Helsingin olutbaarit, osa 9: Itä-Helsinki

Itä-Helsinki. Vähän hirvittää jo kirjoittaakin se julki. Valtaisa lukuisista kaupunginosista koostuva lohko pääkaupunkia, jolla on kuitenkin koostaan ja eri alueistaan huolimatta hyvinkin vahva yhtenäinen identiteetti. Siinä missä kantakaupungin paikkoja nykyään monesti asuttavat kaltaiseni junantuomat, Idässä fiilis on ehkä vahvemmin paljasjalkainen ja kokemukseni mukaan aika paikallisylpeä. Siksi koen hyväksi tarkentaa tässä vaiheessa, ennen kuin Itäherne menee Itänenään, että näiden juttujen tarkoitus on kiertää valikoima (mahdollisesti) olutvalikoimaltaan hyviä baareja, ei kaikkia tai edes legendaarisimpia.

Itä-Helsinkihän tosiaan koostuu niin monesta pienemmästä alueesta, etten jaksa niitä tässä edes luetella. Wikipedia auttaa tarvittaessa. Kattaa alueeltaan ja väestöltään karkeasti arvioiden miltein neljänneksen koko Helsingistä. Koska se ei kuitenkaan ole niin vilkasta ja tiivistä kuin esim. ydinkeskusta, ei baarejakaan ihan samalla tiheydellä ole. Onnistuin poimimaan listaan kymmenen mielenkiintoista. Enemmänkin tuntemattomia helmiä olisi varmaan tiukemmalla haavilla löytynyt, mutta kymmenen baaria alkaa olla aika ylärajoilla yhdelle kierrokselle.

Vain joitakin päiviä ennen kierrosta eräs soul-laulaja oli ilmoittanut internetissä erästä kokoomusräppäriä arvostelleelle toimittajalle, että kannattaa katsella Itä-Helsingissä olkansa yli. Leimasin varoituksen takaraivooni, sillä kylläpä ahdistaisi jos joku tulisi lyömään kun on hänen kaiken järjen ylittävän kansansuosion saavuttaneen kaverinsa ripulipaskan tasoista materiakeskeisyyttä erehtynyt moittimaan. Päätimme olla moittimatta.

Ihan vaan tiedoksi:
Olut ei hyödy ihan näin
hirveästä kylmyydestä.

Treffi Pub & Bistro, Hiihtomäentie 14
Suuntasin ensitöikseni metroon ja ajelin ohi Kulosaaren Herttoniemeen. Kierros kun oli sovittu aloitettavaksi lounasburgerilla Treffi Pubissa. Välittömästi metroaseman vieressä oleva kuppila on ollut melkoisen hypen kohteena viimeisen vuoden. Lähiökeskikaljabaarista trendikkääksi bistroksi remontoidun mestan burgeria on hehkutettu niin armottomasti, että kyllästyin siihen jo ennen kuin olin maistanutkaan. Muutenkaan ei niin burgeria tehnyt mieli.

Virallinen Kuvaaja, Itä-Helsingin asukkeja itsekin, saapui toisesta suunnasta ja oli tilannut burgerit jo valmiiksi molemmille siinä vaiheessa kun astuin sisään. Minkä sille sitten mahtaa, burgeriksi meni. Oluttakin pitäisi varmaan ottaa. Tiskillä oli silmään osuvasti Warsteinerin jäähuurteen peittämä gimmick-hana, muutama muu sekä lupaava valikoima pulloja esillä. StaPaa, joitakin muita kotimaisia myös. Kaiken kaikkiaan ihan kiva valikoima.

Thornbridgen Jaipuria mainostettiin. 12,50€/pullo. Johan on riistohinta. Huomaan hyllyssä Theakstonin Old Peculieria, yhtä lempioluistani, joten sellainen, onhan se nyt varmasti halvempi. 12,50€ oli sitten sekin. Helvetti sentään! Jopa melko hinnakkaana pitämäni keskustan Bier-Bier on halvempi. Se sentään perustelee hintansa jotenkin Erottajan sijainnillaan, mutta Herttoniemessä? Haistakee. Hanaoluet sentään olivat alle kympin, mutta kalliimmasta päästä nekin.

