Länsi-Uudenmaan Matkailu Oy, elikäs Lumo, järjesti erinäisille ruoka- ja olutbloggareille (Arde, Herneetkin Rokkaa, Puistolan Bistro ja Suusta Suuhun) kierroksen alueen ravintoloissa ja panimoissa. Aikataulu sopi ja ohjelmassa luki Rekolan ja Mustion Panimon nimet muiden kohteiden lomassa, niin mikäs siinä. Kummassakaan panimossa kun ei ole tullut käytyä ja ainakin Rekolan tiesin olevan melko kuvankauniilla Fiskarsin Ruukin alueella, jossa olin käynyt ennen panimon sinne muuttoa. Ei siis sitä tavallista pienpanimomeininkiä, jossa pienteollisuusalueella on jonkinlainen väritön halli.
Muut kohteet eivät soittaneet juurikaan kelloja. Viimeinen kohde eli Mustion Linna, oli ravintolaltaan tunnettu ruuastaan ja pohjoismaiden arvostetussa White Guide -ravintolaoppaassa hyvin sijoittunut. Mutta entäs nämä kaksi muuta. SE-Action? Calliolan konferenssikeskus? Tsekkasin saitit pikaisesti. Aktiviteetti-järjestelyjä ja konferenssitilat? Kuulosti enemmän tiimiytymisretriitiltä kuin miltään kulinaristien unelmakohteilta. Onneksi olin pahasti väärässä.
Pikkubussi puksutti Kiasmalta ensin Sjundbyn kivilinnalle, jota vilkuiltiin vain ikkunoista. Paikka on kesällä aktiivisempi. Oppaana matkassa toiminut intensiivisen sosiaalinen Tuula Kleiman kertoili, että Sjundbyn jäätelö oli saanut alkunsa sieltä. Sitä oltiin matkalla maistelemaan "jäätelötehtaalle" syvemmälle Siuntioon. Mökkivuokrailuja, melontaretkiä ja sen sellaista järjestävä Ekströmien firma SE-Action oli muutama vuosi sitten huvikseen alkanut tehdä pienellä jäätelökoneella jäätelöitä ja niiden suosio oli räjähtänyt käsiin. Nyt herkkuja tehtiinkin sitten isommalla koneella, joka kuitenkin mahtui hirsimökin tupaan. Munakas-aamiaisen jälkeen maistetuista herukkajäätelöistä oli miltei neljännes marjaa. Aika täräyttävän hyvää jäätelöä olikin, kirpakan ja voimakkaan marjaista.
Sen jälkeen Maiju ja Kari Kasasen omistuksessa siellä on pidetty parikymmentä vuotta erilaisia liikkeenjohdon koulutuksia ja sen sellaisia yrityshärdellejä missä päivällä fläppitaulut viuhuu ja illalla sauna kuluu. Tämä on siis se paikka missä firmasi pomo käy seminaarissa. Erikoisesti tämän myötä paikan suvantovaihe on kesäisin, päinvastoin kuin äkkiseltään olettaisi ympäristöä katsellessa. Nyt omistajat puhuivat, että Calliola olisi ehkä avautumassa ravintolaksi yleisöllekin. Pieni omiin tarpeisiin tuottava panimokin oli myös suunnitteilla, mutta vielä lopullista päätöstä vailla.
Seminaarikeskuksen ravintola ei ajatuksena herätä positiivisia mielikuvia, mutta en olekaan ollut johtoportaan seminaareissa, joissa firman kortti vinkuu. Paikka näytti ihan kivalta ja tervetuliaismaljana tarjottiin herkullista kuohuviiniä Alsacesta, lisäksi pöytä oli katettu "fiinisti". Antoi odottaa jotain hivenen parempaa kuin ylikypsää spagettia ja laihaa jauhelihakastiketta. Safka olikin sitten ihan fine dining -tasoa ja "lounas" käsitti kolme ruokalajia hyvin paritettuine viineineen. En tietty mikään ruoka- saati fine dining-bloggaaja ole, mutta syön kyllä fancymminkin muutamia kertoja vuodessa. Sitä paitsi ruokahan on hyvää ja syön sitä joka päivä, joten yritetään nyt jotain sanoa kun tarjottiin. Näin niin kuin kuvien ja kuvatekstien muodossa.
