Kun uusimman session aihe ilmoitettiin, ajattelin, ettei tähän ole kovinkaan paljon annettavaa. Sitten rupesin miettimään asiaa ja päätin kirjoittaa asiasta, joka näissä bändioluissa rassaa kerta toisensa jälkeen:
Yleensä bändille brändätyssä astiassa olevalla oluella ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa bändin musiikkiin. Tai siis, jos asian sanoo toisin: Bändiolut on hyvin usein vaaleaa helposti juotavaa lageria. "Bändi" tässä yhteydessä tarkoittaa mitä tahansa musiikkiartistia ja oikeastaan muitakin brändäyksiä, mutta pitäydytään musiikissa.
Unohdetaan nyt sellaiset turhanpäiväiset asiat kuin myynti, käytännöllisyys, raha ja oluen tekninen laatu. Kun keskitytään oluen henkimään luonteeseen ja siihen mitä sillä halutaan sanoa, niin tämä touhuhan on ihan perseestä. Millä ihmeen tavalla vaikkapa Nightwish, Sentenced tai Viikate kuulostavat siltä, miltä niiden olut maistuu? Bändin nimi oluen kyljessä on bändin brändin levittämistä uuteen ympäristöön. Musiikki luonnollisesti on olennaisin osa bändin olemusta, tai ainakin sen pitäisi olla. Joten luulisi, että kun bändin nimi liitetään johonkin muuhun kuin musiikkiin, siinä tuotteessa olisi jotenkin samaa henkeä kuin bändin musiikissa.
Mutta lähes bändistä riippumatta bändiolut on lähes aina luonteeltaan jotain ihan pöh. Vaikka tehty olut olisi hyvää, se ei silti kuvasta bändiä. Esim. Makun Amorphis -olut on ihan jees, Tornion Sentenced samoin, Ruosniemen Viikate-bissekin varsin juotavaa, mutta bändien musiikkia tai imagoa ne eivät kuvasta tasan yhtään. Easy drinking vaalean oluen tekeminen Amorphikselle, oli se miten hyvää tahansa, on kuin painaisi niiden bändipaitaan kuvan Matti Vanhasesta. Okei, se on sentään höyryolut, Juha Sipilästä sitten. Olisi nyt edes Väyrys-tason kieroutta siinä oluessa, kun musiikkia uralta löytyy räkädeathistä akustiseen kansanluritukseen.
(Asiaan mitenkään liittymättä, haluan nyt Darkthrone-paidan, jossa on Juha Sipilän kuva.)
Tähän asioiden tolaan johtaa jompi kumpi kahdesta ratkaisusta olutta suunnitellessa:
1) Bändi ei ole mukana hommassa lainkaan! Mitä isompi bändi, joka ei itse kontrolloi markkinointiaan, sitä todennäköisemmin näin. Useasti joku mitätöntä kusilageria tekevä massapulju kysyy ison kansainvälisen bändin pr-toimistolta, että voiks tehdä kaljaa, saatte rahaa ja sitten tehdään. Bändi ei välttämättä edes tiedä, että olutta on tehty. Hyllyyn viedään jotain mitä sattuu bulkkia kivalla etiketillä. Kunhan myy.
2) Bändi on mukana ja niiltä vastuuttomilta liimatukilta mennään kysymään minkälaista oluen pitäisi olla! Siis vaikka niillä ei olisi mitään käsitystä siitä mitä olut VOI olla. Pitäkää ne lättähatut kaukana siitä oluen mausta! Toki poikkeuksia on, mutta jos bändi itse juo takahuoneessa pelkkää jallua ja keskaria, ehkä niiltä ei tule kovin syviä visioita oluen makuun. Sillä mitä bändi tykkää itse juoda ei pitäisi olla mitään merkitystä siihen miltä bändin olut maistuu, kun oluen pitäisi heijastella samaa tunnelmaa kuin muunkin bändin merchandise-kaman.
Toki tähän voi vastata, että bändi tekee sellaisia asioita joista itse tykkää. Sellaista musiikkia, sellaisia kansia, sellaisia paitoja ja sellaista kaljaa. Tietenkin, sillä on siihen täysi oikeus, mutta kun noista yhden suhteen on yleensä vähän vähemmän näkemystä. Vaalean lagerin tekeminen bändiolueksi on vähän niin kuin valitsisi kansitaiteen perustuen siihen, että on nähnyt elämässään vain Iron Maidenin kansia. Et olis kiva kun siinä olis joku sellainen Eddie.
