Tutustutaan tyyleihin! Vuorossa: Helles & Pilsnerit

Tyylivertailun aika. Ajatukseni tässä on siis ottaa muutaman toisilleen läheistä sukua olevan oluttyylin hyvin perinteiset tai oppikirjamaiset esimerkkioluet rinnakkain ja etsiä tyylien eroja (ja tissutella pari olutta).

Kun lähdin marraskuussa tyylitutustumisia tekemään, ajattelin mennä amerikkalaisen BJCP Style Guidelines -oppaan tyylit järjestyksessä koska siinä oli suht järkevä järjestys. Eritoten kuitenkin siksi, että lista alkoi vaaleilla lagereilla, joiden Ur-yksilöitä olisi helppo hankkia sillä välin kun hoidan itselleni jostain oudompien tyylien edustajia.

Helppo ja helppo.

Lite, Standard ja Premium American Lager -tyylien jälkeen nimittäin on listassa seuraavana neljä klassisempaa eurooppalaista tyyliä. Kaikkien muiden suht raamatullisia versioita hoituu pitkäripaisesta tai perusmaitokaupasta, mutta Dortmunder Export koitui ongelmaksi.

Olen nähnyt monen monituisen lagerin, usein vieläpä hyvin kyseenalaisen bulkkikaman, luokiteltavan Dortmunder Exportiksi, mutta tähän halusin klassisen Dortmunder Union Brauerein (DUB) Exportin tai miltei yhtä klassisen Dortmunder Actien Brauerein DAB-version. Tai jos ei niitä niin vähintään edes Dortmundissa valmistetun Exportin. Kyseessä on sen verran tavanomainen vaalea lager -tyyli, ettei internetin hifikaupatkaan auttaneet. Eivätkä vähemmän hifitkään. Saksassa olutkulttuuri puolestaan on niin alueellista, ettei Münchenissä vaikuttava kätyrini kaverinikaan löytänyt kumpaakaan mistään vaikka DUB Export on ollut kai vielä joskus 70-luvulla Saksan suosituin olut. Ei kai ne Baijeriin sellaista Ruhrin alueen kaivoslietettä sitten salli päästettävän.

Lopulta luovutin. Pitäkää Dortmunderinne. Teen jutun ilman sitä, täydennetään sitten kun löytyy.

Käsiteltävät tyylit ovat siis amerikkalaisittain Munich Helles, German Pilsner ja Bohemian Pilsener. Eli suomalaisittain vaalea Müncheniläinen (kavereiden kesken Helles), saksalainen pilsner ja (böömiläinen) tsekkiläinen pilsner. Periaatteessa hyvin samansuuntaisia tyylejä, erittäin vaaleita lagereita, jotka helposti tylsäksi tuomitsee. Moderneista teollisista "american" lager -tyyleistä ei eroja irronnut edes tyylikuvauksissa, miten käy yli satavuotiaitten peri-mannereurooppalaisten tyylien kanssa?

Otetaanpa BJCP:ltä määrittelyt.

Munich Helles eli Münchener Helles eli vaalea Müncheniläinen
Tuoksu: Miellyttävän viljainen-makea, puhdas pils-maltaan tuoksu dominoi. Kevyt tai kohtuullisen kevyt mausteinen jalohumalan tuoksu ja kevyt DMS-taustasävy. Ei estereitä tai diasetyyliä.
Ulkonäkö: Keltaisesta vaalean kultaiseen, kirkas, kermaisella valkoisella vaahdolla. (tai kermanvalkoisella... miten tuon "creamy white" sanaparin nyt haluaa ymmärtää)
Maku: Hieman makea, maltainen profiili. Vilja ja pils-maltaan maut dominoivat, kevyestä kohtuullisen keveään vaihteleva katkeruus tukee maltaisuutta. Kevyt tai kohtuulisen kevyt mausteinen jalohumalan maku. Jälkimaku pysyy maltaisena. Puhdas, ei hedelmäisiä estereitä, ei diasetyyliä.
Suutuntuma: Kevyehkö (medium-light), keskivahva hiilihappoisuus, pehmeä maltaisuus ilman häivähdystäkään kitkeryydestä.
Yleisesti: Maltainen, muttei täysin attenuoitunut (oletan, että tällä tarkoitetaan, että jäännössokeria on) pilsmaltaan "näyteikkuna".
Historiaa: Gabriel Sedlmayerin kehittämä Münchenissä 1895 Spatenin panimossa kilpailuun Pilsner-tyylisiä oluita vastaan.
Kommentteja: Toisin kuin pilsner, mutta kuten serkkunsa tumma Müncheniläinen (dunkel), Helles on mallaskeskeinen olut joka ei ole liialti makea, vaan keskittyy maltaan makuun katkerohumalan ollessa taustalla tukevassa roolissa.
Esimerkkejä: Weihenstephaner Original, Spaten Premium Lager, Augustiner Hell, Paulaner Premium Lager

