Donut Islandin kotioluita

Broken Bones
Tyyli: Saison

Broken Bones on julkaistu kaupallisena versiona Hiisin laitteilla tehtynä. Kyseessä on Tres Bones -ravintolalle tehty olut. Yhden humalan saison. Humalana toimii hieman kummallinen Sorachi Ace, joka vähän jakaa mielipiteitä ja yleensä ehkä kaipaa purukumisten ja yrttisten aromiensa kaveriksi vähän jotain muutakin.

Kaupallisen version maistoin Bier-Bierin saison-tastingissa ja siinä ei ollut hirveästi moitittavaa. Oiva olut, saisonmaisia tallimakuja sorachin maun ja katkeruunden tuulettamana. Siksi olikin hauska verrata sitä jälkikäteen tähän ns. protoversioon, joka on siis Donut Islandin kellari-braumeisterilla pantu. Olut on jo sen verran aikaa nähnyt, että samanlaista tuskin on.

Se käykin nopeasti selväksi. Tuoksussa ei nimittäin ole humalaa juuri lainkaan. Multaisuutta ja hikeä, aavistus hedelmää, ei juuri muuta. Kepeä olut muuten. Maku kehittyy aika jännittävällä tavalla. Se alkaa happamuudella, jota on reilummin kuin kaupallisesta versiosta muistan. Sitten se tekee ikään kuin nopean loikan hedelmäiseen makeuteen ja palaa takaisin happamuuteen, josta nousee esiin humalan katkeruus. Katkeruus jatkuukin sitten piiiiiitkään. Kevyt kotiolutmainen, aavistuksen simamainen fiilis tässä on, joka kaupallisesta versiosta puuttui.

"IPA"
Tyyli: IPA

IPA, jolla ei ole nimeä. Kävin panimolla pari viikkoa ennen tämän yksilön juomista ja sain silloin maistaakseni samaista olutta. Se oli silloin ymmärtääkseni melko vastikään valmistunutta, joten ei ole vanhaksi päässyt tämäkään. Tuoretavaraa kun on, IPA on näin heppeimmillään. Harvoinpa sitä ihan näin tuoreena pääseekään maistamaan.

Väri on samean kuparinen, punertava. Kaunis vaahto, melko nopea tosin.

Todella kukkainen, lähes parfyyminen aromihumalointi. Hedelmää. Kukkaketoa. Imelää mallasta.

Erittäin pehmeä olut. Melko täyteläinen. Suutuntuman pehmeys on loistava, todella miellyttävä ja katkerointi ei missään vaiheessa nouse sellaiseksi länsirannikon IPAmaisen pistäväksi. Suoraan sanoen, olut soljuu niin miellyttävästi kurkusta alas, ettei mitään syvyyksiä jää kaipaamaankaan. Humala on isolti aromia.

Mitään täydellistä tämä ei ole. Kevyttä kotiolutmaista hiivaisuutta löytyy, jonka olettaisi kaupallisessa versiossa katoavan. Myös sellaista maltaan makeutta noin joka toisessa kulauksessa puskee vähän häiritsevästi esiin. Ehkä aivan hiven katkeruutta lisää pelastaisi sen. Moderniksi IPAksi hankala sanoa, on niin pehmeän hellä olut. Ehkä britti-IPA henkinen tuote enemmänkin siltä osin, jos ei humalaltaan olekaan. Hyvää kuitenkin.