Parhaat ideat ovat tunnetusti varastettuja. Tuopin Ääressä -blogi postasi kaksi mielenkiintoista juttua suosikkityyleistään ja vierastamistaan. Olutoppaan foorumilla toivottiin vastaavaa muilta. Hieno idea! Vien sen heti.
Niissä jutuissa oli kuitenkin kyse oluen mausta ja sellainen vaatii hieman enempi asian muljuttelua aivonesteessä. Ajattelin siksi listata viisi tyyliä, jotka ärsyttävät eli kyrpivät eniten aina toisinaan tai koko ajan ihan mausta riippumatta. Eli kaikkiin tyyleihin voi liittää alustuslauseen: "Älkää käsittäkö väärin, hyväähän tämä on kun oikein tehdään, mutta..."
Tämän kun näkee pullon tai tölkin kyljessä, voi yleensä melkoisella varmuudella sanoa, ettei kyseessä ole mitään kovin premiumia. Ellei tietysti vertaa saman panimon ei-premium tuotteeseen, niin kuin olisi kai tarkoitus tehdä, jolloin erona on ehkä alkoholiprosentti tai täysmaltaisuus. Yleensä tosin vain hinta.
Monet premium lagerit toki ovat ihan laadukkaita juomia, mutta koska premium-sanaan ei voi nykyään millään tavalla luottaa menettää se merkityksensä täysin. Niinpä se omasta näkökulmastani on vain tapa kertoa kuluttajalle, että "rahastamme tästä vähän enemmän".
Luin nimittäin joskus (paino?)virheellistä tekstiä, jossa kerrottiin tyylin esikoisen ja sen maailmamaineeseen nostaneen Westmalle Tripelin syntyneen "vasta 1990-luvulla" ja olin aivan telkänpönttönä, että "ohhoh!" ja "jopas nyt!". Luultavasti olen maininnut tästä ääneenkin ihmisten kuullen, toivottavasti en ehtinyt sitä blogissa asti viljelemään. Tämä kun oli mielestäni hyvinkin kiintoisa faktoidi, miten perinteikkään luostaripanimon kuuluisin tuote on niinkin nuori.
Elin siis hyvän tovin luulossa, että Tripel on parikymmentä vuotta vanha trappistien moderni kyhäelmä. Ihmetytti kun tuli vastaan tripeliksi nimettyjä oluita, jotka olivat vanhempia. Tuumin, että ne varmaan ovat myöhemmin westmallen maineen jälkijunassa tripeliksi brändättyjä, vähän kuten Tripel Karmeliet. Jotenkin se 1990-luku kuulosti silti epäuskottavalta omassakin korvassa. Siitä syystä varmaankin, ettei se ollut totta.
Sitä lukee, elää ja oppii. Myöhemmin näet opin, että Westmalle on tehnyt tripeliään 30-luvulta ja nimennyt sen tripeliksi 1956. 1990-luku juttuun oli sotkeutunut ilmeisesti Westmallen remonttivuodesta. Tunsin itseni tyhmäksi, mielenrauha asiasta laskeutui.
Miksi tämä sitten edelleen ärsyttää? No kun juuri joulun alla luin Michael Jacksonin opuksesta, että Westmalle olisi luonut tripelinsä jo aiemmin, eikä ole sitä edes keksinyt. Perkeleen tripel.
Old Ale se sitten on ns. hyvvee ei pahhoo. Niin hyvvee, että joskus olutharrastukseni alkuaikoina julistin itsevarmasti old alen olevan suosikkioluttyylini, koska olin juonut muutaman loisteliaan sellaisen. Vaan onko se sittenkään hyvää?
Tyyli nimittäin ärsyttää aina kun sitä joutuu miettimään. Sillä mikä on old alea ja mikä ei? Olen tätä pohtinut siitä lähtien kun sain old alea, joka ei muistuttanut *yhtään* sitä mitä olin old alena pitänyt. Lyhyt vastaus: Ei mikään ja vähän vaikka mikä.
