Huomio: Yhtä paljon kuin termi "mustalaispanimo", minua on ärsyttänyt väkinäinen englanninkielen sana "tasting". Käytän jatkossa sanaa "maistinki". Ihan piruuttani, koska arvaan, että se ärsyttää jotakuta. (On sitä googlen mukaan joku muukin joskus käyttänyt, ei tässä mitään ruutia keksitä)
Käväisin tuuraamassa vakiojäsentä Viinihullun Päiväkirjan kellarin maistingissa. Kutsu tuli aika puskista kun en ketään paikalla ollutta tuntenut ennalta, mitä nyt blogin merkeissä olen pari sanaa netissä vaihtanut, mutta mikäs siinä. Kiitos vain sinnepäin! Olen harvemmin maistingeista kirjoittanut, mutta nyt oli sen verran mielenkiintoinen setti, että raapustan jotain.
Järjestäjän ideana oli laittaa sokkona rinnan yhdeksän olutta teemalla "trappistiluostarien kärkituotteet". Ennalta ei ollut tiedossa mitä siellä oli, mutta arvata tietty saattoi helpostikin. Panimot oli mainittu, mutta siihenkin melkein riittäisi pelkkä "trappistiluostarit". Toisaalta trappistipanimoita on tullut viime vuosina lisää suorastaan holtittomasti, eli neljä uutta, niin tiedä näistä. Lähes kaikkien perinteisen kahdeksikon kärkituote on vahva tumma belgiale, eli "quadrupel" (niin kuin La Trappe omansa maailmalle nimesi ja siitä tuli sitä myötä tyylin nimi. Tuttavallisemmin ihan "kuad" vain.) niin quad-maistinkikin tämä periaatteessa on.
Pullot olivat vaihtelevan ikäisiä, mutteivät mitään supervanhoja kuitenkaan. Oluet tulivat yksi kerrallaan ja täysin sokkona, eli edes pullon muotoa ei ollut havaita kuin oluiden kaatajalla. Se olisikin paljastanut herkästi joukosta ainakin Chimayn. Oluet paljastettiin vasta lopuksi. Oluiden omistajan viiniblogin makukuvaukset kulkevat niin ammattimaisella tasolla, etten näistä itse edes yritä vastaavaa kun silkaksi pieremiseksi menisi.
1. olut oli punaruskea, muistutti tuoksultaan La Trappen Quadia (kts. nro 9), mutta oli jotenkin kevyempi ja kovempi kuin olettaisin sellaisen olevan. Mausteinen, neilikkainen, kevyen alkoholinen tuoksu. Kuiva, omenainen ja etäisen konjakkinenkin olut. Vähän pliisu sen olemus oli näin heti alkuunkin. Arvelin Acheliksi tai sitten La Trappeksi. Myöhemmin pyyhkäisin La Trappen pois, kun haistoin ysiä. Achel alta paljastuikin. Achel 8 Bruin tarkemmin ottaen, joka on varsinaisesti dubbel, joten vähän altavastaajana tässä rallissa.
2. oli edellistä hitusen tummempi, syvempi ja monimuotoisempi. Olut oli erittäin maukas voimakas belgi, mitä täällä tuli odottaakin, mutta ei tehnyt erityisemmän isoa vaikutusta. Aivot löivät tyhjää ja kirjoitin paperiin "Westmalle", sillä olen idiootti. (Westmalle ei edes tee quadrupelia, niiden lippulaiva on legendaarinen Tripel) Hämmennys olikin kahta suurempi kun oikeaksi olueksi paljastui Rochefort 10. Yksi maailman parhaana pidettyjä oluita ja nimenomaan quadeista maineikkaimpia. Maine ei kuitenkaan sokkotestissä ollut apuna ja olut jäi armottomasti (tällä kertaa) parempien jalkoihin.
