Belgia 2016 - Brugge

Kuvankauniisiin taloihin on rakennettu erilaista suklaa- ja matkamuistokauppaa jokaiseen mahdolliseen rakoon. Muinainen mukulakivikatu kannattelee hälisevää loputonta vellovaa turistilaumaa, jolla on kiire sillan yli ja kulman taakse ja porttikongista sisään ja down the street katsomaan kaupungin sadatta viidettäkymmenettä häpeämättömän idyllistä keskiaikaista kanaalia tai tornia tai kirkkoa tai taloa. Tulemme ulos yhdestä sellaisesta suklaakaupasta. Sattumalta bongaan sivukadulla tutun lipussa liehuvan tutun logon.

"Hmm.... Mennäänkö vaikka tonne?"
"Mennään vain."
Hetken päästä teeskentelen yllättynyttä.
"Kas! Panimo!"
"Voi helvetti! Tiesitkö?"

Tiesin.

Tämä lienee Brugge.

---

Panimo, jonka bongasin heti sunnuntaina Bruggeen asetuttuamme, oli vanhaan taloon rakennettu, mutta muuten uudenkarhea Bourgogne des Flandres. Tiesin karkeasti, että panimo kaupungissa on, mutta sen löytyminen ostoskadun sivukujalta oli ihan rehellisesti sattumaa. Bourgogne des Flandresin päätuote (saman niminen kuin panimo) on hapanolutsekoite, joka on vuosikymmeniä tehty muualla, mutta panimo palasi Bruggeen viime vuonna. Olut sekoitetaan Timmermanin lambicista ja panimossa itsessään tehtävästä ruskeasta alesta.

Panimo itsessään oli suljettu kierroksilta yksityistilaisuuteen, mutta panimolla on loistava terassi kanavan rannassa, jossa nautimme yhdet oluet. Matkakumppani otti itse päätuotteen Bourgogne des Flandresin, joka on flanderin hapanoluista ehkä tylsemmästä päästä. Itse otin sekoittamattoman ruskean oluen, sillä sitä ei muualta saa. Kiva, melkein brittimäinen brown ale. Hivenen makea, toffeisen maltainen olut ryyditettynä hyvin kevyellä belgioluen luonteella. Toimisi oikeastaan sekoittamattakin, joskin paranee kyllä sekoituksella. Panimorakennus itsessään on kaunis vanha tiilirakennus, johon on rakennettu moderni, erittäin turistiystävällinen ravintola ja panimo kauppoineen. Vaikutti enemmän nähtävyydeltä kuin toimivalta laitokselta, vaikka sitä olikin.

Edeltävä lause voisi kuvata myös Bruggea kokonaisuutena. Kyseessä on nimittäin valtavan suosittu turistikohde. Toisin kuin moni muu turistikohde, Brugge on sellainen ihan hyvästä syystä. Kanaalien leikkailema vanha kaupunki, joka on mittava, on UNESCOn maailmanperintökohde ja vetää miljoonia turisteja vuosittain. Lisäksi, jos elokuviin on uskominen, kaupungissa on paljon kokaiinia, kääpiöitä ja "homoa olutta". Kahta ensimmäistä en bongannut, mutta olutta löytyi, joskin oluen seksuaalinen suuntautuminen jäi epäselväksi. Yleensä otan asian puheeksi vasta ennen penetraatiota, ja se koittaa oluen kanssa enintään neljästi vuodessa.

Pomperlut

Bourgogne des Flandresia lukuunottamatta sunnuntaina keskityttiin muuhun kuin olueen. Voin tosin suositella illan menoista Pomperlut-nimistä ravintolaa vaikka siellä otinkin ruokajuomaksi viiniä. Herttainen talo, herttainen sieni-käkikello-tunnelma, erittäin hyvää ruokaa.

Maanantaina turisteja oli vähemmän. Nimittäin siinä missä Brysseli on arkipäiväkaupunki, Brugge on rehellisesti matkailukohde ja siten viikonloppuisin aktiivisempi. Tässä kannattaa huomioida, että kun sanon "vähemmän" tarkoitan "silti melko helvetisti".

Oltiin sovittu, että nyt olisi molemmilla omaa aikaa viilettää juuri siellä missä haluaa. Niinpä menin heti aamusta olutkauppaan. Huimassa maineessa olevan Struisen panimon olutkauppa oli kuitenkin kiinni juuri niinä päivinä kun olimme kaupungissa. Johan ärsytti. Helvetti, näin pahassa tilanteessa auttaa painella vain kilpailevalle panimolle.

