Helsingin olutbaarit, osa 14 - Ruoholahti/Lauttasaari + Länsimetrobonus!

Baarikierros oli jo kerran sovittu ja siitä jo kerran luovuttu, mutta baarikierros ei päästä otteestaan noin vain. Lauantain vyöryessä päälle suunnitelmat muuttuivat toisen kerran, sillä jotain täysin odottamatonta, myyttistä, uskomatonta ja ihmeellistä tapahtui.

Länsimetro avautui!

Parin tunnin varoitusajalla kerran jo haudattu ajatus baarikierroksesta herätettiin eloon. Ei kuitenkaan suunnattaisi Käpylään vaan pätkälle, jonka olin ajatellut jättää viimeiseksi kierrokseksi. Ohjastin Virallisen Kuvaajan Sörnäisiin ja siitä hypättiin metroon. Hakaniemi-YliopistoeliKaisaniemi-Asema-Kamppi-Ruoholahti... Pyyhimme hikeä otsalta ja hinkkasimme höyryä linsseistä... Lauttasaari Drumsö! Oli se olemassa! Mutta vasta Koivusaaren jälkeen alkoi kuumottamaan toden teolla. Espoon puolella, ja vielä maan alla. Tämähän rikkoo jo kaikkia "Helsingin olutbaarit" -baarikierroksen lakeja, puhumattakaan luonnon vastaavista.

Länsimetroa oli vielä illallakin ihmettelemässä meidän muiden pällistelijöiden lisäksi laumoittain lapsia. Maailman kallein ja huonoin tivoli. Matinkylässä puskimme läpi sisään tunkevien ihmisten, jotka eivät osanneet odottaa tulevien poistumista ensin. Kyllä lännessä on erilaista, metrot on täynnä hymyileviä lapsia ja innokkaita ihmisiä. Matinkylää pidemmälle ei päässyt, eikä tarvinnutkaan, sillä siellä oli ensimmäinen kohteemme.

Pikkujoulukausi on vauhdissaan ja sen huomasi ihmisten määrässä.

Captain Corvus, ostoskeskus Iso Omena (Suomenlahdentie 1)

Ison Omenan ostarille pykäistiin tovi sitten pubi, Captain Corvus. Iso Omena on nimensä veroinen ja hirvitti vähän jo valmiiksi lähteä etsimään pientä pubia kun ei ollut hajuakaan minne metropysäkki sijoittuu keskuksessa. Portaiden jälkeen ihmettelimme hetken ja otimme hissillä kerroksen verran ylöspäin.

"No tossahan se on."

Pubi on "food court"-henkisellä alueella, jossa on erinäistä ravintolaa ja alue oli heti hissien vieressä, vaikka itse pubi ei hisseille näykään. Olin edellisestä vierailusta kuitenkin oppinut, että kun näkee sanat "Makaronitehdas" tietää olevansa lähellä.

Corvus on varislintujen suvun latinankielinen nimi ja Corvus onkin toisen haaskalinnun eli Gallows Birdin sisarbaari ja on ehostettu näyttämään sen tavoin erittäin brittipubilta. On puista seinäkoristetta, loossia ja riilihanaa.

Sisään johtavat suuret avoimet oviaukot. Ne ovatkin ihan hyvän pubin toiseksi heikoin puoli, sillä valoisa ja hektinen ostari kuulutuksineen "vuotaa" pubin puolelle eikä siellä oikein pääse unohtamaan olevansa ostarissa. Sen unohtaminen on kuitenkin ostaripubin olennaisin funktio.

Muutenhan kyseessä on niin brittipubi kuin pieneen tilaan ostarilla saa tehtyä. Ihan hyvät valikoimat, monta hanaa ja ilmeisen hyvin hoidettua cask alea tarjolla. Pubiruokaakin pöytään saa tilattua, tai ainakin vielä aiemmin syksyllä sai, nyt ei testattu. Keittiötä pubissa ei ole vaan ruoka toimitetaan naapurin Haraldista. Niinpä pubilistalla on sellaisia Haraldin listan erikoisuuksia kuin majavamakkara, jota oli pakko syksymmällä käydessä testata. Ihan hyvää bitterin kanssa.

