Kognitiivinen dissonanssi. Se on hieno termi sille kun päässä on kaksi vastakkaista ajatusta tai tunnetta. Esimerkiksi: Schuyler Schultzin Beer, Food and Flavor -kirja on todella hyvä ja toisaalta sitten melko ärsyttävä.
Kuten nimestä voisi päätellä, kirjan "pihvi" on oluen ja ruuan yhteispelissä. Kokkina ja sommelierinä Schultzilla on tietysti tämä puoli hallussa hyvin. Oluen maistaminen ja perusteet käydään läpi hyvin ja sen jälkeen on kaksi kattavahkoa lukua ensin yleisesti hienomman ravintolaruuan ("fine cuisine") kanssa parittamisesta ja sitten erityisesti juustojen parituksesta. Juustoista kirjoittaja onkin vähintään yhtä innoissaan kuin oluesta.. Enpä ole ennen olutkirjaa lukenut, jossa kerrotaan juuston valmistusprosessi tarkemmin kuin oluen.
Sisältö on näissä luvuissa rautaa, mutta olisin toivonut hieman maanläheisempääkin ruuan paritusta kuin fine diningin. Sitä ei toisaalta osaa enää odottaa kun on lukenut Schultzin paritusluvut. Olisi varmaan turhan rahvaanomaista, eikä pääsisi pätemään. Kirjaa lukiessa tulee olo, että Schultzille kaikessa pitää aina hieman teennäisesti olla vähän parempi ihminen. Tiedättekö sellaisen oikein kliseisen stereotyyppisen (viini)sommelierin? Sellaisen todella snobin asiakasta hieman halveksuvasti käsittelevän besserwisserin. Juuri semmoinen fiilis kirjan ruokaosuutta lukiessa tulee ajoittain. Hommasta tehdään fiinimpää ja hienompaa kuin sen tarvitsee olla.
Lisäksi Schultz on ilmeisesti saanut vahvan craft-herätyksen ja käyttäytyy tekstissä välillä kuin pahainen fanipoika. Yli puolet kirjasta on nimittäin omistettu panimoesittelyille, joita en kirjan nimen ja kuvauksen perusteella odottanut lainkaan. "Philosophy of Craft Beer" -otsikon alla esitellään käytännössä AleSmithin panimo. AleSmithin Peter Zien on myös kirjoittanut esipuheen kirjaan ja panimo on muutenkin vahvasti esillä läpi kirjan siinä määrin, että luulisi AleSmithin rahoittaneen koko kirjan. Kivana bonuksena kirjan lopusta löytyy Zienin AleSmithiä edeltäneen kotipanimon voitokas (ja pedanttisen tarkka) imperial stout -resepti. AleSmithin esittelyä seuraa 19 muun amerikkalaisen craft-panimon esittelyt, jotka vievätkin kirjasta enemmän tilaa kuin ruokapuoli. Teksti on jotain panimoiden markkinointibrosyyreiden ja kirkassilmäisen ihastelun väliltä ja vaikuttaa ruokaosuuteen verrattuna olevan kuin eri kirjasta.
Isot panimot ovat Schultzille suuri saatana. Onhan niissä paljonkin kritisoimista, mutta Schultz ei vaivaudu sisällyttämään hommaan mitään erityistä logiikkaa. Niiden tuotanto suurimmalti osalti on tylsää ja mautonta bulkkilageria, mutta massiivisten firmojen portfolioihin mahtuu aika paljon maailman klassikkojakin. Yhdessä vaiheessa Schultz suosittelee miedoille juustoille Pilsner Urquellia. Mikäs siinä, loistava olut. Ilmeisesti joidenkin snobien skenepoliisien pelossa hän kuitenkin välittömästi erikseen painottaa epäröivänsä sen sisällyttämistä kirjaan sen vuoksi, että sen tuottaa SABMiller ja vielä muistuttaa, että vain hanasta tuoreena ja mielummin tsekeissä. "Kulta, ostin edamia. Tilaapa liput Prahaan." Meinasin heittää kirjan seinään. Onneksi Schultz välttelee makropanimoita siinä määrin, ettei tähän törmää kuin pari kertaa.
Yhteenvetona: Oluen paritukseen, erityisesti juuston suhteen, erittäin kiva kirja, mutta kirjan 300 sivusta on vain alle puolet sitä asiaa. Kirjan loppupuolen täyttävään amerikkalaiseen craft-skeneen tutustumiseen löytyy varmasti viisitoista parempaa kun laittaa kirjakaupan hakuun sanat "craft beer".