Paikka on kyllä mukava. Jotenkin siihen on saatu yhdistettyä modernia bistroa ja keskikaljabaaria aika toimivasti. Ruoka tehdään näkyvästi jakelutiskin takana. Yleissävy on tumma, seinillä mainostetaan rinnakkain bingoa ja brunssia.

Ihan vaan tiedoksi: Tästä ei burgeri parane.

Bingo olikin päättynyt kun tulimme ja lauantain puolipäiväksi melko täydeltä vaikuttanut baari tyhjenee hieman. Burgerit tulevat. Näyttää ihan kivalta. Otan siitä kuvan tätä juttua varten. Naapuripöydästä täti-ihminen katsoo minua kuin olisin tappanut pentukoiran. "Siellä sitä kuvataan ruokaa" täti supattaa seurueelleen ja jatkaa sitten baarin muiden asiakkaiden arvostelua. Paikallisia paheksumassa kantapaikkansa uutta yleisöä, oletan. Myöhemmin paremmin kuuloetäisyydellä ollut Virallinen Kuvaaja kertoo tyyppien olleen päinvastoin jostain maakunnista tulleita. Paheksumassa stadilaisia siis. Ilo ruokkia stereotypiaa.

Burgeri onkin sitten kaikkea mitä on luvattu ja puhuttu. Sen voi syödä käsin niin kuin burgeri kuuluu. Kasvishöysteet on itse lisättävissä sivulla, itse burgerissa on vain pihvi, juusto ja kastike. Ja se pihvi on niin hyvä, että eipä juuri muuta kaipaa. Paksu, medium minus, lihasnesteitä valuva ihanuus. Huh. Melkein annan anteeksi puolitoista-kertaisen oluen hinnan tällä. Melkein. Suosittelen burgeria ehkä jumalillekin, olutta en välttämättä kenellekään.

Lähdemme naapuripöydän paheksuvan kotkankatseen alta seuraavaan paikkaan. Se ei ole ihan vieressä, mutta juuri sopivan burgeria asettelevan kävelymatkan päässä. Kelikin on ihan kiva, mikäs tässä helmikuussa vaeltaessa.

Sailor's, Laivalahdenkaari 29

Idän ainoa HOK-Elannon Oluthuone-ketjun paikka, Sailor's, on Herttoniemenrannassa merellisissä maisemissa niin kuin nimestä voi päätellä. Vieressä on pienvenesatama ja parhailta paikoilta on merinäköalat. Paikka on sisustettukin hyvin vahvasti meriteemaisesti. Näin ollen Sailor's on myös huomattavasti selkeämmin teemoitettu paikka kuin muut Oluthuoneet, tehden siitä ehkä vähän enempi itsensä näköisen kuin muista oluthuoneista. Poseidon tulee mieleen.

Taannoisessa elämänvaiheessa vietin useammin aikaa Herttoniemen suunnalla, jolloin Sailor's tuli suhteellisen tutuksi ja totesin sen silloin mukavaksi. Olutvalikoima on Oluthuone-tasoa, korttelipubiksi siis erinomainen. Otamme Plevnan erinomaiset Smörre IPAt kun sitä hanassa on. Hämmennyn. Smörre on yleensä ollut vähemmän jenkkityylinen katkeropommi ja enemmän miellyttävän rukiinen. Nyt tuoppi on yhtä havumetsää ja katkeroa. Olisiko jotenkin erityisen tuore Smörre sattunut vai onko reseptiä muutettu? Toivottavasti ei. Smörre kun on aina ollut harvinaisen kiva esimerkki loistavan juotavasta britti-jenkki-tyylien hybridistä suomi-ruis-vivahteella.

Tunnelma on ajankohtaansa sopiva. Kantiksia horisee ikkunapöydässä, Herttoniemenranta on seesteinen, loskan ja räntäsateen autioittama. Alamme pohtia miten seuraavaan paikkaan pitäisi mennä. Tällaisia pitkiä siirtymiä ei ole aiemmilla kierroksilla ollut. Periaatteessa käveltävissä, mutta ei tässä jatkuvasti yltyvässä sateessa. Lopulta päädymme Reittioppaan tarjoamaan bussiratkaisuun. Se vaatii yhden vaihdon.

