Helsingin olutbaarit, osa 8: Kluuvi/Kaisaniemi

Kluuvi oli houkuttelevin lohko ydinkeskustaa, joka on vielä ollut kiertämättä. Kampin Keskus tuntui vähän ärsyttävältä ajatuksenakin ja Punavuoreen emme uskaltaneet vieläkään. "Kluuvi" nimiseksi rajasin alueen, joka varmaan teknisesti ottaen sisältää muitakin alueita, esim. Kaisaniemen: Keskuskadusta itään Senaatintoriin asti ja Espasta pohjoiseen aina Kaisaniemen Puistoon.

Alueella on lähinnä erilaista liiketilaa ja Yliopisto, joten Virallista Paikallista ei tällekään seudulle saatu kommentoimaan.

Valuimme ratikantuomina kohti Keskuskadun ja Ateneuminkujan kulmassa olevaa World Trade Centeriä. Tuuli kuin venäläisessä elokuvassa ja ajatus baarin lämmöstä helli jo mieliä. WTC:n sisällä on ensimmäinen pysähdys, Teerenpelin vielä uudenkarhea puolitoistavuotias Taivaanranta.

Teerenpeli Taivaanranta, Keskuskatu 7

Jos oikein rakastellaan välimerkkien kanssa, Taivaanranta on ravintola eikä baari. Siinä kuitenkin on baarimainen puoli kadun puolella ja onhan kyseessä pienpanimon oma ravintola, joten tottakai se kuuluu kierrokseen. Sisällä väliseinien taakse on rajattu vähän baaria kolkompi ruokailuun tehty tila. Kolkompi, koska koko juttu on vähän niin kuin liikekeskuksen aktiivisessa ytimessä, eikä sellaista ravintolamaista fiilistä oikein pääse syntymään. Ennen tilassa taisi olla Spaghetteria niminen pastapaikka.

Pääsyy paikalle tuloon onkin ruoka, on hyvä tankata ennen laajempaa baareilua. Oluet ovat tietenkin Teerenpelin omaa tuotantoa. Tilaamme Onnenpekka Pilsit. Ruuan valitseminen on hankalaa, koska on niin monta kiinnostavaa juttua. Ruuissa on myös käytetty kekseliäästi olutta ja sen aineksia, esim. lohi tarjoillaan humalavoilla. Päädyn kuitenkin tilaamaan kanaa siitakesienillä ja IPA-siirapilla. Vaihteeksi ilman kameraa matkalla ollut Virallinen Kuvaaja ottaa nyhtölammasta. Lisukkeeksi ankanrasvassa paistettuja pottuja.

Potut ovat vähän pettymys, mutta kana-annoksessa on ikään kuin korvauksesksi ehkä parhaat sienet mitä olen eläissäni syönyt, rapsakoiksi paistettu karamellisoitunut pinta toimii IPA-siirapin, punasipulin ja kanan kanssa täydellisesti yhteen. Iso peukku. Olut-valintana pils ei ehkä ollut optimaalisin pari, mutta menihän se.

Paikka on tosiaan vähän "kylmä", mutta WTC:n aulamaisen sijainnin huomioiden parempaakaan tuskin pystyy. Tosin olen aina pitänyt Teerenpelin fiilistä logoista, sisustuksiin ja oluisiin asti vähän kliinisen kulmikkaana muutenkin, joten ehkä se olen vain minä. Ruoka oli siis mainiota ja hyvin tankattuna lähdimme päivän huumoripisteelle.

---

Nimittäin kun nyt alueella oltiin, oli testattava usein mainostettu Suomen Kallein Olut eli tuopillinen Kämpissä. Kämpin baari ei tarjoile tiskille vaan tuo oluen pöytään. Joskus 10-15 minuutin odottelun jälkeen olut viimein tuleekin. Se on Lapin Kultaa (Heinekeniakin hanasta olisi saanut) ja hintaan kuuluu snackseja, pyysi niitä tai ei.