Paikka on täynnä jo alkuillasta. Katsellessa väkeä tulee nopeasti selväksi, että iso osa muistakin kävijöistä on länsimetron tuomina tulleet ihmettelemään baaria. Kaikenlaista olutskenen toimijaa häärää pubissa ja sellaisia oluttapahtumista puolituttuja naamoja.

Mahdumme tiskin lähelle seinän viereen istumaan. Huojennun siitä, ettei tarvitse tutustua uudestaan siihen ihan hyvän ostaripubin huonoimpaan puoleen, eli loossin penkkeihin. En oikeasti keksi miten niin kapeilla kaistaleilla tulisi istua inhimillisesti. Noh, ehkä pitäisi olla vähemmän leveä perse.

Tilaamme Flying Monkin Jackdaw Porteria cask-hanasta. Selvästi alle keskiolutvahvuinen porter on järkyttävän hyvässä iskussa. Tekisi mieli jäädä juomaan pelkästään tätä, mutta traditio ei anna periksi. Tuopin jälkeen vaihto. Yllättäen bongataan heti baarin vierestä olutkauppa Pienen Espoon piste. Siellä suoritetaan nopeat ostokset. Periaatteessa ihan kävelymatkan päässä olisi Vaappuva Ankka, mutta tämä ei ole nyt mikään Espoon kierros vaan metrobonuskierros. Eli takaisin oranssiin sukkulaan.

Metroon, Espoossa. Kaikenlaista.

Gallows Bird, Merituulentie 30

Niittykummussa nousemme taas maanpinnalle. Espoon legendaarisin olutkuppila Gallows Bird on ihan kivenheiton päässä pysäkiltä. Kännykän kartalta oli hankala arvioida onko Gallows metroasemista lähempänä Niittykumpua vai Urheilupuistoa. Niinpä päätimme nousta ensimmäisellä, käydä oluella ja jatkaa seuraavaan. Niittykumpu on muuten lähempänä, taivaalta tuleva tauhka teki sen aika selväksi.

Merituulentien varrella oleva Gallows Bird on ikäänkuin Espoon Pikkulintu. Se on vähän kaukana keskuksista, matalassa ilmeettömän rumassa talossa, erinomaisesti varusteltu ja lintuteemainen. Nyt metron tultua se on lisäksi samalla tavoin silti melko helposti saavutettavissa.

Gallows Birdin olutvalikoimaa on turha erikseen edes kehua. Se on erinomainen. Cask-olutta löytyy monta hanaa ja baarilla on Cask Marque -merkintäkin tason takuuksi. Vuosittain Gallowsissa järjestetään myös Real Ale Festival, jossa cask-olutta pääsee maistelemaan yllin kyllin. Muitakin teematapahtumia siellä on.

Takavuosina Tapiolassa asuneen kaverin takia Gallowsissa tuli käytyä useamminkin, mutta viimeiseen viiteen vuoteen hyvin harvoin. Jossain vaiheessa se remontoitiin isommaksi, mikä olikin hyvästä. Tilaa baarissa on reilusti ja vaikka kyseessä on oikeastaan yksi suuri tila, on siihen väliseinillä ja pienillä kulmilla muodostunut sellaisia "nooks & crannies"-soppia joita pubissa kaipaa. Tilasta huolimatta pikkujoulu-länsimetro-lauantaina istumapaikkaa joutui hakemalla hakemaan.

Jono tiskille oli pitkä ja hidas. Näppärästi olikin Virallisen Kuvaajan vuoro hakea oluet. Pöytään kannettu olut on ESB:tä, tietenkin, mutta luulen sitä London Prideksi, sillä se on kovin ohuessa kunnossa. Real ale tosiaan elää hanassa. Hyvää se silti on. VK kuvittelee näkevänsä työkavereitaan. Keskustelemme länsimetrosta ja pohditaan, kuinka Puotila-Niittykumpu välin "Linnusta Lintuun"-turnee on nyt viimein ihan realistinen mahdollisuus.

