Bryggeri Helsingin Viron Pienpanimoviikot

Eesti eli Viro. Se on se maa tuossa Suomenlahden eteläpuolella, jossa voisi käydä parin tunnin lauttamatkalla tutustumassa hyviin ravintoloihin ja täydessä räjähdysvaiheessa olevaan pienpanimoskeneen, mutta ei tule käytyä, koska on sillä tavalla laiska kiireinen.

Bryggeri Helsingissä on mukavasti ymmärretty suomalaisen tai ainakin helsinkiläisen olutharrastajan mahdottoman patalaiskuuden kiireen ja stressin päälle. Pariksi viikoksi (14.3. asti) Bryggeriin ilmaantuu lista eestiläisiä pienpanimo-oluita ja niille tehty ruokamenu. Kutsu kävi tutustumistilaisuuteen.

Viron panimot ovat puolessatoista vuodessa lisääntyneet neljästä neljääntoista (ja viidestoista, suomalaisten pykäämä Sori Brewing, on just sillänsä aloittamassa) ja tilauspanijat päälle. Tahti on siis melko hillitön. Itse olen käynyt Tallinnassa viimeksi 2012 joulukuussa ja silloin tarjonta, vanhankaupungin Drink Baarista ja Shopista tarkastellen, oli selkeästi vähän heräämässä. Nyt tilanne on ilmeisesti aivan toinen.

Bryggerissä viisaat päänsä ovat lyöneet yhteen Tallinnan Leib ja Umami-ravintoloiden ravintoloitsija ja olutsommelier Kristjan Peäske, Viron olutskeneä läheisesti seuraillut kotimaan oluttietäjä Heikki Kähkönen sekä Bryggeristä ravintolapäällikkö Olli Majanen ja keittiöpäällikkö Ali Suviala. Tuloksena 28 oluen lista kymmeneltä panimolta ja kolmen ruokalajin menu olutpareilla.

Kristjan veti vieraille tastingin kuudesta listan oluesta kuudelta eri panimolta. Ruuilla oli luonnollisesti myös omat parinsa.

Tastingissa maistellut oluet lyhyesti, esimerkiksi valikoimasta:

No niin, rauhoitutaanpas! Tässä on
Põhjolan panimon mukaan vain paahdettu
ohramaltaan jyvä, eikä mitään muuta,
vaikka asiasta oli vähän kohua
noussutkin. (Olut: Põhjola Must
Kuld, jota ei tastingissa maistettu)

Lehe Väike India: Vuoden vanha Lehe on kasvanut nopeasti jo 100000 litran vuosituotantoon. Sieltä 2,7% (!) IPA. Voimakkaasti humaloitu, alkoholiltaan hyvin mieto olut. Tuli Brewdogin Nanny State mieleen. Vahvasti metsäistä humalaa lähinnä siis, mutta sen kylkeen myös vahvuisekseen aika hyvä mallasrunko, mikä Nanny Statesta puuttuu.

Õllenaut Vanaeit: Õllenaut on Viron buumin grand-old-man, eli ensimmäisenä omilla laitteilla
pannut. Vanhus on jo hieman yli vuoden ikäinen siis. :)  "Vanha akka" on Vehnä IPA. Hedelmäisen liuotinmainen ja banaaninen tuoksu ei erityisemmin houkuttele, mutta maussa metsäinen humala taklaa sitä sopivasti ja olut on ns. ihan jees. Isompana annoksena voisi ehkä vähän tökkiä.

Hampelmann Armastuskiri Ladina-Eestist: Maustettu "IPA". Tämä oli hieno. Katajalla, suopursulla ja humalalla maustettu. Aika mausteidensa dominoima, humala on ihan sivuosassa. Tuoksu on erittäin pippurinen, melkein kuin pippuripurkkia nuuhkisi. Katajaisuus on maussa todella selkeä, havuneulasmainen jopa. En tiedä oliko (tiistaina Tallinnasta tuotu) erä jotenkin erityisen tuoretta, kun nettiarvioita* lukiessa tuntuu ettei tästä kukaan muu oikein ole tykännyt, saati löytänyt tuota katajaisuutta niin selkeästi. Mulle kolisi. Tätä ei oikeastaan kannattaisi edes mainostaa IPAksi, sen verran eri maailmassa mennään.

Tupla-Nelson

Pühaste Nokturn: Musta IPA (eli IBA, en luovuta tämän lyhenteen suhteen...). Ehkä paras tilaisuudessa maistettu olut. Paahteinen, lakritsinen, suklainen, hieman metsähumalainen ja piti prosenteista (9,5) huolimatta itsensä suhteellisen kevyenä.

Põhjala Topelt Nelson: Põhjala on viime syksynä aloittanut panimo, joka on kuitenkin sitä ennen tehnyt mustalaispanimona Viron ensimmäisiä pienpanimo-oluita. Vauhti on aika hurjaa, tuotantotavoite on jo nyt 200000 litraa. Pääpanijaksi on värvätty Brewdogilta Chris Pilkington. Oluena DIPA. Single hop ja nimestä voi päätellä, että Nelson Sauviniahan siellä. Hyvin hedelmäinen, jotenkin ikävän alkoholinen, DIPA, jota pelastaa kuitenkin Nelson Sauvinin omalaatuisuus jälkimaussa. Vähän tuhnuksi jää kun pitäisi olla isoa ja komeaa.