Nimittäin, eihän se mikään tyyli ole. Old aleksi ristityt oluet voisi ihan hyvin laittaa "strong english ale" tai "barley wine" nimikkeiden alle. Martyn Cornell meni niin pitkälle, että totesi barley winen ja old alen olevan sama asia.
Perinteisesti sana "old" old alesta puhuttaessa viittasi siihen, että olut on kirjaimellisesti vanhaa, eli sellaista jota on kypsytelty pitkäänkin. Sellainen kypsytelty olut on puolestaan perinteisesti ollut englantilainen barley wine. Tai sitten se viittaa vanhaan tapaan jossa kypsempää (stale/old) tynnyrissä ollutta olutta sekoitettiin nuorempaan pubissa. Tällaista ei enää tehdä juuri missään, joten piruako näitä termejä roikuttamaan sekoittamassa ihmisiä?
Tyylinatsien päämaja BJCP tekee näihin eroa lähinnä alkoholiprosentilla ja sanoo vahvempien eroavan vain näennäisesti barley winesta ja old alen sekä strong englishin menevän myös päällekäin. Joten... markkinointitermi?
Heitettäisiinkö koko tyyli helevettiin ja sovittaisiin, että on vain vahvoja brittejä ja sitten tosi vahvoja ohraviinejä? Olisinpa valtias kaiken öölin, niin näin käskisin.
Voe ristusperkele, että on typerä nimi tyylille. Musta vaalea ale? Ensiepäilyjen jälkeen olen tullut itse tulokseen, että tämä "hybridityyli" on kyllä suht selkeästi oma tyylinsä, mutta nimi on tyhmä kuin lehmä humalassa.
Kaikki mikä on IPAa toki myy tätä nykyä, niin ymmärrän sinällään. Ilosta olen huomannut, että jotkut panimot ovat ruvenneet viittaamaan tyyliin järkevämmällä termillä "Cascadian Dark Ale", tosin myyntiä lisäävä "Black IPA" on yleensä sen seurana. Itse tykkään myös termistä IBA eli India Black Ale. Pysyy se markkinoinnillisuuskin mukana.
Tyyli on sen verran nuori, että mielestäni tämän kelkan voisi vielä kääntää. Panimot, pretty please?
Hassuna puolena mielestäni White IPA eli vehnä-IPA on sitten taas täysin sopiva, eikä yhtään ärsyttävä. White Pale kun ei ole niin paha ristiriita ja vehnäänhän viitataan perinteisesti valkoisena tuolla mannermaalla.
Arvasitte? IPA on ollut Suomessakin jo muutaman vuoden se kuumin oluttyyli ja sen kaatajaa on odotettu ja povattu lähes yhtä pitkään. Joten totta kai siinä ärsyttää moni asia.
Yksi asia on peruslagerinsa äärestä muotitietoisena IPA-heränneet tyypit, jotka tilaavat baarissa hämmentävän mielenkiintoisten ja tasokkaiden juomalistojen edessä aina "jotai IPAa" sen kummemmin miettimättä onko saatavilla oleva IPA edes mistään kotoisin. Se voi ärsyttää, mutta vain hetkellisesti, sillä sellaisiahan ne ovat, ihmisten mieltymykset.
Oikeastaan ärsyttää enemmänkin se, mitä siitä seuraa IPAlle kun kaikki tilaavat IPAa tavallaan innosta sokkona. Eli kun kaikki missä lukee IPA menee kaupaksi, panimo, maahantuoja ja jälleenmyyjä toki suorittavat moista myytäväksi. Se minkä sorttista kamaa IPA-nimeä kantavassa pullossa on, ei välttämättä ihan kaikkia toimijoita sen sijaan kiinnosta. Ostaja kuvittelee ostavansa sitä rapsakkaa jenkkikamaa mihin rakastui. Ja valittaa sitten jos se ei sitä ollutkaan.
Brittiläisen oluen ystävänä alkuperäisen brittityylin IPAn kärsimys tässä suosion keskellä on surkeaa nähtävää. Kyllähän britti-IPAakin IPA-fanit ostavat ja myyntiä syntyy. Kerran. Baarin tai kaupan valikoiman hyllyssä voi olla hyvinkin laadukas britti-IPA. Kun jenkkityyliin on opittu, valitellaan sitten ostettuaan, että onpas huonoa. Että eivät osaa IPAa nämä.