3. yllätti olemalla todella multainen ja kellarisen homeinen. Ei varsinaisesti pahalla tavalla, mutta sen verran reilusti, että olut jäi sen jalkoihin ja selkeästi kärsi siitä. Jotain oli päässyt tapahtumaan joko pullolle tai silkasta iästä. Muuten kuiva, nahkainen, melko tanniininenkin, suuta veti sen verran suppuun jälkimaussa. Jokin siinä muistutti silti Chimayta ja osuin tupla-arvauksella "Vanha Chimay / Westvleteren" vahingossa kohdalleen. Eli Chimay Bleuehan se siellä piilotteli. Tosin pullo oli vain vuoden ikäinen. Pullo oli myös avaajan mukaan avatessa kuohunut reilusti yli, joten ilmeisesti jonkin sortin jälkikäymisongelma tai muu siinä on ollut.
4. Napakymppi. Huhuh. Tummia luumuisia hedelmänmakuja sellainen keskiverto ammeellinen, mausteinen, rusinainen, salmiakkinen, tamminen, maltainen. Mahtava tuoksu ja valtava kirjo, joka siemauksella uutta. Juuri tätä trappistioluet ja oluet yleensä parhaimmillaan ovat. Arvaukseni oli tämän vuoksi ilmiselvästi "ennakkosuosikit" Rochefort 10 ja Westvleteren 12. Vaan eipä ollut kumpikaan, vaan La Trappe Quadrupelin "Oak Aged" tynnyrikypsytetty erikoisversio. Hymyilin äänekkäästi ulospäin, sillä tätä on itsellänikin kaapissa jemmassa pullo.
5. Tässä oli jotain kieroa. Oluthan oli täysin kirkas, niin kirkas, että se oli väkisinkin suodatettua. Sen myös huomasi maussa. Hyvä ja maukas hedelmäisen makea ja maltainen olut, mutta siitä uupui muiden oluiden pehmeys ja monimuotoisuus. Yritin muistella tekikö joku trappisti muka suodatettua olutta, enkä keksinyt. Arvelin itävaltalaisen Engelszellin olueksi, kun en sitä niin muistanut. Kyseessä olikin huijaus, sillä folion alta löytyi illan jokeri Leffe Radieuse. Ei Leffen tarvitse oluttaan yhtään hävetä, mutta nyt oli seura turhan kova ja kyllä se jäi omassa listassani viimeiseksi (jos multaista chimayta ei lasketa).
6. Erittäin samean hiivainen, ruskea. Lähes yhtä hyvää kuin nelonen, uupuu vain tuoksussa. Monimuotoinen, lakritsinen ja upeasti makeutensa tasapainossa pitävä syvä olut. Arvasin jälleen Rochefortia ja Westvletereniä. Ja Westvleteren 12 siellä olikin, Maailman parhaan oluen tittelistä, jonka "westy" monesti saa, voidaan kiistellä, mutta kyllähän tämä kärkikasteissa on ihan ansioista, eikä vain hankalan saatavuutensa myötä kertyneen maineensa takia.
7. Tämä oli niin ilmiselvästi Orval, etten edes juuri pistänyt asioita muistiin. Orval ei tietty ole quadia nähnytkään vaan kaikessa uniikkiudessaan melkeinpä lähempänä saisonia. Se siis hyppäsi jo värinsä puolesta esiin ja makunsa myös. Reilusti tuhdimpien oluiden välissä se kärsi aika kovasti ja olin hajussa tuntevani samoja multia kuin Chimayssakin. Tämä olut tosin olikin jo kolmisen vuotta vanhaa.
8. Loistava olut. Erosi selvästi muista. Kuivahko, tanniininenkin. Multihedelmäinen, luumuinen, mausteisuudessaan lähes kanelinen meininki. Tai kuten sen vihkooni hienovaraisesti ilmaisin: "Tasoja vitusti." Maku silti erittäin puhdas ja selkeä, moniulotteinen, syvä ja hieno. Näin hieno olut pitäisi olla tässä sarjassa Rochefort tai Westvleteren, mutta kun ei muistuttanut omaan mieleeni oikein kumpaakaan. Ei mitään hajua. Ennustin paperiin "R10/W12/Itävalta?". Pullo paljastui Engelszellin Gregoriukseksi lähes kaikkien hämmästykseksi. Olihan Gregorius hyvää silloin kun sitä sen tullessa maistoin, mutta näin hyvää? Huh! Yleisessä mielipiteessä Gregorius taisteli tiukasti La Trappen tammiversion kanssa parhaan paikasta, itse arvioin Westyn ehkä vielä vähän paremmaksi, mutta siinä ja siinä se oli.