Kuten nimestä voisi päätellä, kirjan "pihvi" on oluen ja ruuan yhteispelissä. Kokkina ja sommelierinä Schultzilla on tietysti tämä puoli hallussa hyvin. Oluen maistaminen ja perusteet käydään läpi hyvin ja sen jälkeen on kaksi kattavahkoa lukua ensin yleisesti hienomman ravintolaruuan ("fine cuisine") kanssa parittamisesta ja sitten erityisesti juustojen parituksesta. Juustoista kirjoittaja onkin vähintään yhtä innoissaan kuin oluesta.. Enpä ole ennen olutkirjaa lukenut, jossa kerrotaan juuston valmistusprosessi tarkemmin kuin oluen.
Sisältö on näissä luvuissa rautaa, mutta olisin toivonut hieman maanläheisempääkin ruuan paritusta kuin fine diningin. Sitä ei toisaalta osaa enää odottaa kun on lukenut Schultzin paritusluvut. Olisi varmaan turhan rahvaanomaista, eikä pääsisi pätemään. Kirjaa lukiessa tulee olo, että Schultzille kaikessa pitää aina hieman teennäisesti olla vähän parempi ihminen. Tiedättekö sellaisen oikein kliseisen stereotyyppisen (viini)sommelierin? Sellaisen todella snobin asiakasta hieman halveksuvasti käsittelevän besserwisserin. Juuri semmoinen fiilis kirjan ruokaosuutta lukiessa tulee ajoittain. Hommasta tehdään fiinimpää ja hienompaa kuin sen tarvitsee olla.
Lisäksi Schultz on ilmeisesti saanut vahvan craft-herätyksen ja käyttäytyy tekstissä välillä kuin pahainen fanipoika. Yli puolet kirjasta on nimittäin omistettu panimoesittelyille, joita en kirjan nimen ja kuvauksen perusteella odottanut lainkaan. "Philosophy of Craft Beer" -otsikon alla esitellään käytännössä AleSmithin panimo. AleSmithin Peter Zien on myös kirjoittanut esipuheen kirjaan ja panimo on muutenkin vahvasti esillä läpi kirjan siinä määrin, että luulisi AleSmithin rahoittaneen koko kirjan. Kivana bonuksena kirjan lopusta löytyy Zienin AleSmithiä edeltäneen kotipanimon voitokas (ja pedanttisen tarkka) imperial stout -resepti. AleSmithin esittelyä seuraa 19 muun amerikkalaisen craft-panimon esittelyt, jotka vievätkin kirjasta enemmän tilaa kuin ruokapuoli. Teksti on jotain panimoiden markkinointibrosyyreiden ja kirkassilmäisen ihastelun väliltä ja vaikuttaa ruokaosuuteen verrattuna olevan kuin eri kirjasta.
Isot panimot ovat Schultzille suuri saatana. Onhan niissä paljonkin kritisoimista, mutta Schultz ei vaivaudu sisällyttämään hommaan mitään erityistä logiikkaa. Niiden tuotanto suurimmalti osalti on tylsää ja mautonta bulkkilageria, mutta massiivisten firmojen portfolioihin mahtuu aika paljon maailman klassikkojakin. Yhdessä vaiheessa Schultz suosittelee miedoille juustoille Pilsner Urquellia. Mikäs siinä, loistava olut. Ilmeisesti joidenkin snobien skenepoliisien pelossa hän kuitenkin välittömästi erikseen painottaa epäröivänsä sen sisällyttämistä kirjaan sen vuoksi, että sen tuottaa SABMiller ja vielä muistuttaa, että vain hanasta tuoreena ja mielummin tsekeissä. "Kulta, ostin edamia. Tilaapa liput Prahaan." Meinasin heittää kirjan seinään. Onneksi Schultz välttelee makropanimoita siinä määrin, ettei tähän törmää kuin pari kertaa.
Yhteenvetona: Oluen paritukseen, erityisesti juuston suhteen, erittäin kiva kirja, mutta kirjan 300 sivusta on vain alle puolet sitä asiaa. Kirjan loppupuolen täyttävään amerikkalaiseen craft-skeneen tutustumiseen löytyy varmasti viisitoista parempaa kun laittaa kirjakaupan hakuun sanat "craft beer".
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.