Puolikuulla voi katsella ihmisiä katselemassa panimoa.
So meta.

Vanhan kaupungin eteläpuolella oleva De Halve Maan (puolikuu) on Bruggen tärkein panimo. Se oli kauan ainoa merkittävämpi panimo kaupungissa, ja tietenkin turistikohteenakin vallattoman suosittu. Kaupunkia kiertävät hevoskärry-ajelut* lähtevät ainakin osittain sen läheltä ja panimo kuuluu moniin järjestettyihin turistikierroksiin. Se sai vastikään hirveästi pressiä rakentaessaan monen kilometrin putken panimon ja pullottamon välille.

En oikeastaan ole suht maineikkaan panimon yhdenkään tuotteen kovin suuri fani, mutta onhan se paikallinen panimo tarkastettava. Panimon Brugse Zot - oluet (vaalea ja tumma) ovat siinä määrin suosittuja, että niitä olisi saanut Brysselissäkin. Bruggessa Brugse Zotia oli lähes kaikkialla. Oikein moitteettomia oluita, sellaisia paremman pään "perusbelgejä". Härmässä tutumpia ovat ehkä vahvat Straffe Hendrik -oluet. Vahvoja, luostarihenkisiä, voimakkaan makuisia oluita, jotka silkalla voimakkuudellaan keräävät pisteet reittaussaiteilla. Niitä panimon kauppa möikin monessa muodossa ja vuosikerrassa.

Siinä sitä olutputkea nyt sitten on

Otin vaalean Brugse Zotin ja matkaoppaan suositteleman olutkeiton. Pieni keitto maksoi vaivaisen kuusi euroa ja oli joka pennin väärti. Lounaaksi täydellisen kokoinen annos ja toimi oluen kanssa loistavasti. Ikkunasta pystyi ihmettelemään ohitse lipuvaa jokea / kanaalia ja toisesta ikkunasta panimokierroksella keittoastioita hämmästelevää kansaa. Hanassa oli erikoisihmeenä Straffe Hendrik Heritagea. Olihan se hyvää vahvaa tummaa belgialaista, kaikki hyvän vahvan tumman belgialaisen merkit täyttävä. En silti tunnustaudu panimon oluiden ylimmäksi ystäväksi.

Takaisin turistitorin laitamille, Matkakumppani ostoksineen löytyi ja suuntasimme Cambrinus-nimiseen ravintolaan, lähellä kun oli. Good Beer Guiden lisäksi jopa edellispäiväinen taksikuskimme oli suositellut paikkaa "oluen ystäville". Siellä kun oli satojen belgialaisten oluiden lista. Pöydälle ilmestyi Girardinin Faro. Ohhhoh sanoi vanha faro-skeptikko. Olipas hyvää. Girardinin versiossa sokerin makeus ei lyö yli ja varasta showta vaan on oivassa tasapainossa lambicin kanssa. Paras juomani faro. "Tämä on ihanaa" sanoi matkakumppani ja vannoi tilaavansa juomaa kotiin vähintään korin. Seuraavana päivänä maistoin vielä jossain Boonin Faron, melko hyvää oli sekin. Voin nyt ottaa faron viiden eniten vierastamani tyylin listalta pois.

Faro.
Vieressä Cambrinuksen olutlista.

Kauniimpi osapuoli hävisi hotellille, itse päätin sillä välin vielä tsekata Good Beer Guide Belgiumin alkukodin. Opas nimittäin mainitsee, että 't Brugs Beertje on kuppila missä istuessa ajatus opaskirjasta sikisi. Paikkaa ylläpitävä emäntä Daisy Claeys on esillä oikein kuvan kanssa. Kapakki on reilun korttelin päässä päätorista sivukadulla. Pieni katu, Kernelstraat, on melko karu, ainoastaan kuppilaa vastapäätä oleva De Hobbit-niminen ravintola voi olla syynä kääntyä kadulle ja hobittikin oli kiinni. Ehkä siksi baari oli suht rauhallinen kun astuin sisään.

Tiskin takana on nuorempi nainen, mutta pian opaskirjan kuvasta tuttu vanhempi leidi pärähti myös paikalle. Kuin oudon julkkiksen tapaisi. Tilaamassa oli muitakin ja tilasin nuorikolta jotenkin häkeltyneenä ensimmäisen oluen mikä hanarivistä silmään sattuu. Rodenbach, kiitos. Häivyin pöytään.

