Kirja: Kustaa H.J. Vilkuna - Juomareiden valtakunta 1500-1850 (2015)

Tämähän ei varsinaisesti olutkirja, mutta olut on osa alkoholikulttuuria ja siten tätäkin historiikkia. Alaotsikkona "Suomalaisten känni ja kulttuuri". Tämä on viime vuoden joulukaudella suht näkyvästi lehtitilaakin saanut populäärihistoriakirja. Jyväskylän Yliopistossa historian professorina toimiva Vilkuna otti rapiat kolme ja puolisataa vuotta lähdeaineistoa ja kaapi sieltä esille menneiden aikojen alkoholikulttuurin.

Varoituksen sanana, alkoholikulttuuri ei niihin aikoihin ainakaan tämän kirjan mukaan ollut mitään siveää naukkailua. Joviaalia kaljoittelua toisinaan, mutta kovin usein paloviinan voimalla rähisemistä. Toki tuli mieleen, että siitä kevyestä kaljoittelusta jäänee paljon vähemmän merkintöjä kansiin ja kirjoihin kuin ankarasta riehkaamisesta. Silti, onhan se tunnettua, että näillä pohjoisen leveysasteilla kunnon känni on ollut miehen mitta jo kovin kauan.

Päälle kuusisataa sivuinen järkäle, tosin viitteitä ja lähteitä on siitä noin sata sivua. Luin kirjan kirjastolainana ja sen läpikahlaaminen vaati useamman lainauskerran. Sillä vaikka teksti on sujuvaa, on se myös pahasti itseään toistavaa. Välillä piti "lomailla" muiden kirjojen parissa. Kustannustoimittaja tai joku olisi voinut antaa isommalla kädellä runtua ja karsia vähintään pari sataa sivua pois. Aluksi homma pysyy ruodussa, kun tutkiskellaan yhteiskuntaa, lainsäädäntöä ja kulttuuria yleisemmin, mutta siinä vaiheessa lähtee lapasesta kun lähdetään puimaan erinäisiä juomatilanteita.

Käräjähumala, kirkkokänni, maaseutujuopottelu, markkinahumu, elämänkaarijuhlat, suuret juoppopyhät, viikonloppuhumala ja illanistujaiset ottavat kirjasta yli kolmanneksen. Kaikissa on ihan kiva idea kertoilla siitä millaisia juomatavat kussakin tilanteessa olivat ja sitten pirskotella sekaan lähdeaineistosta esiin tulleita anekdootteja. Niitä anekdootteja vain on niin paljon ja ne ovat isolta osin samankaltaisia, eivätkä aina välttämättä edes kovin tarinallisia. Alkaa maistumaan melko puulta kun tulee se kymmenes esimerkki miten kirkossa/jouluna/häissä jossain hevonkuusessa oltiin taas kerran ihan nuppi turvoksissa 1600-luvulla ja sitä kovasti kylillä paheksuttiin. Ja siinäpä se. Koska lukujen pääsisällöt menevät paikoin paljon päällekkäin, toistoa tulee myös muussakin kuin anekdoottien tyylissä. Esim. Naisten ja papiston erityissuhde alkoholiin ja juomiseen käydään läpi vähän turhankin monta kertaa.

Sinällään sääli, että toistavuus tekee hommasta kovin puisevaa pidemmän päälle, sillä muuten teksti on ihan kulkevaa ja sisältö on pääosin mielenkiintoista juttua siitä miten alkoholi näyttäytyy entisaikojen yhteiskuntarakenteiden muodoissa ja valtasuhteissa. Ja tosiaan onhan tämä hyvä muistutus siitä, miten aina on eliitti ja vallanpitäjät olleet huolissaan ja moralisoimassa sitä miten rahvas tislaa ja käyttää paloviinaa liikaa ja huonosti. Siellä ovat humalapäissään tuontiviiniensä edessä pohtineet, että mihinkään ei ole veronmaksajista.

Kyllä tätä periaatteessa suositella voi, mutta taukoja lukemisessa täytyy pitää välillä, muuten puuduttaa.

PS: En ymmärtänyt yhtään kirjan asettelua. Sisennetyissä nostoteksteissä esiteltiin lainauksen omaisesti anekdootteja, jotka kuitenkin selvästi olivat Vilkunan lähteistä koostamia. Tismalleen samanlaisia juttuja oli sitten tekstin sisällä muutenkin.