Saksa 2015: Baijeri - Bamberg

Bamberg. Pohjoisen Baijerin eli Frankenin olutmekka. Pikkukaupunki, jossa yhdeksän panimoa. Täällä on maailman legendaarisin savuolutpanimo Schlenkerla, maineikas Weyermannin mallastamo ja sen lisäksi leegio muita panimoita, mm. toinen miltei yhtä legendaarinen savuolutmesta Brauerei Spezial. Tätä varten olen treenannut.

Olin ennalta varannut unelmaisissa keväisissä visioissani aikaa Bambergiin kahdeksi päiväksi. Siellä voisi rennosti kävellä panimosta toiseen ja istuskella ehkä jopa biergartenissa lintujen laulaessa ja perhosten lennellessä. Joo-o. Kahdessa päivässä ehtii tosiaan kokea monenlaista hyytävää viimaa, sadetta, räntää, rakeita, lunta ja ihan mausteeksi hieman ukkostakin.

Die Bierothek

Olimme liian aikaisin hotellilla huonetta saadaksemme. Pönkäsimme suomalaiseen lounasaikaan sisään läheiseen Mike's Dineriin Luitpoldstrassella, joka oli niin tyhjä, ettei aluksi meinannut löytyä edes henkilökuntaa. Hävyttömän halvan ja hyvän ruuan jälkeen haahuilimme kylälle. Bambergia halkoo pari jokea tai joenosaa, keskelle jäävän saaren ollessa ydinkeskusta. Yhden pohjoispuolelta tulevan kävelysillan kupeessa on Bierothek -niminen uutuuttaan hohtava olutkauppa. Paikallistakin kamaa on, mutta eritoten trendikästä craftia ympäri maailman. Suomesta Lapin Kultaa. Ostin kotiinviemisiksi kolme paikallista savuolutta (Spezial, Schlenkerla, Weiherer) ja hyvin satunnaisen Kölschin (Hellers).

Toiselta puolen keskussaarta, kuvankauniin vanhankaupungin syleilystä löytyi hortoilun päätteeksi Ambräusianum -niminen panimoravintola/gasthaus. Ravintolassa tuoksui upea suklainen ja karamellinen mallas, joka sai myös tilaamani dunkelin maistumaan mahtavalta. Myöhemmin ravintolan tuoksuun tottuneena olut ei ollut aivan niin hitti, ihan hyvä maltainen dunkel silti. Ulkona satoi, kolme eri tarjoilijaa kävi varmistamassa emmekö varmasti halua syödä jotain. Radiosta soi todella siirappisia rakkauslauluja. Tuumin, että missähän se Bambergin ylpeys Schlenkerla nyt sitten on. Sen etsimisen sijaan päätimme kuitenkin palata hotellille välillä.

Myöhemmin illasta ohjastin meitä ensimmäisenä Spezialin oluttupaan, jonka ohi olimme jo kävelleet. Paikka ei ole mikään valtavan suuri ja se oli tietty ruoka-aikaan ihan täynnä paikallisia. Ei siis tilaa majatalossa, sade uhkasi taas ja pitäisi löytää jonkinlainen talli-seimi-järjestely vähintään. Kaveri osoitti suoraan tien toiselle puolen. "Mites tuo panimo?" Siinä tosiaan oli Fässlan panimoravintola. Sinne siis. Sisällä tuumailin, ettei oltu Bambergista puhuttu sontaa. Toinen olut kaupungissa ja kummatkin on juotu panimoravintoloissa joiden olemassaolosta olin kyllä ollut tietoinen, mutta kumpaankin oli törmätty enemmän tai vähemmän vahingossa. Fässlan kärttyinen tarjoilija ei tosin luonut kovin hyvää kuvaa ja paikka oli muutenkin jotenkin räkäinen. Olut (pils) oli perushyvää saksalaista laatua.

Kun näet tämän kaverin, olet jo lähellä Klosterbräuta.
Se on kuitenkin joen eteläpuolella mäessä, ei sillalla
kuten osoitteesta voisi päätellä.

Toispuol jokkee oli mielenkiintoisempaa. Obere Mühlbrücke -sillan kupeessa on Klosterbräu. Sitä sai etsiä tovin kun pelkällä kadunnimellä yritti suunnistaa, mutta viimein suuri vanha majatalo löytyi. Kesällä majatalossa on kai auki monta kerrosta ja asiakaspaikkoja satoja. Nyt oli auki vain pieni tupa.

Talo ja tupa olivat nättejä kuin siat pienenä. Sanoisin jopa herttaisimmaksi kuppilaksi, missä olen istunut. Tunnelma oli hyvin rauhallinen. Yhdessä pöydässä saksalaiset pelasivat jatsia, muuten tuvassa ei ollut juuri ketään. Tilasimme oluet. Schwärzla oli erinomainen kuiva ja paahteinen schwarzbier. Kaverin tilaama Braunbier sitten enempi dunkelin kaltainen, makeampi tumma lager. Ei juuri moittimista siinäkään.

