Ohitsemme kävelee mies leijonatakissa, leijonapaidassa, leijonakoru kaulassa. Seinällä mainostetaan kultapaperiin käärittyä proseccoa. Olemme olleet tunnin laivalla.
"Onko se elitistä, jos tuntuu, että tässä Tallinnan laivailussa on sellainen mauttomuuden alavire?"
"En nyt tiedä, että alavire... Ja on."
Mutta sallittakoon kevyt ylemmyyden tunto, nyt ollaan elitistisinä pätijöinä liikkeellä. Tallinna kun on suuntana tällä kertaa Tallinn Craft Beer Weekend -olutfestarien takia. Meno paikan päällä on niin katu-uskottavan coolia oluthipsterismiä, että heikompia hirvittää.
Noblesseneri Sadamin alueella olevaan muinaiseen teollisuushalliin on ympätty kasa "craft"-panimoita ja olutharrastajat, -nörtit ja -hipsterit on kutsuttu paikalle. Niitä on tullut niin, että liput myivät loppuun jo hyvissä ajoin. Suomalaisia paikalla on tuhottomasti yleisönä, panimoita vain yksi. Itse asiassa kuulin festareilla enemmän suomea ja venäjää kuin eestiä. 31 panimoa, lähes 250 olutta. Itse olin paikalla vain lauantaipäivänä, joten pääsin valitsemaan vain puolista oluista.
Festareiden toiminta on erilainen kuin kotimaisilla festareilla. Päivän lippuun sisältyy maistelulasi ja kaikki juomat. Toisin sanoen lasi kourassa voi vaellella tiskiltä toiselle ja maistella vapaasti. Kullakin panimolla on kaksi olutta kerrallaan hanoissa ja kerran päivässä hanaa vaihdetaan. Annokset ovat 5cl, joten aika laajan setin saa halutessaan testailtua. Toisilla tiskeillä annos on tosin vähän sinnepäin ja käytännössä se heittelee 4-10cl välillä. Esim. päälläni ollut Mikkellerin paita antoi heti bonusta ko. puljun tiskillä.
Ruokaakin oli, jotain epämääräistä intialaiseksi väitettyä sörsseliä, erinäisiä snacks-henkisiä annoksia ja hampurilaisia pääasiassa. Menettelihän ne, juustolautanen oli erityisen kiva lisä ja juuri sopiva maisteltava oluiden lomassa. Ainakin tasokkaampaa kuin OlutExpon taannoiset bensa-asemaeinekset. Lisäksi naapurihuoneessa soitti bändejä, jotka olivat ainakin ohimennen katsottuna aika turha ohjelmanumero, koska yleisöä kiinnosti enemmän olut. Musiikki ei onneksi ihan hirveän pahasti jyrännyt maistelupuolelle.
Mutta itse olut. Monta panimoa jäi testaamatta ihan tykkänään, sen verran tarjontaa oli. Uusista tuttavuuksista venäläinen Bakunin veti täyden kympin. Tasokasta olutta, hienoja makuja, ihan sama mitä tiskiltä koetti. Kalifornian kuuluisuus Stone erosi joukosta aika hyvin myös. Siinä missä lähes kaikilla muilla oli outoja mausteita ja villiä kokeilua, Stonella oli melkein "perustuotteita", mutta helvetin tasokkaita sellaisia. Panimon Americano stoutia siemaillessa rupesi huvittamaan kun muualla salissa tarjotaan vahvempia imperialeja, joihin on tyhjennetty koko maustekaappi ja silti Stonenperusstoutissa (kts.*) on enemmän ja parempaa makua, ilman virheitä.
Oli niissä oudoissa virityksissäkin silti oikeinkin toimivia juttuja.
Paras olut oli Buxton/Omnipollon Yellow Bellyn Sundae-versio. Perusversio oli syksyllä OlutExpon hitti ja sen tason jeesus-imperial stout kyseessä on, ettei näilläkään festareilla sen päihittävää löytynyt. Ihan käsittämätön olut. Maistelulasi tuoksui huuhteluista ja pesuista huolimatta yellow bellylle ainakin kolmen seuraavan oluen ajan. Sellainen puolitoista desiä on silti ehkä maksimimäärä tälle tuotokselle.