Ruuan alkuperää ja keittiön filosofiaa korostettiin (vähän liiankin) paljon. Lyhyesti sanoen kaikki on mahdollisimman läheltä kauden mukaan. Kala paikallisilta kalastajilta tai itse kalastettua, sienet lähimetsästä poimittu, marjat omista pensaista, jne. Olutihmisenä aina vähän huvittaa tämä lähiruuan korostaminen kun viinit ovat sitten tuhansien kilometrien päästä. Rekolan oluita toki olikin ja otin ruuan kanssa viinien kylkeen koetettavaksi Rekolan Munkintien, joka on ihan toimiva tripel. Silti, kuten niin kovin usein, viinit on paritettu menulle, mutta olut tulee ikään kuin ylimääräisenä erikoisuutena ja pärjää ruuan kanssa jos pärjää. Lähiruokaideana, ennen omaa panimoa, suosittelisin kyllä Calliolaakin miettimään vaikkapa 50km säteellä olevista panimoista olutparit ruualle. Siihen 50km mahtuu kuitenkin viisi panimoa* joista valita. Vink vink, nudge nudge.
Calliolassa nautiskellessa paukkui aikataulut huolella ja kiiruhdettiin, käymättä Raaseporin linna-ruudun kautta, suoraan Rekolaan. Tai siis Fiskarsiin, jossa idyllisessä ruukkiympäristössä on Rekolan Panimon... harmaa teollisuushalli. Noh, oispa kaljaa. Sitähän sisällä oli ja Malty-Jari itse ottamassa vastaan mattimyöhäiset. Tila oli itse halliudestaan huolimatta Rekolalle varmasti mainio. Tilaa laajenemiseen on vaikka kuinka. IPA-vapaa panimo esitteli pikaisesti laitteensa, niitä samoja kuin kaikissa muissakin, ja sitten hauskalla sisäkattoterassilla juomia ja Fiskarsin Juustolan (Rekolan Jari on osakas) hyviä juustoja. Eihän tässä oltukaan vielä syöty.
Rekola on aina ollut itselleni sellainen panimo, että jos etsin ruokaolutta, katse kääntyy herkemmin Rekolan pullojen suuntaan, mutta muuten ne jäävät jotenkin suvantoon. Ruuan (ja juustojen) kanssa ne toimivat. Jari kantoi pöytään myös pullosta sahtia. Vanhana sahdin ei-arvostajana otin tunnollisesti maistiaisen. Sehän oli ihan hyvää! Mitäs hittoa nyt hei? Erittäin juotava ja miellyttävä sahti, joka ei ampunut makeudellaan (pahasti) yli. Toimi vahvimman Persil-juuston kanssa erinomaisesti. Funky Luomu toimi kepeämpien parina. Jari kertoili ohessa panimon tuotannon olevan hyvin vahvasti maitokaupan myyntiin suuntautunut. Alkoonhan pienpanimotuotteita on alettu ottaa vasta nyt yhtään enempää ja ravintolamyynti on kauppaan verrattuna pientä. Läksiäislahjaksi saadussa paketissa oli myös Rekolan tekemää olutetikkaa, jonka bakteerit on metsästetty Fiskarsin purosta. Tuotanto on sen osalta hyvin pientä (8 litraa parissa viikossa), mutta on melko herkullista kamaa. Ottaisin pöytämausteeksi, jos ei loppuisi heti. Nyt pitää varjella.
Rekolan vierailu jäi nopeaksi, kävimme ihmettelemässä vielä nopeasti naapurin ihan-just-äsken aloittaneen Ägras-tislaamon uuteen taproomin. Käytännön tasolla Ägras on samoissa tiloissa kuin Rekolakin, vaikka varmaankin juridisesti jonkun oven kohdalla meneekin raja. Taproom oli tyylikäs, toivottavasti kerää Fiskarsin turistijoukot nauttimaan.
