Viimeinen jatko-osa Tuopin Ääressä -blogin inspiroimille jutuille, joissa valotetaan vähän bloggaajan olutmakua. Aiemmin käsiteltiin ärsyttävimmät ja vierastamani vitoset. Ei se tämäkään helppoa valintaa ollut, koska on niin monta niin hyvää. Wee Heavy, Flanderin punainen ja Imperial Stout/Porter kolkuttelivat kyllä kantapäillä. IPA, Doppelbock ja Tripel ovat nekin hyviä ja niin on moni muukin. Valinta oli lopulta aika vaikea, mutta nämä on valittu sillä perusteella, mihin voi useimmin luottaa ja mihin valinta usein suuntautuu. Nämä eivät oikeastaan ole missään järjestyksessä, sillä ilmiselvää suosikkia ei ole, olut on niin tilanneriippuvainen juttu.
Pilsner
Kirkasta, puhdasta rapsakkuutta. Jalohumalaa ja juotavuutta. Parhaimmillaan himppu leipäistä mallasta kaverina. Janojuomana herkkua ja maailman virallinen makkaraolut. Pilsner, kuten vaaleat lagerit yleensäkin, on lisäksi sillai herkkä, ettei virheitään voi piilottaa mihinkään tai väittää niitä ominaisuuksiksi. Lagerin prosessi vaatii valmistajaltaan enemmän tarkkuutta kuin alet. Niinpä pilsissä on paljon useammin laatupuoli kuosissa kuin monessa muussa. Näinä ylisaturoituneen IPA/APA-markkinan aikoina satunnaisen tuntemattoman pilsnerin voi ottaa kaupan hyllystä luottavaisemmin mielin kuin satunnaisen tuntemattoman IPAn tai APAn. Parhaimmillaan toki hanasta tuoreena. Jättipanimot tekevät usein jotain mielikuvituksetonta litkua ja myyvät sitä ties minä lagerina, mutta jostain syystä niilläkin usein (ei aina) pilsner-nimellä myytävä kama on tavallista parempaa.
TJEU: Pilsner Urquell, Bryggeri Helsinki Pils
Bitter
Bitter, sisältäen kaiken vahvuiset "ordinary" bitteristä ESB:hen. Rakastuin olueen bittereiden kautta, joten tässä on ehkä astetta enemmän puhtaasti omasta mieltymyksestä kiinni. Ikuinen kärkijuomani Fuller's ESB kuuluu tietysti tänne. Bittereissä on tarpeeksi luonnetta, että ne ovat yleensä maukkaita, mutta silti sen verran hillitysti, että juotavuus on erinomainen ja kokonainen pint on annoskokona täydellinen. Niissä on katkeroa, niissä on mallasta, niissä on usein humalista parhainta eli East Kent Goldingsia. Bonuksena bitterit eivät ole yhtään trendikkäitä, joten niitä ei yleensä sisällytetä panimon valikoimiin vain siksi, että sellainen "täytyy olla". Bitterit ovatkin monen mielestä tylsiä, mutta tylsimmilläänkin ne ovat hyvän mielen comfort-oluita. Jos tarvitsen rauhoittua, menen brittipubiin ja tilaan bitterin. Parhaimmillaan caskista silloin kun osuu tuoreus kohdalle.
TJEU: Fuller's ESB, Shepherd Neame Master Brew
Saison/Farmhouse Ale
Belgialainen maalaisolut on hedelmäinen, kuiva ja raikas ja mielenkiintoinen. Hiivat antavat periaatteessa simppeliin yleensä vehnällä tehtyyn aleen hyvinkin monimuotoisia vinkeyksiä. Jotkut kaikkien aikojen lempioluistani ovat saisoneita. Esim. tyylin modernin muodon esi-isä Saison Dupont, To Olin Snowball Saison, sekä trappistijumalten nektari Orval (tästä varmaan saa sodan aikaiseksi, kun Orvalia ei perinteisesti saisoniksi laiteta, mutta vaikka Orval onkin hyvin uniikki, on se mielestäni tyylillisesti lähimpänä saisonia jos jotain). Saisoniin sopii kaiken lisäksi niin sitruksiset jenkkihumalat kuin vähemmän räikeät eurooppalaisetkin. Huono saison on yleensä tunkkainen, moni ei myöskään saa hiivasta ihan sellaisia monimuotoisia fiiliksiä irti kuin parhaat, mutta tavallisesti saisonin voi tilata melko huoletta.