Minua oli varoitettu asiasta, mutta silti vähän yllätti: Lapparissa oli lievä, mutta selkeä, likaisen hanan tuoksu ja maku. Ei sellainen viemäritasoinen löyhkä kuin huonosti hoidetussa räkälässä, mutta silti tarpeeksi tappamaan oluesta raikkauden ja fiiliksen. 11,80e tästä. Hyvin te vedätte.

Lähdemme Belgeen, mietimme jos joisimme siellä vaihteeksi jotain hyvää.

Belge Bar & Bistro, Kluuvikatu 5

Belge Bar & Bistro oli ennen, kuten nimestä voi päätellä, belgialaishenkinen bistro. Sitten Kluuvin kauppakeskus, jonka osa Belge on, uudistettiin ja bistro-fiilis hävisi. Mustanpuhuvalla sisustuksella mestasta tuli enemmän perusbaari/yökerho. Yläkerrasta saa edelleen toki belgihenkistä ruokaa ja oluttakin on, joten ihan kokonaan peliä ei ole menetetty.

Olutvalikoima on tietty pääasiassa belgialaista, mutta ei nykytasolla mikään kovin kummoinen rehellisesti sanoen. Hanoja on muutama ja seinällä olevassa vaki-pullolistassa on alle 20 olutta. Lähinnä trappistia ja muita ns. klassikkobelgejä kuten Duvelia ja jotain erikoisempaa kuten Rodenbachin upeaa Caractere Rougea olen sieltä joskus löytänyt. Nyt kuitenkin esim. gueuzea ei näkynyt lainkaan. Seinälistan ulkopuolelta hyllyssä oli muutama tuttavuus myös kotimaisista pienpanimoista.

Tilaan Westmalle Tripelit, jotka tulevat oikeaoppiseen belgityyliin panimon omissa laseissa. Erityisesti arvostan sitä, että erikseen kysytään tuleeko hiivat mukaan, eikä vain kaadeta sekaan kysymättä. Istumme pöydässä jonka vieressä seinällä on iso peili. Ei se Belgen vika ole, mutta kuka haluaa nähdä itsensä baarissa? Kaverinikin ovat yleensä niin rumia, ettei niitäkään viitsi katsoa tuplana.


Belge on "ihan kiva", mutta voisi olla niin paljon enemmän ja paremmin. Toisaalta belgioluet eivät lie nykyään niin kovassa huudossa kuin taannoin ja sinällään ymmärrän, ettei puhtaan belgikeskeinen paikka välttämättä vetäisi sakkia niin, että laskut saa maksettua.

Wall St. Bar, Ateneuminkuja 4

Lähdemme tuulessa illan jokerinumeroon takaisin WTC:n lähistölle Ateneumin takakulmalle. Siellä sijaitsee Wall Street Bar -niminen minikuppila. Vilkaisin joskus ohikulkiessa ikkunasta sisään ja bongasin muutaman laatuoluen hyllyssä, niinpä baari lisättiin listaan ihan vain uutuudenviehätyksestä, siellä kun ei muuten ole tullut käytyä.

Melkoinen ylläri. Keskisimmästä mahdollisesta Helsigistä kun astuu sisään, siirtyy saman tien johonkin amerikkalaiseen rehvakkaaseen roadhouse-kapakkaan, joskin miniatyyri-sellaiseen. Mesta vetää nimittäin ehkä kymmenisen henkeä. Pakko kai tämän on olla joku muka-aito hipster-läppä? Otamme Malmgårdin Columbus Pale Alet, 9e hinta kauppavahvuisesta oluesta karmii, mutta kaipa tällä sijainnilla on kustannuksensa. Eikä se sentään ole Kämpin Lappari.

Toiselta puolelta kuppilaa vaeltaa paikalle vahvasti "metsuriseksuaalin" näköinen tyyppi, jonka epäilen vahvistavan paikan hipsteriyden. Ukkeli on kuitenkin niin rehellisesti kulahtaneen oloinen, että hipsterit lähtevät mielestä. Havaitsemme asiakaskunnan olevan muutenkin melko railakkaissa tunnelmissa sellaiseen Kalliolaisen old school -keskikaljakuppilan henkeen. Kellon olettaisi olevan yömyöhä perjantaina, kun se on vasta viisi lauantaina päivällä. Rolling Stones soi, tunnelma on oikeastaan aika hyvä. Täällähän voisi istua koko illan.

