The History Press, 2010, 240s.
Mistä tietää lopullisesti nörtähtäneensä? Ehdottaisin yhdeksi määreeksi sitä, kun tajuaa innostuvansa pirusti kirjasta ja voi olla samalla hyvin varma, että keskiverto kaduntallaaja nukahtaisi sen ääressä hetkessä.
Sellainen olutkirja on Martyn Cornellin Amber, Gold & Black - The History of Britain's Great Beers. Mainiota Zythophile -blogiakn pitävä olutkirjailija Cornell on kasannut vajaaseen kahteen ja puoleen sataan sivuun uskomattoman tietopaketin brittioluen historiasta.
Itsehän olen kaikista olutmaista selkeästi eniten ollut aina kiinnostunut briteistä, koska sieltä olutharrastukseni on alkanut ESB:n, Newcastle Brownin, Spitfiren ja Old Peculierin kaltaisten oluiden kautta. Niinpä tämä kirja oli ollut jo pitkään lukulistallani.
Cornell käy historiaa oluttyyleittäin läpi aloittaen itseoikeutetusti bitteristä ja päätyen lopulta omituisempiin sekoitteisiin ja lopettaen lageriin. Viimeistään kolme ensimmäistä lukua (bitter, mild, burton ale) luettuaan tajuaa, ettei tyyleissä ole oikeasti mikään kovin selvää ja niiden määritelmät ovat vuosien saatossa vaihdelleet paljon ja rajat hämärtyneet.
Koska iso osa tyylien kehittymisen historiaa on kammettu vanhoista panimoiden listoista ja pubien hinnastoista voi teksti käydä välillä puuduttavaksi jos lukija ei esim. osaa tulkita kantavierrevahvuuksia, humaloimismääriä tai vanhaa shillinki-rahajärjestelmää. Kirjasta on täynnään lauseita kuten "This gave a beer with an OG of a thumping 1140, using pale malt and 4½lb of hops to the barrel; only a little less hops than a good IPA." Itse huomasin sanovani niin usein "ohoh" jollekin kantavierrelukemalle, että aloin jo miettiä onko tervettä olla näin kiinnostunut erinäisten lienten sokeripitoisuuksista.
Kirja on täynnä pieniä historiallisia detaljeja ja kehitystrendejä. Huvittavana yksityiskohtana panin merkille seuraavan: Olen suomalaisissa (muistaakseni vanhoissa) olutkirjoissa joskus törmännyt väitteeseen, miten englannissa "beer" tarkoittaa humaloitua olutta ja "ale" humaloimatonta, vielä siis kirjoituksen aikaankin. Olen tainnut joskus kuulla jonkun sanovan sen ääneenkin. Olen aina ihmetellyt tätä, sillä eihän se pidä paikkaansa alkuunkaan. Kirjat eivät kuitenkaan ole olleet varsinaisesti väärässä. Sellainen ero sanoilla on tosiaan ollut. Tosin viimeksi 1700-luvulla.
Edeltävä ei liene ollut kellekään äidinkielenään modernia englantia puhuvalle epäselvää, mutta kirja hyökkää monien muidenkin piintyneiden väärinkäsitysten ja legendojen kimppuun*. Ei, IPAa ei humaloitu kestämään pitkä merimatka. Ei, termi mild ei viittaa alkoholipitoisuuteen, eikä humalointiin. Ei, stoutilla ja porterilla ei nykypäivänä käytännössä ole mitään eroa.
Nörttidatasta huolimatta Amber, Gold & Black on sulavasti kirjoitettu ja seassa on pientä huumorintynkääkin. Välillä puolitahatontakin, kuten Cornellin tuskailu useampaan otteeseen Worthingtonin panimon täysin epäloogisen nimeämispolitiikan kanssa. Ainoastaan yrttimaustettujen muinaisoluiden pitkällisessä yrttien luetteloinnissa ja kuvaamisessa aloin puutumaan, niille varattu tila tuntui vähän suhteettomalta kirjan kokoon nähden.