TJEU: Saison Dupont, Omnipollo Bacchanale (ja se Orval)
Barley Wine
Erityisesti arvostan vähemmän humaloituja brittiversioita silloin kun ne osuvat kohdalle, mutta niitä ei näe kovin usein. Humaloidummat jenkkityyliset versiot ovat nykyään yleisempiä ja herkullisia nekin. Ohraviini on hekumallinen mallaspommi, josta parhaimmillaan löytyy syvyyttä ihan mahottomasti. Tulkinnanvaraakin tyyli tarjoaa aika paljon. Eniten näissä miellyttävät vahvat kypsytetyt mallasaromit ja korkea alkoholipitoisuuden myötä aukeavat hienot vahvojen viinien (sherry, port) maut yhdessä. Anti-sessio-oluita, nautinnolliseen hitaaseen siemailuun. Näitä voi fiilistellä (kuvitteellisen) takkatulen äärellä.
TJEU: Stone Old Guardian, Nøgne Ø #100, Malmgård Barley Wine
Gueuze
Eli eri-ikäisistä lambiceista sekoitettu lambic ilman mausteita tai marjoja. Rutikuiva, rankimmillaan niin hapan, että hampaista kiille sulaa. Hankala päästä kiinni juonesta, armoton ja omaa korkean aloituskynnyksen, mutta sen yli päästyä juoma maksaa kaiken takaisin. Aivan hervottoman loistava hellejuoma. Aivan hervottoman herkkä, monitahoinen ja elävä. Nimisuojattua Lambicia valmistaa vain hyvin rajallinen määrä panimoita/sekottamoita, niinpä gueuzea voi käytännössä aina tilata ja saada herkkua, koska mikään niistä ei ole varsinaisesti surkea. Tai noh, Mort Subite on vähän keskinkertainen.
TJEU: Cantillon Gueuze, Hanssens Artisanaal Oude Gueuze
Gueuze-kuva: Dirk van Esbroeck (Wikipedia: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hassensoudegueuze.jpg)
Pilsner
Kirkasta, puhdasta rapsakkuutta. Jalohumalaa ja juotavuutta. Parhaimmillaan himppu leipäistä mallasta kaverina. Janojuomana herkkua ja maailman virallinen makkaraolut. Pilsner, kuten vaaleat lagerit yleensäkin, on lisäksi sillai herkkä, ettei virheitään voi piilottaa mihinkään tai väittää niitä ominaisuuksiksi. Lagerin prosessi vaatii valmistajaltaan enemmän tarkkuutta kuin alet. Niinpä pilsissä on paljon useammin laatupuoli kuosissa kuin monessa muussa. Näinä ylisaturoituneen IPA/APA-markkinan aikoina satunnaisen tuntemattoman pilsnerin voi ottaa kaupan hyllystä luottavaisemmin mielin kuin satunnaisen tuntemattoman IPAn tai APAn. Parhaimmillaan toki hanasta tuoreena. Jättipanimot tekevät usein jotain mielikuvituksetonta litkua ja myyvät sitä ties minä lagerina, mutta jostain syystä niilläkin usein (ei aina) pilsner-nimellä myytävä kama on tavallista parempaa.