"Hei Herra Kernaali-sutenööri!" ilmoittaa joku kovaan ääneen jollekin muulle selän takana. Keskustelu tiivistyy humalaisen iloisesti pian siihen, miksi toinen on kernaali saati sutenööri. Naurattaa. Baarin mukavuudesta huolimatta tappituntumalla olo piskuisessa tilassa alkaa pikkuhiljaa tuntua vähän ahtaalta. Tarvitsemme tilaa.

Molly Malones, Kaisaniemenkatu 1

Taukopaikka löytyy matkalla Kaislaan Molly Malonesista. Helsingin näkyvin irkkupubi on monella tapaa rehellinen irkkupubi vaikka vaikuttaakin äkkinäisen silmään hölmöille suomalaisille tehdyltä karikatyyrilta ja fasadilta yläkerrassa piileskelevälle perisuomalaiselle yökerholle.

Irlannissa tovin asuneena näen asian kuitenkin vähän toisin. Mollyssa yhdistyy nimittäin pari sellaista asiaa, mitkä tekevät irlantilaisesta pubista nimenomaan irlantilaisen minun silmissäni.

Ensimmäinen on se, että baari vaikuttaa aluksi paljon pienemmältä kuin onkaan. Mutta kun vaellat kerran sopivasta ovesta tai portaikosta eteenpäin, avautuu uusi tila, jossa on lisää pöytiä. Kun siitä etenet kulman taakse, taas löytyy lisää tilaa, jossa on lisää pöytiä. Mollyssa nämä lisätilat avautuvat yläkerrasta, jossa on livemusaa sun muuta iltaisin ja öisin, jolloin meininki siellä kieltämättä on enempi perusyökerho/baarimainen, mutta niin se oli aika monessa Dublinin pubissakin. Alakertaan voi aina paeta.

Toinen asia on tuoksu, tai haju miten sen nyt ottaa. Paikka tuoksuu nahalle, puulle, kaatuneelle guinnessille ja aavistuksen homeiselle. Aidolle irlantilaiselle pubille. En tiedä yhtään muuta pubia Suomesta, jossa olisi yhtä autenttinen pubintuoksu.

Muuten paikkaa ei oikeastaan jaksa edes kuvailla. Se on irkkupubi, piste. Hädin tuskin olutbaari siinä tiukassa olutnörtti-kategoriassa minkä olen näihin juttuihin rajannut. Olutta toki on, "paikallista" tietty näkyvimmin. Myös jokunen muu hana ja pullotuote, mutta ensisijassa olutvalikoimalla ratsastava paikka tämä ei ole. Siinä missä Angleterre on Helsingin the englantilainen pubi on Molly irlantilainen vastaava. Tunnelmaeron kansain välillä huomaa, suosittelen testaamaan. Kummassakin on puolensa, en pidä suosikkeja. Otamme Guinnessit, kuinkas muuten, ja siirrymme Kaislaan.

Kaisla, Vilhonkatu 4

Paikka on laadukkaampi kuin kuva

Kaisla mahtanee olla yksi Suomen tunnetuimpia olutbaareja, joten siihen on hyvä lopettaa. Esim. hanojen määrä oli joku tovi sitten aivan omaa luokkaansa, nykyään kilpailijoita sillä saralla taitaa jo pari löytyä.

Kaisla on myös mukava, silloin kun sinne mahtuu. Taannoin vaihdoin keskustan vakipaikkani Kaislasta Kitty'siin pääosin siksi, että Kaisla oli aina aivan jumissa kun sinne yritti sisään. Nyt osat tuntuvat ehkä vaihtuneen, vai kuvittelenko vain? Kitty's on nykyään pääsääntöisesti lähes aina niin täynnä, ettei pöytää löydy, mutta Kaislassa oli vielä saapuessamme sen verran väljää, että pöytiä riittää. Pitääkö tässä nyt vaihtaa baaria takaisin? Noh, katsotaan.