Mutta eihän se ole ihmisten vika. Kenelläkään ei ole velvollisuutta tietää oluttyylien taustoja, kuten ei ole velvollisuutta tilata meikäläisen mielestä mielenkiintoisempaa oluttakaan. Ongelma on tyylissä, joka on ottanut niin monta melko erilaista muotoa.
Taisi olla "IPA-guru" Arde Juntunen kun joskus blogissaan mainitsi, että jos Bert Grant olisi aikanaan kutsunut länsirannikon tuotettaan jollain muulla nimellä kuin India Pale Ale, ei ehkä olisi tätä nykyistä sekaannusta. IPA taitaa kuitenkin olla jenkkimerkityksessään niin syöpynyt jo ihmisten mieliin, ettei "Cascadian Pale Alella" tai muulla sellaisella ole enää mahkuja.
Niissä jutuissa oli kuitenkin kyse oluen mausta ja sellainen vaatii hieman enempi asian muljuttelua aivonesteessä. Ajattelin siksi listata viisi tyyliä, jotka ärsyttävät eli kyrpivät eniten aina toisinaan tai koko ajan ihan mausta riippumatta. Eli kaikkiin tyyleihin voi liittää alustuslauseen: "Älkää käsittäkö väärin, hyväähän tämä on kun oikein tehdään, mutta..."
5. Premium Lager
Tämän kun näkee pullon tai tölkin kyljessä, voi yleensä melkoisella varmuudella sanoa, ettei kyseessä ole mitään kovin premiumia. Ellei tietysti vertaa saman panimon ei-premium tuotteeseen, niin kuin olisi kai tarkoitus tehdä, jolloin erona on ehkä alkoholiprosentti tai täysmaltaisuus. Yleensä tosin vain hinta.Monet premium lagerit toki ovat ihan laadukkaita juomia, mutta koska premium-sanaan ei voi nykyään millään tavalla luottaa menettää se merkityksensä täysin. Niinpä se omasta näkökulmastani on vain tapa kertoa kuluttajalle, että "rahastamme tästä vähän enemmän".
4. Tripel
Tripel ärsyttää lähinnä hyvin henkilökohtaisesta syystä.Luin nimittäin joskus (paino?)virheellistä tekstiä, jossa kerrottiin tyylin esikoisen ja sen maailmamaineeseen nostaneen Westmalle Tripelin syntyneen "vasta 1990-luvulla" ja olin aivan telkänpönttönä, että "ohhoh!" ja "jopas nyt!". Luultavasti olen maininnut tästä ääneenkin ihmisten kuullen, toivottavasti en ehtinyt sitä blogissa asti viljelemään. Tämä kun oli mielestäni hyvinkin kiintoisa faktoidi, miten perinteikkään luostaripanimon kuuluisin tuote on niinkin nuori.
Elin siis hyvän tovin luulossa, että Tripel on parikymmentä vuotta vanha trappistien moderni kyhäelmä. Ihmetytti kun tuli vastaan tripeliksi nimettyjä oluita, jotka olivat vanhempia. Tuumin, että ne varmaan ovat myöhemmin westmallen maineen jälkijunassa tripeliksi brändättyjä, vähän kuten Tripel Karmeliet. Jotenkin se 1990-luku kuulosti silti epäuskottavalta omassakin korvassa. Siitä syystä varmaankin, ettei se ollut totta.
Sitä lukee, elää ja oppii. Myöhemmin näet opin, että Westmalle on tehnyt tripeliään 30-luvulta ja nimennyt sen tripeliksi 1956. 1990-luku juttuun oli sotkeutunut ilmeisesti Westmallen remonttivuodesta. Tunsin itseni tyhmäksi, mielenrauha asiasta laskeutui.
Miksi tämä sitten edelleen ärsyttää? No kun juuri joulun alla luin Michael Jacksonin opuksesta, että Westmalle olisi luonut tripelinsä jo aiemmin, eikä ole sitä edes keksinyt. Perkeleen tripel.
