Helsingin Olutbaarit, osa 11: Punavuori

"Lähetääs kierrokselle taas?"
"Ok. Minne?"
"Kai se Punavuori on hoidettava viimein pois tieltä."
"Okei, montas siellä on?"
"Öö... 9."
"Yheksän?! Eikö tästä sovittu sen Itä-Helsingin jälkeen, että joku roti?"
"Hei, sinne on perustettu viisi olutbaaria sen jälkeen kun alotin tän listan ja yksi on jo lopettanutkin."
"No, ei maha mittään."
"Ei maha ei. Ne on kaikki ihan vierekkäinkin vielä."
"Pitää mennä rauhallisesti."
"Jos otetaan kaikissa vain pienet?"
"No ei nyt tehdä mitään lupauksia joita joutuu vielä katumaan."

Tämän suuntainen keskustelu käytiin joskus elo-syyskuussa. Sitten aikataulujen kanssa sumpliessa sopivan lauantain löytyminen kierrokselle ottikin tähän asti. Edellinen kierros oli toukokuussa. Johan tämä vähän hävettää tämmöinen tahti. Nyt kuitenkin viimein, puolen vuoden kalenterin sihtaamisen ja erinäisen säätämisen jälkeen. Punavuoreen!

Kaikkihan Rööperistä ovat vähintään Pepe Willbergiltä kuulleet, mutta niille joille asia on epäselvä, niin se on asuinalue Helsingin ydinkeskustassa, joka rajautuu karkeasti sanoen Bulevardin ja Tehtaankadun väliin. Punavuori on vanha työläiskaupunginosa ja vanha Rööperihän oli maineessa alamaailmankin mestana. Olutmielessä alueen historia on tietysti siitä kiintoisa, että siellä, tai ihan sen vieressä Hietalahdessa oli ennen Koffin panimo, joka lopetti 1993 tuotannon siirtyessä Keravalle.

Sittemmin Punavuori gentrifioitui, niin kuin tämmöisille liian-hyvällä-paikalla-pysyäkseen-köyhillä -alueille tuppaa käymään. Sen seurauksena siitä tuli sitten tietenkin hetkeksi trendikäs. Vielä joku reilu kymmenen vuotta takaperinhän Punavuori oli sellainen kauniiden, tyylikkäiden nuorten aikuisten sietämätön pelikenttä. "Lattea kittaava punavuorelainen" oli se stereotyyppi trendikkäästä nuoresta kaupunkilaisesta joka ei tajua mitään "oikean maailman" menosta. Nykyisin vastaava klisee osunee vielä hetken Kallioon, vaikka onkin jo hyvää matkaa siirtymässä Vallilan puolelle.

Kauniit ja trendikkäät nuoret aikuiset kasvavat tietysti ennen pitkää yhtä tylsän keskiluokkaisiksi ja sietämättömän rumiksi turvokkaiksi kuin vanhempansakin. Niin käy seuduillekin. Coolin Punavuoren kehittymistä lapsiperheystävällisen ylemmän keskiluokan alueeksi kuvastaa hyvin se, että bilemesta DTM:n tilallakin on tätä nykyä terveysasema. Ravintola- ja (olut)baaripuoli siellä ja lähialueilla kuitenkin on melko ensiluokkaista, rumilla turvokkailla kun on enemmän irtorahaa ravintoloihin kuin niillä kauniilla ja nuorilla.

Kuten aina ennenkin, tämän jutun "Punavuori" ei välttämättä kata vain ja ainoastaan Punavuorta. Teknisesti ottaen ainakin osa puljuista lienee Kaartinkaupungin tai Ullanlinnan puolella ja niin edelleen. Jos asia ahistaa, niin ota olut. Jos listasta puuttuu joku lempibaarisi ja se ahistaa, niin ota olut. Jos vielä senkin jälkeen ahistaa, etsi apua, olut ei ole mielialalääke.