Kaiken kaikkiaan todella kattava katsaus brittityylien historiaan, kehitykseen ja niiden välisiin suhteisiin. Se saa janoamaan Burton Alea, joka sitäisi tehdä paluun isosti ja joka muuten on aikain saatossa vaihdellut kantavierrevahvuudesta 1052 jopa 1111:n asti.
Edit: Kirjan julkaisuvuosi jäi mainitsematta. 2010 siis.
*On muuten Cornellin lempiaihe blogissaan vielä toissaviikollakin: "In which I give more badly written beer history a good kicking"
---
Panimo: Fuller's
Maa: Englanti
Tyyli: Mild Ale
Alkoholia: 7,3%
Pisteet: 2/5
Lyhyesti: Vähän epätasapainoisen alkoholisen maltainen olut. Alkuperäinen mieto versio mahtanut olla parempaa.
Kirjan pariksi sille täydellisesti sopiva olutarvio. Fuller'sin historiallinen Past Masters sarja on saanut taas uuden jäsenen ja sitä löytyi Alkosta.
Olut on vuoden 1914 Strong X, jota on juotu "ensimmäisen maailmansodan alkukuukausina". Cornell kertoili kirjassaan sotasäästöjen raipanneen käytännössä kaikki oluet miedommiksi alkuperäisestään, eikä jotkut niistä koskaan palautuneet ennalleen.
Strong X kuvastaa myös hyvin kirjassa kuvattua brittityylien sekavuutta. Strong X kun on pullon takaetiketin mukaan "strong mild ale". Just niin, vahva mieto olut. Kuten sanottua, mild ei viittaa (välttämättä) vahvuuteen, eikä edes (välttämättä) humalointiin kuten pitkään itse luulin, vaan alunperin siihen että olut ei ole "stale" eli seisonut eikä siis näytä maussaan ikääntymisen merkkejä. Mutta Cornell sanoo myös, että panimolle "strong mild" tarkoitti yleensä olutta, jota piti ikäännyttää pari kuukautta, jotta se saavutti hyvän maun. Toisaalta pelkästään yksi X nimessä viittaisi siihen, että kyseessä on panimon miedoin mild, joten miksi Strong X eikä vain vaikkapa XXX?
Noh, selitys nimelle on sentään vähemmän historiallinen. Fuller's on tehnyt alkuperäisestä "X" nimisestä oluesta tähän uusintaversioon jostain ihmeen syystä vahvemman, joten siksi "Strong X". Oluessa on käytetty pale ale maltaan lisäksi siirappia kuten alkuperäisessäkin, liekö niiden sotasäästöjen ansiota sekin.
Sekaisin jo? Minä ainakin olen. Jospa vain joisin oluen.
Tiivis vaahto, kuparinen väri, kaunis olut. Hyvin mieto tuoksu, humalointi ei todellakaan juhli tässä. Alkoholia, metallia, aavistus toffeista sokerisuutta. Melko tuhti suutuntuma, yllättävän hiilihappoinenkin.
Maltaisuutta, karamellia/toffeeta, metallia, appelsiinista hedelmäisyyttä hiukan. Jälkimausta pullahtelee yrttistä, hieman pihkaista, ajoittain miltei lakritsimaista makua, mutta se ei toimi kovin miellyttävästi. Katkerointi on hyvinkin selkeä.
Ei mistään Fuller'sin parhaan pään läheltäkään tämä. Ehkä jopa yksi heikoimmista. Alkoholinen maltaisuus ei oikein saa tarpeeksi selvää vastapalloa muista mauista, ainoastaan jälkimaun brittihumallus pelastaa asiaa hieman. Suuhun jää vähän sellainen keskivertoa paremman "IVB"-lagerin maku humaloinnilla. Ei nyt varsinaisesti huono olut ole, mutta silti 2/5.
PS: Kirjassa mainitaan hieno vanha slangitermi oluenjuojille: "Malt worm" eli mallasmato. Itse ainakin ilmoittaudun heti sellaiseksi. Fat Lizardin tyyppien luulisi ainakin arvostavan tätä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.