Vormsi Tammine Õlu: Nimestään huolimatta keski-Virosta tulevan panimon "Viron pisimpään kypsytetty olut" eli vuoden tammilastujen kanssa muhinut imperial stout. Ei huono, mutta ei oikein lunasta odotuksia. Makea, alkoholinen, hieman tamminen tuoksu. Öljyinen olut, jonka maku jää turhan yksioikoiseksi. Huomautuksena, että tämä oli vähän turhan kylmänä siemailtu.

Menusta voin sanoa, että tarjotut maisteluannokset olivat maukkaita ja sen kokoisia ja näköisiä, että fine dining-henkisemmässä paikassa olisivat menneet ihan täysistä annoksista, vaikka olivatkin keittiöpäällikön mukaan vain näytteitä. Ruokaparitkin toimivat. Tarkemmat kommentit kuvateksteissä.

Virolainen kutunjuusto "feta" omenakompotilla ja
(siiderissä) marinoidulla sipulilla kohtasi Hopsterin
Pearu IPAn, ja pärjäsi sen kanssa melko hyvin,
putsaa liian happamuuden suusta ja loppuvaikutelma
jää humaloista raikkaaksi. 

Bryggerin omassa stoutissa haudutettu porsaanposki
selleripyreellä ja savustetulla punajuurella oli todella hyvää,
eritoten Öllenautin Vanamees Rye IPA hörpyn kanssa.
RyePA itsessään ei oikein vakuuttanut, mutta ruoka nosti
sen ihan eri tasolle. Oluessa vähän häirinnyt makea
alkoholisuus toimi tuhdin annoksen parina kummallisen hyvin.

Jälkiruuaksi oli suklaa-portterikakkua ja
Põhjalan Pime Öö -imperial stoutia.
Pime Öö oli erittäin maukas, voimakas (13,6%)
makeanpuoleinen IS, maisteltujen parhaita
oluita. Vahvan stoutin tai porterin ja suklaan
yhdistelmä on pettämätön klassikko, joten se
toimi tässäkin. Twistinä kakun päälle oli
roikaistu Amarillo-humaloilla maustettua
tyrnisorbettia, jonka kirpeys oli
mukava paksulle kakulle ja makealle oluellekin.

Ahmin jälkiruoka-annoksen niin ahnaasti,
etten muistanut ottaa siitä kuvaa ennen
kuin tässä vaiheessa. Ehkä se on kehu?
Tottakai se on kehu!
Onneksi malliversio oli kuvattavana tiskillä.

Ruokapuoli oli siis erinomaisesti kuosissa, niin kuin olen sen havainnut Bryggerissä aiemminkin olevan. Ja kuten paikalla myös käynyt Kaunis Humala huomauttaa, on hienoa, että olutta alkaa näkyä Helsingin ravintoloissa pikkuhiljaa muutenkin kuin sen kolmostuopin ja kaapin perältä löytyvän pölyttyneen tumman budvarin merkeissä. Olutsuosituksia tai viinien tapaan menulle harkittuja olutpaketteja ruuille ei tosin tunnu näkyvän vaikka oluita olisikin. Parituksissa Bryggerin panimoravintola onkin kaupungin kärkeä, sattuneesta panimo- etuliitteestä epäilemättä johtuen. Tosin Teerenpelin Taivaanranta ja esim. Passio ovat testaamatta, joista jälkimmäinen etenkin on puheiden perusteella ainakin ruokansa puolesta melko kova luu.

Kristjan Peäske, Viron ensimmäinen
olutsommelier.
Mistäs Suomeen saatais?

Ihan mielenkiintoiselta Viron pienpanimotarjonta vaikuttaa nyt kun tätä aukkoa sivistyksessä pääsi korjaamaan. Hieman hakemista ehkä joidenkin oluiden tasapainoissa ja viimeistelyssä vielä on, mutta lupaavaa kaiken kaikkiaan. Kristiania lyhyesti jututtaessani hän oli sitä mieltä, että suunta ja tahti eestissä on loistava, mutta tilaa parantaa laadussa ylöspäin löytyy ja "niin pitääkin löytyä".

Ikävä kyllä en päässyt illan varsinaisiin avajaisiin paikalle, mutta käyn itse vielä viikonloppuna tsekkailemassa listan uumenista muutamat. Ainakin Pühasten Mosaiik "Vienna IPA" ja Õllenautin Suitsu Porter savuporter kiinnostavat. Hinnat ovat muuten hyvinkin hillityt ydinkeskustan ravintolassa myytävän erikoiserän pulloille väliltä 5,50-9,20e.

Niin, se Tallinna. Ehkä sinne voisi tänä vuonna viimein pitkästä aikaa suoriutua. On tuota Kähkönen & Co:n Baarimies Tallinnassa -kirjan päivitettyä painosta selaillessa ja tämän jälkeen etenkin alkanut olla kummasti Eesti on my mind.

*Suosittelen kaikille aiemmin maistaneille uusintaa. Sen verran suuresti tämä ainakin nopeasti löytämieni Arden ja Reittausblogin kuvauksista poikkesi, että ihan eri oluena pitäisin. Yleensä noilta miekkosilta on kuitenkin voinut arvioihin vahvasti luottaa, joten laittaisin oluen vaihtelun piikkiin.