German Pilsner eli Saksalainen Pils
Tuoksu: Tyypillisesti kevyen viljainen pils-maltaan luonne (joskus keksimäinen) ja selkeän kukkaista tai mausteista jalohumalaa. Puhdas, ei hedelmäisiä estereitä, ei diasetyyliä. Vedestä ja/tai hiivasta voi tulla alkuun rikkinen tuoksu ja kevyt DMS-taustasävy pilsmaltaasta.
Ulkonäkö: Oljenkeltaisesta vaalean kultaiseen, hyvin kirkas, kermaisella, pitkäkestoisella vaahdolla.
Maku: Terävä ja katkera, kuiva tai puolikuiva jälkimaku. Kevyt tai kohtalainen hyvin attenuoitunut maltaisuus, joskin joitain viljaisia makuja ja mietoa pils-maltaan makeutta sallitaan. Humalan katkeruus dominoi makua ja jatkuu jälkimakuun saakka. Humalan maku voi vaihdella miedosta voimakkaaseen, mutta tulisi tulla vain saksalaisista jalohumaloista. Puhdas, ei hedelmäisiä estereitä, ei diasetyyliä.
Suutuntuma: Kevyehkö (medium-light) runko, hiilihappoisuutta kohtuullisesta voimakkaaseen.
Yleisesti: Terävä, puhdas, virkistävä olut, jossa saksalaiset jalohumalat pääsevät voimakkaasti esiin veden sulfaattien vahvistamana.
Historia: Saksalaisiin oluenpano-olosuhteisiin muokattu kopio alkuperäisestä (böömiläisestä) pilsneristä.
Kommentteja: Kuivempi ja terävämpi kuin tsekkiläinen pilsner. Katkeruus viipyilee pidempään jälkimaussa täydellisemmän käymisen ja sulfaattipitoisemman veden ansiosta. Kevyempi rungoltaan ja väriltään ja voimakkaammin hiilihappoinen kuin tsekkiläinen pilsner. Modernit esimerkit saksalaisista pilseistä tapaavat olla vaaleampia, kuivempia ja katkerampia mitä pohjoisemmaksi Saksassa mennään.
Esimerkkejä: Bitburger, Warsteiner, Holsten Pils, Spaten Pils, Brooklyn Pilsner