Asetuin, hiljennyin. Tajusin. Helvetti. Tämäpä on mainio baari. Ei riitä! Tämä on loistava baari! Kaikkivoipien hittilistojen sijaan taustalla soi klassinen musiikki. Sisustus on tummaa puuta, kotoisan kulahtanutta. Tunnelma oli hillitty, verkkainen. Kymmenen minuutin jälkeen oli jo varma: Täällä voi ajatella, täällä voi istahtaa, täällä voi juopotella, täällä voi katsoa itseään oluen kautta sieluun ja tykätä näkemästään.

Kuuntelin päivällä kaupungilla kävellessä Aniko Lehtisen Kippis-ohjelmaa ja baarissa lukaisin Kaunis Humala -blogin Lassen kirjoituksen olutblogauksesta. Ajatuksia herää, niinpä asetan kynän paperiin. Tilasin snäksejä. Salamia, juustoja, hillosipulia ja sellaista, mutta Rodenbach loppui. Edeskäypä, olutta! Täällä pohditaan viisaita! Tilasin paksusta listasta De Glazen Toren panimon saisonin nimeltään D'erpe Mere ja voi huh sentään! En tiedä onko vihkoon kirjautuvasta tekstistä koskaan blogiin julkaistavaksi asti, mutta saison sentään oli upea.

Ilta läheni, paikka täyttyi, tosin jollain tavoin paikan charmi ei juuri vähentynyt ihmisistä huolimatta. Tänne tulisin uudestaankin. Täällä tulisi viettää neljä-viisi päivää ilman huolia yhteiskunnasta tai maallisesta elämästä kuin aatelispoika grand tourillaan. Aamupalalla Daisy tarjoilisi kananmunan, rapsakan pekonin, lasin paikallista ja onnea matkaan. Mitä elämää!

Tuumittuani näin havahduin olevani hivenen päissäni keskellä iltapäivää. Syytän isoa saison-pulloa, itse en ota mistään mitään vastuuta. Oli parempi kuitenkin lähteä.

Maailman virkistävin Roeselare

Seuraavana päivänä juna vei Bruggesta puolen päivän pistokeikalle läheiseen kaupunkiin, Roeselareen. Belgian säävirastossa ei oltu tajuttu, että oli syyskuu ja maahan oli asennettu yli kolmenkymmenen asteen helle. Niinpä paahtavassa kuumuudessa vaelsimme kohti päämäärää. Matkan varrella itse kaupungista näki vain pienen kaistaleen hiljaista asuinaluetta. Vain jonkinlainen maailmansodan aikainen bunkkeri säväytti lyhyttä matkaa asemalta, ennen kuin kattojen yllä näkyi teksti: Rodenbach. Kulman takaa paljastui teollistumisen ajan punatiiliarkkitehtuuria henkivä komea panimokompleksi.

Matkan aikataulu salli yhden pistoreissun Bruggesta ja koska kyseessä on Belgia, oli mahdollisuuksia vaikka kuinka paljon. Ilmiselvimpinä trappistiluostari Westvleteren. Sieltä olisi saanut toki liki myyttistä Westvleteren 12 olutta, mutta siinäpä se. Panimona kiinnosti paljon enemmän legendaarinen Rodenbach foeder-tynnyreineen. Sitä paitsi koska "westyllä" on hankalan saatavuutensa takia maine "maailman parhaana" oluena, sitä sai Bruggessa suurin piirtein jokaisesta kulmakioskistakin** vaikka munkit kieltävätkin sen eteenpäin myymisen.

Rodenbachilla järjestetään panimokierroksia vain yli 15 hengen seurueille, mutta muihin ryhmiin voi liittyä pienemmälläkin porukalla. Kierros maisteluineen maksaa kympin. Kannattaa kysellä etukäteen panimolta olisiko paikalle tulossa porukkaa jonka kylkeen liimautua. Olin sopinut asian sähköpostitse ja mennessämme paikalla oli valmiina jokin belgialainen poppoo, joka vaikutti lähinnä eläkeläisseuralta. Olimme vahingossa reilusti ajoissa, mikä osoittautui onnenkantamoiseksi, sillä kierros alkoikin puoli tuntia sovittua aiemmin. Seuraan liittyi vielä pari amerikkalaista ja australialaista.

