Perinneruokaparitus: Maksalaatikko

Joulukuun kansallisruokateema on maksalaatikko. Laatikothan ovat toki joulupöydän herkkuja, vaikka taitaakin maksalaatikko olla lanttu/porkkana/imelletty peruna - triumviraatin takana suosiossa näinä päivinä. Ainakin itse tehtynä. Eineksenähän maksalaatikko on kai suosionsa pitänyt vuodesta toiseen.

Siitä on arviolta lähemmäs 15-20 vuotta kun arvon blogistinne on viimeksi syönyt maksalaatikkoa. Tästä voinee päätellä, etten ole niin sanotusti fani, etenkään rusinaversion. Näppärästi maksalaatikko olikin Suomi 100 -juhlavuoden kansallisruokateemoista viimeinen, tätähän sietäisi juhlia. Talouteen kutsuttiin muutama ystävä pientä jouluhenkistä atriointia tekosyynä käyttäen. Tehtiin siis muutakin jouluruokaa laatikon oheen. Näin saatiin jaettua laatikkoa sitä enemmänkin arvostaville.

Perinneruoka on kaunista. Etenkin raakana.

Olin jotenkin varautunut maksalaatikon olevan hyvinkin hankala valmistettava, mutta pöh. Keitetään puuro ja sotketaan se maksan ja parin muun aineksen kanssa sekaisin. Muutamia reseptejä vertailtuani päädyin käyttämään Ravintola Juuren Juuri Nyt! -kirjasta löytyvää, jota oli kehuttu ja testattu mm. Sivumaku-blogissa*. Kirja olikin jäänyt kovin vähälle käytölle. Tärkeimmät syyt sen lisäksi olivat, että reseptissä käytettiin perinteisempää ohraa riisin sijaan ja rusinoina tunnetut paholaisen testikkelit oli ulkoistettu itse lisättäväksi pyreeksi. Rusinan makuhan on laatikon kanssa ihan hyvä, mutta kokonaisina massan seassa ne ovat jotenkin vastenmielisiä mölliköitä. Hieman kuivaksi laatikko pääsi, mutta se ei varsinaisesti ollut huono juttu.

Mutta minkäs kanssa sitä nyt sitten parittaisi? Sen verran oli edellisestä kerrasta aikaa, että pelkän makumuistin perusteella meneminen oli hankalampaa kuin muiden paritusten kanssa. Olin tosin näppärästi kerran olutfestareilla tai jossain sellaisessa sattumalta läsnä kun joku tyyppi uteli Bryggerin olutsommelier Olli Majaselta mitä tämä suosittelisi maksalaatikolle. Ikään kuin muka ovelana kierrepallona sen sommelierille syötti, joka ei siitä tietysti hämmentynyt yhtään. Siitä kohtaamisesta opin sen, että jälkikäteen kannattaisi muistaa tuollaisesta sananvaihdosta kysymyksen lisäksi myös se olutsommelierin vastaus. Ei siis ollut apua siitäkään muistosta. Pakko luottaa intuitioon ja parituskyvyistäni kovimpaan: moukan tuuriin.

Karjalanpaistiparitus oli ollut niin vastikään, että siitä jäi mieleen pyörimään vahvasti dunkel ja vienna. Ehkä ne toimisivat tällekin, kyseessä on kuitenkin lihaisa, ohraisa ja siirapista karamellista makeutta saava ruoka. Dunkeliksi Bryggerin tuotos ja joulupöydän klassikko Sinebrychoffin jouluolut saivat nuo roolit. Ässänä hihasta keksin Alkossa valkoisen Chimayn, sitä kun sai näppärästi isossa pullossa. Tripelin raikas pirteys ja yrttisyys voisi toimia ja toisaalta siinä on tarpeeksi voimaa melko tuhtia ruokaa vasten. Yllätysbonuksena hommaan tuli mukaan myös kotikalja. Sillä onhan kalja ihan yhtä perinteinen juoma kuin sahtikin ja olutta sekin on. Vaikkakin tämä koffin kaupallisena versiona myytävä "Perinnekalja" onkin makeutusaineella ja ties millä käsitelty.