Bitter uppoaa, ulkona sataa vettä, mutta ei auta. On aika siirtyä Urheilupuiston metropysäkille ja jättää Espoo taakse. Johan tätä luonnottomuutta, metroa Espoossa, ehdittiin ihmetellä monta pysäkinväliä.

Ulos noustiin Lauttasaaressa. Etsimämme uuden baarin piti olla heti metropysäkin lähellä. Ikävä kyllä nousimme väärästä pömpelistä ja se oli parin korttelin päässä oikeasta. Lauttasaaressa eli Larussa asuvat tutut ovat kertoneet alueen olevan harvinaisen sisäänlämpiävä ja "nimby"-henkinen, niin tämäpä yllätti. Että oikein kaksi ulostulopömpeliä metrolle! Varmasti on ollut polemiikkia asiasta facebook-ryhmässä.

Lauttasaarihan on irrallinen suuri saari Helsingin ja Espoon välissä, johon pitää ajaa suuren sillan yli, tuli kummasta suunnasta tahansa. Se on siksi myös jotenkin kylämäinen, oma paikkansa. Olutharrastajan baareja siellä oli ennen vain yksi, mutta juuri vastikään metron sisäänkäynnin lähelle on perustettu...

Sidewalk Bar, Lauttasaarentie 25

Baarin nimen idea selviää kun menee sisälle, sillä se pitkä ja kapea kuin jalkakäytävä eli sidewalk. Lisäksi korkea. Vähän ahtaan puoleinen myös, mutta sitä selittää myös se, että paikalle on tullut puoli Lauttasaarta. Americanalla sisustettu, suht hillitysti kuitenkin.

Tiskin yläpuolella olevat Millerin, Coorsin ja Budin valomainokset meinaavat viedä huomion niiden vieressä olevista Stonen ja Brewdogin logoist. Hanapuolella tällaista kokemusta ei sentään ole, hanavalikoima on varsin onnistunut ja suht monipuolinen. Pullotavaraakin on riittävästi. Tilaan Fuller'sin Traitor's Gatet.

Avatessaan Sidewalkin perustajat kertoilivat lehdissä, että tavoitteena on rento paikka, jossa on hyvää olutta, mutta joka ei mene oluessa "hifistelyn" puolelle. Siinä näytään onnistuneen. Paikka on aika välitön.

Istumapaikkojen puutteessa seisoskellaan vaivaantuneena hetki tuopit kourassa. Katon tuntumasta rouhii tuttu kitara ja sitäkin rouhakkaampi laulu, kapakassa nimittäin soi Jarvan aikainen Sentenced. Arvostettava, joskin yllättävä veto. Synkronistinen myös, olin nimittäin juuri ostanut Ison Omenan Pienestä Tornion Panimon Sentenced-teemaisen Ever-frost-oluen mukaan. "Tänään on Sentenced-päivä, päivä joka melkein muistetaan!" ajattelen.

Jossain vaiheessa saamme istumapaikat pikkupöydästä korkeilta tuoleilta. Siinä vaiheessa musiikki on muuttunut hilpeäksi countryksi. Varsin mukavan oloinen kapakka jos ehtisi asettua paikalle, mutta baarikierrosten heikkous on, ettei ehdi. Kierroksella baariin tullaan joko liian myöhään, jolloin mukavaa paikkaa ei saa ja siellä ollaan liian vähän aikaa, että mukavan paikan ehtisi vapautuvista saalistaa kuten normaalina baari-iltana. Poistumme tuoppien jälkeen.

Seuraavaan paikkaan metron sijasta kävellään. Matkalla vaihdamme yhtenevät näkemykset siitä, että Sidewalkissa bongatuista 5-7 vuotta sitten trendikkäistä hipsterviiksistä tulee nykyään sama fiilis kuin McGyver-takatukasta. Kyllä on parasta olla seuraamatta tyystiin muotia ja näyttää aina tasaisesti yhtä rumalta. Se on solidaarista kanssaihmisiä kohtaan.

