Kolmik: 1 resepti, 3 panimoa

Vironmaan tuliaisina nappasin mukaan kivan näköisen kolmen oluen paketin, jossa luki isolla "Kolmik". Tarkoittanee kolmikkoa. Paketin ostaessani luin vain, että kolme brown alea kolmelta eri virolaiselta panimolta, mutta idea olikin asteen nerokkaampi. Kolme brown alea kolmelta panimolta kyllä, mutta kaikissa on tismalleen sama resepti!

Teoriassa oluissa ei siis pitäisi olla mitään eroa, koska raaka-aineet ja menetelmät ovat samat. Mutta niinhän se on, että vaikka saisi mummolta reseptin karjalanpiirakkaan, jota noudattaa kirjaimellisesti, niin jostain syystä omat eivät koskaan onnistu yhtä hyvin. Omia versioitaan esittävät Lehe, Óllenaut ja Vormsi. Lähtökohta on ollut Óllenautin pullon mukaan klassinen brittiläinen brown ale ja spekseiltään resepti pohjoisempaan tyyliin heilahtaakin. Humalana pelkkää East Kent Goldingsia Mallaspohja pale ale maltaan lisäksi karamellimallasta ja säväys tummaa vehnämallasta. Brittihiiva. Hirveästi ei kikkailla siis.

Toki, jos samalla reseptillä tehdään olutta kolmessa modernissa teollisuuspanimossa, jossa kaikki voidaan mitata suurinpiirtein yksittäistä hiivasolua myöden, tulos olisi varmasti kolme käytännössä tismalleen samanlaista pulloa olutta. Eroavaisuudet löytyvätkin käsityöpanimoiden laitteistoeroista, panimomestarien taidosta ja luultavasti hyvin paljon tuuristakin. Mäski ja etenkään hiiva ei välttämättä tee tismalleen niin kuin panimomestari haluaa.

Erot oluissa huomaa jo etiketeissä, enkä nyt tarkoita panimoiden brändäystä vaan prosenttilukemia.
Lehen olut on alkoholiltaan erän kevein 4,5%, Vormsilta löytyy reseptinmukainen 4,7% ja Ollenaut on mennyt pilaamaan mahdollisuudet tuoda tätä pakettia Suomen kauppoihin, sillä siellä alkoholia on heilahtanut reseptillä jopa 5%.

Ulkonäöltään oluet kuitenkin ovat erittäin samanlaisia. Ollenaut on selkeästi kahta muuta sameampi, mutta väri on käytännössä identtinen ruskea, kevyen beige tiivis vaahto samaten.

Hyvin lähellä ovat oluet muiltakin elementeiltään. Tuoksu on hyvä. Reilun toffeinen, hyvin kevyen paahteinen mallas, jonka takaa nousee mausteista, hieman heinäistäkin humalaa.

Aluksi erittäin nautinnolliselta pehmeän karamelliselta brown alelta tuntunut olut alkaa jo hetken perästä tuntua turhankin katkeroidulta (paketista puuttui IBU, mutta laskennallinen on kai n. 26-40, riippuen miten äkäistä EKG:a on käytetty). Oluen hedelmäisyys jää jotenkin keikkumaan katkeron kanssa ikävästi jälkimakuun ja loppuvaikutelma on vähän ärsyttävä. Ensimmäisten siemausten jälkeen ajattelin, että tätähän joisi mielellään pintin tai kaksi, mutta ehkä vain sen yhden. Kuulostaa nyt vähän parjaukselta, mutta ihan pätevä sellainen 3/5 brown ale kyseessä kuitenkin on.

Lehe, Ollenaut, Vormsi.
Paras kuva sameuseroista, minkä
valaistusolosuhteissani sain nopeasti aikaiseksi.

Eroja? No on niitä. Hyvin vähän. Ollenautin vahvin versio on voimakkaimman tuoksuinen ja tuoksussa korostuu makeus ja sitä myöden vaikutelma maltaisuudesta. Vastaisesti miedoin Lehe on kuivemman ja humalaisemman oloinen. Ollenaut on samein ja sitä myöden vähän pehmeämpi kuin muut, mutta tässä erossa eniten kyseenalaistaisin omat aistini. Vormsi puolestaan on kolmikon heikon, jos sellaisen voi valita. Mainitsemani epämiellyttävä jälkimaku on siinä voimakkain ja olut on myös vähän vetisemmän oloinen.

Hyvin lähellä tuotteet kuitenkin toisiaan ovat ja aika paljon sellaista "onko tää vai eikö oo"-maistelua piti tehdä.