9. Nuuhkaisin kerran ja muutin ykkösoluen arvauksesta La Trappen pois. Tämä se on, La Trappe Quadrupel. La Trappen "talonhaju" on hyvin selkeä, tai olen sille itse ehkä erityisen herkkä, sillä ensimmäinen koskaan juomani quadrupel joskus 12 vuotta sitten oli juurikin La Trappe ja se oli bulkkitantereelta opettelevalle nenälle ja suulle sellainen pommi, että pullollista taisteltiin alas vähintään tunti. Tuoksun "lennokkiliima" on tatuoituna synapseihin ikuisesti. Niinpä tämän tunnistus osui kerrasta nappiin. On se ihan jees olutkin. Tai siis mainio.
Joten melko yllättäväkin tuomio itseltäni näille yhdeksälle. Yleinen konsensus seuraili aika lähelle samoja ratoja käsittääkseni, hienoisin eroin.
1. La Trappe Quadrupel Oak Aged
2. Westvleteren 12
3. Engelszell Gregorius
4. Rochefort 10
5. La Trappe Quadrupel
6. Orval
7. Achel 8 Bruin
8. Leffe Radieuse
-. Chimay Bleue
Sokkotasting on aina hauskaa, sitä on vain yleensä vähän hankala järjestää kun pitäisi olla näkökykyyn uhrautuva kaataja. Juttukin porukassa luisti ja lähdin muutama juomasuositus taskussa kaupungin pimeyteen miettimään mistähän helvetistä sitä saisi Tasmanialaista viskiä ja miten yleensäkään olen ajautunut elämässäni siihen pisteeseen, että yleensä tiedän, että Tasmaniassa tehdään viskiä.
 |
| Yläkuvan järjestys on käänteinen alakuvassa. Eli laseissa Achel vasemmalla, La Trappe oikealla. |
Käväisin tuuraamassa vakiojäsentä Viinihullun Päiväkirjan kellarin maistingissa. Kutsu tuli aika puskista kun en ketään paikalla ollutta tuntenut ennalta, mitä nyt blogin merkeissä olen pari sanaa netissä vaihtanut, mutta mikäs siinä. Kiitos vain sinnepäin! Olen harvemmin maistingeista kirjoittanut, mutta nyt oli sen verran mielenkiintoinen setti, että raapustan jotain.
Järjestäjän ideana oli laittaa sokkona rinnan yhdeksän olutta teemalla "trappistiluostarien kärkituotteet". Ennalta ei ollut tiedossa mitä siellä oli, mutta arvata tietty saattoi helpostikin. Panimot oli mainittu, mutta siihenkin melkein riittäisi pelkkä "trappistiluostarit". Toisaalta trappistipanimoita on tullut viime vuosina lisää suorastaan holtittomasti, eli neljä uutta, niin tiedä näistä. Lähes kaikkien perinteisen kahdeksikon kärkituote on vahva tumma belgiale, eli "quadrupel" (niin kuin La Trappe omansa maailmalle nimesi ja siitä tuli sitä myötä tyylin nimi. Tuttavallisemmin ihan "kuad" vain.) niin quad-maistinkikin tämä periaatteessa on.