Kaunis Kampela, Lauttasaarentie 10

Kuten nimestä voi päätellä, seuraava piste on osa kalaravintolat-ketjua ja se oli ennen Sidewalkia (käsittääkseni) Lauttasaaren ainoa laajempaa olutvalikoimaa tarjoileva kuppila. Asuintalon kivijalassa oleva Kampela on suht helposti saavutettavissa bussilla keskustasta päin, sillä kaikki Lauttasaaren läpi ajavat bussit pysähtyvät lähellä. Erinäisistä syistä Kampelassa on siksi tullut käytyäkin jokusen kerran vuosien varrella.

L:n muotoinen tiski jakaa alueen kahteen selkeään tilaan, joista taaempi on hivenen pienempi. Paikassa on aivan jäätävä ryysis. Virallinen Kuvaaja jää jonottamaan olutta etupuolelle ja jostain ihmeestä sukellan kahdelle baaritiskipaikalle kapakan takaosastossa. Ne ovat niin mystillisesti tyhjiä, että epäröin hetken vieneeni varatut paikat. Hetken päästä asia valkenee. Jakkarapaikoissa oli sellainen bonus, että niiden välistä tilataan jatkuvasti juomaa.

VK kömpii paikalle Plevnan Suomi 100 Siperia -lasien kanssa. Olikin maistamatta. Erikoiserään lisätty savumallas kyllä toimii Siperiassa, mutta savuton klassikko on silti parempi.

Kampelassa on kalaravintoloiden taso, eli valikoima on perin hyvä, henkilökunta asiantuntevaa ja sisustus siistiä tummaa puuta. Tämä muistuttaa kaikista kalaravintoloista mielestäni eniten mannermaista bistroa. En tiedä miksi, ehkä se on vaaleampien seinien ansiota. Mestassa on myös jokin Famous Grouse teema tms. Joka tapauksessa lintuja on

Jos olisin Lauttasaaressa, kyllä nenäni Kampelaan osoittaisi useammin kuin Sidewalkiin.

Amsterdam, Itämerenkuja 1c

Lyhyen bussimatkan jälkeen oltiin taas metroasemalla, Ruoholahdessa tällä kertaa. Ruoholahti on parhaan junantuoman käsitykseni mukaan asuinalueena verrattain uutta. Katsoin hiljattain 90-luvulla tehdyn tv-elokuvan ja en ollut uskoa miten erilaiselta rakenteilla oleva Ruoholahti siinä näytti. Se rajautuu Kamppiin, vielä uudempaan ja puolivalmiiseen Jätkäsaareen ja Hietaniemen hautausmaahan. Silloin kun kännyköillä vielä tehtiin rahaa tässä maassa, Ruoholahdessa oli myös massiivinen Nokian toimistokompleksi. Kompleksi on edelleen, mutta muilla vuokralaisilla.

Vaikka oltiin taas metroaseman pakeilla, metroon ei kuitenkaan menty vaan metroaseman rakennuksessa olevaan baariin, Amsterdamiin. Amsterdamista on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Ei siksi, että se olisi huono, sillä siitä on vaikea keksiä mitään huonoakaan sanottavaa. Oikeastaan siitä on vain vaikea keksiä sanottavaa.

Vihreän kortin Oluthuone-ketjun osa, Amsterdamilla on sisarbaari Rotterdam Kampin Keskuksessa. Kuten Rotterdamissa, Amsterdamissakin on kai joku hähmäinen Hollanti/meri-teema, joka ei erityisemmin oikeastaan nouse esiin. Laivoja siellä on seinillä. Baarissa on ihan jees olutvalikoima, kuten Oluthuoneissa suht luotettavasti on. Sijainti on hyvä, metroaseman vieressä ja tunnelma... ihan kiva. Miellyttävämpi tämä on kuin Rotterdamin ostarikapakki.