Vieläkin aikataulusta jäljessä kaasu pohjassa Mustion Panimoon, joka sitten olikin vähän erikoisemmassa talossa. Suomen vanhimman sähköveturin veturitallissa. Pieni hassunnäköinen tiilitönö kätki sisäänsä pienen panimon, joka jo nykyisessä koossaan veti talon äärimmilleen täyteen. Parinkymmenentuhannen litran vuosituotannolla toimiva panimo tarvitsee lisätalon jos meinaa kasvaa juuri yhtään enempää. Ehkä sinne pari käymistankkia mahtuisi vielä.
Mustio tekee kaiken pulloon, käsin pullottaen, ja senkin elinehto on pitkälti maitokauppavahvuisissa oluissa. Miettikää sitä keskioluen Alkoon viejät. Mustiolaiset esittelivät pienet tilat nopeasti ja sitten tarjoiltiin maistiaiset muutamasta panimon oluesta. Olin aiemmin Alkon pruuvissa todennut Mustion Höstölin oikein mukavaksi maltaiseksi syysolueksi. Kauppavahvuinen porter ei kotona niin paljon vakuuttanut. Nyt oli tarjolla Amber Ale, Pale Ale ja sesongiksi tehty Talviolut.
Mustion eli Svartön oluet ovat "ihan hyviä". Sellaista kotimaista peruspienpanimolinjaa. Erityisiä hittejä ei nouse, mutta ei niissä nyt ihan hirveästi moittimistakaan ole. Panimorakennus on kyllä hauska ja pienessä eteistilassa on potentiaalia olla kiva myymälä ja/tai maistatustila. Jos siis arvon herra Rehula ministeriöineen saa nyt jossain välissä vedettyä päänsä taas esiin sieltä minne ovat ne työntäneet ja alkoholilainmuutos jopa ajetaan läpi.
Panimolta marssittiin Mustion Linnalle. "Linna" on 1700-luvulla rakennettu klassinen puukartano (Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus) suurella kartanon puistolla. Linna on yksityisomistuksessa, eikä sinne päässyt nyt vierailemaan. Niinpä ohjelmassa ollut "tutustutaan Mustion Linnaan" jäi ihmettelyksi matkan päästä ohi kulkiessa. Varsinaiseksi asiaksi osoittautuikin ateria linnan krouvissa.
Ravintola on kartanon vanhassa vaunuvajassa ja tunnelma ulkona talvisena iltana oli vaikuttava, eikä se sisällä heikentynyt. Mustion Linnan Krouvi oli uusimmassa White Guidessa Suomen ravintoloista 11., joten odotukset olivat korkealla. Kuha ja jälkipalat olivatkin herkullisia. Jos Mustioon pääsisi jotenkin järkevästi julkisilla välineillä, ateria krouvissa voisi olla pienen päivämatkan arvoinen. Viinit olivat erinomaisia, mutta sama huomio oluista tännekin tosin pätee kuin Calliolaan (ja suurimpaan osaan ravintoloita). Calliolan tapaan myös Krouvi panosti vahvasti paikallisuuteen ja kausituotteisiin. Kuha-annos oli erityisen onnistunut, päivän toiseksi paras.
Oikein miellyttävä kierros oli, hirvittävän herkullisia ruokia, toimivia oluita ja mielenkiintoisia paikkoja. Kotimaan matkailua pitäisi suosia enemmänkin. Se vaan niin kovin usein vaatii oman auton...
PS: Jos käy syömässä koko päivän Länsi-Uudellamaalla, ei ole voittajan ratkaisu sen jälkeen vielä pitää kiinni illaksi tehdystä ravintolavarauksesta ja syödä vielä kerran...