Pullot olivat vaihtelevan ikäisiä, mutteivät mitään supervanhoja kuitenkaan. Oluet tulivat yksi kerrallaan ja täysin sokkona, eli edes pullon muotoa ei ollut havaita kuin oluiden kaatajalla. Se olisikin paljastanut herkästi joukosta ainakin Chimayn. Oluet paljastettiin vasta lopuksi. Oluiden omistajan viiniblogin makukuvaukset kulkevat niin ammattimaisella tasolla, etten näistä itse edes yritä vastaavaa kun silkaksi pieremiseksi menisi.1. olut oli punaruskea, muistutti tuoksultaan La Trappen Quadia (kts. nro 9), mutta oli jotenkin kevyempi ja kovempi kuin olettaisin sellaisen olevan. Mausteinen, neilikkainen, kevyen alkoholinen tuoksu. Kuiva, omenainen ja etäisen konjakkinenkin olut. Vähän pliisu sen olemus oli näin heti alkuunkin. Arvelin Acheliksi tai sitten La Trappeksi. Myöhemmin pyyhkäisin La Trappen pois, kun haistoin ysiä. Achel alta paljastuikin. Achel 8 Bruin tarkemmin ottaen, joka on varsinaisesti dubbel, joten vähän altavastaajana tässä rallissa.
2. oli edellistä hitusen tummempi, syvempi ja monimuotoisempi. Olut oli erittäin maukas voimakas belgi, mitä täällä tuli odottaakin, mutta ei tehnyt erityisemmän isoa vaikutusta. Aivot löivät tyhjää ja kirjoitin paperiin "Westmalle", sillä olen idiootti. (Westmalle ei edes tee quadrupelia, niiden lippulaiva on legendaarinen Tripel) Hämmennys olikin kahta suurempi kun oikeaksi olueksi paljastui Rochefort 10. Yksi maailman parhaana pidettyjä oluita ja nimenomaan quadeista maineikkaimpia. Maine ei kuitenkaan sokkotestissä ollut apuna ja olut jäi armottomasti (tällä kertaa) parempien jalkoihin.
3. yllätti olemalla todella multainen ja kellarisen homeinen. Ei varsinaisesti pahalla tavalla, mutta sen verran reilusti, että olut jäi sen jalkoihin ja selkeästi kärsi siitä. Jotain oli päässyt tapahtumaan joko pullolle tai silkasta iästä. Muuten kuiva, nahkainen, melko tanniininenkin, suuta veti sen verran suppuun jälkimaussa. Jokin siinä muistutti silti Chimayta ja osuin tupla-arvauksella "Vanha Chimay / Westvleteren" vahingossa kohdalleen. Eli Chimay Bleuehan se siellä piilotteli. Tosin pullo oli vain vuoden ikäinen. Pullo oli myös avaajan mukaan avatessa kuohunut reilusti yli, joten ilmeisesti jonkin sortin jälkikäymisongelma tai muu siinä on ollut.
4. Napakymppi. Huhuh. Tummia luumuisia hedelmänmakuja sellainen keskiverto ammeellinen, mausteinen, rusinainen, salmiakkinen, tamminen, maltainen. Mahtava tuoksu ja valtava kirjo, joka siemauksella uutta. Juuri tätä trappistioluet ja oluet yleensä parhaimmillaan ovat. Arvaukseni oli tämän vuoksi ilmiselvästi "ennakkosuosikit" Rochefort 10 ja Westvleteren 12. Vaan eipä ollut kumpikaan, vaan La Trappe Quadrupelin "Oak Aged" tynnyrikypsytetty erikoisversio. Hymyilin äänekkäästi ulospäin, sillä tätä on itsellänikin kaapissa jemmassa pullo.
5. Tässä oli jotain kieroa. Oluthan oli täysin kirkas, niin kirkas, että se oli väkisinkin suodatettua. Sen myös huomasi maussa. Hyvä ja maukas hedelmäisen makea ja maltainen olut, mutta siitä uupui muiden oluiden pehmeys ja monimuotoisuus. Yritin muistella tekikö joku trappisti muka suodatettua olutta, enkä keksinyt. Arvelin itävaltalaisen Engelszellin olueksi, kun en sitä niin muistanut. Kyseessä olikin huijaus, sillä folion alta löytyi illan jokeri Leffe Radieuse. Ei Leffen tarvitse oluttaan yhtään hävetä, mutta nyt oli seura turhan kova ja kyllä se jäi omassa listassani viimeiseksi (jos multaista chimayta ei lasketa).
