Sain muutama viikko takaperin kutsun kirjajulkkareihin, josta sain mukaani tuoreen "Viini, Olut, Viski Yhdessä" -kirjan*. Kyseessä on Arto Koskelon, Santtu Korpisen ja Jarkko Nikkasen (eli "Herrat Viini, Olut ja Viski" kirjan kielellä) yhteisteos näistä kolmesta jalosta juomasta. Ajatus kirjasta oli lähtenyt liikkeelle kun Korpinen ja Nikkanen olivat viime keväänä Koskelon radio-ohjelmassa vieraana ja juttu oli luistanut. Koskelohan on Viinipiru-blogistaan tunnettu ja mm. Iltalehteen kirjoittava viinimies, Korpinen on aiemmin kirjoittanut Hannu Nikulaisen kanssa Suomalaiset Pienpanimot -kirjan ja Nikkanen on kokenut viskikirjoittaja, Viskin Ystävien Seuran perustaja ja viskifirman brändilähettiläs.
Jälkiviisaana voi todeta, että sehän on ilmiselvää, kuinka kolmessa alkoholijuomassa ja niiden harrastamisessa täytyy olla niin paljon yhteistä, että yhteiskirjassa on järkeä. Silti, eipä ole ennen tällaista teosta vastaan sattunut, sen verran omiin leireihinsä linnoittautuneita juomat ovat. Liekö jopa laatuaan ensimmäinen teos maailmassa?
Juomien ja juomakulttuurien erilaiset puolet käydään läpi erinäisin teemoin kuten "Maa", "Aika" ja "Muotivillitykset". Jokaisen juoman edustaja selittää "oman" juomansa näkökulman ja heittää sitten pallon toisille. Ihan niin keskustelevaa sävyä kirjaan ei ole saatu kuin radiolähetykseen, mutta samaan on selvästi pyritty.
Aloitin lukemaan kirjaa huvikseni jo samana iltana ja tajusin pian lukeneeni siitä neljänneksen yhdellä istumalla. Tyyli on yleisesti keskustelevan kepeää ja helppolukuista, mutta enemmänkin vauhti johtui siitä, että sisältöä ei ole mitenkään valtavan paljon. Jokaisesta teemasta on kirjoitettu sivu tai pari per juoma ja tekstiä tauottavat suuret sivun tai aukeaman kokoiset kuvat. Ns. sohvapöytäkirja siis. Ensimmäisen illan jälkeen kirja tuntuikin jäävän niin pinnalliseksi, ettei siitä olisi itselleni juuri iloa.
Pintapuolinen raapaisu kirja monella tapaa onkin, mutta negatiivinen mielikuva kääntyi positiivisemmaksi mitä pidemmälle etenin ja aloin ymmärtää kirjan lähtökohdan paremmin. Kirjassa annetaan melko hyvä yleiskuva jokaisesta kolmesta juomasta, niiden erityispiirteistä ja niitä ympäröivän kulttuurinkin erityispiirteistä sortumatta yksitoikkoiseen tuotteiden luetteluun. Toki oluen puolelta asia oli niin vahvasti tuttua, etten siitä hirveästi lämmennyt, mutta ehkä juuri siksi samat asiat nähtynä viinin ja viskin näkökulmasta olivat hyvinkin mieltä avaavia.
Kirjoittajien tyylierot näkyvät, mikä on pääsääntöisesti hyvä asia, mutta välillä se on suorastaan räikeää. Korpisella on ajoittain paha tapa mennä numeroihin niin syvästi, että kepeys helposti katoaa. Vaikkapa ohratilan pellon pH-arvojen ja maaperän kemian läpikäymisen olisi voinut editoida siivommaksi. Kuitenkin puhutaan vain oluen raaka-aineiden alkuperästä, ei opetella ohranviljelijäksi. Toisena ääripäänä viinipiru Koskelo, jonka tyylistä ehkä pidän eniten noin muuten, sitten suorastaan välttelee nippelidetaljia silloinkin kun sellaista kaipaisi vähän tarkentamaan. Kova faktatieto viinistä jääkin jopa tällaisen kirjan puitteisssa vähän kevyeksi vaikka asenne ja fiilis välittyvätkin. Nikkanen on sitten jotain näiden väliltä.
Kaiken kaikkiaan kiva läpileikkaus kolmesta juomasta, niiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Hieman pintapuoliseksi homma väkisinkin jää, mutta se ei lopulta ole haitta. Kirjan tarkoitus on ehkä enemmänkin herättää mielenkiintoa ja intoa lukijassa lähtemään oman harrastepiirinsä ulkopuolelle niiden kahden muunkin juoman pariin kuin tarjota täydellisen kattava näkemys kaikista kolmesta. Tai yleensäkin saada innostumaan näiden juomien olemuksesta enemmän. Hyllyni ties monenneksiko kymmenenneksi olutkirjaksi tämä on kovin keppoinen, mutta toisaalta saman hyllyn ensimmäiseksi viinikirjaksi oikein kiva ja kolmanneksi viskikirjaksikin paikkansa vielä perusteleva.