*Ainakin Rekola, Mustio, Paloaseman panimo, Top Fuel, Solmu Brewery ja nippa nappa ehkä Fat Lizardkin ennen kuin muuttavat Otaniemeen. Hivenen kun kasvattaa länteen, niin Rousal Bryghus, Kimito Brewing ja Mathildedal tulevat mukaan ja jos venyttää 100 km:n, on panimoita jo ihan tuhottomasti valittavana Malmgårdiin ja Tallinnaan asti.
Muut kohteet eivät soittaneet juurikaan kelloja. Viimeinen kohde eli Mustion Linna, oli ravintolaltaan tunnettu ruuastaan ja pohjoismaiden arvostetussa White Guide -ravintolaoppaassa hyvin sijoittunut. Mutta entäs nämä kaksi muuta. SE-Action? Calliolan konferenssikeskus? Tsekkasin saitit pikaisesti. Aktiviteetti-järjestelyjä ja konferenssitilat? Kuulosti enemmän tiimiytymisretriitiltä kuin miltään kulinaristien unelmakohteilta. Onneksi olin pahasti väärässä.
En ole ruokabloggaaja, mutta voin vilkaista
Sitten siirryttiin Calliolaan. Calliola on oopperalaulaja Timo Mustakallion aikoinaan lomakyläksi perustama paikka. Ilmeisesti 70-luvulla ollut railakaskin paikka, jossa on ollut kuulemma "Suomen pisin baaritiski". Sittemmin sen omisti henkilökunnan virkistymiskeskuksena SKOP, joka tunnetusti koplasi itsensä pankkikriisissä ansiokkaasti ja syvälle arsenaalin. Täällä niitä on juonittu.Sen jälkeen Maiju ja Kari Kasasen omistuksessa siellä on pidetty parikymmentä vuotta erilaisia liikkeenjohdon koulutuksia ja sen sellaisia yrityshärdellejä missä päivällä fläppitaulut viuhuu ja illalla sauna kuluu. Tämä on siis se paikka missä firmasi pomo käy seminaarissa. Erikoisesti tämän myötä paikan suvantovaihe on kesäisin, päinvastoin kuin äkkiseltään olettaisi ympäristöä katsellessa. Nyt omistajat puhuivat, että Calliola olisi ehkä avautumassa ravintolaksi yleisöllekin. Pieni omiin tarpeisiin tuottava panimokin oli myös suunnitteilla, mutta vielä lopullista päätöstä vailla.
Seminaarikeskuksen ravintola ei ajatuksena herätä positiivisia mielikuvia, mutta en olekaan ollut johtoportaan seminaareissa, joissa firman kortti vinkuu. Paikka näytti ihan kivalta ja tervetuliaismaljana tarjottiin herkullista kuohuviiniä Alsacesta, lisäksi pöytä oli katettu "fiinisti". Antoi odottaa jotain hivenen parempaa kuin ylikypsää spagettia ja laihaa jauhelihakastiketta. Safka olikin sitten ihan fine dining -tasoa ja "lounas" käsitti kolme ruokalajia hyvin paritettuine viineineen. En tietty mikään ruoka- saati fine dining-bloggaaja ole, mutta syön kyllä fancymminkin muutamia kertoja vuodessa. Sitä paitsi ruokahan on hyvää ja syön sitä joka päivä, joten yritetään nyt jotain sanoa kun tarjottiin. Näin niin kuin kuvien ja kuvatekstien muodossa.