Homma alkoi filmillä Rodenbachin perheen historiasta. Panimon perustanut porvasrisperhe kun on Flanderin historian merkkihenkilöitä täynnä. Tuli jotenkin Sinebrychoff mieleen. Filmin jälkeen lähdimme tutustumaan itse panimoon, jossa tehtiin olutta, jota oppaan mukaan kuulemma olutlegenda Michael Jackson kuvaili sanoin "The Most Refreshing Beer in the World". Filmi olikin sitten ainoa pätkä mikä suoritettiin englanniksi. Kierroksen pääporukka kun totteli hollantia (tai "flaamia", Flanderissa kun oltiin), niin hollannilla mentiin sitten kierroskin. Opas yritti aina välillä muistaa meitä ulkomaan eläviä ja kerrata kertomansa englanniksikin. Tosin, kun pitkällisen flaamin posmotuksen ja ilmeisen hauskojen porukkaa naurattaneiden juttujen jälkeen homma summattiin englanniksi suurin piirtein, että "This is where the wort is boiled." tuntui, että ehkä mahdollisesti jotain jäi kääntämättä. Välillä se pienikin summaus unohtui kun viiletettiin eteenpäin. Yksi ryhmän muori tunsi ilmeisesti sääliä meitä ulkomaalaisia kohtaan ja yritti kertoilla lisää ryhmän perukoilla.

Näitä on sitten satoja.

Eipä opastuksen vajaavaisuus panimon vaikuttavuutta vähentänyt. Toisella sisäpihalla voi ihmetellä moderneja rosteri-laitteistoja, mutta koska ne eivät niin kiinnosta, siirryttiin ensin näyttävään vanhaan maltaan kuivaustorniin, sieltä muiden vanhojen laitteistojen kautta eteenpäin. Välillä pysähdyttiin ihmettelemään Belgian karttaa johon oli jostain ihmeen syystä merkitty kaikki trappistipanimot. Opas pysähtyi selittämään myös englanniksi mitä trappistipanimot ovat ja kuinka Belgiassa jokaiselle oluelle on oma lasi. Vähän jäi epäselväksi mitä hiivattia trappisteilla on Rodenbachin kanssa tekemistä, mutta sitten siirryttiin itse pääasiaan tällä panimolla: Tynnyrimetsään.

Rodenbachin hapanoluet syntyvät kypsymällä vuosia valtavissa yli sata hehtolitraa vetävissä tammisissa foeder-sammioissa, jotka muistuttavat jättimäisiä tynnyreitä ja ne on sidottu näyttävillä punaisilla renkailla (pahoittelen tynnyri-aficionadot, jos termistö on väärin). Foedereita on satoja ja niiden välissä vaeltaminen on oikeasti aika vaikuttava kokemus vähemmänkin oluthörhölle. Hörhölle vaikutavuutta lisää paikan tuoksu. Siinä on voimakkaasti läsnä Rodenbachin oluesta tutut tuoksut, mutta eri tavoin korostuen kuin oluessa itsessään.

Keskellä tynnyrimetsää ihmeteltiin panimon tuotteita. Opas kertoi taas, että Rodenbachin olut on Michael Jacksonin mukaan "The Most Refreshing Beer in the World". Katsomme taas lyhyen videon, nyt panimon tuotteista. Videolla Michael Jackson kertoo, että Rodenbachin olut on "The Most Refreshing Beer in the World". Kulman takana seinällä luki suurella lainaus Michael Jacksonilta. Siinä sanottiin, että Rodenbachin olut on "The Most Refreshing Beer in the World". Mahtaakohan olla virkistävää tämä panimon olut, jokainen panimokierroslainen epäilemättä pohti.

We get it.

Kierros päättyi sinne mistä alkoikin: Isoon vanhoilla foedereilla sisustettuun maistelusaliin, jonka päädyssä oli baari ja pieni kauppa. Myynnissä tietty kaikki viisi panimon tuotetta (Rodenbach, Grand Cru, Vintage, Rosso ja Caractere Rouge). Kierrokseen kuului perus-Rodenbach ja sen lisäksi sai valita Grand Crun tai Rosson. Jotenkin saimme jonkun yllättävän "lisäkaadon" myös. Vähän kiroilutti kun aluksi ei meinannut saada sekoittamatonta foederbieriä lainkaan, mutta onneksi amerikkalainen yhytti sitä maistiaisen jostain ja vinkkasi.

Istuimme nimittäin ulkomaalaisten pöydässä ja kierroksella oli ollut tyttöystävineen mukana amerikkalainen sälli, joka näytti kuin craft beer -katalogista reväistyltä. Oli panimon mainosvaatteet ja massiivinen parta ja Jacksonin Great Beers of Belgium olkalaukussa. Tyyppi oli myös todella innostunut panimosta ja eksyi välillä matkasta kun jäi juttelemaan panimon työntekijän kanssa. Kävi ilmi, että tyypin, Daven, panimovaatteet olivat oman panimon Joyride Brewingin vaatteita. Coloradon Edgewaterissa (käytännössä osa Denveriä) oleva pumppu, joka oli Daven sanojen mukaan "tiny" eli sellaisen reilun sadan tuhannen litran vuosituotannolla oleva. Sen verran tuollakin kokoa jo on, että yllätti kuulla panimon myyvän 95% tuotannostaan panimon baarin kautta.

