee harrastettua itsekin silloin kun sattuu sillä tapaa pysähtymään ja Junkkarin ajatukset osuvat yllättävänkin paljon yksiin omieni kanssa. Mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että kirjoittajahan on siis mahottoman viisas mies. (hymiö) Pidempinä erinä juttu käy tosin vähän raskaaksi ja mielummin kirjaa lukee pieninä pätkinä. Etenkin loppupuolen pintapuoliset filosofien esittelyt kävivät vähän puuduttavaksi sarjatuleksi.

On vähän mielipideasia voiko tätä varsinaisesti olueen liittyvänä kirjana pitää. Olutta ja olutkulttuuria sivutaan toki, mutta pääpaino on enemmän sillä pohtimisella aiheesta toiseen. Kuten kirjan nimestäkin ehkä jo voi päätellä, olut toimii enemmänkin väylänä aiheeseen. Useimmiten se väylä on hyvin ohut, käytännössä Junkkari käyttää kokoelmahyllynsä olutmerkkien nimiä läpi kirjan toisinaan loppukaneettina kokonaisuudelle, toisinaan ponnistuslautana uuteen aiheeseen, sen kummemmin käsittelemättä itse olutta. Olutkulttuurista ja olutmaailmasta puhuminen jää kirjassa kokonaisuudessaan muutamaan sivuun. Maun kautta olutta ei kosketella lainkaan.

Olueen sivuteitse liittyvä luterilainen elämänpohdinta -kirja, niin kai tätä kuvailisi parhaiten. Sanon luterilainen, koska sellainen henki tekstissä usein on, mutta pohdiskeluun tämä käynee ihan meille pakanoillekin. Tiettyä energisyyttä ja vähän voimakkaampaa otetta aiheisiin olisi välillä toivonut, nyt sellainen astuu esiin oikeastaan vain yhdessä kohtaa kun puhutaan kliseisestä kielenkäytöstä.

"Ihan kiva" on aika ärsyttävä arvio mistään, mutta en tästä oikein muutakaan osaa sanoa.

*tai oli? Kansilehden mukaan nykyään "työyhteisövalmentaja, työnohjaaja ja tietokirjailija".