TJEU: Pilsner Urquell, Bryggeri Helsinki Pils
Bitter, sisältäen kaiken vahvuiset "ordinary" bitteristä ESB:hen. Rakastuin olueen bittereiden kautta, joten tässä on ehkä astetta enemmän puhtaasti omasta mieltymyksestä kiinni. Ikuinen kärkijuomani Fuller's ESB kuuluu tietysti tänne. Bittereissä on tarpeeksi luonnetta, että ne ovat yleensä maukkaita, mutta silti sen verran hillitysti, että juotavuus on erinomainen ja kokonainen pint on annoskokona täydellinen. Niissä on katkeroa, niissä on mallasta, niissä on usein humalista parhainta eli East Kent Goldingsia. Bonuksena bitterit eivät ole yhtään trendikkäitä, joten niitä ei yleensä sisällytetä panimon valikoimiin vain siksi, että sellainen "täytyy olla". Bitterit ovatkin monen mielestä tylsiä, mutta tylsimmilläänkin ne ovat hyvän mielen comfort-oluita. Jos tarvitsen rauhoittua, menen brittipubiin ja tilaan bitterin. Parhaimmillaan caskista silloin kun osuu tuoreus kohdalle.
TJEU: Fuller's ESB, Shepherd Neame Master Brew
Saison/Farmhouse Ale
Belgialainen maalaisolut on hedelmäinen, kuiva ja raikas ja mielenkiintoinen. Hiivat antavat periaatteessa simppeliin yleensä vehnällä tehtyyn aleen hyvinkin monimuotoisia vinkeyksiä. Jotkut kaikkien aikojen lempioluistani ovat saisoneita. Esim. tyylin modernin muodon esi-isä Saison Dupont, To Olin Snowball Saison, sekä trappistijumalten nektari Orval (tästä varmaan saa sodan aikaiseksi, kun Orvalia ei perinteisesti saisoniksi laiteta, mutta vaikka Orval onkin hyvin uniikki, on se mielestäni tyylillisesti lähimpänä saisonia jos jotain). Saisoniin sopii kaiken lisäksi niin sitruksiset jenkkihumalat kuin vähemmän räikeät eurooppalaisetkin. Huono saison on yleensä tunkkainen, moni ei myöskään saa hiivasta ihan sellaisia monimuotoisia fiiliksiä irti kuin parhaat, mutta tavallisesti saisonin voi tilata melko huoletta.
TJEU: Saison Dupont, Omnipollo Bacchanale (ja se Orval)
Barley Wine
Erityisesti arvostan vähemmän humaloituja brittiversioita silloin kun ne osuvat kohdalle, mutta niitä ei näe kovin usein. Humaloidummat jenkkityyliset versiot ovat nykyään yleisempiä ja herkullisia nekin. Ohraviini on hekumallinen mallaspommi, josta parhaimmillaan löytyy syvyyttä ihan mahottomasti. Tulkinnanvaraakin tyyli tarjoaa aika paljon. Eniten näissä miellyttävät vahvat kypsytetyt mallasaromit ja korkea alkoholipitoisuuden myötä aukeavat hienot vahvojen viinien (sherry, port) maut yhdessä. Anti-sessio-oluita, nautinnolliseen hitaaseen siemailuun. Näitä voi fiilistellä (kuvitteellisen) takkatulen äärellä.
TJEU: Stone Old Guardian, Nøgne Ø #100, Malmgård Barley Wine
Eli eri-ikäisistä lambiceista sekoitettu lambic ilman mausteita tai marjoja. Rutikuiva, rankimmillaan niin hapan, että hampaista kiille sulaa. Hankala päästä kiinni juonesta, armoton ja omaa korkean aloituskynnyksen, mutta sen yli päästyä juoma maksaa kaiken takaisin. Aivan hervottoman loistava hellejuoma. Aivan hervottoman herkkä, monitahoinen ja elävä. Nimisuojattua Lambicia valmistaa vain hyvin rajallinen määrä panimoita/sekottamoita, niinpä gueuzea voi käytännössä aina tilata ja saada herkkua, koska mikään niistä ei ole varsinaisesti surkea. Tai noh, Mort Subite on vähän keskinkertainen.
TJEU: Cantillon Gueuze, Hanssens Artisanaal Oude Gueuze
Gueuze-kuva: Dirk van Esbroeck (Wikipedia: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hassensoudegueuze.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.