Luulisi hävettävän

Lisäksi oli muutama muu olut kokeiltavaksi seurueelle, mutta nuo neljä olivat varsinaiset parituskohteet.

Dunkel, ainakin tuollainen saksalaismallisempi, osoittautui turhan ärhäkäksi pariksi. Laatikko jäi sen jalkoihin auttamatta. Kevyempi ja karamellisempi tsekki-"tmave" voisi toimiakin.

Makea kotikalja ottaakin vähäsen siihenkin suuntaan tunnelmia ja se toimi ikään kuin siirapinlisänä laatikolle. Omaan makuuni hivenen liiankin makeaksi meni, mutta yhden pöydässä olijan suosikki oli kotikalja.

Koffin Jouluolut ottaa sitten sellaisen neutraalin ja vähän mitäänsanomattoman tulokulman. Olut putsaa kivasti suuta ja tummempi mallas tapailee hieman yhteyksiä laatikkoon. Varsin ok ruokajuomaksi, mutta ei erityisen päräyttävä.

Valkoinen Chimay vetää yllättäen täysin pisteet Belgiaan. Oluen hedelmäisyys ja runko pelaavat varsin hyvin maksalaatikon makeiden ja ohraisten elementtien kanssa ja sitten jälkimakuun pullahtaa uskomattoman hieno mausteinen ilotulitus, joka nappaa koko laatikon svengiinsä mukaan. Rusinapyre vain lisää vaikutelmaa. Tämä koko homma tosin vaatii, että vahvaa olutta juo melko kevyin siemauksin, kuin viiniä.

Näin. Kerrankin hihaässä pelasti ja toimi! Vaikka nyt ei Suomesta olekaan, mutta eipä täällä ole tripeleitä juuri tehtailtukaan. Malmgårdilta ja Fiskarsilta taitaa löytyä sen suuntaiset tuotokset.

---

Tällä lailla! Nyt on kaikki 12 kansallisruokafinalistia ihmetelty oluiden parina. Seuraavaa perinneruokaparitusta saa odottaa nyt hetken pidempään kuin kuukauden verran. Kyllä niitä kuitenkin tulee, onhan sitä monta klassikkoa ja etenkin paikallista outoutta testaamatta. Niinkin perushomma kuin makaronilaatikko odottaa vielä vuoroaan.

Mitä opin vuodessa? Hyvien ja huonojen paritusten lisäksi parikin asiaa. Ensinnäkin sen, että viilin ja oluen parittaminen on järkijättöisten touhua ihan käytännössäkin, ei vain teoriassa. Toisekseen moni perinneruoka yllätti helppoudellaan. Ne voivat ottaa monesti aikaa, mutta itse prosessi on usein melko simppeli. Niitä tekee kotona kuka tahansa, ja niin pitääkin olla. Oikeastaan vain karjalanpiirakat tuntuivat vaativan mitään erityisempää tekniikkaa. Ja ehkä se voittanut kansallisruoka eli ruisleipä vaatii vähän fiilistä ja kokemusta, että saa hyvän, mutta sitä varten olin "harjoitellut" jo monta vuotta.

Tässä vielä kaikki 11 muuta paritusta (+ tänä vuonna tehdyt redux-versiot niille muutamalle, jotka olin ehtinyt jo kokeilla ennen juhlavuotta)

Tammikuu: Pitsa
Helmikuu: Hernekeitto (+ Redux)
Maaliskuu: Ruisleipä
Huhtikuu: Mämmi
Toukokuu: Kalakeitto (+ Redux)
Kesäkuu: Viili
Heinäkuu: Karjalanpiirakka
Elokuu: Mustikkapiirakka
Syyskuu: Paistetut muikut
Lokakuu: Karjalanpaisti (+Redux)
Marraskuu: Graavi kala
...joulukuun paritusta luet parahillaan.

Näillä puheilla: Syökää ruokaa, juokaa juomaa!

*Sivumaun sivulla on se resepti ja sillä sitten tulee melko helvetisti laatikkoa. Tuo kuvassa oleva iso laatikko tuli 2/3 reseptillä.