Hard Rock House, Roihuvuorentie 1

Roihuvuoren Hard Rock House päätyi listalle oikeastaan vain siksi, että näin kaverin kuvailevan sitä facebookissa sanoilla "Idän Lepis [Lepakkomies Helsinginkadulla] paremmalla olutvalikoimalla". Olin myös mennyt paikan ohi useita kertoja takavuosina, joten ehkä tähän kannatti tutustua. Lepishän on rokki/metalli/punk-meiningeissä erinomainen mesta. Mikseipä tämäkin?

Sisälle mennessä tulee selväksi, että nyt ei olla missään hipster-uskottavassa artesaanisimaa ja luomuvettä myyvässä höpöhöpömestassa tai ylihuolellisesti suunnitellussa ketjupaikassa. Tämähän on ihan oikea kapakka!

Tiskillä tilaamme näyttävässä promohanassa olevaa Brooklyn Lageria. Baarinpitäjä onnistuu toimituksen aikana jotenkin olemaan yhtaikaa puhelimessa, naurattamaan kantiksia ja tarjoamaan meille iloista asiakaspalvelua. "Tosi hyvä olut tämä! Aika vahvaa!" mies toteaa olutta laskiessaan. Brooklynin lisäksi valikoima ei ole mikään mahdoton, Guinnessia, saksalaista vehnäolutta ja sen sellaista, mutta kieltämättä parempi kuin Lepiksessä ja parempi kuin Roihuvuorelaiselta kapakalta olettaisi.

Suht tilava kapakka on melko tyhjillään. Elämää nähneet kantikset pelaavat biljardia ja vittuilevat toisilleen verkkaisen krapulaisesti. Tiskin päässä istuu yksinäinen mies, joka näyttää siltä, että on tullut kaljalle tuoreimman murhansa parista. Tai mahdollisesti bänditreeneistä. Mies kyräilee kaikkia hieman vihaisesti. Eritoten meitä, vieraita. Kuumottaa.

Taustalla soi amerikkalainen rokki. "Vain Patrick Swayze puuttuu" Virallinen Kuvaaja ehtii todeta, kun illuusio Roadhouse-elokuvasta rikkoutuu ja kaiuttimista tuuttaa suomiräpin lahjaa ihmiskunnalle: Petri Nygård ja "Märkää". Tämä herättää biljardiseurueen pubiruusun. "Anna sitä märkää!" huutaa Petri, "Märkää!" kajauttaa pubiruusu vastaan.

Lupaava kapakka, mutta ehkä parhaimmillaan keikkapaikkana. Lauantaina alkuiltapäivästä ei niinkään. Keli ulkona on laantunut vähemmän märäksi kuin tunnelma sisällä. Lähdemme vaeltamaan kävellen kohti Siilinpesää.

Siilinpesä, Siilitie 1

Siilitien Siilinpesä päätyi listalle täysin vahingossa. Olin toissakesänä päättänyt jostain aivohalvaantuneesta syystä kävellä Kalliosta Itäkeskukseen, kunnon vuoksi ja sillai. Tovin kesähelteessä hikoiltuani Siilitien metroaseman paikkeilla alkoi tuntua siltä, että nestetasapainoa voisi korjata yhdellä terassioluella. Siilinpesään sisään astuttua loksahti suu auki. Paikan hyllyissä oli vaikka mitä, mukaan lukien sellaisia, joita en ollut ehtinyt muualla nähdäkään.

Nyt matkamme Roihuvuoresta on hieman erilainen kuin tuo kesäinen vaellus. Kahlaamme läpi loskaisen pienteollisuuden ja autokauppojen kirjoittaman alueen. Tunnelma muistuttaa jotenkin vanhaa Lentsu-tv-elokuvaa. Huovismainen luppoisuus tosin puuttuu. Yhtä kaikki, Itäväylän alitettua fiilis on vähän sama kuin silloin kesällä. Olut olisi hyvä saada, about nyt.