Olen vähän jännittänyt Punavuorta, koska baareja tosiaan on paljon pienellä alueella ja toisaalta tuntuu, että jatkuvasti tulee lisää. Olen käytännössä koko ajan siirtänyt kierrosta sillä perusteella, että "kun sinne on tulossa se uusi, niin sitten sen jälkeen". Nytkin sinne on avautumassa ihan just kohta Juuren ja Latvan kompleksiin Korkeavuorenkadulla kovien nimien vetämä panimo Ohrana krouveineen. Mutta kun päivä saatiin sovittua viimein, en sitä enää ruvennut siirtelemään. Sori Ohrana siitä.

Tämän kierroksen baareista Bier-Bier, Tommyknockers, Il Birrificio ja Brewdog eivät olleet olemassa kun ensimmäiselle kierrokselle läksin kohta kolme vuotta sitten ja vedin rajat kartalle. Välimäen bistro-kokeilu Rikhard Von Trappe ei lentänyt Helsingissä niin kuin Tampereella ja se ehti syntyä ja kuolla. Lisäksi Annankadun William K on muuttanut omistajaa ja nimikin vaihtunut Oluthuone Lehdoksi. Luulisi alueen saturaation olevan jo pikkuhiljaa lakipisteessä, vaan tiedä häntä.

Mielenkiintoisena poikkeuksena alueen olutbaareissa on vahvasti läsnä ketju, mutta tällä kertaa se ei olekaan S-Ryhmä vaan Delifox. Kierroksen yhdeksästä baarista neljä on Delifoxin baareja.

---

Lauantai kävi hyvän verran yli puolta päivää kun yhytin Virallisen Kuvaajan (joka ei taaskaan ottanut kierroksella yhtään kuvaa) Kampin keskuksesta. Pää kesti keskuksen järjetöntä ihmispaljoutta yhden burriton verran, mutta sitten oli jo aika siirtyä kierroksen ensimmäiseen baariin... Kaisaniemeen?

Black Door, Kaisaniemenkatu 4 (tilapäisesti)

En tiedä onko tämä se entinen punainen ovi, jonka Mick Jagger viimein sai maalattua mustaksi, vai mistä nimi tulee, mutta klassikkopaikalla alkuun. Vuoden olutravintola 2013 ja oikein perinteikäs brittipubi-meininki. Sinne tietenkin ensimmäisenä. Kaisaniemeen.

Nimittäin Black Door on poikkeuksellisesti Kaisaniemessä karussa remonttia perinteisestä Iso-Roobertin kadun sijainnistaan. Korvaava sijainti on Kaislan (ja tulevan Sori Taproomin) kanssa samassa korttelissa, entisen PRKL-hevikapakin yläkerran tilalla. Sisään pääsee Kaisaniemenkadulta tai Kinopalatsin kautta korttelin sisältä. Black Door on yksi kierroksen Delifox-baareista.

Olen kuullut kummia huhuja, että Black Door jäisi Kaisaniemeen muka pysyvästi, mutta toivottavasti ne eivät pidä paikkaansa. Sillä vaikka tiloista on tehty melko samankaltaiset hyvin tummanpuhuvat kuin edellisistäkin, ei siellä ole samaa henkeä. Edellinen oli sen näköinen brittipubi, että siellä kävi ihmisiä eikä teeskentelijöitä. Ei siis mikään ylihuoliteltu salonki. Samalla lailla tämä väistötilakin silti onnistuu olemaan vähän kolkko, mutta silti kotoisa. Seinät on oikeaoppisesti niin tummat, että näkö lähtee, mutta silti liian avaraa täällä uudessa paikassa. Kattokin on niin korkealla, etteivät ajatukset joudu kunnolla muhimaan. Mutta menettelee remontin ajan.

Pullolistaa on, kelvollistakin, mutta mielestäni Black Door on ensisijassa hanabaari. Valikoima hanoissa on aika monipuolista ja mielenkiintoista. On klassikoita ja on tasokkaita moderneja outouksia. Cask-hanakin löytyy. Hyvä vaihtuvuus, mutta silti hyvät vakiohanat. Ei tämäkään turhaan vuoden olutravintola ole ollut. En tällä kertaa välitä mielenkiintoisista hanoista vaan mielikuvitus kiljuen tilaan hyvästä hanalistasta kaksi Urquellia.

