Koffin Porter 60 vuotta - Mikä tekee klassikon?

Koffin portteri täytti 60 vuotta. Tarkasta päivämäärästä on useampia teorioita ja vaihtoehtoja, mutta vuosi on sentään ollut 1957. Koff oli päättänyt nyt juhlinnan päivämääräksi 3.11.

Kutsuttiin siis porterin syntymäpäivätilaisuuteen, jossa oli sellainen yhtäläisyys ihan ihmisten kuuskymppiskekkereiden kanssa, että siellä tunsi itsensä kovin nuoreksi. Kun tässä nyt melkein voi jo itsekin neljääkymmentä miltei käsin koskettaa ja tilaisuudessa "nuoremman polven" näkökulmaa kertoilee suurin piirtein oman ikäinen tyyppi, niin siinä ollaan kuulkaa ihan rehellisesti eläkeläispiireissä vaikka päivänsankari olisikin pirteä ja elinvoimainen, ilman aikomustakaan eläkkeelle jäämisestä.

Eero Vottonen oli tehnyt porterille "synttärikakun"

Jostain syystä pirskeet olivat karaokeravintolassa. Olihan siinä tietenkin jonkinlaista pirteää vastakkainasettelua tarjota valtakunnan arvovaltaisinta olutta universumin alhaisimmalle kidutusmuodolle pyhitetyssä temppelissä, mutta en ihan silti ymmärtänyt. Empaattisena ihmisenä oli hankala olla ajattelematta kaikkia niitä tiloissa kärsineitä sieluja.

Siinä kun erinäiset ihmiset kertoilivat ihan oikeasti mielenkiintoisia tarinoitaan Porterin parista, rupesin miettimään miksi Koffin Porter yleensä on se kotimainen klassikko. Miksi juuri se on se olut tässä maassa, josta on hyviä tarinoita kerrottavaksi? Mikä tekee klassikon? Sillä kyllä nykyään on parempiakin oluita tarjolla kuin Koffin Porter, mutta vain Porter on klassikko.

Unohdetaan ilmiselvimmät klassikon (tai minkä tahansa suosion) ainekset, eli ajoitus ja tuuri ja se, että tuotteen valmistusta ei yleensäkään ole lopetettu vuosikymmeniksi. Niiden lisäksi löytyy kolme muutakin seikkaa.

Ensinnäkin erikoislaatuisuus, jonka porter sai puoli-ilmaiseksi. Oluen pitää olla edes omalla alueellaan uraauurtava trailblazer, jota muut kopioivat tai muuten täysin uniikki. Ensimmäiset vuosikymmenet, jolloin porter on ollut olemassa ja luonut maineensa, se on ollut oikeastaan ainoa ei-vaalea-lager mitä maassa on tehty. Mallasjuoman Special Stout häipyi ainoana kilpailijana markkinoilta ajoissa ja pitkään "Pirtteri" pystyi hallitsemaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Maineen nostattamista kummasti helpottaa kun ei ole vastavoimia.

Toisekseen Koffin Porter on objektiivisesti ja sokkotestausten kautta arvioidenkin vallan hemmetin hyvä olut. Synttäreillä useaan otteeseen nostettiin esiin, miten Michael Jackson oli Koffin Porteria arvostanut. Jos Jacksonin kuvauksia lukee, ei se arvostus johdu vain siitä, että Suomesta ei oikein ollut mitään muuta olutta nostaa esille. Kyllä se sydämestä tuli.

Kolmanneksi Koffin porter on koko maan ainoa tuotannossa oleva olut, jolla on aidosti hyvä ja yhtään pidempi historia. Hyvä tarina oluen takana. Tämä tuskin vaikuttaa niinkään paljon oluen olemukseen tai sen kestävyyteen vuosien läpi, mutta klassikon maineelle se on mielestäni olennaista. Klassikolla täytyy olla hyvä historia. Ja parhailla se on lisäksi vähän epäselvä, jotta juttua riittää. Porter on tarinan mukaan tehty olympialaisten innoittamana tai sitten ei ja sen Guinness-hiivan alkuperästä on yhtä monta totuutta kuin kertojaa. Ei tällaista juttua irtoa teollisuuslagereista, jotka on tehty kun tilinpäätöksen lukemat niin vaativat, tai toisaalta ei myöskään uusimmasta naapurin craft-panimon NEIPAsta, joka tehtiin kun kaikki muutkin teki.

Jotta oluesta syntyy klassikko, kansan parissa tunnettu ja tarinoitava olut, se tarvitsee kaikki nuo kolme asiaa. Ne tarvitsevat toki myös aikaa kehkeytyä, mutta aika yksin ei riitä.

Monet mainitsivat tutustuneensa
porteriin half & half-sekoituksena
lagerin kera. Tulin itsekin
kokeilleeksi kun oli tilaisuus.
Ei kannata.

Oluen pitää olla hyvää (tai helvetin huonoa) koska siinä pitää olla jotain mainitsemisen arvoista. Ei kukaan kerro tarinoita oluesta, joka hukkuu keskinkertaisuuden tai mitättömyyden suohon. Harva muistelee haikeudella Karjalaa, koska jos vähän muisti heittää, se on seuraavalla kerralla kerrottaessa Koffin kolmosta ja kukaan ei huomaa jutussa eroa.

Hyvästi tarinoitavan oluen pitää myös omata maine ja taustatarina. Ihmisten oluesta kertomat tarinat hyötyvät maineesta ja taustatarinasta, jotta niistä tulee voimakkaampia tarinoita. Jos kukaan ei tunne olutta, on siitä turha kertoa mitään. Jos kerrottua tarinaa ei jotenkin väritä tai tue "virallinen tarina", on se heti paljon tylsempi.

En usko, että juuri kukaan kertoo 50 vuoden päästä tarinoita yhdestäkään kotimaisesta geneerisestä IPAsta. Punk IPAsta sen sijaan hyvinkin voidaan kertoa. Sillä ajoituksen ja tuurin lisäksi Punk IPAlla on maine ja suosio ja taustatarina ja se oli Suomessakin uraa uurtava tuote.

Juuri kuten Koffin Porter, Suomen ainoa klassikko*.

Onnea 60-vuotiaalle Sinebrychoffin Porterille!
----

*Jos tästä parikymmentä vuotta katsellaan, seuraava voisi olla Lammin Sahti.