Hyllyissä on nytkin lähiöpubiksi ihan vaikuttavat valikoimat, vaikkei niin hämmentävät kuin ensikokemuksella. Hyvin merkkiuskollisetkin vielä. Oluita on monta, mutta panimoita vain muutama. Kattavat rivit Fuller'sia ja Brewdogia. Seurana vähän Chimayta ja Franziskaneria. Kattavat tarkoittaa tässä sitä, että Fuller'silta hyllyssä oli mm. Imperial Stoutia ja Vintage Alea, joita ei välttämättä näe edes isojen valikoimien baareissa. Ne vaikuttavat vähän liian jyrkiltä tässä vaiheessa, joten tilaan Wild Riverit molemmille. Pale ale tulee vehnäolutlaseissa, mikä vähän huvittaa. Tosin tarjoilija erikseen kysyi kelpaako moinen lasi, niinpä kyseessä tuskin on oletustoimintaa.

Paikka on aika pieni, kotoisa. Pesä. Jos asuisin naapurissa, olisin hyvinkin fiiliksissä tällaisesta pikkubaarista kulmillani. Tiskillä joku selittää äärimmäisen huolellisesti toiselle missä on Hietsun Halli. Sitten kaiuttimista iskeytyy ilmoille Billy Idolin Rebel Yell. Kuin kutsuttuna sisään astelee pieni laumallinen jotain liivimiehiä. En ehdi saada kerhon nimestä selvää, kun joku neropatti tiskiltä ilmoittaa, että liiveissä oleva lehmänkallo "näyttää ihan naisen munasarjoilta". Prätkäukkelit eivät ollenkaan kunnioita kliseitä, vaan suhtautuvat asiaan suorastaan leppoisasti. Tunnelma kuitenkin kummasti kiristyy.

Juomme oluet ja siirrymme vieressä olevalle metroasemalle ja sieltä punajunalla Myllypuroon.

Jyvänen, Kiviparintie 2

En ole varma olenko koskaan käynyt Myllypurossa ennen tätä. Myllypuron Jyväsessä vielä vähemmän. Jostain kuitenkin löysin tämän S-ryhmän ravintolan listalle. Ruokaravintolaa ja illanviettopaikkaa sekoittava paikallinen kuitenkin mainostaa Raflaamo-sivuilla, että "olutvalikoimamme on laaja ja maineikas". Tottakai siellä käydään.

"Kato, tultiin Rossoon!" Virallinen Kuvaaja lohkaisee välittömästi kun astumme paikkaan sisään. Kieltämättä melko Rosso-ketjuravintolafiilis paikasta iskee päin näköä välittömästi. Iso sali, paljon pöytiä, ei minkäänlaista persoonallisuutta. Perällä on pitkä ruoka-juoma-tiski, joka muistuttaa jotenkin ruokalan linjastoa ja baaritiskiä yhtaikaa. Tilaamme Brewdogin 5 A.M:t, totean "laajan ja maineikkaan" olutvalikoiman huonommaksi kuin Siilinpesässä.

Virallinen Kuvaaja hilaa yllättäen pöytään snackseja, ruokaravintolassa kun ollaan. Teollisia mozzarellatikkuja ja jalapeno-poppereita. Taustamusiikkina soi Yö ja ikkunassa mainostetaan Sami Hintsasen keikkaa. Lähestymme toki vahvasti lähiöuinuvaa keski-ikää molemmat, mutta tuumamme, että ihan näin pitkällä ei vielä olla. Jospa tämä oli tässä. Äkkiä pois, ennen kuin paikalle tulee perussuomalaisten vaaliauto.

Black Bird, Turunlinnantie 8

Ensihuomio: Idän Black Birdiä ei pidä sekoittaman Lännen eli Espoon maineikkaiseen olutbaariin Gallow's Birdiin.

