Ei paljon naurata

Saatana. Ikään kuin kotimatkassa ei olisi tarpeeksi kestämistä. Helsingin syksyssä kun tuulee aina niin kuin olisi kiire johonkin. Tai tuulee aina muutenkin oli vuodenaika mikä hyvänsä. Ilmakin on niin helevetin raikas, että käy henkeen. Kyllä Varkaudessa sentään oli ilmalla sen verran kunnioitusta kuluttajaansa kohtaan, että haisi tympeälle tehtaan paskalle satoi tai paistoi. Päivästä toiseen paperitehtaan pölyä keuhkoihin vedellessään sitä tiesi, että ei tarvitse tämän maailman kurjuutta liian pitkään ihmetellä. Ja ikään kuin ei olisi siinä tarpeeksi, täällä auringonkin pitää paistaa suoraan silmiin koko matkan. 

Niin sitten tämän kärsimyksen päätteeksi kotona odottaa taas jotain vimmatun olutta. On tää harrastuskin yks jumalauta... Ei sitä tavallinen ihminen ymmärrä miten on perseestä olla olutharrastaja, saati -bloggaaja. Sitä ostaa uutta ja mielenkiintoista olutta kaappiinsa ja jääkaappiinsa ajatuksena niin kuin juoda ne jossain vaiheessa. Oikein silleen ajatuksella nautiskella. Eihän siitä mitään tule!

Kun eihän nämä panimotehtailijat ajattele kuluttajaa yhtään. Jatkuvalla syötöllä tulee uutta panimoa ja olutta ja kaikki niin hemmetin jännittäviä, että hankittava on. Kohta on kaapit täynnä, kun eihän niitä voi juoda sitä tahtia kuin kaappi täyttyy! Henkihän siinä saatana menisi. Noh, sillähän tästä kaikesta toisaalta pääsis.

Mutta ikään kuin tämä ei olisi tarpeeksi, niin mitä perkeleen helvettiä nämä sankarit sitten keksii? No ne lähettää sitä olutta kotiin asti paketissa, että otapa blogiukkeli näytteitä siitä niin. Anna maksan laulaa, Mallaskoski tarjoaa. Perkele. Ei mitään vastuuta. Ei minkäänlaista.

Ei paljon naurata. 

Ei ole näkkileivästäkään
edes suorakulmaista saatu.
Ei tuu mittään.

Juodaan nyt yksi näistä, niin eivät pääse kylillä puhumaan, etten muka osaisi. Dark Mood - Rye Lager. Englanniksi laittaneet, kun eivät asiakkaat enää suomea ymmärrä. Ruislager. Ruis kyllä sopii tähän tunnelmaan, kun ei maistu sillä lailla hyvältä kuin ohra. Onhan se tämän oluen sitten värjännyt tumman kupariseksi. Ei lie kultaan ollut varaa, vaan kelläpä tässä maassa näinä aikoina. Kitsaana ovat vaahdonkin kanssa. Sitä syntyy oluen päälle yhtä paljon kuin kelvollisia ihmisiä maailmaan, eli melko helevetin vähän.

Rukiilta tuoksuu, humaliltakin. Vähän vetistäkin on, kun eivät ole vieläkään saaneet tuota kaupparajaa siirrettyä hallituksessa. Niin kuin nyt eivät muutenkaan siellä saa mitään siirettyä paitsi eläkeikää eteen ja elinikää taakse. Rukiisen mausteinen ja kova, kylmänä vähän metallinenkin, mutta se lähtee lämmetessä niin kuin elämänilo vanhetessa. Panimon muiden lagerien tapaan hiivan puolesta puhdas kuin vähämielisen omatunto. Ruismaltaan maku olisi varmaan erittäinkin miellyttävä, jos tässä rupeaisi positiivisia ajattelemaan, mutta en perkele rupea.

Kuten yhteis- ja ihmiskunta, kaipaisi rankaan jämäkkyyttä. Kai tätä ihan mielikseen joisi jos ei yhtenään ahistaisi. Kaupasta kun saisi niin ruualle ostaisi, mutta eihän tämän tuppukylän kauppoihin tämmösiä kuitenkaan tule. 

Keksitään nyt ruokapari tälle sitten kaapista, kun ruokajuomaksihan näitä ihmiset, näköjään minäkin, sanovat kun eivät osaa enää kunnolla ryypätä. Näkkileipää suosittelen. Ilman voita, voi on rikkahien ruokaa. Pettuleipäänkään ei nykyään riitä rahat kuin joillain kuituhipstereillä. Näkkileipää naamaan ja ruiskaljaa päälle ja ajatuksissa nupit kaakkoon.