3. Old Ale
 |
| Onko 17 vuotta vanha Chimay "old ale"? Ai ei. No ei sitten. Ei tähän muutakaan kuvaa keksi tähän hätään. |
Tyyli nimittäin ärsyttää aina kun sitä joutuu miettimään. Sillä mikä on old alea ja mikä ei? Olen tätä pohtinut siitä lähtien kun sain old alea, joka ei muistuttanut *yhtään* sitä mitä olin old alena pitänyt. Lyhyt vastaus: Ei mikään ja vähän vaikka mikä.
Nimittäin, eihän se mikään tyyli ole. Old aleksi ristityt oluet voisi ihan hyvin laittaa "strong english ale" tai "barley wine" nimikkeiden alle. Martyn Cornell meni niin pitkälle, että totesi barley winen ja old alen olevan sama asia.
Perinteisesti sana "old" old alesta puhuttaessa viittasi siihen, että olut on kirjaimellisesti vanhaa, eli sellaista jota on kypsytelty pitkäänkin. Sellainen kypsytelty olut on puolestaan perinteisesti ollut englantilainen barley wine. Tai sitten se viittaa vanhaan tapaan jossa kypsempää (stale/old) tynnyrissä ollutta olutta sekoitettiin nuorempaan pubissa. Tällaista ei enää tehdä juuri missään, joten piruako näitä termejä roikuttamaan sekoittamassa ihmisiä?
Tyylinatsien päämaja BJCP tekee näihin eroa lähinnä alkoholiprosentilla ja sanoo vahvempien eroavan vain näennäisesti barley winesta ja old alen sekä strong englishin menevän myös päällekäin. Joten... markkinointitermi?
Heitettäisiinkö koko tyyli helevettiin ja sovittaisiin, että on vain vahvoja brittejä ja sitten tosi vahvoja ohraviinejä? Olisinpa valtias kaiken öölin, niin näin käskisin.
2. Black India Pale Ale
Voe ristusperkele, että on typerä nimi tyylille. Musta vaalea ale? Ensiepäilyjen jälkeen olen tullut itse tulokseen, että tämä "hybridityyli" on kyllä suht selkeästi oma tyylinsä, mutta nimi on tyhmä kuin lehmä humalassa.
Kaikki mikä on IPAa toki myy tätä nykyä, niin ymmärrän sinällään. Ilosta olen huomannut, että jotkut panimot ovat ruvenneet viittaamaan tyyliin järkevämmällä termillä "Cascadian Dark Ale", tosin myyntiä lisäävä "Black IPA" on yleensä sen seurana. Itse tykkään myös termistä IBA eli India Black Ale. Pysyy se markkinoinnillisuuskin mukana.
Tyyli on sen verran nuori, että mielestäni tämän kelkan voisi vielä kääntää. Panimot, pretty please?
Hassuna puolena mielestäni White IPA eli vehnä-IPA on sitten taas täysin sopiva, eikä yhtään ärsyttävä. White Pale kun ei ole niin paha ristiriita ja vehnäänhän viitataan perinteisesti valkoisena tuolla mannermaalla.
1. India Pale Ale
Yksi asia on peruslagerinsa äärestä muotitietoisena IPA-heränneet tyypit, jotka tilaavat baarissa hämmentävän mielenkiintoisten ja tasokkaiden juomalistojen edessä aina "jotai IPAa" sen kummemmin miettimättä onko saatavilla oleva IPA edes mistään kotoisin. Se voi ärsyttää, mutta vain hetkellisesti, sillä sellaisiahan ne ovat, ihmisten mieltymykset.
Oikeastaan ärsyttää enemmänkin se, mitä siitä seuraa IPAlle kun kaikki tilaavat IPAa tavallaan innosta sokkona. Eli kun kaikki missä lukee IPA menee kaupaksi, panimo, maahantuoja ja jälleenmyyjä toki suorittavat moista myytäväksi. Se minkä sorttista kamaa IPA-nimeä kantavassa pullossa on, ei välttämättä ihan kaikkia toimijoita sen sijaan kiinnosta. Ostaja kuvittelee ostavansa sitä rapsakkaa jenkkikamaa mihin rakastui. Ja valittaa sitten jos se ei sitä ollutkaan.