 |
| Heti kättelyssä ikään kuin keittiön tervehdyksenä kokit itse kantoivat tikun nenässä olevan keltajuuren, joka dipattiin lämpimään hunaja-vinaigretteen. Keltajuuri oli itselleni ihan uusi tuttavuus. Se maistuu vähän punajuurelta, mutta miedommalta. Dippi oli herkullista. |
 |
| Alkuruuaksi tarjoiltiin kuhaa mustatorvisieni-kastikkeella/vaahdolla, härkäpavuilla ja lehtikaalilastulla. |
 |
Pääruuaksi apukokin ampumaa sorsaa, punajuurta ja speltti-"risottoa". Speltti puuttuu kuvasta, se annosteltiin lautaselle itse. |
 |
| Jälkiruoka räjäytti oman pankkini. Mustaherukkasorbettia douglaskuusesta tehdyllä kastikkeella ja pohjalla oli keksimurua, sekä laidalla pieni marjoilla ja koivusokerilla maustettu vaahtokarkki. Kylmää, kuumaa, pehmeää, rapeaa, makeaa, hapanta ja suolaista. Upea annos! |
 |
| Kahvin kanssa porkkanakakkunen. |
Ruuan alkuperää ja keittiön filosofiaa korostettiin (vähän liiankin) paljon. Lyhyesti sanoen kaikki on mahdollisimman läheltä kauden mukaan. Kala paikallisilta kalastajilta tai itse kalastettua, sienet lähimetsästä poimittu, marjat omista pensaista, jne. Olutihmisenä aina vähän huvittaa tämä lähiruuan korostaminen kun viinit ovat sitten tuhansien kilometrien päästä. Rekolan oluita toki olikin ja otin ruuan kanssa viinien kylkeen koetettavaksi Rekolan Munkintien, joka on ihan toimiva tripel. Silti, kuten niin kovin usein, viinit on paritettu menulle, mutta olut tulee ikään kuin ylimääräisenä erikoisuutena ja pärjää ruuan kanssa jos pärjää. Lähiruokaideana, ennen omaa panimoa, suosittelisin kyllä Calliolaakin miettimään vaikkapa 50km säteellä olevista panimoista olutparit ruualle. Siihen 50km mahtuu kuitenkin viisi panimoa* joista valita. Vink vink, nudge nudge.
 |
| Ajattelin, etten käytä tätä kuvaa, mutta koska Arde käytti vastakappaleen, niin pakko kai se oli laittaa. |
Panimoita
 |
| "Malty"-Jari Leinonen ja panimonsa. |
Rekola on aina ollut itselleni sellainen panimo, että jos etsin ruokaolutta, katse kääntyy herkemmin Rekolan pullojen suuntaan, mutta muuten ne jäävät jotenkin suvantoon. Ruuan (ja juustojen) kanssa ne toimivat. Jari kantoi pöytään myös pullosta sahtia. Vanhana sahdin ei-arvostajana otin tunnollisesti maistiaisen. Sehän oli ihan hyvää! Mitäs hittoa nyt hei? Erittäin juotava ja miellyttävä sahti, joka ei ampunut makeudellaan (pahasti) yli. Toimi vahvimman Persil-juuston kanssa erinomaisesti. Funky Luomu toimi kepeämpien parina. Jari kertoili ohessa panimon tuotannon olevan hyvin vahvasti maitokaupan myyntiin suuntautunut. Alkoonhan pienpanimotuotteita on alettu ottaa vasta nyt yhtään enempää ja ravintolamyynti on kauppaan verrattuna pientä. Läksiäislahjaksi saadussa paketissa oli myös Rekolan tekemää olutetikkaa, jonka bakteerit on metsästetty Fiskarsin purosta. Tuotanto on sen osalta hyvin pientä (8 litraa parissa viikossa), mutta on melko herkullista kamaa. Ottaisin pöytämausteeksi, jos ei loppuisi heti. Nyt pitää varjella.
 |
| Tap-room |
Rekolan vierailu jäi nopeaksi, kävimme ihmettelemässä vielä nopeasti naapurin ihan-just-äsken aloittaneen Ägras-tislaamon uuteen taproomin. Käytännön tasolla Ägras on samoissa tiloissa kuin Rekolakin, vaikka varmaankin juridisesti jonkun oven kohdalla meneekin raja. Taproom oli tyylikäs, toivottavasti kerää Fiskarsin turistijoukot nauttimaan.Vieläkin aikataulusta jäljessä kaasu pohjassa Mustion Panimoon, joka sitten olikin vähän erikoisemmassa talossa. Suomen vanhimman sähköveturin veturitallissa. Pieni hassunnäköinen tiilitönö kätki sisäänsä pienen panimon, joka jo nykyisessä koossaan veti talon äärimmilleen täyteen. Parinkymmenentuhannen litran vuosituotannolla toimiva panimo tarvitsee lisätalon jos meinaa kasvaa juuri yhtään enempää. Ehkä sinne pari käymistankkia mahtuisi vielä.