6. Erittäin samean hiivainen, ruskea. Lähes yhtä hyvää kuin nelonen, uupuu vain tuoksussa. Monimuotoinen, lakritsinen ja upeasti makeutensa tasapainossa pitävä syvä olut. Arvasin jälleen Rochefortia ja Westvletereniä. Ja Westvleteren 12 siellä olikin, Maailman parhaan oluen tittelistä, jonka "westy" monesti saa, voidaan kiistellä, mutta kyllähän tämä kärkikasteissa on ihan ansioista, eikä vain hankalan saatavuutensa myötä kertyneen maineensa takia.
7. Tämä oli niin ilmiselvästi Orval, etten edes juuri pistänyt asioita muistiin. Orval ei tietty ole quadia nähnytkään vaan kaikessa uniikkiudessaan melkeinpä lähempänä saisonia. Se siis hyppäsi jo värinsä puolesta esiin ja makunsa myös. Reilusti tuhdimpien oluiden välissä se kärsi aika kovasti ja olin hajussa tuntevani samoja multia kuin Chimayssakin. Tämä olut tosin olikin jo kolmisen vuotta vanhaa.8. Loistava olut. Erosi selvästi muista. Kuivahko, tanniininenkin. Multihedelmäinen, luumuinen, mausteisuudessaan lähes kanelinen meininki. Tai kuten sen vihkooni hienovaraisesti ilmaisin: "Tasoja vitusti." Maku silti erittäin puhdas ja selkeä, moniulotteinen, syvä ja hieno. Näin hieno olut pitäisi olla tässä sarjassa Rochefort tai Westvleteren, mutta kun ei muistuttanut omaan mieleeni oikein kumpaakaan. Ei mitään hajua. Ennustin paperiin "R10/W12/Itävalta?". Pullo paljastui Engelszellin Gregoriukseksi lähes kaikkien hämmästykseksi. Olihan Gregorius hyvää silloin kun sitä sen tullessa maistoin, mutta näin hyvää? Huh! Yleisessä mielipiteessä Gregorius taisteli tiukasti La Trappen tammiversion kanssa parhaan paikasta, itse arvioin Westyn ehkä vielä vähän paremmaksi, mutta siinä ja siinä se oli.
9. Nuuhkaisin kerran ja muutin ykkösoluen arvauksesta La Trappen pois. Tämä se on, La Trappe Quadrupel. La Trappen "talonhaju" on hyvin selkeä, tai olen sille itse ehkä erityisen herkkä, sillä ensimmäinen koskaan juomani quadrupel joskus 12 vuotta sitten oli juurikin La Trappe ja se oli bulkkitantereelta opettelevalle nenälle ja suulle sellainen pommi, että pullollista taisteltiin alas vähintään tunti. Tuoksun "lennokkiliima" on tatuoituna synapseihin ikuisesti. Niinpä tämän tunnistus osui kerrasta nappiin. On se ihan jees olutkin. Tai siis mainio.
Joten melko yllättäväkin tuomio itseltäni näille yhdeksälle. Yleinen konsensus seuraili aika lähelle samoja ratoja käsittääkseni, hienoisin eroin.
1. La Trappe Quadrupel Oak Aged
2. Westvleteren 12
3. Engelszell Gregorius
4. Rochefort 10
5. La Trappe Quadrupel
6. Orval
7. Achel 8 Bruin
8. Leffe Radieuse
-. Chimay Bleue
Sokkotasting on aina hauskaa, sitä on vain yleensä vähän hankala järjestää kun pitäisi olla näkökykyyn uhrautuva kaataja. Juttukin porukassa luisti ja lähdin muutama juomasuositus taskussa kaupungin pimeyteen miettimään mistähän helvetistä sitä saisi Tasmanialaista viskiä ja miten yleensäkään olen ajautunut elämässäni siihen pisteeseen, että yleensä tiedän, että Tasmaniassa tehdään viskiä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.