Lyhyemmin muita mainittavan arvoisia:
-Brittiläinen Brew By Numbers eli BBNo esiintyi vahvasti ja tuli maistettua kaikki tarjolla oleva, eikä yhteenkään tarvinnut pettyä.
-Cigar Cityn iltasetissä olleet Dark Woods old ale ja Jose Marti imperial porter oliva molemmat upeita syviä viiden tähden oluita ilman kikkailua.
-Venäläisen AF Brewn Lobotomy 777 portviini-tammilastuilla kypsytetty imperial stout oli mahtava viinimäisyyttä huokuva mallasjytky.
-Italialaisen Loverbeerin Saison De L'Ouvrier Serpilla 2015 timjamisaison olisi epätoivoisesti kaivannut edes vähän hiilihappoja, mutta timjami toimi upeasti. Sielu huusi kaveriksi jotain lammasruokaa tai kreikkalaista evästä.
-Põhjalan Friedrichshein Berliner Weisse oli just sitä nimessä sanotaan. Kirpakkaa makean pirteää berlineriä. Toivottavasti tulisi Suomeen kauppoihin kesäksi, voltit kun on sopivat.
-Aina vakuuttavan hollantilaisen De Molenin Bommen & Granaten oli upea monitahoinen ja syvä barley wine. Omassa kaapissa on sattumalta pullo tätä jemmassa, joten oli hyvä varmistaa sen olevan erinomaista.
-Mikkellerin todella terävän hapan valkoviinitynnyrissä kypsytetty Acid Trip White Wine oli mahtava. Kirpeän monisyisen hedelmän ja happamuuden jälkimainingeissa kun suuhun iski jälkimaussa puhdas pilsnermallas. Outoa, mutta toimii.
-To Olilta maistoin kaksi ja molemmat olivat aika rautaisia. Fuck Art This Is Advertising mainosti olevansa quadrupel, mutta oli sen verran katkeroitu, etti sitä ihan perus-quadiksi tunnistanut. Mainio silti. Yhtä koomisesti nimetty Smoke on the Water, Fire in the Rye -savuruischiliporter oli myös erinomainen ja vaikka mauste- & kikkailumutteria olikin väännetty huolella, olut pysyi tasapainossa ja oli mielenkiintoinen.
-Festareiden järjestäneen Põhjalan maahantuojanakin kunnostautunut Captol Invest siis Servaali siis Mallaskoski oli ainoana suomalaisena paikalla. Suhteet auttanee. Iltasetistä maistettu Summer WIPA oli oikein jees kesäinen pirteän säväkkä vehnäipa. Toimi myös tarjoiltujen (kovien, miedohkojen) juustojen kanssa hienosti. Black Imperial Rye 11% jytky jäi testaamatta vaikka alunperin kiinnosti, mutta siinä vaiheessa päälle 10%:t imperial stoutit alkoivat tulla jo korvista ja vaihdoimme areenaa.
Kovin pettymys sen sijaan oli jenkkiläisen Boneyardin tosivahva 14% imperial stout hiphop-teemainen Suge Knite. Olut oli niin vihanneksinen, että viidestä sentistäkin jäi vielä suurin osa pois kaadettavaksi. En olisi itse päästänyt sitä hanaan lainkaan. Tankerin kivasti nimetty Külmale Maale mintulla maustettustout ei ollut viallinen, mutta sen verran epämiellyttävä kombo, että pois piti sekin kaataa. Enemmän suklaata ja vähemmän katkeroa olisi se kaivannut.
Saksalaisen Buddelshipin iltasetissä ollut Roter Klinker "red lager" olisi kiinnostanut, mutta kun poistuimme hyvissä ajoin yhdeksältä, ei sakemannit olleet vielä saaneet ensimmäistä kahta tynnyriään tyhjennettyä ja punalageria hanaan. Buddelshipin lisäksi kokonaan testaamatta jäivät Beavertownin, Brewdogin, CR/AKin, Del Ducaton, Edge Brewingin, Carage Beerin, La Piratan, Lehen, Sorin, Vormsin ja Õllenautin tiskit. Osittain tuttuuden takia, osittain vain siksi, ettei joka tiskille ehtinyt. Tutustuttavaa siis piisaa.