Mustio tekee kaiken pulloon, käsin pullottaen, ja senkin elinehto on pitkälti maitokauppavahvuisissa oluissa. Miettikää sitä keskioluen Alkoon viejät. Mustiolaiset esittelivät pienet tilat nopeasti ja sitten tarjoiltiin maistiaiset muutamasta panimon oluesta. Olin aiemmin Alkon pruuvissa todennut Mustion Höstölin oikein mukavaksi maltaiseksi syysolueksi. Kauppavahvuinen porter ei kotona niin paljon vakuuttanut. Nyt oli tarjolla Amber Ale, Pale Ale ja sesongiksi tehty Talviolut.
Mustion eli Svartön oluet ovat "ihan hyviä". Sellaista kotimaista peruspienpanimolinjaa. Erityisiä hittejä ei nouse, mutta ei niissä nyt ihan hirveästi moittimistakaan ole. Panimorakennus on kyllä hauska ja pienessä eteistilassa on potentiaalia olla kiva myymälä ja/tai maistatustila. Jos siis arvon herra Rehula ministeriöineen saa nyt jossain välissä vedettyä päänsä taas esiin sieltä minne ovat ne työntäneet ja alkoholilainmuutos jopa ajetaan läpi.
En ole ruokabloggaaja, mutta voin taas vilkaista.
Ravintola on kartanon vanhassa vaunuvajassa ja tunnelma ulkona talvisena iltana oli vaikuttava, eikä se sisällä heikentynyt. Mustion Linnan Krouvi oli uusimmassa White Guidessa Suomen ravintoloista 11., joten odotukset olivat korkealla. Kuha ja jälkipalat olivatkin herkullisia. Jos Mustioon pääsisi jotenkin järkevästi julkisilla välineillä, ateria krouvissa voisi olla pienen päivämatkan arvoinen. Viinit olivat erinomaisia, mutta sama huomio oluista tännekin tosin pätee kuin Calliolaan (ja suurimpaan osaan ravintoloita). Calliolan tapaan myös Krouvi panosti vahvasti paikallisuuteen ja kausituotteisiin. Kuha-annos oli erityisen onnistunut, päivän toiseksi paras.
 |
| Kuhaa, tillikastiketta, fenkolia ja paistettua perunapuuroa (perunapuuro on paikallinen perinneruoka) |
 |
| Petits Fours. Suklaa-pähkinäpalleron sisällä oli tammenterhoista tehtyä massaa. Takana vaahtokarkki (onko tää joku trendi?) Valkoinen pallero oli jotain, mitä en merkinnyt muistiin, mutta hyvää oli. :) |
PS: Jos käy syömässä koko päivän Länsi-Uudellamaalla, ei ole voittajan ratkaisu sen jälkeen vielä pitää kiinni illaksi tehdystä ravintolavarauksesta ja syödä vielä kerran...
*Ainakin Rekola, Mustio, Paloaseman panimo, Top Fuel, Solmu Brewery ja nippa nappa ehkä Fat Lizardkin ennen kuin muuttavat Otaniemeen. Hivenen kun kasvattaa länteen, niin Rousal Bryghus, Kimito Brewing ja Mathildedal tulevat mukaan ja jos venyttää 100 km:n, on panimoita jo ihan tuhottomasti valittavana Malmgårdiin ja Tallinnaan asti.
Myös Mathildedalin Kyläpanimo osuu "lähelle". T. Jari, Rekolan Panimo, Fiskars
VastaaPoistaHyvä huomio. Ei tosin ihan mene tuohon 50km etäisyyteen Calliolasta, muutamalla kilsalla yli.
Poista