Kauppakeskus Itiksen "ulkosyrjällä" olevan Black Birdin nimi lukee isolla brittipubityylisessä julkisivussa ja pistää silmään jos paikan ohi huristelee Turunlinnantietä tai ylittää sen viereisellä kävelysillalla. Sattumalta olen näitä reittejä itse liikkunut verrattain usein ja näin Black Bird on aina ollut mielestäni Itiksen ilmeisin baari. Itäväylällä liikkuville tai metrolla ostarille tuleville pubi ei välttämättä niinkään näy.

Olen käynyt mustalinnussa kerran ennenkin, kun joskus lähemmäs kymmenen vuotta sitten ostarireissulla tarvitsin oluen. Mahdollisesti joskus toiseenkin otteeseen, mutta en vannoisi. Muistoissani se oli hyvinkin perinteinen brittipubi.

Siksipä olin vähän hämmentynyt kun sisään asteltiin. Ulkona alkoi olla jo hämärää, mutta Black Bird tuntui jo hämärien brittipubien skaalallakin täysin luonnonvalottomalta loukolta. Siitä plussaa tietenkin, auringonvalolla ei ole mitään tekemistä baarissa istumisen kanssa. Parhaat baarit ovat kellarissa ja maan päällä olevissa on tummat lyijylasi-ikkunat. Vessan seinällä Idän asenteen summaa lause "Ostarilt hautaan". Valikoima tässä linnussa on brittipainotteinen, eikä mikään superlaaja, mutta ihan siedettävä.

Black Bird on ahtaan oloinen, vaikka paikalla on lisäksemme ehkä viisi henkeä. Otamme hanasta jo aiemmin tarjotellut Thornbridgen Jaipurit, jotka tarjoillaan kahvallisista hillopurkeista. Pari vuotta sitten tämmöinen oli hipsterihtävän trendikästä, eikä nyt tunnu oikein sopivalta pubiin. Ilmeisesti kyseessä on joku Black Birdille ominainen tapa kuitenkin, meille vinkataan internetistä. Juohan niistä, mutta mielummin joisi tuopista.

Hillopurkkeja enemmän mieliämme hämmentää kuitenkin häkki. Korokkeellinen osa baarista on nimittäin rajattu kansan tavoittamattomiin julmien ketjulla lukittujen kalterien taakse. Mietimme sen tarkoitusta. Ehkä sinne voi tarvittaessa sulkea pahimmat ostarin piripäät odottelemaan putkakuljetusta? Ehkä siellä on pidetty Itäkeskuksen viimeistä luonnonvaraista pandaa? Ei selviä. Hillopurkkeja tyhjentäessä joku kokeneempi pyytää portit auki ja luovii tiensä häkkiin sisään. Se muuttuu vain tylsäksi kopiksi.

Kyllähän tämän arvaisi yhdeksi
euroopan parhaista viskibaareista

Pikkulintu, Klaavuntie 11

Linnusta lintuun. Tätähän sitä oli jo vähän odoteltu. Puotilan metroasemalta kun kävelee sopivaan suuntaan pari sataa metriä, saapuu kälyisen näköiselle lähiöostarille. Ostarilla on ulkoakäsin ei niin ihmeellisen näköinen ostaribaari Pikkulintu. Tietämätön odottaisi sisään astuessa kaiuttimista paahaavaa Popedaa ja kahden paikallisen Arskan ja Ranen räkähumalaista suukopua.

Mutta sisällä on kirkkomaisen hiljaista. Ei musiikkia. Hanarivistö ja baaritiskin takana kiiluva vuori mallasviskejä antavat osviittaa, että nyt ei olla ihan missä tahansa lähiöräkälässä. Pikkulintu on miltei väistämättä olut- ja viskiharrastajalle tuttu. Nykyään samalla nimellä maahantuontiakin tekevä firma on maan maineikkaimpia olut- ja viskiravintoloita. Ei uskoisi ulkoa päin.

Valikoimasta ei kannata edes puhua tarkemmin, "mielettömän hyvä" riittäköön, niin oluen kuin viskin osalta. Hanoja ja pullojakin voi olla muualla enemmän, mutta Pikkulinnun hanoissa on yleensä todella mielenkiintoista ja/tai tasokasta kamaa mitä ei muualta löydä. Kaikki (tai miltei kaikki?) hanat 6,5€, koko toki vaihtelee. Vink vink, Treffi Pub. Tilaan innosta pinkeänä Nögnen #100:sta molemmille, ennen kuin liian myöhään muistan, että tämä on kierroksen seitsemäs baari ja Nögnen "satanen" on 10%. Tunti per baari -tahdillakin vähän liian tuhti annos. Mutta tämän kerran.