Mutta se amerikkalaisista. Rodenbachin oluethan ovat maailmanhuippua hapanolutta. Lambiceja lukuunottamatta jopa maailman maineikkaimpia. Happamuudessaan oluet, etenkin Grand Cru ja Vintage, ovat hankalia monelle, mutta kun juttuun pääsee sisälle niin on parhauden äärellä. Grand Cru on sen verran julmetun hyvä ilmestys, että panimon oma perusolutkin kalpenee sen verralla melko pahasti. Ei sillä, on perus-Rodenbachkin toki hyvää. Hapanta ja virkistävää. Ehkä jopa... The Most Refreshing Beer in the World? No ei nyt liioitella. Lambicien tapaan Rodenbachinkin oluet ovat sekoitettu eri ikäisistä. Sekoittamaton foederbier onkin lähinnä opettavainen, tunkkainen tuote, joka osoittaa, että sekoittamista todella tarvitaan.

Hollanninkielisestä kierroksesta huolimatta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Sillä jos pitää mainita aidosti uniikkeja panimoita maailmassa, Rodenbachin voinee sanoa olevan yksi niistä.

Matkamuistoja

Ostin toki Bruggesta matkamuisto-oluita itselleni. Struisen kauppa oli kiinni, kuten sanottua, mutta vanha kaupunki on täynnä sekä kunnon olutkauppoja, että sekalaisia matkamuistomyymälöitä jotka nekin usein myyvät olutta. Valikoin omat ostokseni päätorin läheltä Bier Tempel -nimisestä kaupasta, josta löytyi mm. Struisea ja Fantomea, sekä Hanssensin lambiceja ja tietenkin valtavasti sellaista, mikä ei mahtunut mukaan. Pieni varoituksen sana 2be-nimisestä kaupasta, joka mainostaa mahtavaa "Beer Wallia", jossa on laseineen esillä pari tuhatta eri olutta. Onhan siinä ihmeteltävää, mutta sisällä on kuitenkin myynnissä siihen verrattuna suhteellisen hillitty valikoima.

Että mitenkä?

Belgiassa, kuten Saksassakin, pistää myös silmään se, että koska paikallinen valikoima on niin kovatasoinen, ei siellä juuri muiden maiden oluita näe.

Matkamuistokauppojen valikoimat niin Bruggessa kuin Brysselissäkin ovat tavallaan hyviäkin, jos ei ehkä umpi-oluthörhölle. Niistä löytyi yleensä kaikkia belgitrappisteja (myös Westvletereniä), Duvelia, Leffeä, Grimbergeniä ja Hoegaardenia. Jonkin verran näkyi myös Delirium Tremensiä. Kaikkia monenmuotoisissa lahjapakkauksissa laseineen. Brysselissä myös Mort Subitea ja Bruggessa Timmermansia. Sekä tietenkin kummallisen lasinsa vuoksi joka paikassa on myös Pauwel Kwakia. Mitään näitä ihmeellisempää saa hakea vähän enemmän.

Toisaalta jos tuo valikoima riittää, kannattaa ennemmin jättää ostokset lentokentälle, jossa oluiden lahjapakkauksia on joka paikassa. Lentokentiltä yhytin itse mukaan Grimbergenin juustoa ja Oslossa vaihdon aikana myös pari Nögneä. Oslossa nimittäin oli tax-freessä pieni hyllyllinen paikallisia pienpanimo-oluita matkaajille. Sitä minä vain taas ihmettelen, että miksi Helsinki-Vantaalla on vain lapparia?

Tuumin, mikä olisi lopputulema ensimmäisestä Belgianmatkastani. Päädyin tähän syvälliseen lauselmaan: Belgia, on se maa sekin. Olutmaa, jossa viihdyimme mekin.

---
*"Miksi maksaa 50 euroa siitä, että saa katsoa hevosen persettä?" kysyi taksikuski ajaessaan meitä hotellille. Hyvä kysymys.
**Toki pullollisesta matkamuisto- ja olutkaupoissa saa maksaa 10 euroa ja varastointiolosuhteet eivät vaikuttaneet välttämättä aina ihan parhailta mahdollisilta.