Ja ehkä tämän kuitenkin mielummin jättäisi sohvapöydälle kuin sinne kirjahyllyyn.
---
*Samoista julkkareista sai mukaansa myös Nikkasen uuden Suuri Viskikirja -raamatun. Kyseessä on sen verran järeä teos, etten sitä ole ehtinyt lueskella muun lukemisen ohessa kuin hieman selaillen, mutta jo sillä perusteella voi suositella viskin ystäville tai siitä kiinnostuneille vahvasti. Vaikuttaa nimittäin melko kaikenkattavalta tietopakkaukselta.
Jälkiviisaana voi todeta, että sehän on ilmiselvää, kuinka kolmessa alkoholijuomassa ja niiden harrastamisessa täytyy olla niin paljon yhteistä, että yhteiskirjassa on järkeä. Silti, eipä ole ennen tällaista teosta vastaan sattunut, sen verran omiin leireihinsä linnoittautuneita juomat ovat. Liekö jopa laatuaan ensimmäinen teos maailmassa?
Juomien ja juomakulttuurien erilaiset puolet käydään läpi erinäisin teemoin kuten "Maa", "Aika" ja "Muotivillitykset". Jokaisen juoman edustaja selittää "oman" juomansa näkökulman ja heittää sitten pallon toisille. Ihan niin keskustelevaa sävyä kirjaan ei ole saatu kuin radiolähetykseen, mutta samaan on selvästi pyritty.
Aloitin lukemaan kirjaa huvikseni jo samana iltana ja tajusin pian lukeneeni siitä neljänneksen yhdellä istumalla. Tyyli on yleisesti keskustelevan kepeää ja helppolukuista, mutta enemmänkin vauhti johtui siitä, että sisältöä ei ole mitenkään valtavan paljon. Jokaisesta teemasta on kirjoitettu sivu tai pari per juoma ja tekstiä tauottavat suuret sivun tai aukeaman kokoiset kuvat. Ns. sohvapöytäkirja siis. Ensimmäisen illan jälkeen kirja tuntuikin jäävän niin pinnalliseksi, ettei siitä olisi itselleni juuri iloa.
Pintapuolinen raapaisu kirja monella tapaa onkin, mutta negatiivinen mielikuva kääntyi positiivisemmaksi mitä pidemmälle etenin ja aloin ymmärtää kirjan lähtökohdan paremmin. Kirjassa annetaan melko hyvä yleiskuva jokaisesta kolmesta juomasta, niiden erityispiirteistä ja niitä ympäröivän kulttuurinkin erityispiirteistä sortumatta yksitoikkoiseen tuotteiden luetteluun. Toki oluen puolelta asia oli niin vahvasti tuttua, etten siitä hirveästi lämmennyt, mutta ehkä juuri siksi samat asiat nähtynä viinin ja viskin näkökulmasta olivat hyvinkin mieltä avaavia.
Kirjoittajien tyylierot näkyvät, mikä on pääsääntöisesti hyvä asia, mutta välillä se on suorastaan räikeää. Korpisella on ajoittain paha tapa mennä numeroihin niin syvästi, että kepeys helposti katoaa. Vaikkapa ohratilan pellon pH-arvojen ja maaperän kemian läpikäymisen olisi voinut editoida siivommaksi. Kuitenkin puhutaan vain oluen raaka-aineiden alkuperästä, ei opetella ohranviljelijäksi. Toisena ääripäänä viinipiru Koskelo, jonka tyylistä ehkä pidän eniten noin muuten, sitten suorastaan välttelee nippelidetaljia silloinkin kun sellaista kaipaisi vähän tarkentamaan. Kova faktatieto viinistä jääkin jopa tällaisen kirjan puitteisssa vähän kevyeksi vaikka asenne ja fiilis välittyvätkin. Nikkanen on sitten jotain näiden väliltä.
"Upea brittiale" on korrekti ja maailmanlaajuisesti hyväksytty tapa aloittaa Fuller's ESB:stä kertominen. Korpinen tietää mistä puhuu. |
Ja ehkä tämän kuitenkin mielummin jättäisi sohvapöydälle kuin sinne kirjahyllyyn.
---
*Samoista julkkareista sai mukaansa myös Nikkasen uuden Suuri Viskikirja -raamatun. Kyseessä on sen verran järeä teos, etten sitä ole ehtinyt lueskella muun lukemisen ohessa kuin hieman selaillen, mutta jo sillä perusteella voi suositella viskin ystäville tai siitä kiinnostuneille vahvasti. Vaikuttaa nimittäin melko kaikenkattavalta tietopakkaukselta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.