Matelemme mahdollisimman perälle baariin hukuttaville sohville. Englantilainen pubi. Englannissa on menossa snookerin masters-turnaus, mutta televisiossa on jotain pirun valioliigaa. En jaksa pyytää sivistyslajia telkkariin, futishullut saisivat hepulin. Telkkarissa toisen joukkueen kannattajat uhkailevat kaulaliinoissaan, etten koskaan saisi kävellä missään yksin. Ahdistavaa. Urquell voitelee kurkkua hieman, muttei vielä tarpeeksi, keskustelu jää ajankohtaisaiheiden tapailuksi. Naapuripöydän keskustelu sen sijaan kuulostaa valuvan uhkaavasti jollekin miesasiamieslinjalle, niinpä pakenemme sinne varsinaiseen Punavuoreen päin. Liian hapokasta menoa näin aikaisin päivällä.

Bier-Bier, Erottajankatu 13

Bier-Bier täytti kaksi vuotta vain kaksi päivää käyntimme jälkeen. Se oli tullessaan melko uniikki tapaus Helsingin olutbaareissa ja on sitä edelleen. Tilassa oli ennen Alko, joka tunnettiin erityisen hyvänä viinimyymälänä. Tähän taustaan jotenkin sopii Bier-Bier, sillä se on viinibaari Vin-Vinin sukulainen. Molemmat siis maahantuoja Viinitien paikkoja.

Bier-Bierin tekee uniikiksi jo tyylikäs sisustus. Kolme korkeaa huonetta, mahtava vanha kakluuniuuni nurkassa ja tumma koristeellinen puupanelointi ja näyttävä katto. Itsestäni baari on ihan kiva, mutta olen kuullut kahden sisustushullummaksi tietämäni ihmisen suusta spontaanin "tää on upee!" sisään astuessa, joten kai se on sitten upee. Ihan mukavakin on, sopivan kulunut ja lämmin. Valikoima on komea, eritoten hapanoluiden kohdalla. Hanoja on kahdeksan, suurin osa valikoimasta siis pullokamaa. Erityiset lisäpisteet näppärästä listasta, jota voi selata pöydässä.

Tähän kun lisätään asiantunteva palvelu ja erinomaiset snäksipurtavat, ei voi kai hirveästi valittaa. Vai voiko? Tietysti voi. Bier-bier nimittäin on myös melko kallis. Neljän desin hana-annos tuppaa olemaan halvimmassakin hanassa n. yhdeksän euron tiimoilla. Pullot huitelevat yleensä myöskin hyvän matkaa kympin paremmalla puolella. Hintataso tuskin on mikään vahinko vaan tietoista premium-tason korostamista, niin kuin baarin olemus muutenkin. Sellainen olutbaari, jonne kehtaisi mennä vähän fiinimmänkin deitti-illan päätteeksi. Kunhan deitti kestää naapuriravintolan kanssa jaetut melko karut vessat.

Bier-bier on näistä kierroksen uudemmista baareista se, missä on tullut käytyä selvästi eniten, parissa maistingissakin ja olen jotenkin tykästynyt siihen. Hinta-asiasta huolimatta omalaatuinen fancy-juottola saisi puolestani pysyä paikalla hamaan tulevaisuuteen.


Tällä kertaa paikka on melko tyhjä, onhan vielä valoisaa. Pari keski-iän ylittänyttä melko varakkaan näköistä pariskuntaa istuksii kiireettömän oloisina. Yleensä paikalla pyörivät kauniit ihmiset ja turistit saapunevat illemmalla. Tilaamme saksalaisen Freigeistin panimon ihan liian hankalan nimisen oluen, joka on persikalla maustettu berliner weisse. Nyt on aallonharjaa. Tilaan sen kaveriksi kylmäkaapista vähän juustoa ja chorizoa, koska voin ja sellaista mahdollisuutta pitää tukea vaikka väkisin. Ne ovat paikan muuhun hintatasoon nähden yllättävän kohtuullisen hintaisia muuten. Perässämme sisään pelmahtaa pöytäkunnallinen nuoria venäläisiä täyttämään turistiaukon.