Ulkona oli tullut jo pimeä. Ja kylmä. Nyt sitä savuolutta, päätin, tännehän jäätyy muuten. Saa luvan loppua tällainen päämäärätön harhailu. Kaivoin kartasta Schlenkerlan sijainnin. Se oli suht lähellä. Tuon kulman taakse, ja tuon, ja tuon. Siinä se olisi. Siinä... Ambräusianumin naapuritalossa. Keskiaikaisen ristikkotalon oven yllä roikkuva pieni logolla varustettu valo oli siinä määrin hillitty, etten meinannut uskoa sen olevan oikea paikka.

Paikka oli täynnä populaa. Olin etukäteen vakoillut tiedon siitä, että talo on jaettu erilaisiin huoneisiin. Niihin ei kuitenkaan ollut menemistä ihmispaljouden vuoksi. Onneksi Schlenkerlassa on kuitenkin saksalaiseksi paikaksi poikkeuksellisesti myös tiski, tai luukku, josta voi tilata olutta rahaa vastaan ilman pöytiintarjoilua. Olut lasketaan suoraan tynnyristä vanhan talon keskellä. Kirjoitin vihkoon sanan "Savuolutteemapuisto". Vaikka meininki oli matkamuistokoppeineen melko häikäilemättömän turistinen, oli vanhasta talosta itsessään tarpeeksi tunnelman luojaksi. Otin kuvan luukusta ja postasin jo etukäteen kirjoittelemani aprillipilan. Paikalla muuten oli amerikkalainen olutturisti, mutta se ei itkenyt.

Luukun alueella ja naapuritilassa norkoili lukuisia sakemanneja rehellisesti dokaamassa, röökaamassa ja rellestämässä. Porukka oli siis ihan virallisesti tuiskeessa. Tiistai-iltana. Se siitä suomalaisesta kansanluonteesta. Naapuripöydän seurue muistutti jotenkin Münchenin Estebarin porukkaa, pubiruusuineen päivineen. Aloin mielessäni kehitellä teoriaa siitä kuinka pitkällinen alkoholin väärinkäyttö muuttaa mistä tahansa päin maailmaa kotoisin olevan naisen ennen pitkää ylikansalliseksi geneeriseksi pubiruusuksi, vaatemakuineen päivineen. Etnografinen tutkimusaineistoni aiheesta on kuitenkin melko vähäistä, joten EHYT, THL tai STM huomio! Jos aihe kiinnostaa, niin kaipailisin rahoitusta kattavalle kenttätutkimukselle.

Tilasimme ne maailman parhaaksi savuolueksikin kehutut paastoajan oluet, Fastenbierit. En ole edes mikään erityisen maaninen savuolutfani, mutta onhan se hyvää. Onhan se aika järkyttävän hyvää. Suoraan luukun edestä löytyi istumapaikatkin lopulta ja otimme toiset.

Olin juonut viime päivinä useita hyviä oluita. Hyviä, mutten täysin loistavia, maagisia. Sellaisia joissa on se jokin. Loistava olut on sellainen, että sen pariin haluaisi jäädä. Haluaisi vain hiljaa katsella tuopin vajoavan onnellinen tunne sisällään ja tilata sen jälkeen toisen. Ja kolmannen. Loistavaa olutta juodessaan alkaa puolivakavissaan pohtia, josko se muiden oluiden maistelu on ihan turhan ihmisen hommaa. Jos vain keskittyisi tähän, ehkä hankkisi sammion uitavaksi. Sellaista on Schlenkerlan Fastenbier suoraan tynnyristä nautittuna.

Miltei sellaista on myös panimon perusolut Märzen, jollainen piti tilata kun sitä kerran sai. Vertasin sitä Fastenbieriin ja totesin paasto-oluen selvästi paremmaksi. Tukevammaksi ja pehmeämmäksi. Onko talven Ur-Bock sitten vielä parempaa? Ehkä. Onko sillä väliä? Ei.

Olisin istunut paikalla aamuun asti, mutta olimme tulleet sisään melko myöhään. Tynnyri otti ja loppui. Päädyimme paluumatkalla uudestaan Mike's Dineriin, jossa oli 13 tuntia myöhemmin sama sälli töissä kuin aamullakin. Mahdettiin olla lähellä Lutherin seutuja jos työmoraali on tuota luokkaa. Tynnyrin loppuminen oli ehkä onnea. Aamulla totesimme ottaneemme juuri sen yhden liikaa, ettei ollut maailman virkein olo, jos nyt ei surkeinkaan.

