Bocuse d'Or ja Koff

Tuopillisen ruokaviikko jatkuu, nyt enemmän kuvasarjalla Suomen Bocuse d'Or -joukkueesta. Sillä semmoista ihmettelemään kutsuttiin ja jostain syystä menin.

---

+

Kävi kutsu. Koffilta tuli viesti, että jos ilmoittaudun ajoissa, niin mahtuu tutustumaan Suomen Bocuse d'Or -joukkueeseen. Sen verran hyvän ruuan fani olen, että huusin välittömästi kyllä. Herra mun jeesus, Bocuse d'Or joukkue! Olen syönyt Michelin-tähden ravintoloissa omalla rahalla ja saanut kaljaa blogiteitse, mutta että maailman kärkitason kokkien eteen röyhtäilemään olutblogipiereskelyn takia? Kyllä kiitos! Sitten jännitinkin, että veinkö jonkun oikeasti tähdellisen ihmisen paikan. Ravintolakoulu Perhossa treenaavan joukkueen tiloissa kun oli vain hillitty määrä paikkoja.

Eero ja paheksuttava ruoka.

Onneksi paikalla oli vain tyhjää tilaa ja ruokabloggareita kuten Vaimomatskuu ja Habanerokitchen (ja muita, mutten tarkennut, sori). Ei siis hävettänyt liikaa tilanvienti vaikka otankin rumempia kuvia. Kai täällä saa olla. Silti vähän ihmetytti, jotta mitä meikäoluturpo täällä tekee. Kuten tässä on tullut aiemminkin ilmi, syön kuitenkin ruokaa, niinpä rohkaistuin olemaan läsnä.

Niille, jotka eivät tiedä, Bocuse D'or on niin sanotusti kokkien olympialaiset eli "Kultainen Bocuse". Bocuse tulee legendaarisen Paul Bocusen nimestä. Kisa järjestetään kahden vuoden välein. Eli sellaiset viimeisen päälle huipputason kokit kisaavat. Skandinavia on ollut hyvin menestynyt viime vuosina, mutta Suomi on jäänyt nippa nappa ulos parhailta palkinnoilta. Suomi oli viimeksi neljäs. Siis sijoittui paremmin kuin keskimäärin missään urheilulajissa koko kaudella. Jutulle olisi helppo naureskella, kunnes näkee, että nämä kokit oikeasti treenaavat keittiössä kuin ammattiurheilijat.

Silti tästä ei kukaan juuri tiedä, vaikka vuoden urheilijaksi tarvitsee lähinnä heittää jotain helvetin keppiä. Viimeksi kokkina kisassa oli Matti Jämsen, nyt Eero Vottonen. Eeron tausta on sellaisissa kovin heikoissa (siis huipuissa) ravinteleissa kuten Olo, Luomo, G.W.Sundmans, Savoy ja Chez Dominique. Apukokkina Miikka Manninen, joka on niin nuori etten paljon vanhempana kehtaa kehua yhtään enempää. Päähän nousee moiselle ja minusta tuntuu niin kovin vanhalta. Pätevä se silti on, toisin kuin itse yhtään missään vieläkään.

Keittiön tervehdys

Miten olut tähän liittyy on sitten niin, että Sinebrychoff on joukkueen yhtenä sponsorina. Tai nimenomaisemmin Karhu. Koffin ukkelit totesivat että "Eero ja Miikka kuuluvat tyyppeihin joille Karhu vielä kelpaa." Kelpaahan se, mutta hieman miettisin miten myyvä tämä "vielä kelpaa" iskulause on. Joka tapauksessa yhteenliittymään kuuluvat Koff, Bocuse D'or, ELY-säätiö ja muut mukana Suomi 100 - teemaa "syödään yhdessä" seuraavat. Kyllä se minulle käy.

Nimittäin kun maailman huipputason ruoalle tarjotaan viinin sijaan Karhu-olutta, se on kuulkaa hittiä. Ei Karhu, vaan se, että olut edes mainitaan, oli se sitten Karhu tai uskottavampi. Aidosti arvostan Sinebrychoffia tällaisesta lähdöstä. Saman rahan olisi voinut nimittäin käyttää vaikkapa Oktoberfest-nimestä "keskusteluun".

Alkupaloja kasataan

Noh, onhan Karhu ihan virheetön peruslager, ei siinä mitään. En halua craft-jeesustella. Tylsää se on nykyvalikoimassa, mutta toimii joillekin ruuille hyvinkin. Sitä paitsi brändin alla on julkaistu vasta mm. 6% tumma lager. Vottonen sanoi, että olivat miettineet päivän ruuat sponssioluille sopiviksi ja että omasta mielestään paritukset olivat "loistavia". Noh, katellaan.

Kokkikisaan kuuluu, että jotkut ainesosat on saneltuja. Tänä vuonna yksi kisan pääainesosa on Bressen kana. Joukkueen julisteessa Eero poseeraa moinen kana kädessään ja kuulemma oli kammottanut ihmisiä se kuva. Sillä (olen aiemminkin törmännyt tähän) on ihan hirveää, kun tajuaa, että kaupan rintaleikkeillä on joskus ollut kaula, pää ja jalat. Kummallista nipisemistä. Ymmärrän vegetarismin, mutta jos jotain elukkaa syö niin siinä välissä arpomista en niinkään tajua. Se broilerin rinta on kuulkaa ihmiset ihan yhtä kuolleesta eläimestä peräisin ja olisi hyvä tiedostaa se eläimen kuolleisuus vaikka lihaa söisikin ja liha olisi kuinka pieninä paloina paketissa. Sinä syöt kuollutta, verta, suolia ja paskaa valuvaa elävää olentoa ja se olento on luultavasti herkullista.