Poikkeuksellisesti kierroksen muihin baareihin nähden, täällä ei tarvitse viidakkoveistä ja vittumaista luonnetta päästäkseen istumaan. Tilaan Wild Beerin Fresh -nimistä olutta molemmille. Reilusti humaloitu APA tuntuu ensikosketuksella varsin kivalta, mutta tuopin edetessä siitä alkaa puskea jo neljä baaria kiertäneeseenkin suuhun sellainen vihannessoppa, ettei kestä.

Amsterdam on "ihan kiva", kattaen ilmaisun positiiviset ja negatiiviset juonteet. Poistumme pian kohti kierroksen loppua.

One Pint Pub, Santakatu 2B

One Pint on kummallisessa paikassa. Asuintalon alakerrassa, Ruoholahden "kanaalin" varrella. Osoitekin taitaa osoittaa talon väärälle puolelle. Kampista päin siihen on melkein helppo tulla, metroasemalta tullessa tie on jotenkin epäsuorempi. Joka tapauksessa baari on vähän piilossa, eikä sinne vahingossa eksy. Se pitää tietää.

Ovella tulee vastaan puolituttu tyyppi, jonka kanssa olen jossain oluttapahtumassa kai jutellut joskus, mutta en saa nimeä päähäni. "Ei tonne pysty menee, se on ihan tukossa." mies sanoo ja poistuu vastakkaiseen suuntaan. Ei lupaa hyvää.

Sisällä hyvin nopeasti ajaudumme samaan johtopäätökseen. Ei pystykään. Pakko luovuttaa ensimmäisen kerran 14 baarikierroksen aikana. Tänne ei vain mahdu. Pelkkä jono tiskille on ahdistava. Alunperin olin suunnitellut One Pintin ei pelkästään tämän jutun vaan koko baarikierros-sarjan viimeiseksi pisteeksi, nyt sinne ei edes menty.

Sananen silti One Pintista, kun onhan siellä tullut käytyä aiemmin. Kyseessähän on aika maineikas paikka. Entinen omistaja, myös Helsinki Beer Festivalia pyörittävä Markku Korhonen, järjesti baariin huomattavan olutvalikoiman ja teki mm. omatuontia silloin kun sellainen ei ollut mitään ihan tavallista, jos se nyt sitä vieläkään on. Mesta vaihtoi omistajaa ja vanhan baarin toiminta on piristynyt entisestään, etenkin viime vuosina. Siellä on paljon uutuuksia, nopea hanakierto ja oluita joita ei välttämättä muualla edes näe. Myös kotimaisten uusien oluiden lanseeraustapahtumia siellä on usein. Olutbaariksi vallan mahottoman hyvä. Ulkoa katsomalla ei uskoisi millainen baari sisältä löytyy.

Eipä One Pintissa olekaan kuin kaksi huonoa puolta. Ensinnäkin paikka ei tarvitse kovin montaa afterwork-porukkaa Ruoholahden toimistoista ollakseen täynnä ja jotenkin baarin pohja on sellainen, että pienikin ruuhka tiskin tienoolla tekee siitä erityisen tukkoisen tuntuisen. En ole vielä keksinyt milloin pintiin pitäisi mennä, ettei tarvitsisi jonottaa. Toinen on sitten viime aikoina henkilökunnan kummallinen vimma kaataa hanasta lasi ääriään myöten täyteen, vaahdotta tai lähes vaahdotta. Se ei ole hyvän näköistä, eikä siitä ole oluelle mitään iloa, päinvastoin.

Nyt sitäkään ei päästä kuitenkaan ihmettelemään vaan luovutamme. Korvauksena menemme hämmästelemään läheistä Huutokonttorin Kanttiini -nimistä uudehkoa baaria. Se ei ole varsinaisesti olutbaari, enemmänkin cocktail-paikka, mutta kotimaiseen 30-50-luvun nostalgiateemaan viimeisen päälle tehty tila on käymisen arvoinen. Näin ne teemabaarit tehdään, hei S-ryhmä.

Huutokonttorista nousin ratikkaan ja katsoin märkään ja pimeään marraskuuhun. Länsimetro oli auki, nyt Espoossakin voisi Sodoman mustuus nousta taivaalle ja ihmisiin.