Rauhallista on. Olut on ihan hyvää eikä persikka onneksi ole mitenkään erityisen pinnassa. Slaavien palvelu ottaa ainokaiselta tarjoilijalta ymmärrettävästi hyvän tovin ja snäksit tulevat puolikkaille laseille. Olutvalintamme ei niiden kanssa juuri toimi muutenkaan, niin ei haittaa. Nuuhkaisemme tarjontaa. Se on odottamattoman rajua.

"Huh. Tää juusto haisee ihan..."
"Joo niin haisee, ihan..."
"Ihmisen paskalta."
"Just siltä. Helvetin hyvää kyllä syödessä."
"Niin on!"

Hyvää kakkaa. Chorizot on hyviä. Juusto on hyvää. Nautimme tarjonnan loppuun ja poistumme vähin äänin kohti seuraavaa paikkaa. Tuumitaan, että on se kyllä kiva paikka. Vaan kallis on. Toisaalta kyllä tosi kiva. On, mutta kallis on silti. Analyysi ei etene sen pidemmälle. Mitäpä sitä miettimään. Sitäpaitsi kaikkihan toki tietävät, että jos Erottajalla lähtee rahat, niin heti lähtöruudusta saa lisää.

Joo joo, Erottajankatu ei ole Erottaja, tyst nu.

Käännymme Pikku-Roballe ja sitten Korkeavuorenkadulle. Siellä ohitamme ravintola Juuren ja vielä avaamattoman Ohrana-krouvin sekä kellarissa majailevan Ohrana-panimon ja päädymme talon toiseen päähän, jossa on Latva Bar. Kaikkia näitä yhdistää ravintoloitsija Ilja Björs. Juuressa syömistä suosittelen itse kullekin, mutta nyt astumme Latvaan.

Latva Bar, Korkeavuorenkatu 25

Niin kuin nimestä voi päätellä Latva on Juuren sisar. Sielläkin saa ruokaa, mutta emme nyt keskity siihen vaan pieneen baarin puoleen. Kellarikuppila on kokonaisuudessaankin pikkuruinen paikka, mutta baarin puolella on vain pari korkeaa baaripöytää jakkaroineen. Olen käynyt Latvassa muutaman kerran ja joka ainoa kerta istunut samassa oven viereisessä pöydässä. Niin nytkin. Kokemusten kirjo täältä siis mahottoman laaja. Kiva lämminhenkinen kellaripaikka tämä edelleen on.

Juomista on täälläkin printattu lista. Hienoa! Useampi kuppila saisi tuottaa tämmöisen menun, ei tarvitsi siinä tiskillä arpoa ja kuikuilla kaappeihin jonon kertyessä taakse. Salaa toivoin, että Latvassa olisi jo Ohranan oluita, mutta ei vielä**. Hanoissa on muutama mielenkiintoinen ja pullolistalla myös. Valikoima ei ole mikään mahdoton, mutta ihan kiva ja itse valittu. Matkan päässä päämajaansa pitävä Donut Island on hyvin edustettuna. Tilaamme kuitenkin Laitikkalan ylpeyden eli Olutpajan Amber Alet. Se on just sitä mitä Amber Alen pitääkin olla, juotavuus tapissaan, ei moitteen häivää.

Olut tosin lahottaa jotenkin Virallisen Kuvaajan päätä, sillä mies keksii yhtäkkiä omistavansa "kaksisuuntaisen takin" ja on tästä häpeämättömän iloissaan. Parempi poistua ennen kuin saa takkiinsa sidottavat hihat.

Tämä kuva on avajaisista, ei kierrokselta.
Mukavaa brittipöytää ei varaa siis kierroksen syyllinen
vaan Bönthöö Bönthöö -blogin Teemu.
Syyllinen kai sekin johonkin on.

Oluthuone Lehto, Annankatu 3

Eli entinen William K. Annankatu. Legendaarinen olutkapakka 90-luvun olutheeboille. Täällä on kuulemma koettu monen uuden olutasian ensikosketukset ja nähty olutkulttuurin kehitystä. Itseni ikäiselle ja vielä nuoremmalle polvelle Annankatu ei ole niin merkittävä, ellei tietysti ole jotain henkilökohtaista suhdetta tienooseen. Kiva baari kyllä, ei siinä mitään.