Spezialista löytyi tällä kertaa tilaa aamupäiväoluelle. Savuolutpanimon tupa on täynnä sarvia. Niitä oli ollut muissakin perinteikkäästi sisustetuissa wirsthauseissa, mutta täällä niitä oli silmiinpistävän paljon. Pieniä sarvia, keskikokoisia sarvia, suuria sarvia. Eritoten kuitenkin pieniä sarvia. Jäi vähän epäselväksi minkä minipeuran ne olivat, mutta metsästys selvästi oli tärkeä asia. Itseäni kiinnosti enempi puljun kehuttu savulager. Se olikin kevyttä, erityisesti edellisillan Schlenkerlan savupommeihin verrattuna. Maukkaan savuista, mutta savu oli enempi maltaisuuden tukena kuin toisinpäin. Bryggeri Helsingin Matthias teki taannoin mainion savuoluen "Bryggeri Spezial" ja kyllä se rankasti tähän suuntaan kumarsi muutenkin kuin nimensä puolesta.

Spezialista taas Ambräusianumiin. Olin halunnut jo edellisellä reissulla testata klassisen baijerilaisen väli/aamupalan tai "brotzeitin" eli keitetyn weisswurst-valkomakkaran pretselillä ja vehnäoluella. Edellisellä reissulla tuskainen helle vain oli vienyt kaiken halun tuhtiin makkararuokaan, joten se jäi välistä. Aloittelevasta räntäsateesta oli weisswurstin pariin paljon helpompi istua. Ambräusianumin versiota tätä klassikosta oli kiitelty internetissä, siksi sieltä. Kokemuksena ruoka oli ihan ok. Suolaista pretseliä ja täyteläistä kevyen mausteista keitettyä makkaraa. Miedot maut toimivat vehnäoluen kanssa. Ei siitä mitään lempiannosta silti tullut.

Kohti panimomuseota

Välipalan voimin jaksoikin sitten kömpiä panimomuseolle. Fränkisches Brauereimuseum eli Frankenin panimomuseo on rakennettu vanhan luostarin vanhaan panimoon. Häkellyttävintä oli ehkä lähteä vanhasta kaupungista kauemmas luostariin ja todeta, ettei vanha kaupunki oikeastaan kunnolla lopu koko matkalla. Luostari on valtava vanha rakennelma kirkkoineen, jonka pihamaan vasemmalta laidalta löytyy pienehkö ovi museoon.

Luulin, että tällaisia laitteita
on vain sarjakuvissa.

Museossa ei ole juuri sanaakaan muuta kieltä kuin Saksaa. Lähinnä vanhan panimon huoneet on täytetty historiallisella panimosälällä sen mukaan, mitä huoneessa on alunperin tehty. Tai näin päättelin. Viihdyttävintä olikin ihmetellä erinäisiä kryptisiä laitteita ja miettiä niiden tarkoitusperiä kun saksankielistä nimeä ei ymmärtänyt kumpikaan. "Tämä on varmaan vierteenjäähdytin... tai mahdollisesti ei varmasti ole ainakaan se." Olutnörtti viihtyi. En tiedä olisiko kukaan muu niin viihtynyt.

Keli heikkeni jossain vaiheessa pitkällä kiertelevällä, myöhäisen lounastauon sisältäneellä paluumatkalla ja pakenimme sitä sattumalta bongattuun irkkupubiin, jonka ovia olimme käyneet kokeilemassa jo edellisiltana Schlenkerlalta palatessa. Tavallaan koen asiaankuuluvaksi käydä irkkupubissa aina kun sellaisen näkee nimenomaan muualla kuin Irlannissa. Ihan vain varmistaakseni, onko se täälläkin samanlainen. On se, vaikka olikin ikivanhan saksalaistalon uumenissa. Radiosta tosin soi imeliä kasarihittejä irkkuhumpan sijaan. Guinness oli melkein Suomen hinnoissa ja ristikkoikkunoista näki pienen kosken jossa kajakkiseura harjoitteli samalla kun räntää ja rakeita satoi vaakatasossa. Hullut.

Ilta alkoi saapua ja panimoita sun muita olisi ollut vielä nähtävänä. Mahrs ja Keesman olisivat olleet vierekkäin toisella puolella kaupunkia ja Spezialin Spezialkelleriä oli kehuttu. Kaikki tuntuivat olevan kovin kaukana kun oli kävelty paljon ja keli oli mitä oli. Lopulta laiskuus voitti ja olutturismin into jätettiin latautumaan Leipzigia varten. Jälkikäteen vähän kaduttaa, mutta ratkaisut tehdään ajassa.

Seuraavaksi hapanoluen metsästystä Leipzigissa ja Berliinissä.