Brittiläisen oluen ystävänä alkuperäisen brittityylin IPAn kärsimys tässä suosion keskellä on surkeaa nähtävää. Kyllähän britti-IPAakin IPA-fanit ostavat ja myyntiä syntyy. Kerran. Baarin tai kaupan valikoiman hyllyssä voi olla hyvinkin laadukas britti-IPA. Kun jenkkityyliin on opittu, valitellaan sitten ostettuaan, että onpas huonoa. Että eivät osaa IPAa nämä.
Mutta eihän se ole ihmisten vika. Kenelläkään ei ole velvollisuutta tietää oluttyylien taustoja, kuten ei ole velvollisuutta tilata meikäläisen mielestä mielenkiintoisempaa oluttakaan. Ongelma on tyylissä, joka on ottanut niin monta melko erilaista muotoa.
Taisi olla "IPA-guru" Arde Juntunen kun joskus blogissaan mainitsi, että jos Bert Grant olisi aikanaan kutsunut länsirannikon tuotettaan jollain muulla nimellä kuin India Pale Ale, ei ehkä olisi tätä nykyistä sekaannusta. IPA taitaa kuitenkin olla jenkkimerkityksessään niin syöpynyt jo ihmisten mieliin, ettei "Cascadian Pale Alella" tai muulla sellaisella ole enää mahkuja.
Kiitos tästä. Olen monesta asiasta samaa mieltä ja nyt sain vielä nauraa koko jutun läpi. :)
VastaaPoistaMielenkiintoinen twist tähän top 5 -listaukseen. Premium Lagerhan on määritelmän mukaan "vaalea lager, mutta ei sellainen adjunkteilla jatkettu ja humalauutepussia käymiskattilan suuntaan heiluteltu, vaan kunnon raaka-aineista tehty, mutta ei kuitenkaan mikään pilssi". Toisaalta etiketin mukaan esim Heineken ja Lapin Kulta on "Premium Lager", joten sinällään etiketin teksti ei aina kerro mitään.
VastaaPoistaMinua ärsyttää esim. "Belgian Strong Ale", joka voi yhtä hyvin olla pilsmaltaista tehty kuiva ja kirpsakka Duvel tai sitten tumma ja makea Chimay Blue tai mitä tahansa siltä väliltä.
Toisaalta ärsyttää myös aromatisoitu olut, hedelmäolut tai erikoisvilja, jonka pohjana voi olla mitä tahansa, tai vastaavasti jotkin maustamiset ei katsota tyyliä määritteleväksi, esim witbierien appelsiininkuori ja korianterinsiemenet.
Ärsyttää myös, että vaikkapa Stadin Ultimator on tyyliltään Doppelbock. Miksi se ei ole heller bock tai imperial pils?
Lisäksi ärsyttää, että esimerkiksi brittialeilla ja saksalaisilla lagereilla on niin monta hienovaraista genreä, mutta monet muut tyylit voivat pitää sisällään monenlaisia oluita.
Doppeleitahan on vaaleitakin, ihan "virallisen" tyylimääritelmän mukaankin, tosin harvinaisempia ovat, joten Ultimator on periaatteessa ihan perustellusti doppeli.
PoistaBelgian Strongista samaa mieltä, vähän sellainen epämääräinen ja menee ristiin varmaan vähintään viiden muun tyylin kanssa.
Mä oon käsittänyt, että IPA:ssa (ja samalla myös Black IPA:ssa) se "pale" viittaa maltaaseen eikä oluen väriin. Ja jos oluessa käytetään pale ale-maltaan lisäksi paahdettua mallasta, voidaan olutta näin ollen kutsua Black IPA:ksi. Saatan olla väärässäkin tai tieto voi olla hevosmiesten tietotoimistosta.
VastaaPoistaVaalea mallas on pohjana miltei kaikissa tyyleissä nykypäivänä yleensö joko Pale Ale tai pilsnermaltaan muodossa. Tuolla määritelmällä stouttikin olis pale, joten en uskoisi tähän. :)
Poista