Delifox osti tovi sitten baarin ja laittoi sen uuteen uskoon. Kävin avajaisissakin. Nimi tulee ketjun johtoperheen sukunimestä. Nykyisen vetäjän Teemu Lehdon isäukko Juha sai olutbaaritoimista Vuoden Olutravintoloitsija palkinnonkin jo vuonna 1993.

Baarissa on valoisampi kadunpuoleinen ikkunallinen huone baaritiskeineen ja pimeämpi perähuone. Molemmat melko isoja. William K:n linjasta sisustusta muutettiin kevyesti sanoen sekavampaan suuntaan uudistuksen myötä. On turkoosia baarijakkaraa, on tummaa puuta, on belgialaista meininkiä ja brittiläistä meininkiä. Avajaisissa juttua avattiin enemmä. Pimeämmän "tuvan" puolelle on tehty kolme kulmausta: Juha Lehdon kunniaksi tehty belgialainen soppi, Mallaskosken* Jyri Ojaluoman mukaan nimetty "moderni pienpanimo" -kulmaus ja ennen näissä tiloissa (nykyisin Bryggerissä) hommaa vetäneen Olli Majasen mukaan nimetty brittiläinen kulmaus. Tämähän on toki ihan hauska idea ja varmasti joka ukko kulmansa ansaitsee, mutta rehellisesti sanoen, jos sitä ei olisi erikseen selitetty olisin ollut aika Hoo Moilasena, että mitä hiivattia täällä on mietitty.

Kun tulemme paikalle, baari on belginurkkausta lukuunottamatta tyhjä. Joku yksittäinen tyyppi varaa kaikkein mukavimman oloista, varmaan kymmenen hengen brittipöytää. Menemme kahdestaan viemään viereisen melkein yhtä ison pöydän silkasta närkästyksestä. Virallinen Kuvaaja tuo nautittavaksi Thornbridgen Huck -DIPAt. Ihan hyvää se on, mutta en oikein ymmärrä miksi sellainen on pitänyt tehdä. Se kun ei tuo mitään kovin kummoista Halcyonin ja Jaipurin seuraan. Baarin valikoima on ihan jees modernin olutbaarin valikoima, on "craftia" ja on klassikoita. En osaa itse sanoa onko valikoima merkittävästi muuttunut William K:n ajoista, mutta kulman takana asuva tuttava valitteli, että olisi heikentynyt. Tiedä hänestä.

Jotenkin keskustelumme päätyy käsittelemään Denverin lentokenttää ja sen salaliittoteorioita. Näin vapaamuurareihin päästyämme siirrymme luontevasti keskustelemaan alumiinifoliosta. Hattuja ei vielä suunnitella loppuun asti kuitenkaan, mutta jos sellaiset tehdään niin siitä paksummasta foliosta sitten. Baari on hiljainen. Päätetään lähteä eteenpäin.

Tämäkin kuva on avajaisista, sillä
kaksi kameraa ja kaksi ihmistä ei riitä siihen, että
baarikierroksella muistaisi ottaa kuvan jokaisesta baarista.

Tommyknocker Craft Beer Bar, Iso Roobertinkatu 13

Delifoxin seuraava piste on parinkymmenen metrin päässä ja melko uusi sekin. Amerikkalaisen Tommyknocker-panimon kanssa yhteistyönä perustettu baari, josta löytyy tietysti panimon oluita sekä melko hyvällä kattauksella vaihtuvia mielenkiintoisia kotimaisiakin hanaoluita. Kävin täälläkin avajaisissa, baarista on enemmän siinä postauksessa. Pidetään tämä osuus yhtä pienenä kuin vierailu ja baarikin.

Nimittäin pieni tämä baari on. Siellä on ehkä reilu kymmenen henkeä ja se tuntuu vähän täydeltä. Saamme silti juuri vapautuvat paikat. Otamme pienuuden kunniaksi myös pienet annokset eli nollakakkoset. Kuulin nimittäin jossain faktoidin, että Tommyknockerin myydyin koko olisi juurikin kaksi desinen. Mesta onkin kokonsa takia aika optimaalinen pikaiselle maistiaiselle. Virallinen kuvaaja katselee bourbon-pulloja ja unelmoi Pappy Van Winklestä, ihan kuin sitä joskus jostain saisi.