Pikkulinnussa on toki monenlaista olut- ja viskitapahtumaa, perusmaistingeistä lambic-päivä Zwanze Dayhin (jonka olen onnistunut missaamaan joka ainoa kerta). Jos unohdetaan erityislaatuinen valikoima, baarina baarien joukossa se on suoraan sanoen vähän kolkko. Paikan täyttyessä toki ihmishulinan täyttämä siinä missä muutkin baarit, ehkä vähän rauhallisempi silti, mutta hiljaisempina hetkinä tunnelma on jopa vaivaantuneen vakava. Hädin tuskin uskaltaa nauraa ääreen.

Pikkulintu on hämmentävä. Se on jopa Euroopan mittakaavassa merkittävä viskibaari. Se on yksi Suomen parhaita olutbaareja. Se on rumalla ostarilla kaukana Itä-Helsingin lähiössä, mutta metrolla suht helposti saavutettavissa. Uniikki omituinen helmi. Markku Ristevirralle voi ja pitää taputtaa tämmöisestä baarista.

Silti. Vaikka baari on sellainen Michelin-termein sanottuna kahden tähden paikka, että sinne kannattaa poiketa vaikka oma reitti kulkisi vähän kauempaakin, ei se tule aina ensimmäisenä mieleen. Vaikka baari on suht hämärä ja hiljainen, jota yleensä arvostan, en oikeastaan eksy lintuun ellen kuule siellä olevan jotain todella erikoista tai ellen ole muista syistä lähialueella. Fiilis on hiljaisuudessaan jopa liian hiljainen, enkä oikein tykkää varsinaisesti istuksia Pikkulinnussa muuten vain. Silti kaikesta valituksesta huolimatta lähempänä asuvana olisin täällä silti luultavasti koko ajan.

Ulkona on jo pimeää, mutta helmikuussa pimeä tulee ajoissa, eikä lauantai-ilta ollut vielä saavuttanut Pikkulintua täydellä voimallaan. Istumme hiljaisuuden vallitessa siemaillen aivoja järkyttävän loistavaa norjalaista tyylirajat ylittävää olutta. Tiskin takana roikkuu Pikkulinnun humoristisia t-paitoja. "Sisältää Ohramallasta", heh heh. Olut vaikuttaa järjenjuoksuun sen verran, että ennen lähtöä ostamme sellaiset. Sunnuntaina pohdin milloin sen kehtaisi laittaa päälle.

Virallinen Kuvaaja pohtii, että joskus länsimetron valmistuttua pitää toteuttaa pidempi "Linnusta Lintuun" -odysseia Pikkulinnusta Espoon Gallows Birdiin. Yhdyn mielipiteeseen. Nyt ajamme kuitenkin Puotilasta Metrolla toiseen suuntaan, loppuun asti.



Pokkari, Vuotalo, Mosaiikkitori 2

Kun listasin kierroskumppanille paikkoja, Pokkari aiheutti hämmennystä. Syystäkin. Se nimittäin on Vuotalon kahvila. Vuotalo on Vuosaaren kulttuurikeskus. Kulttuurikeskuksen merkittävin osa on Vuosaaren kirjasto. Kirjakahvila Pokkari on siis kirjaston kahvila. Mitä helvettiä sellainen tekee baarikierroksella?

No sitä, että siellä on olutvalikoimaa. Itse valikoitua, selvästi paremmin kuin keskiverrossa juottolassa. Hefeweizenia, brittejä, pienpanimoita, trappistia.

Ilmeisesti jostain tilaisuudesta paikalle pamahtaneen lyhyen ja hitaan jonon päässä on aikaa ihmetellä suu puoliksi auki jääkaappien sisältöä ja välillä vilkuilla ympärilleen, että joo, kyllä tämä tosiaan on kirjaston kahvila Suomessa.