Baarina paikka on iso, sillä se laajeni -07 käsittämään myös entisen Teerenpelin kapakin. Näin sillä on kaksi sisäänkäyntiä molemmilla puolilla (Vilhonkadun ja Vuorikadun) ja baaritiskit molemmissa, tuhottomasti hanoja ja hyvät hyllyvalikoimat.

"Herrajumala sentään, että sä oot kaunis!" joku huutaa kurkkunsa pohjasta baarin perukoilla jollekulle viattomalle juuri kun olemme hädin tuskin istuuntuneet. Iskuyrityksenä rehellisen innokas, mutta ehkä asteen kuumottava, tuomitsemme kuin olisimme aiheesta jotenkin perillä. Yrityksestä, tai jostain muusta syystä, on kuitenkin se hyöty, että pian Heiluvan Lampun Pöytä vapautuu. Kokeneina Kaislan kävijöinä tartumme tilaisuuteen.

Kaislan vakkarit tietänevät mistä puhun: Kaisaniemenkadun puoleisen baaritiskin ohi mennessä vasemmalle jää kaksi loossia, joista perimmäisempi on Heiluvan Lampun Pöytä (HeLP), joka on paikan paras pöytä. Tästä ei voi väitellä, paitsi jos on yli neljän hengen seurueessa. Sitä pienemmille porukoille HeLP on juuri sopivan matkan päässä baaritiskistä ja se on tarpeeksi, muttei liian, lähellä vessoja. Ja bonuksena, ikään kuin brändileimana, sen lamppu hytkyy jännittävästi, sillä se on kiinnitetty ilmastointikanavaan tai johonkin sellaiseen. Koska tunnun päätyvän pöytään kummallisen usein, oletan hytkyvän lampun jotenkin alitajuisesti myös ajavan pöydän tyhjäksi useammin.

Kuten Mollyssa, Kaislassakin on ominaistuoksu, jonka olen ristinyt Kaislan hajuksi. Se on sellainen epämääräinen vanhan talon ja jonkin paahtuneen yhdistelmä. Tuoksu on hyvin tunnistettava ja uniikki. Siinä määrin uniikki, että olen joskus miettinyt pumpataanko sitä tarkoituksella sisään. Se ei siis ole mikään erityisen epämiellyttävä ja siihen myös tottuu nopeasti, eikä se pääse häiritsemään.

Olutvalikoimaa Kaislassa tietty piisaa, ehkä eniten S-ryhmän Oluthuoneista. Valikoima on suht belgikeskeistä ja saattaa siinä edellä mainitun Belgen häpeään helposti. Muidenkin maiden tuotteita tosin on siinä määrin, ettei Kaislaa pelkäksi belgibaariksi voi luonnehtia. Isojen belgipullojen ja lambicien valikoima silti on aika hallitseva.

Vuorikadun tiskin laidalla seinällä on köyhyyden hylly. Siinä on esillä uutuuksia, usein harvinaisemmasta päästä olevia, jotka yleensä myös verottavat lompakkoa niin, että tuntuu. Hintataso Kaislassa on muutenkin ehkä negatiivisin asia, jos jotain pitää mainita. Sijainnistaan ja suosiostaan johtuen etenkin Kaislan pullojen hinnoissa on joskus ekstra-ilmaa, jonka tosin yleensä tajuaa vasta sitten kun törmää olueen jossain toisessa paikassa myöhemmin.

Merkittävä lisäbonus Kaislalle pitää antaa laajasta lautapelivalikoimasta.

Kluuvi tai Kaisaniemi, kuten muutkin ydinkeskustan "alueista" eivät missään muotoa toimi itsenäisinä alueina vaan koko keskusta kannattaa sekoittaa keskenään, mutta hyviä jopa loistavia baareja täältäkin löytyy. Kaislasta luovutamme kuitenkin illan niille, jotka jäävät lauantai-iltaan katsomaan kuinka Sodoman mustuus alkaa nousta taivaalle ja ihmisiin.