Meille maistiaiseksi päätyy Hiiden ja Tankerin yhteistyö-ölvi Hiiepuu, joka on kanervalla, katajalla ja mesiangervolla maistettua. Kuten odottaa saattaa, se maistuu erikoiselle. Hyvälle kylläkin, mutta juuri se 0,2l on sopiva annos. Jatkamme matkaa.

Punavuoren Ahven, Punavuorenkatu 12

Illan viimeinen Delifox vuoroon ja tällä kertaa kalaravintola. Oven kohdalta kahteen osaan jakautuva yksi suuri huone on aika uskollinen kalaravintolatunnelmalle, vähän sellaista belgiaa henkivä ehkä.

Joskus vuosia sitten bongasin baarin hyllyltä Beer Hunter'sin Old Buck -viskin. Suomen ensimmäisen mallasviskin siis. Rajatun erän hinta säikäytti kysyttäessä, joten jätin ostamatta. Pettymys lie näkyi naamassa, niin myyjä kehotti "Saat haistaa ilmaiseksi". Haistoin, hyvälle tuoksui ja hyvä mieli tuli. Olen jotenkin muistellut Ahventa hyvällä sen jälkeen. Pienistä asioista ne positiiviset asiakaskokemukset luodaan.

Viime kesänä pysähdyin avovaimon kanssa Ahveneen oluelle. Hanasta irronnut Donut Islandin Ich Bin Ein Berner -greippigose täräytti paremmalta puoliskolta sukat jalasta. "Paras. Olut. Ikinä." Tällä kertaa kuitenkin talvisempi Sierra Nevada Ellettaria IPA. Internet ei halua tuntea sitä. Jossain väitetään sen olevan kollaboraatio Ellettaria -panimon kanssa, jollaista ei löydy mistään. Maussa on kuitenkin voimakas kardemummaisuus, sellaista pullaolutta. Selviääkin, että Ellettaria onkin kardemumman kasvisuku. Olut on turhan mausteinen nautittavaksi yhtä enempää. Ihan hyvä sellaisena kuitenkin.

Ahvenessa on jo pimentyneessä illassa tasainen puheensorina. Sivistyneen vaimea tunnelma. Jotenkin asiakaskunnasta tulee vahvasti sellainen fiilis, että nämä ihmiset ovat kotonaan. Tämä on naapuruston vakkarimesta. Se on syrjässä Robalta, jonne ties mitkä kärkkyjät ja olutbloggaajat tulevat pyörimään baareja etsien. Hyvä tunnelma, hyllyssä hyviä lautapelejä. Nörtteinä emme välitä niistäkään kovin kauaa vaan yritämme selvittää keskustelun lomassa mysteeriksi muodostunutta kaupunkiasiaa internetistä kilpaa. Datataajuudet laulaa ja taivaalla loistaa kuu, näyttöä näpytellen, tunnelma lannistuu... ehkäpä on aika poistua.

Sitten Viiskulmaan, siellä on Brewdog. Kaikkihan Brewdogin tietää.

Old Skiffer, Laivurinkatu 10 (Viiskulma)

Onneksi tietää, sillä baari on remontissa tammikuun. Jotenkin tieto tästä on mennyt ihan täysin ohi silmien. No, Brewdog on ihan kiva baari, jossa on hyvät hanat. Käykää siellä.

Korvaukseksi käymme vastapäätä olevassa Old Skifferissä. Se ei ole varsinaisesti olutpaikka, mutta hieman pullovalikoimaa sentään löytyy. Lähinnä Donut Islandia, mikä ei yllätä, koska Donutin koepanimo on kulman takana parinkymmenen metrin päässä. Donutin Mika käy ilmeisesti mäskäystauolla myymässä kaiken ylimääräisen tuotteen Old Skifferiin. Otamme siis maapähkinäisen Confirmation Alen ja Ich Bin Ein Bernerin. Toimii.