Eli ei ole hyvä kumminkaan päin, oli bändiä tai ei. Kaikki tämä on tietenkin lopulta ihan turhanpäiväistä olutnörtin vinkumista. Tyly tosiasia on, ettei bändioluita oluen harrastajille tehdä vaan bändin faneille. Eikä prosessissa kenenkään mielessä edes välttämättä käy, että olut voisi jotenkin kuvastaa bändiä myös tyylillään, ei vain etiketillään. Tyylin sijaan bändiolut tehdään sen mukaan mikä laajalle fanikunnalle luultavasti parhaiten myy eli vaalea lager. Ja lisäksi se tehdään yleensä sellaiselle bändille, jonka fanit ovat tyypillisimpiä oluen juojia: keski-ikäisiä miehiä, jotka juovat lähinnä... noh, arvaatte varmaan mitä.
Silti, on se jotenkin synkkää nähdä bändien pullauttavan kerta toisensa jälkeen ulos olutta, joka vastaa easy listening -hissimusaa.
On sitä toki muutamia onnistuneitakin bändioluita:
-Iron Maiden Trooper, iskelmäradioiässä oleva vähän vanhanaikainen perushevibändi Englannista julkaisee vähän vanhanaikaisen peribrittiläisen bitterin. Hieman särmää ja paikallista asennetta molemmissa, muttei liikaa. Lisäksi vahvan 6,66% version kulunut number of the beast -vitsi sopii Maidenille paremmin kuin millekään muulle bändille.
-Leningrad Cowboys. Bändi oli pintapuolisesti neuvostoliittolainen huumorijuttu, joka soitti covereita länsimaisesta rockista. Olut oli muistaakseni punertava bulkkilager. Täydellistä.
-Amon Amarth Ragnarök. En ole edes juonut tätä olutta, mutta kuvauksesta päätellen kerrankin on tehty jotain oikein. Laatupanimo Three Floyds on tehnyt räyhäkkäälle viikinkimetallibändille hunajalla ja savulla maustetun imperial stoutin.
-Slayer 666 Red Ale, "verenpunainen" vahvahko olut armottomasta mätöstä ja hurmeella pelaamisesta tunnetulle bändille, jonka kuuluisin biisikin on Raining Blood. Bändillä oli kai aika vähän tekemistä tämän ruotsalaisen Nils Oscarin oluen kanssa. Enemmänkin in-your-face tämä tietty olisi voinut olla.
-Verjnuarmu Savuportteri. Isolla-Kallalla hieno ja osuva idea, joka kärsii melko pahasti kauppavahvuudestaan. Savoksi laulavalla heviorkenteelilla on myös osuva idea, joka kärsii vitsin laimenemisesta.
Yleensä bändille brändätyssä astiassa olevalla oluella ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa bändin musiikkiin. Tai siis, jos asian sanoo toisin: Bändiolut on hyvin usein vaaleaa helposti juotavaa lageria. "Bändi" tässä yhteydessä tarkoittaa mitä tahansa musiikkiartistia ja oikeastaan muitakin brändäyksiä, mutta pitäydytään musiikissa.
Unohdetaan nyt sellaiset turhanpäiväiset asiat kuin myynti, käytännöllisyys, raha ja oluen tekninen laatu. Kun keskitytään oluen henkimään luonteeseen ja siihen mitä sillä halutaan sanoa, niin tämä touhuhan on ihan perseestä. Millä ihmeen tavalla vaikkapa Nightwish, Sentenced tai Viikate kuulostavat siltä, miltä niiden olut maistuu? Bändin nimi oluen kyljessä on bändin brändin levittämistä uuteen ympäristöön. Musiikki luonnollisesti on olennaisin osa bändin olemusta, tai ainakin sen pitäisi olla. Joten luulisi, että kun bändin nimi liitetään johonkin muuhun kuin musiikkiin, siinä tuotteessa olisi jotenkin samaa henkeä kuin bändin musiikissa.
 |
| *tirsk* |
(Asiaan mitenkään liittymättä, haluan nyt Darkthrone-paidan, jossa on Juha Sipilän kuva.)
Tähän asioiden tolaan johtaa jompi kumpi kahdesta ratkaisusta olutta suunnitellessa:
1) Bändi ei ole mukana hommassa lainkaan! Mitä isompi bändi, joka ei itse kontrolloi markkinointiaan, sitä todennäköisemmin näin. Useasti joku mitätöntä kusilageria tekevä massapulju kysyy ison kansainvälisen bändin pr-toimistolta, että voiks tehdä kaljaa, saatte rahaa ja sitten tehdään. Bändi ei välttämättä edes tiedä, että olutta on tehty. Hyllyyn viedään jotain mitä sattuu bulkkia kivalla etiketillä. Kunhan myy.