Vaikka viiden sentin annos on juuri sopiva tällaisella maistelufestarilla, on kuitenkin rajansa kuinka monta sellaista sormustimellista jaksaa nyppiä. Lopulta lähdimme sipistelyä karkuun kahvallisen tuopin ääreen.
***
Paluumatkalla laivassa tuumailen festarien antia. Hyvä meininki siellä oli kaikista väsyneistä kokoparroista huolimatta ja yllättävän rentoutunut ihmisruuhkan lomassakin. Ehdottomasti harkitsen ensi vuonnakin lipun ostoa. Iloista maistelua ja lipun hintaan sisältyvä anniskelu toimi upeasti kun tiskeillä ei tarvinnut sählätä rahan tai polettien kanssa. Suomessa se varmaan on kiellettyä. En jaksa edes tarkastaa, oletan vain. Alkoholilain tunnelmissa annan mielen palata taas oluthipsteröinnistä maan pinnalle. Tai meren. Katselen sumun peittämää merta ja vilkuilen ohitse kulkevia alkoholilasteja. Ne ovat yllättävän pieniä. En myöskään näe ketään kuolemankrapulassa tai änkyrähumalassa. Onko stereotyyppinen vodkaturisti muuttunut jo myytiksi? Vai ovatko ne niillä yön mittaisilla risteilyillä?
Vaikka alkoholilastit ovat pieniä, tuntuu niitä olevan kaikilla karaoketuristeista painijoukkueisiin ja Põhjala-hattuisiin olutfestarivieraisiin. On melko selvää mikä Tallinnan lautalla edelleen viehättää. Valtio tukee viidelläkymmenellä miljoonalla vuosittaisena ekotekona tuhansien tonnien metallikasojen siirtelyä Suomenlahden yli, jotta kansalainen ostaa saisi halpaa viinaa ja Marokossa valmistetun leijonapaidan "Suomalainen Työmies"-sloganilla. Harvinaisen absurdi yhtälö. Noh, ehkä sen puiminen ei kuulu tähän hetkeen tai tähän viikonloppuun. Syleillään alavirettä, tuumin ja menen taxfree-kauppaan.
*Ja pöh, luulin harhoja. Americano stout oli kahvilla maustettu. Tietenkin, olisihan se nimestä pitänyt päätellä.
"Onko se elitistä, jos tuntuu, että tässä Tallinnan laivailussa on sellainen mauttomuuden alavire?"
"En nyt tiedä, että alavire... Ja on."
Mutta sallittakoon kevyt ylemmyyden tunto, nyt ollaan elitistisinä pätijöinä liikkeellä. Tallinna kun on suuntana tällä kertaa Tallinn Craft Beer Weekend -olutfestarien takia. Meno paikan päällä on niin katu-uskottavan coolia oluthipsterismiä, että heikompia hirvittää.
Noblesseneri Sadamin alueella olevaan muinaiseen teollisuushalliin on ympätty kasa "craft"-panimoita ja olutharrastajat, -nörtit ja -hipsterit on kutsuttu paikalle. Niitä on tullut niin, että liput myivät loppuun jo hyvissä ajoin. Suomalaisia paikalla on tuhottomasti yleisönä, panimoita vain yksi. Itse asiassa kuulin festareilla enemmän suomea ja venäjää kuin eestiä. 31 panimoa, lähes 250 olutta. Itse olin paikalla vain lauantaipäivänä, joten pääsin valitsemaan vain puolista oluista.
Festareiden toiminta on erilainen kuin kotimaisilla festareilla. Päivän lippuun sisältyy maistelulasi ja kaikki juomat. Toisin sanoen lasi kourassa voi vaellella tiskiltä toiselle ja maistella vapaasti. Kullakin panimolla on kaksi olutta kerrallaan hanoissa ja kerran päivässä hanaa vaihdetaan. Annokset ovat 5cl, joten aika laajan setin saa halutessaan testailtua. Toisilla tiskeillä annos on tosin vähän sinnepäin ja käytännössä se heittelee 4-10cl välillä. Esim. päälläni ollut Mikkellerin paita antoi heti bonusta ko. puljun tiskillä.