Nälkä alkaa jo vaivata, mikä sopii suunnitelmiin. Old Skifferissäkin on ruokaa, mutta suunnitelmiin kuului ruokailu panimoravintolassa. Sinne siis.


Il Birrificio, Fredrikinkatu 22

Käsittääkseni La Torrefazione -kahviloiden taustalla olevat tyypit juonivat tämmöisen panimoravintolan Fredalle suht vastikään. Tälläkin ikää alle kaksi vuotta. Ennen tiloissa toimi valkosipuliravintola Kynsilaukka. Kävin kerran Kynsilaukassa syömässä. Listalla oli "valkosipuliolut", joka tietysti piti tilata teemalla "mitä helvetin perkelettä nyt taas?". Kävi ilmi, että kyseessä on Lapin Kultaa äkäisellä valkosipuliuutteella tai sen sorttisella. Ruoka oli hyvää, mutta olen vieläkin vähän loukkaantunut siitä oluesta. Hyvä, että tuli tämmöinen tilalle.

"Birri" on ulkoisesti jonkinlainen bistron ja dinerin ja modernin olutbaarin välimuoto. Siellä on todellakin oma panimo ja hanoista on aina osa omistettu talon omille tuotteille. Muutenkin hanat ovat lähinnä kotimaista kamaa. Kuvioon kuuluu myös talossa itse tehdyt makkarat ja itse paahdettu kahvi. Olen käynyt muutaman kerran ohi mennen oluella ja syömässäkin. Makkara on vakuuttanut, mutta talon oluet olen kokenut jotensakin valjuiksi ja tunkkaisiksi. Ainakin ennen tätä kertaa.

Tilaan inkiväärimakkaraa, Virallinen Kuvaaja possun kylkeä. Annokset ovat melko kohtuuhintaisia ja juomiksi suositellaan talon oma Hesa-saisonia. Se on juuri se mitä olen pitänyt erityisen tunkkaisena, mutta otan silti kun suositellaan. Onneksi.

Annokset tulevat. Omassani on melko ensikuulemalta kummallinen valikoima höysteitä: bataattilastuja, bataattipyrettä, mustatorvisienipestoa ja soijapapuja. Sekametelisoppa kuitenkin toimii yhteen vallan mainiosti, etenkin sen sienipesto on herkkua. Ilmeisesti jonkinlainen bataattivillitys on menossa, sillä Virallisen Kuvaajankin annoksessa on mukana bataattiranskalaiset.

Mielessäni jo parjaamani olut tulee täysin puskista ja on herkullista. Erittäin raikkaan hedelmäisen puoleinen saison, tunnistettavalla saison-hiivan kulmalla, mutta ei erityisen mausteisesti jyräten. Mahtavaa kamaa. Toivottavasti jatkossa taso pysyy tässä, eikä siinä aiemmin kokemassani. Kaiken kaikkiaan olemme vähän pirun tyytyväisiä vierailuun sekä ruuan, että juoman puolesta.

Bistrossa on rauhallista, olemmehan suht ajoissa päivällistämässä. Kovin on kuollutta Punavuoressa lauantaina seitsemältä. Tuumimme olevamme kahdeksan baarin jälkeen hämmentävän edustavassa kunnossa, rauhallinen tahti ja annoskoot meitä varjelkoot. Mutta toivo ylilyönneistä ei ole menetetty. Vielä on viimeinen "loppuyllätys", jota olen säästellyt Viralliselta Kuvaajaltakin. Lähden johdattelemaan meidät takaisin kohti Bier-Bieriä...

Rymy-Eetu, Erottajankatu 15

...mutta ohjaankin kohti naapuritaloa!

"Ei! Ei kai Rymy-Eetu?" Virallinen Kuvaaja parahtaa tajutessaan massiivisen vihreän tekstin. Kyllä, Rymy-Eetu.

Sitä nimittäin äkkinäinen ei Rymy-Eetua olutbaarina pitäisi. Eikä se juuri sellainen olekaan. Se on iltaisin nimensä mukaisesti railakas bailupaikka, mutta siinä on pieni twisti. Kapakan esikuvaksi nimittäin väitetään Münchenin maineikasta Hofbräuhausia, ehkä maailman tunnetuinta bierhallea.