Bohemian Pilsner eli Böömiläinen Pilsner eli Tsekkiläinen Pilsner
Tuoksu: Runsas kompleksista maltaasta ja mausteisesta, kukkaisesta Saaz-humalasta. Mietoja miellyttäviä, hillittyjä diasetyyliaromeja sallitaan, muttei vaadita. Muuten puhdas, ei hedelmäisiä estereitä.
Ulkonäkö: Hyvin vaaleasta kultaisesta syvään kiillotettuun kultaan, erittäin kirkas. Tiivis pitkäkestoinen kermainen valkoinen vaahto.
Maku: Täyteläinen, monipuolinen maltaisuus yhdistettynä korostuneeseen, mutta silti pehmeään ja pyöreään katkerointiin ja Saaz-humalan mausteisuuteen. Hieman diasetyylia sallitaan, muttei vaadita. Katkerointi on selkeä, muttei koskaan tyly, eikä viipyile. Jälkimaku on tasapainossa maltaan ja humalan välillä. Puhdas, ei hedelmäisiä estereitä.
Suutuntuma: Keskipaksu (joskin diasetyyli voi saada oluen tuntumaan täydemmältä), kohtalainen hiilihappoisuus.
Yleisesti: Terävä, kompleksi ja muodokas, silti virkistävä.
Historia: Ensimmäisen kerran pantu 1842. Tämä tyyli on alkuperäinen kirkas vaalea olut.
Kommentteja: Käyttää täyteläiseen maltaisuuteen määriläistä ohramallasta ja mäskäystekniikkaa, jota en osaa kääntää (decoction mash). Saaz-humala, pehmeä vesi ja kevyt hiilihappoisuus tuovat pehmeän, pyöreän humalaprofiilin. Perinteinen hiiva tuottaa joskus taustalle diasetyylivivahteen. Dekstriinit tuovat lisärunkoa ja diasetyyli lisää paksuuden tuntumaa.
Esimerkkejä: Pilsner Urquell, Krušovice Imperial 12°, Budweiser Budvar, Staropramen, Gambrinus Pilsner, Zlaty Bazant

No niin! American lager-kategoriat meinasivat vetää synkkyyteen, mutta nyt alkavat kuvaukset muistuttaa jo erilaisia oluita. Kaikissa kuitenkin yhdistyy ylätyylille eli vaalealle lagerille yhteisiä ominaisuuksia kuten puhtaus, kirkkaus ja esterien puute. Helles ja Dortmunder ovat vielä samaa yläsarjaa kuin amerikkalaiset, eli "Light lager". Pilsnereille on oma lohkonsa "Pilsner". Siihen kuuluu vielä täysin älytön "Classic American Pilsner", joka viittaa kieltolakia edeltäneeseen tyyliin, josta opas itsekään ei osaa nimetä yhtään nykyisin tuotannossa olevaa esimerkkiä. Sitä en ajatellut sattuneesta syystä testata.

Kuten kuvauksesta voi lukea, Spaten on kehittänyt ensimmäisen helles-tyylisen oluen. Koska kaverin tuliaisten myötä oli mahdollista, otin kuitenkin esimerkiksi Münchenin suosituimman hellesin Augustinerin. Saksalaiseksi pilsiksi valitsin Alkosta löytyvän Bitburgerin, jonka pitäisi olla suht oppikirjatapaus tyylistä. Alkuperäisestä tai vanhimmasta saksalaisesta pilsistä on hankala löytää tietoa, eikä niitä välttämättä ole enää edes olemassa. Bitburgissa pilsiä on silti melko kauan tehty ja Bitburger Premium (Pils) on yksi saksan suosituimpia oluita. Saksan bulkkia. Tsekkipilsin esikuvaa ei hirveästi tarvinnut miettiä, kun tyylin synnyttänyt Pilsner Urquell on myynnissä jokaisessa maitokaupassa. Aiempi arvioni löytyy täältä pressitilaisuus-jutusta.

Ulkonäkö: Augustiner ja Bitburger ovat erittäin vaaleita, Urquellin kääntyessä kultaisemman puolelle. Erittäin kirkkaita myös, Bitburger eritoten. Kaikissa kaunis valkoinen vaahtohuppu, Urquellin tiivein ja kestävin.

Vasemmalta oikealle: Augustiner, Bitburger, Urquell

Tuoksu: Ahh. Hyvästi american lager. Näissä on eroja! Hellesin avatessa vyörähtää kukkainen saksanhumala nenään, se laantuu kuitenkin nopeasti ja pääasiallisesti olut tuoksuu hieman leipäiseltä maltaalta. Pils-maltaan näyteikkuna, ei huono kuvaus. Pientä märkää kangasta*. Saksan pils puolestaan on hyvin neutraali. Mallas ei pääse esiin ja humalankin aromi on melko mieto. Tosin humala on sama tai hyvin samankaltainen kuin Hellesissä, joten nenäni ehkä tottui jonkun verran. Urquell hyppääkin sitten Bitburgerin yli tuplavoltin kierteellä suorin vartaloin. Keksinen mallas pienen rasvaisuuden tukemana ja siihen päälle kilo Saazia, joka on humaloista parhaimpia.