Alkupalaa. Kastikkeen alla pyöreä, mutta
herkullisen makuinen pala tillilohta.

Noh, takaisin annoksiin. Kisassa Bressen kana pitää yhdistää äyriäiseen. En lähde edes arvelemaan miten sen saa toimimaan. En näet osaa. Tällä kertaa sitä ei muutenkaan tehty vaan kanasta oli oma annoksensa. Kuvia katsoessa kannattaa miettiä, että Eero ohimennen mainitsi siinä turistessaan, jotta "nämä nyt on tänä aamuna kokoon heitettyjä annoksia". Okei. Haista ite. Sen verran sanon, että miljoona osaa sisältäneet ruuat lueteltiin niin nopeasti, että lähinnä toivon olevani nimissä sinnepäin.

Pääruoka valmisteilla

Keittiön tervehdykseksi muuta (kts. kuva) oli mm. selleriä, hyytelöityä etikkaa ja vuohenjuustoa. Sekä rapeaa perunaa, hapankermaa ja keltuaista sekä härkätartaletti hunajalla ja kukilla. Sellerijuttu oli saanut innoituksensa kanansiipien dipistä ja perverssisti maistuikin juuri siltä. Muut setit olivat myös erikoisia tulkintoja baariruuasta ja toimivat Karhu Huurteen kanssa perin hyvin. Olut lähinnä siivosi suuta rasvasta, mutta toimi perusbissenä oikein jees.

Pääruoka

Alkuruuaksi oli lohta, hapanmaitokastiketta ja tammenmätiä. Sille oli yllättäen paritettu Tumma Karhu. Ruoka maistui tuoreelta, vihreältä, virkistävältä. Joku toiselta puolen pöytää sanoi "maistuu kesältä" ja osui tismalleen oikeaan. Tumma Karhu toimi, koska kyseessä ei ole erityisen voimallisen maltainen tumma olut. Se toimi lohen kanssa kuin vaalea lager, mutta kevyt tumma mallas maussa tuki hyvin voimakkaampia makuja. Jos olisin itse valinnut, niin saisonia tämä huusi.

Pyhä jeesus.

Sitten olikin pääruoka. Sitä Bressen kanaa, sen kanssa rapeaksi paistettu peruna- (tai joku) pyree, tryffelillä. Sivussa kuppi purjoa, omenaa ja sinappia sekä toinen setti erilaisia kaaleja. Päälle kanakermakastike kuusenkerkällä. Pariksi... peruskarhu. Oikeasti? Noh, kana on mieto liha, muut maut ihan jees peruslagerin kanssa. Silti paritus jäi lähinnä siihen, että olut putsaa suun, ei niinkään että siitä löytyisi hyvä makukaveri. Ruoka oli, jos täytyy kysyä, vähän helvetin loistavaa. Olueksi olisin lykännyt mielummin vaikka belgiblonden.

Karhu oli mielestäni ehkä moitteeton, joskin vähän mitätön brändikaveri mestaruustason safkalle. Siksipä jälkiruualle tarjoiltu Koffin porter nosti jo pelkällä pullolla hymyn huulille. Kuulemma muuten on tulossa jokin erikoisporter erikoispullossa, mutta eivät sitten mokomat enempää paljastaneet.

Porterin kaveriksi tarjoiltiin suklaata ja puolukkaa eri muodoissa. Puolukkakinuskikastike suklaa-minkälie ja puolukka-parfaitin kanssa räjäytti kaikki potit. Olen yleensä ollut taipuvainen parittamaan Koffin porterin tumman suklaan kanssa. Nyt suklaa oli vaaleampaa maitosuklaa-henkistä, yhdistettynä raikkaiden happamien puolukoiden ja kinuskin kanssa. Päänräjäyttävän hyvää. Maitosuklaa itsessään maistui kivalta, suklaiselta. Niin portterikin, kivan portteriselta. Yhdessä ne avasivat suussa kimpaleen oboy-maitojauheseosta. Uskomaton vyörähtäminen suklaisuutta pitkin suuta, joka ei toiminut ruokana tai juomana yksin, vain niiden yhdistelmänä. PARAS porter - suklaa kombo ikinä. Tottakai ympäristö ja tilanne vaikuttaa tämmöiseen, mutta silti suosittelen jotain tällaista yhdistämään.

Hieno ruokakokemus. Kiitos Koffille, mutta eritoten Eerolle ja Miikalle, jotka ruuat tekivät. Ei minua niin Eeron sijoitus kiinnosta, kuin tyypin seuraava keittiö jossa voin minäkin syödä. Nimittäin hämmentävää ja hiljentävää on tämän tason ruoka, vaikka samana päivänä olisikin ideoitu. Oluet olisivat voineet olla parempiakin, mutta eivät ne toisaalta huonojakaan olleet. Kiva kun iso brändi voi tukea joukkuetta, jota ei kulttuurina muuten tueta. 

Isosti onnea Eerolle ja Miikalle Lyoniin!

*Sekä Olutpostin Marianne Nelimarkka ainoana ammattilaisena.