Seitsemän baaria käyneenä rohkaistun kysymään baarinpitäjältä, että mikä ihme on tämmöisen valikoiman kirjaston kahvilaan saanut. Kuulemma siihen on haluttu panostaa jo vuosia sitten ja pikkuhiljaa se on kasvanut. Mikäpä siinä. Sehän toki meille sopii.

Peruskirjasto

Menemme olusien kanssa pöytään. Kiva kahvila. Paikalla myydään kirjoja ja niitä on pikkuhyllyissä pöytien ympärillä. Vaitonaista on lauantai-illan baariksi, mutta tämähän onkin kirjaston kahvila. Naapuripöydässä on älykkään näköistä väkeä, keskustelevatkin jotain viisasta varmasti, mutta tämähän onkin kirjaston kahvila. Tämä on kierroksen kahdeksas baari, mutta tämähän onkin kirjasto... Ei helvetti. Jokin täällä ei sovi kuvioon ja se olemme luultavasti me.

Poistumme mahdollisimman vähin äänin ja vaellamme Vuosaareen Aurinkolahteen. Kävin kerran Aurinkolahdessa kesällä ja se oli nimensä veroinen kiva merellinen rantamesta. Nyt on pimeää, märkää ja kylmää. Pitäisi varoa tällaisten Aurinko-nimien kanssa tässä maassa, niillä on vaara olla 8 kuukautta vuodesta pahasti ironisia. Aurinkolahdesta löytyykin heti...

Bar2 eiku Bar Kelly's

Listalle jostain olutoppaan keskustelusta nostettu Bar2 oli hävinnyt internetistä tyystiin listan koostamisen jälkeen. Tilanne piti käydä tarkastamassa paikan päällä. No, paikka oli muuttunut nimeltään Bar Kellyksi. Baarin takaa kerrotaan, että omistaja on vaihtunut.

Pieni trendikäs mesta. Sellainen nuorekas jonkinlainen baarin ja yökerhon välimuoto tunnelmaltaan vaikkei tanssilattiaa kai olekaan. Nuorekas, trendikäs, mutta silti jotenkin kasari. Vajaamielisen pässin varmuudella kirjoitan muistiinpanon "kiva musa", ilmeisesti olettaen, että kaksi viikkoa myöhemmin muistan mitä se kiva musa oli. "Kivaa" kuitenkin. Että jos niinku "kiva" musiikki kiinnostaa, niin tänne sitten.

Olutvalikoima on parempi kuin paikalta olettaisi. Ulkonäkö antaisi odottaa isoa riviä jotain votkalimuja, mutta olutta on kuitenkin valittavaksi asti, eikä ihan kaikkein tyypillisintäkään tavaraa. Otamme Havaijilaisen Maui Brewingin Big Swell IPAn. Naapuripöydässä keskustellaan IPAsta. Tekisi mieli oikaista keskustelijoiden räikeitä virhekäsityksiä, mutta koska baarissa ja elämässä kannattaa olla tunkeileva ääliö mielummin mahdollisimman harvoin, pidän suuni kiinni.

Ihan mukava paikka tulla ehkä yksille, jos vastapäinen Solmu on kiinni tai jotain. Ehkä toisellekin, mutta me tunnemme itsemme liian rumiksi ja vanhoiksi niin pitkään sitoumukseen tässä ympäristössä. Ylitämme aukion, jonka toiselta puolelta löytyy pitkän kierroksen viimeinen baari.

Olutravintola Solmu, Aurinkoranta 8

Ensihuomio: Ei pidä sotkea Vaasankadun Solmu Pubiin tai Solmu-panimoon muutenkaan.

Baarihan on oikein nimeltään "olutravintola". Nyt ollaan jossain oikeassa alan paikassa. Mesta on ihan tukossa. Jotenkin luovimme itsemme jännästi baaritiskin taakse tai johonkin sinnepäin kätkettyyn ahtaaseen ja rauhalliseen pieneen soppeen. Täydellistä. Juuri näitä pitää pubissa olla. Olisipa niitä viisitoista. Yksi kuitenkin riittää, kun kerran pääsemme sinne istumaan.