2) Bändi on mukana ja niiltä vastuuttomilta liimatukilta mennään kysymään minkälaista oluen pitäisi olla! Siis vaikka niillä ei olisi mitään käsitystä siitä mitä olut VOI olla. Pitäkää ne lättähatut kaukana siitä oluen mausta! Toki poikkeuksia on, mutta jos bändi itse juo takahuoneessa pelkkää jallua ja keskaria, ehkä niiltä ei tule kovin syviä visioita oluen makuun. Sillä mitä bändi tykkää itse juoda ei pitäisi olla mitään merkitystä siihen miltä bändin olut maistuu, kun oluen pitäisi heijastella samaa tunnelmaa kuin muunkin bändin merchandise-kaman.
Toki tähän voi vastata, että bändi tekee sellaisia asioita joista itse tykkää. Sellaista musiikkia, sellaisia kansia, sellaisia paitoja ja sellaista kaljaa. Tietenkin, sillä on siihen täysi oikeus, mutta kun noista yhden suhteen on yleensä vähän vähemmän näkemystä. Vaalean lagerin tekeminen bändiolueksi on vähän niin kuin valitsisi kansitaiteen perustuen siihen, että on nähnyt elämässään vain Iron Maidenin kansia. Et olis kiva kun siinä olis joku sellainen Eddie.
Eli ei ole hyvä kumminkaan päin, oli bändiä tai ei. Kaikki tämä on tietenkin lopulta ihan turhanpäiväistä olutnörtin vinkumista. Tyly tosiasia on, ettei bändioluita oluen harrastajille tehdä vaan bändin faneille. Eikä prosessissa kenenkään mielessä edes välttämättä käy, että olut voisi jotenkin kuvastaa bändiä myös tyylillään, ei vain etiketillään. Tyylin sijaan bändiolut tehdään sen mukaan mikä laajalle fanikunnalle luultavasti parhaiten myy eli vaalea lager. Ja lisäksi se tehdään yleensä sellaiselle bändille, jonka fanit ovat tyypillisimpiä oluen juojia: keski-ikäisiä miehiä, jotka juovat lähinnä... noh, arvaatte varmaan mitä.
Silti, on se jotenkin synkkää nähdä bändien pullauttavan kerta toisensa jälkeen ulos olutta, joka vastaa easy listening -hissimusaa.
On sitä toki muutamia onnistuneitakin bändioluita:
-Iron Maiden Trooper, iskelmäradioiässä oleva vähän vanhanaikainen perushevibändi Englannista julkaisee vähän vanhanaikaisen peribrittiläisen bitterin. Hieman särmää ja paikallista asennetta molemmissa, muttei liikaa. Lisäksi vahvan 6,66% version kulunut number of the beast -vitsi sopii Maidenille paremmin kuin millekään muulle bändille.
-Leningrad Cowboys. Bändi oli pintapuolisesti neuvostoliittolainen huumorijuttu, joka soitti covereita länsimaisesta rockista. Olut oli muistaakseni punertava bulkkilager. Täydellistä.
-Amon Amarth Ragnarök. En ole edes juonut tätä olutta, mutta kuvauksesta päätellen kerrankin on tehty jotain oikein. Laatupanimo Three Floyds on tehnyt räyhäkkäälle viikinkimetallibändille hunajalla ja savulla maustetun imperial stoutin.
-Slayer 666 Red Ale, "verenpunainen" vahvahko olut armottomasta mätöstä ja hurmeella pelaamisesta tunnetulle bändille, jonka kuuluisin biisikin on Raining Blood. Bändillä oli kai aika vähän tekemistä tämän ruotsalaisen Nils Oscarin oluen kanssa. Enemmänkin in-your-face tämä tietty olisi voinut olla.
-Verjnuarmu Savuportteri. Isolla-Kallalla hieno ja osuva idea, joka kärsii melko pahasti kauppavahvuudestaan. Savoksi laulavalla heviorkenteelilla on myös osuva idea, joka kärsii vitsin laimenemisesta.
Mastodonilla, Opethilla ja Deftonesilla on kunnollisia bändioluita.
VastaaPoistaBelching Beaverin Deftones-olut Phantom Bride on kyllä hemmetin hyvä IPA. Bändi, tai solisti ainakin, on sen luomisessa ollut mukana ilmeisesti aika paljonkin. Lopulta kuitenkin se, että onko bändi ollut mukana hommassa vai ei on aika toissijaista, mistä sitä suurin osa kuluttajista tietää tai jaksaa ottaa selvää.
PoistaYlipäätään siis täysin samaa mieltä jutun pääpointin kanssa.