Ruokaakin oli, jotain epämääräistä intialaiseksi väitettyä sörsseliä, erinäisiä snacks-henkisiä annoksia ja hampurilaisia pääasiassa. Menettelihän ne, juustolautanen oli erityisen kiva lisä ja juuri sopiva maisteltava oluiden lomassa. Ainakin tasokkaampaa kuin OlutExpon taannoiset bensa-asemaeinekset. Lisäksi naapurihuoneessa soitti bändejä, jotka olivat ainakin ohimennen katsottuna aika turha ohjelmanumero, koska yleisöä kiinnosti enemmän olut. Musiikki ei onneksi ihan hirveän pahasti jyrännyt maistelupuolelle.
Mutta itse olut. Monta panimoa jäi testaamatta ihan tykkänään, sen verran tarjontaa oli. Uusista tuttavuuksista venäläinen Bakunin veti täyden kympin. Tasokasta olutta, hienoja makuja, ihan sama mitä tiskiltä koetti. Kalifornian kuuluisuus Stone erosi joukosta aika hyvin myös. Siinä missä lähes kaikilla muilla oli outoja mausteita ja villiä kokeilua, Stonella oli melkein "perustuotteita", mutta helvetin tasokkaita sellaisia. Panimon Americano stoutia siemaillessa rupesi huvittamaan kun muualla salissa tarjotaan vahvempia imperialeja, joihin on tyhjennetty koko maustekaappi ja silti Stonen
Oli niissä oudoissa virityksissäkin silti oikeinkin toimivia juttuja.
Paras olut oli Buxton/Omnipollon Yellow Bellyn Sundae-versio. Perusversio oli syksyllä OlutExpon hitti ja sen tason jeesus-imperial stout kyseessä on, ettei näilläkään festareilla sen päihittävää löytynyt. Ihan käsittämätön olut. Maistelulasi tuoksui huuhteluista ja pesuista huolimatta yellow bellylle ainakin kolmen seuraavan oluen ajan. Sellainen puolitoista desiä on silti ehkä maksimimäärä tälle tuotokselle.
Lyhyemmin muita mainittavan arvoisia:
-Brittiläinen Brew By Numbers eli BBNo esiintyi vahvasti ja tuli maistettua kaikki tarjolla oleva, eikä yhteenkään tarvinnut pettyä.
-Cigar Cityn iltasetissä olleet Dark Woods old ale ja Jose Marti imperial porter oliva molemmat upeita syviä viiden tähden oluita ilman kikkailua.
-Venäläisen AF Brewn Lobotomy 777 portviini-tammilastuilla kypsytetty imperial stout oli mahtava viinimäisyyttä huokuva mallasjytky.
-Italialaisen Loverbeerin Saison De L'Ouvrier Serpilla 2015 timjamisaison olisi epätoivoisesti kaivannut edes vähän hiilihappoja, mutta timjami toimi upeasti. Sielu huusi kaveriksi jotain lammasruokaa tai kreikkalaista evästä.
-Põhjalan Friedrichshein Berliner Weisse oli just sitä nimessä sanotaan. Kirpakkaa makean pirteää berlineriä. Toivottavasti tulisi Suomeen kauppoihin kesäksi, voltit kun on sopivat.
-Aina vakuuttavan hollantilaisen De Molenin Bommen & Granaten oli upea monitahoinen ja syvä barley wine. Omassa kaapissa on sattumalta pullo tätä jemmassa, joten oli hyvä varmistaa sen olevan erinomaista.
-Mikkellerin todella terävän hapan valkoviinitynnyrissä kypsytetty Acid Trip White Wine oli mahtava. Kirpeän monisyisen hedelmän ja happamuuden jälkimainingeissa kun suuhun iski jälkimaussa puhdas pilsnermallas. Outoa, mutta toimii.