Suutuntuma: Augustiner on pehmein, miedoin hapoiltaan. Bitburger suorastaan epämiellyttävän kova, hieman metallinen. Urquell täyteläisin, Tyylikuvausten mukaan mennään melko tarkalleen, joskin Bitburger vähän liioittelee kovuuden kanssa.

Maku: Augustiner on todellakin mallasesimerkki. Katkerointia on juuri sen verran, että makeus pysyy kurissa. Keksin puolelle kääntyvä maltaisuus ja pieni täräys katkeruutta aivan loppuun. Bitburger jatkaa kovaa ja kuivaa linjaansa ja oikeastaan korostaa juuri niitä asioita mistä en saksalaisissa pilseissä pidä. Homma on niin kliinistä ja terävää, että alkaa kaivata vähän sotkua. Terävä katkero, kevyt leipäinen mallas siellä on, mutta jää sivurooliin. Aromihumaloinnissa on säästetty turhan paljon. Urquell on täyteläisen leipäisen maltainen, erittäin tunnistettavalla diasetyyli-saaz kombolla höystettynä ja pehmeän, mutta selkeän katkeron kera. Jälleen mennään tyylien mukaisesti hyvin kauniisti, ei ne BJCP:n tyypit ihan höpöjä puhu. Bitburger ei tosin erityisen elegantti esimerkki tyylistään ole.

Urquellin vaahto on tiivis

Onpas kiva tutustua edellisen jälkeen tyyleihin joilla on joku pointtikin. Aika samannäköisillä oluilla on kaikilla selvästi oma juttunsa vaikka vähän nämä vaaleat lager -tyylit ovatkin ahtaita. Omaan makuuni näistä (niinkuin yltä käy ilmi varmasti) on eniten tsekkipils, erityisesti juuri Urquell. Siinä on luonnetta, täyteläisyyttä ja monitahoisuutta kirkkauden ja puhtauden lisäksi. Tyylinmukaisuus ei tietysti takaa laatua, moni tsekkipils on melko mitätöntä ja vaikka Bitburger on hyvinkin tyylinmukainen olut, on paljon tasokkaampiakin saksalaisia pilsejä olemassa. Vaikkapa Weihenstephanerin versio. Saatavuus molemmille tyyleille on Suomessa suht hyvä, ainakin isompien merkkien osalta.

Jos Hellesin kanssa haluaa olla varma, Münchenin panimoiden hellesit ovat kaikki aika rautaisia esimerkkejä tyylistään ja näin itsenään maistettuna Augustinerkin, jota Münchenin reissulta palattuani parjasin, on melko loistava. Äkkiä kaipaili litran tuoppia kouraan ja kastanjapuiden varjoa. Suomessa ravintoloiden ulkopuolella on tarjolla oikeastaan vain Spaten Alkossa, koska hellesit ovat "nelosoluina" liian vahvoja kauppaan. Eiväthän hellesit mitään makupommeja tietty ole, mutta juuri sellaisia oluita, joista paatunut keskibissen litkijä voi helposti ihmetellä miten voikin olla olut hyvää. Paitsi jos odottaa terävää hiilihappoisuutta.

Seuraavaksi hyppään "European Amber Lager" tyylin yli ja jätän sen syksymmälle kun siihen kuuluvia wieniläisiä ja Märzeneitä on paremmin tarjolla. Tulossa ovat "Dark Lager" ja "Bock" yläkategoriat. Saksassa siis jatketaan, mutta pitää sitä varten käydä vähän varustautumassa germaanien maassa itsessään. Parin kuukauden päästä siis seuraava tätä lajia.

*huono bulkkiolut haisee märälle koiralle. Tämä haisee märälle kankaalle, joka on samansuuntainen, mutta paljon miellyttävämpi tuoksu.