Spencer Trappist Ale

Spencer Trappist Ale
Panimo: Spencer Brewery (St. Joseph's Abbey)
Maa: USA

Tyyli: Belgian Blonde Ale (trappist)
Alkoholia: 6,5%

Pisteet: 4/5
Lyhyesti: Omanlaisensa, mutta silti uskollisen trappistihenkinen luonteikas vaalea belgi.

Vuosien ajan aktiivisten trappistipanimojen määrä pysyi tiukasti seitsemässä (tai kuudessa, kun Koningshoeven oli pannassa jokusen vuoden). 2012 päästettiin piru irti ja kansainvälinen trappistijärjestö ITA salli itävaltalaisen Engelszellin panimon käyttää tunnuksiaan. Siihen asti trappistipanimot olivat hyvin vahvasti profiloituneet belgialaiseksi ilmiöksi, ainoa ei-belgialainenkin kun oli ihan rajalta Alankomaiden puolelta.

Trappistipanimot ovat ilmeisesti vähän sellainen ketsupin tapainen ei-newtonilainen fluidi, että kun sitä viimein alkaa tulla, niin sitten tulee rytinällä. Itävaltalaisten päästyä mukaan, heti 2013 tuli mukaan Maria Toevluchtin luostari Zundertista Alankomaista ja herra paratkoon rapakon takaa USA:sta St. Joseph's Spenceristä Massachusettsista. Viime vuonna vielä Tre Fontane Italiasta (joita ei kannata sekoittaa lambicin tekijöihin 3 Fonteinen). Nyt trappistipanimoita on siis 11.

Näin pakanana voin ilman helvetinpelkoa herättää epäilykseni siitä, että trappistipanimoiden lisääntyminen juuri kovan maailmanlaajuisen olutbuumin aikoihin on ehkä myös ihan hippusen demoni Mammonin johdatusta, vaikka suurin osa tuotoista meneekin trappistisääntöjen mukaan hyväntekeväisyyteen.

Uudet tuntuvat tyylillisesti seuraavan belgialaisten asettamia linjoja. Ainakin maistamani Stift Engelszellin ja Maria Toevluchtin oluet ovat olleet melko belgilinjalla.

Nyt sain maistoon amerikkalaisen St. Josephin Spencer-oluen, joka sekin on etiketin mukaan perinteisten munkkien ruokaoluiden, patersbierien, inspiroima. Spencerin luostari on eurooppalaisen luostarimittakaavan mukaan upouusi, hädin tuskin 60-vuotias. Panimotoimintaa siitä on ollut siis vasta muutama vuosi.

Belgityylinen blonde ale kyseessä. Reseptiä on kehitelty huolella eurooppalaisten avustuksella. Ihan mille tahansa litkulle trappistileimaa ei ole haluttu Euroopassa myöntää, joten tietynlaisena laatuleimanakin sitä voi pitää.

Korkin avattua olut tulee pullosta pitkin pöytää. Yli vuorokauden viileässä liikkumatta ollut olut syöksyy ulos viinihiivaisen löyhkän kera. Lasiin kaadettavaksi jää onneksi yllin kyllin, mutta odotukset ovat yhtäkkiä melko matalalla. Siitä siis etiketissä näkyvät oudot tummennukset.

Olut on samea oranssi, sameampi kuin muiden kuvissa, mutta se selittynee ylikuohumisella joka sotki hiivaa mukaan. Tuoksussa on taikinainen fiilis. Seassa toffeeta, diasetyylistä rasvaisuutta, hedelmiä, manteleita ja latinki mausteisuutta. Neilikkaa, kanelia, hunajaa. Upea tuoksu itse asiassa, erittäin omanlaisensa, mutta silti tuttavallisen belgi mausteisine kierteineen.

Täyteläinen, muhkea olut, mutta samalla Orvalmaisen hiilihappoinen. Diasetyyli tuntuu tässäkin, mutta toimii edelleen. Makea, aluksi hieman sokerinenkin olemus maussa. Suun puolella myös tuoksun elementtejä neilikkaa, mausteita ja toffeeta. Hieno tasapaino elementtien välillä. Oikein hyvää. Omanlaisensa trappisti, mutta silti selkeästi samassa hengessä, eli juuri niin kuin pitääkin.

Hetken mietin onko selkeähkö diasetyyli jonkinlainen virhe, sitä kun ei tunnu ihan kaikkien arvioissa näkyvän, mutta se tekee toffeisuudesta kokonaisuudessa sen verran mainiota, ettei siitä valittaakaan voi vaikka virhe olisikin. Sillä mennään mitä on. 4/5.

Ulospursuaminen tuntuu muuten netin perusteella olevan melko tyypillinen ongelma, joten varovasti näiden kanssa.