Olen käynyt Hofbräuhausissa ja ei, ei Rymy-Eetu nyt ihan niillä tasoilla liitele, mutta on siinä jotain onnistuneen saksalaista. Ei mitään aitoa saksalaista, josta ihan saksalainen arjessaan nauttii, vaan sellaista kornin sarjakuvamaista turistisaksalaisuutta. Juuri sellaista, mitä Münchenin pahimmissa turistimestoissa piisaa: Humppa soi, pöydät ovat pitkiä, tuopit litraisia Maßeja, miestarjoilijoilla on lederhosenit ja tirolilaishatut ja naistarjoilijoilla dirdnlit ja esille työntyvät ryntäät. Turisteille tehty baijerilainen humppajuottola keskellä Helsinkiä. Mitä muuta sitä ihminen kaipaa kun baarikierros tiristyy kohti loppua?

Noh, jos nyt olisi se vaivalla paikalle hilattu baijerilainen olut edes kunnossa. Tilasimme litraiset (tietenkin!) Paulanerit. Ne maistuvat nihkeälle ja elähtäneelle. Sai niillä pissahädän sentään aikaiseksi. Vessassa soi taustamusiikin sijaan jokin baaria varten työstetty vitsikäs saksankielen opetusnauha. Se naurattaa kerran, toisella vessareissulla varmaan ei enää naurattaisi. Rymy-Eetussa ei vielä, luojan kiitos, rymytä. Maßit tyhjenevät, kierros on ohi.

Tuumaamme hetken mitä tästä Punavuoresta nyt pitäisi päätellä. Vain parin sadan metrin päässä olevaan rautatieaseman ympäristöön verrattuna alue on miellyttävän s-kortti-vapaa, joskin toinen ketju on sitten vähän jopa yliedustettuna. Olutbaarit Punavuoressa ovat lähtökohtaisesti varsin tasokkaita. Huudeilla on jopa panimoravintola, kohta kaksikin. Sellaista kummaa omaperäisyyttä täältä puuttuu toki hieman, mitä etenkin kauempana keskustasta näkee enemmän. Rööperi on liian kallis ja liian keskustassa ja liian jatkuvassa muutoksessa, että sellaista ehtisi tai sallittaisiin syntyä. Vanhassa Black Doorissa sitä hieman oli, toivottavasti tulevassakin on. Bier-bierissä ja Il Birrissä siihen on potentiaalia, ellei porvariston charmantti hillitseväisyys pidä liian kovaa kiinni.

Ihan kiva alue se on. Ehkä kaupungin helpoin alue melko tasokkaaseen olutbaarikierrokseen, ilmankos siellä järjestetäänkin Punavuori Pub Crawl. Näissä ajatuksissa ilmoitin kierroksen siirtyvän toiseen kaupunginosaan yksityiseen saunaan sillä aikaa kun Sodoman mustuus saa siirtyä taivaalle ja ihmisiin, kuten tapoina on.

---

Virallinen Paikallinen kommentoi alueen parasta baaria näin: "Tjaa-a. Vielä noin puoli vuotta sitten olisin sanonut Annankadun William K mutta se lopetti. Ehkäpä nyt kallistun Punavuoren Ahveneen."

---

Vielä käymättömät Baarikierrokset:
-Käpylä/Kumpula/Arabianranta
-Kampin Keskus ja ympäristö
-Ruoholahti / Lauttasaari
-"Muut" eli Pohjois-Helsinki
-Täydennyskierros
-Espoo? Vantaa?

---
*Mallaskosken, sillä Delifoxilla ja Mallaskoskella on yhteinen emoyhtiö Captol Invest.
**Ei ollut, mutta kohta on. Kävin kierrosta seuraavana tiistaina testaamassa Ohranan tuotteita Take-In ravintolan hanasta, kun sinne ilmestyivät yllättäen. Taso vaikutti lupaavalta. Ilmeisesti tulevat nyt ihan näillä näpyköillä Latvan hanoihin "tap-takeoverin"-merkeissä.