-To Olilta maistoin kaksi ja molemmat olivat aika rautaisia. Fuck Art This Is Advertising mainosti olevansa quadrupel, mutta oli sen verran katkeroitu, etti sitä ihan perus-quadiksi tunnistanut. Mainio silti. Yhtä koomisesti nimetty Smoke on the Water, Fire in the Rye -savuruischiliporter oli myös erinomainen ja vaikka mauste- & kikkailumutteria olikin väännetty huolella, olut pysyi tasapainossa ja oli mielenkiintoinen.
-Festareiden järjestäneen Põhjalan maahantuojanakin kunnostautunut Captol Invest siis Servaali siis Mallaskoski oli ainoana suomalaisena paikalla. Suhteet auttanee. Iltasetistä maistettu Summer WIPA oli oikein jees kesäinen pirteän säväkkä vehnäipa. Toimi myös tarjoiltujen (kovien, miedohkojen) juustojen kanssa hienosti. Black Imperial Rye 11% jytky jäi testaamatta vaikka alunperin kiinnosti, mutta siinä vaiheessa päälle 10%:t imperial stoutit alkoivat tulla jo korvista ja vaihdoimme areenaa.
 |
| Pisteillä jaettiin myös messukrääsää. |
Saksalaisen Buddelshipin iltasetissä ollut Roter Klinker "red lager" olisi kiinnostanut, mutta kun poistuimme hyvissä ajoin yhdeksältä, ei sakemannit olleet vielä saaneet ensimmäistä kahta tynnyriään tyhjennettyä ja punalageria hanaan. Buddelshipin lisäksi kokonaan testaamatta jäivät Beavertownin, Brewdogin, CR/AKin, Del Ducaton, Edge Brewingin, Carage Beerin, La Piratan, Lehen, Sorin, Vormsin ja Õllenautin tiskit. Osittain tuttuuden takia, osittain vain siksi, ettei joka tiskille ehtinyt. Tutustuttavaa siis piisaa.
Vaikka viiden sentin annos on juuri sopiva tällaisella maistelufestarilla, on kuitenkin rajansa kuinka monta sellaista sormustimellista jaksaa nyppiä. Lopulta lähdimme sipistelyä karkuun kahvallisen tuopin ääreen.
***
Paluumatkalla laivassa tuumailen festarien antia. Hyvä meininki siellä oli kaikista väsyneistä kokoparroista huolimatta ja yllättävän rentoutunut ihmisruuhkan lomassakin. Ehdottomasti harkitsen ensi vuonnakin lipun ostoa. Iloista maistelua ja lipun hintaan sisältyvä anniskelu toimi upeasti kun tiskeillä ei tarvinnut sählätä rahan tai polettien kanssa. Suomessa se varmaan on kiellettyä. En jaksa edes tarkastaa, oletan vain. Alkoholilain tunnelmissa annan mielen palata taas oluthipsteröinnistä maan pinnalle. Tai meren. Katselen sumun peittämää merta ja vilkuilen ohitse kulkevia alkoholilasteja. Ne ovat yllättävän pieniä. En myöskään näe ketään kuolemankrapulassa tai änkyrähumalassa. Onko stereotyyppinen vodkaturisti muuttunut jo myytiksi? Vai ovatko ne niillä yön mittaisilla risteilyillä?
Vaikka alkoholilastit ovat pieniä, tuntuu niitä olevan kaikilla karaoketuristeista painijoukkueisiin ja Põhjala-hattuisiin olutfestarivieraisiin. On melko selvää mikä Tallinnan lautalla edelleen viehättää. Valtio tukee viidelläkymmenellä miljoonalla vuosittaisena ekotekona tuhansien tonnien metallikasojen siirtelyä Suomenlahden yli, jotta kansalainen ostaa saisi halpaa viinaa ja Marokossa valmistetun leijonapaidan "Suomalainen Työmies"-sloganilla. Harvinaisen absurdi yhtälö. Noh, ehkä sen puiminen ei kuulu tähän hetkeen tai tähän viikonloppuun. Syleillään alavirettä, tuumin ja menen taxfree-kauppaan.
*Ja pöh, luulin harhoja. Americano stout oli kahvilla maustettu. Tietenkin, olisihan se nimestä pitänyt päätellä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.