Kevyen meriteemainen olutravintola, ihan kuin olisin nähnyt tällaisen jossain muuallakin merten äärellä... Jotenkin tunnelmaltaan Solmu muistuttaakin paljon sellaista Sailor'sin tai Poseidonin kaltaista Elannon Oluthuoneiden merioluttupaa. Ihmisiä on tungokseksi asti, joka leimaa näiden baarikierrosten ongelmaa. Joko baarit kaikuvat päivällä tyhjyyttään tai ovat illasta lähes epämiellyttävän täynnä. Sellaisessa rauhallisessa, mutta silti sopivan eläväisessä istuskelukuosissa baarit ovat tunnin pari alkuillasta. Tällä kertaa ne tunnit sattuivat Pikkulinnun ja Pokkarin tienoille.

Valikoimaa on moitteettomasti, tunnelma on meripubinen ja ihmisillä on kivaa. Hyvä laatuolutbaari, muttei mitään supermieleenjäävää. Eikä tarvitse ollakaan. Baarin tai pubin ei tarvitse mielestäni tehdä itsestään niin isoa numeroa, että ihmiset jäävät syrjään. S-ryhmään Solmu ei kuitenkaan kuulu, joten pisteet siitä. Lyhyt kommentti on samankaltainen kuin monessa muussakin: Jos asuisin naapurissa, olisin hyvinkin tyytyväinen.

Otamme Sori Brewingin Winter Gorillat ja tuumailemme. Päivä on ollut pitkä, kierros on viimein ohi. Vastusteluistamme huolimatta oluessa vaaninut alkoholi on saapunut aivoihimme. Keskustelemme sivistyneesti kuitenkin jo paluumatkasta.

"Mehän mennään metrolla Puotilan ohi takaisinkin päin?"
"No emmä nyt tiedä, että ohi..."

Jätämme Vuosaaren taaksemme. Ei se ollut niin paha kuin siinä paskassa elokuvassa väitettiin, mutta kyllä sielläkin illan edetessä alkoi Sodoman mustuus nousta taivaalle ja ihmisiin. Idässähän se ensimmäisenä...

---

Huh. Kolmatta viikkoa myöhemmin, ajan tuoman perspektiivin silmin on helppo todeta muutama asia. Ensinnäkin kymmenen baaria on ehkä pari baaria liikaa, sen voi huomata jo viimeisten baarien kuvakarnevaalista eli puutteesta. Kaikenlainen raportointi kun tuppasi unohtumaan. Toisekseen alueet, joilla on vähemmän isojen ketjujen johtamia ketjubaareja ovat ehdottomasti mielenkiintoisempia kuin keskustan ketjubaarihelvetit. Ja kolmannekseen iso alue kuten Itä-Helsinki on yllättävän kiva kierrettävä kun kävelee hieman pidemmätkin välit. Siinä tulee vähän liikuttua, eikä baarit ja oluet ole aivan hetken päässä toisistaan.

Edit: Meinasin unohtaa Virallisten Paikallisten kannat kysymykseen "mikä on Itä-Helsingin paras baari":
Virallinen paikallinen 1: "Haha. Ei täällä oo semmosta. On vaan paikkoja missä voi olla enemmän sekaisin kuin toisessa. .... Pikkulintu tietenkin on paras."
Virallinen paikallinen 2: "Pikkulintu valikoimaltaan mutta [Puotilan] Kartanon [Svenkan] terassi on kesällä viihtyisä. Aina silti Pikkulintu tulee ekana mieleen."
Virallinen paikallinen 3: "Hard Rock House ainakin keikkatarjonnan puolesta. On siellä hyviä oluitakin"
Virallinen paljasjalkainen paikallinen: "Mä oon tosi huono true itäläinen nyt, koska mä yritän välttää lähialueen baareja yleensä, ku ruttoa. Mutta, koska jotain hallunnet vastaukseksi, ni sanon Sailors. Pikkulintu on kans, mut sinne pitää aina "lähteä", toisin ku tohon vaan mennään."