Piipahdus Donut Islandilla

Olin suunnittelemassa sunnuntaille panohommia, kun huomasin tilanneeni tavallisen vehnämaltaan sijasta aivan liian ison määrän ihan väärää ohramallasta ja unohtaneeni vehnän tyystiin. Vain parin mallaskilon tilaaminen on vähän älytöntä suhteettomien postikulujen takia.

Facebookin mitä mainioimmasta HOMBRE Helsinki - Pääkaupunkiseudun kotipanijat ryhmästä irtosi apu, kun Donut Islandin Mika ilmoitti, että vehnää löytyy. Törmäsin mieheen sattumalta vielä samana iltana Black Doorissa JaskanKaljat & Pint Pleasen! tastingissa*. Turisimme oluesta ja Mika kehotti hakemaan maltaat panimolta seuraavalla viikolla. "Maistetaan pari olutta samalla." Se jännästi sopi suunnitelmiini, etenkin kuin voin kaupan päälle venyttää siitä tällaisen blogijutun.

Mikan panimohommiin ja parin muun kaveruksen muihin iltapuhteisiin käyttämät harrastetilat ovat Viiskulman lähistöllä syvällä kellarissa auringonvalon ja kännykkäverkkojen kuulumattomissa. Siellä voisi murhata ihmisen, eikä kukaan kuulisi huutoa edes internetissä. Onneksi en ole tainnut parjata Donut Islandin oluita liiemmin. Olisi voinut portaissa muuten vähän kuumottaa, että tulee mäskimelasta kuulaan ja riipun illan tullen Pitkänsillan alla taskut kiviä täynnä kuin mikäkin italialainen pankkiiri.

Noh, paavin kätyrit sikseen. Mallasta tänne tultiin hakemaan. Ennen sitä kuitenkin päädyimme jorisemaan puolitoista tuntia oluen äärellä.

Donut Islandhan on siis ns. "mustalaispanimo", joka tekee oluensa muiden laitteilla. Ensimmäinen Guess Whe(a)t oli Mikan koulutyö Mustialan panimokoulusta (tunnetaan myös Kuninkaankartanon Panimona). Sittemmin yhteistuotoksia on tullut eritoten Jyväskyläläisen Panimo Hiiden kanssa. Kehittelypanimona toimivassa kerhotilassa pyörii 50 litrainen Braumeister ja hyllyt notkuvat erinäisiä käymisastioita ja pulloja. Donut Island on puskenut ulos eritoten maustettuja oluita. Esimerkiksi lakritsinen Licorice, Suckers!, munkkien (siis leivonnaisten, ei uskonmiehien) kanssa käytetty Musta Munkki ja appelsiininen Orange County Sheriff ja muutama muu.

Mika maistatti toki oluttaan. Ensimmäisenä tuore tuotos, jokaisen modernin panimon perusolut, "joku IPA, ei sillä ole mitään nimeä". Kepeämmän pään viiden prosentin tienoilla (?) liikkuva IPA, joka oli kepeydestään ja tyylistään huolimatta melko täyteläinen, pehmeä ja sulava kuin synti. Mattainen jenkkihumalointi päälle. Ei valittamista.

Yhdellä hyllyllä oli käymisastioissa mahtipontisempia projekteja. Yli vuoden sekundäärissä melkoisen villihiivacocktailin kanssa seisonut mustaherukkasurvoksella maustettu tuotos kuulosti railakkaalta ja panijan itsensä mukaan haastavalta keksiä miten sen saa pullotettua ilman yllätyksiä. Vieressä unkarilaisen tokaji-viinin inspiroimana tehtyjä barley wineja kaksi, nekin kypsymässä. Toisesta sain pienen maistiaisen. Erikoista, voimakkaan viinin kaltaista tuotosta. Sherryä ja rusinoita. Gambinaa.

Yleensä kotioluista luettaessa vähän ärsyttää se, ettei niitä pääse kuitenkaan maistamaan. Näissä Munkkisaarelaisissa on se hyvä puoli, että voi käydäkin niin, että ulos pullahtaa joskus kaupallinen versio. Välissä maistelimme kuitenkin oman paikalle hilaamani tuotoksen. Melko ailehtelevasta tasosta kärsineestä setistä sattui mukaan onneksi vähän onnistuneempi pullo. Ei tarvinnut ihan hirveästi hävetä. Traquair House Ale -klooni se kuitenkin on, joten jonnii verran paremman version voitte tavoittaa skotlantilaisen perinnepanimon tuottamana.

Mika oli Black Doorissa hehkuttanut Rekolalla tehtyä Orange County Sheriff IPAansa parhaana tekemänään IPAna. Olin missannut sen ja ravinteleissa oli samana iltana huono tuuri sen kanssa, eikä missaus näin korjaantunut lauantaina yrittämällä. (Willi Wäinöstä ja One Pintista sitä kuitenkin vielä kuulemma saa.) Niinpä sain kunnian maistaa viimeistä pulloa seriffin alkuperäistä erää. Yli puoli vuotta vanha kotikeittoinen appelsiini-IPA oli kuitenkin jo parhaat päivänsä nähnyt. Appelsiinia siinä ei ollut käytännössä lainkaan, himppu jopa happamuutta oli ehtinyt kehittyä. Ihan juotavaa olutta se silti edelleen oli.

Maistelun lomassa käytiinkin sitten läpi kaikkea oluen ja oluttaivaan väliltä. 50 litran laitteiston tuotosten pullotuksen työläydestä (panimossa oli juuri täysi pullotuspäivä takana) aina Keppanakellarin** ihmeellisyyteen asti. Paljastipa Mika Bryggeri Helsingin Matthiaksenkin käyneen pari koepanoa Donut Islandin laitteistolla pyöräyttämässä.

Hyvältä vaikuttaa Donut Islandin meininki ja mielenkiintoista olutta tuntuu olevan luvassa sieltä jatkossakin.

PS: Sain maltaiden seuraksi pari pulloa kotiin viemisiksi. Tres Bonesille tehdyn Broken Bonesin kotipanimoversion, Guess Whe(a)tin Hiidellä pannun ihan kaupallisen passio-version ja sen nimettömän IPAn. Arviotakin niistä nähtäneen, kunhan noppaonni, jano tai jokin muu synapsien säpsätys niin päättää.

*joka oli vallan hyvä, Käykää ihmeessä jos muualla on vastaavia tilaisuuksia.

**Keppana Kellari on kuulemma hämmentävän hyvin varusteltu baari jossain "keskellä metsää" Forssan ja Karkkilan välimaastossa. Olin aivan sattumalta kuullut paikasta työkaverilta vain pari viikkoa aiemmin ensimmäistä kertaa ja nyt heti perään taas. Joskus asioiden kanssa käy näin, ettei niistä tiedä mitään ja yhtäkkiä alkaa kuulla juttuja yhtenään. Keppana Kellari pitää ehdottomasti tarkistaa, jos jotenkin sinnepäin satun.