Courage Imperial Russian Stout (2013)

Imperial Russian Stout
Panimo: Wells & Young's
Maa: Englanti

Tyyli: Imperial Stout
Alkoholia: 10%

Pisteet: 5/5
Lyhyesti: Historian taakalla varustettu legenda lunastaa odotukset olemalla tasapainoinen ja jännittävän hedelmäinen imperial stout.

Nyt ollaan legendan äärellä.

Joskus tekee mieli heittäytyä oluen tarinan mukaan. Courage Russian Imperial Stoutilla on mihin heittäytyä. Oluen markkinoinnin mukaan Venäjälle vietiin porteria, jonka piti matkan vuoksi olla erityisen vahvaa ja humaloitua, ettei se jäädy itämerellä ja kestää matkan. Katariina Suuri rakastui Couragen porteriin ja siitä alettiin säännöllisesti viemään tsaarinnan hoviin. Näin syntyi Russian Imperial Stout -oluttyyli, josta Couragen olut on siis alkuperäinen versio.

Niin no. Sitten voi mennä lukemaan Ron Pattinsonia ja Martyn Cornellia ja antaa kauniin tarinan ainakin osittain murskautua. Venäjän hoviin on toki viety vahvaa porteria ja siitä maineesta se on ennen pitkää nimensäkin saanut. Vahvaa se on ollut siksi, että rikas hovi nyt tuppasi juomaan vahvaa (ja kallista) olutta, eikä minkään säilyvyyden takia. Matka Lontoosta Pietariinhan on ihan hillitty. Pattinson on kuitenkin kovin nopeasti lyttäämässä jäätymisteoriankin, koska meri olisi muka myös jäässä. Kuten nyt kuka tahansa suomalainen voi kuitenkin kertoa, Suomenlahti ei kuitenkaan pamahda umpijäähän ihan ensimmäisestä pakkasviikosta.

Kuuluisin Venäjälle viety imperial stout on periaatteessa juuri tämä Couragen Imperial Russian Stout. Se on kuitenkin alunperin pantu 1700-luvun lopulla Anchorin panimossa, eikä Couragella ollut oluen kanssa mitään tekemistä. Anchorin panimo ja olut on vaihtanut sittemmin omistajaa useampaan otteeseen. Panimon omistaja hoviin viennin aikana on ollut ensin Thrale ja kuuluisammin aikansa panimojätti Barclay Perkins. Venäjälle sitä muuten välitti eräs A.Le Coq, jonka nimen ehkä olette nähneet Tallinnan lautalla.

Omistajanvaihdosten myötä brändi päätyi Couragelle ja Couragen nimellä olutta on tehty vasta 1969 alkaen, aina 1993 asti. Tosin siinäkin välissä omistajuus vaihtui useamman kerran. Nykyään Couragen brändin omistaa Wells & Young's, joka 2011 päätti tuoda klassikon taas markkinoille. Vaikka nimellä on toki historiaa, on vähän hankala pitää olutta samana kuin sitä mitä Katariina Suurelle vietiin. Vaikka etiketissä niin tietenkin väitetäänkin. Resepti on muuttunut lukuisia kertoja jo 1800-luvulla, 1900-luvusta puhumattakaan. Ainesosat ovat muuttuneet ruskeasta maltaasta modernimpiin ja tuskin näissä nykyisissä saa brettanomyceskään olutta enää ihan noin vain tulla hapattamaan...

Nykyään myös Thornbridge on tehnyt 1850-luvun reseptillä "samaa" olutta. Tosin Thornbridgekin sanoo sitä jostain syystä Couragen reseptiksi, kun olutta silloin siis teki Barclay Perkins. Ehkä Couragen nimi on vain jo niin hakkautunut ihmisten mieliin tässä yhteydessä.

Noh. Nimi on kuitenkin maineikas ja tyylilaji on pysynyt samana. Alkoholiprosenttikin on suurinpiirtein 9 ja 11 välillä näemmä huidellut viimeisen 150 vuotta, joten tämä 10% on sinnepäin. Niinpä voi leikkiä, että onhan tämä nyt sitä alkuperäistä aitoa oikeaa Russian Imperial Stoutia. Eikä tietysti ole mitään syytä epäillä, etteivätkö Wells & Youngilla olisi noudatelleet alkuperäistä niin hyvin kuin mahdollista. Reseptiäkin on ollut loihtimassa panimomestari Jim Robertson, joka on ollut panemassa myös Couragen versiota aikoinaan.

Ostin 2013 vuoden pullon tämän vuoden elokuussa Great British Beer Festivalilta. Se oli jonkinlaisessa "collectables" pöydässä, jossa edellispäivänä oli ollut lappu "beer not suitable for drinking". Ajattelin kuitenkin, että 10% imperial stout on kolmen vuoden jälkeen juomakunnossa kunhan nyt ei ole suoraan auringossa säilytetty, ja pistin viisi puntaa haisemaan.

Kolme vuotta vanhaa siis. Säilytysolosuhteet kysymysmerkki.

Pikimusta olut, tiivis kestävä rusehtava vaahto. Tuoksu heittää pahimmat huolet pilaantumisesta nurkkaan, se on mainio. Suklaata, lempeää maitokahvia, hieman alkoholia ja taustalta yllättävän raikasta hedelmäisyyttä. Onko se nyt sitten päärynää niin kuin pullossa sanotaan. Noh, jotain sellaista.

Tuoksussa väijynyt alkoli ei tule maussa mukaan. Pehmeän samettinen suutuntuma. Herkkuahan tämä on, ei mennyt punnat hukkaan. Kahvisuklainen lämmin meininki. Täyteläistä herkullista paahteisuutta ja maltaan hellää kosketusta kielen päällä, niin kuin nyt hyvään imperial stoutiin kuuluu. Hieman nahkaa ja viinimäisyyttä myös. Eroon peruslinjasta oluen nostaa jännittävä loppu- ja jälkimaku. Katkeroa on juuri tasapainoksi asti ja kun se nousee leikkaamaan maltaan juhlaa, tulee mukana raikas, pirteä ja makea, suorastaan juonikas helähdys hedelmäisyyttä. Jotenkin moderni tuulahdus. Historia voi olla vähän muuta kuin markkinointi väittää, mutta olut on kuitenkin hieno. 5/5

PS: Hauska sivuhuomio: Michael Jackson kuvailee Great Beer Guide -kirjassaan tästä oluesta vuonna 1999 Suomessa maistamaansa versiota. Silloin siis vähintään 6 vuotta vanhaa. Torille!