Kerrosvoileipä ja olut - osa 5: Bagel, lox & schmear

Yleensä mietin näitä edes näennäisen hetken ennen suorittamista, mutta tämänkertainen voileipäparitus syntyi täysin spontaanisti kaupassa. Mietin itselleni helppoa päivällistä vaeltaessani sitä Gorgorothin Tasankoa joka Lidlinäkin tunnetaan, kun yllättäen paistopisteen Barad-dürista loisti silmiin ympyräisiä kappaleita. Huojennuksekseni kyseessä ei ollut Sauronin silmä vaan bageleitä! Homma kirjoittikin siitä itse itsensä.

Bagel, eli suomalaisittain vesirinkeli, on amerikanjuutalaisten suosiossa oleva eväs. Alunperin Puolasta, mutta tullut muuttajien mukana rapakon yli ja ottanut selkeästi amerikkalaisen vivahteen sittemmin.

Tarpeeksi se on muuttunut, etten itse miellä bagelia samaksi asiaksi kuin vesirinkeli, vaikka esim. Wikipediassa näin tehdään. Bagel on isompi ja muhkeampi kuin suomalainen rinkeli, usein päällystetty siemenillä ja ehkä myös vähän selkeämmin suolainen ruoka. Kotomaassahan vesirinkeli on usein sellaista vähän makeahkoa vehnärinkulaa, jota vedetään paljailla ikenillä kahviin kostuttaen Relanderin presidenttikautta muistellen. Tai sitten halkaistuna voin kanssa.

Bagelin halkaistua sen väliin voi survaista tietenkin mitä lystää. Ehdottomasti klassisin amerikanjuutalaisen perinne on "Lox & Schmear". Sanat luonnollisesti jiddishistä periytyviä. Lox on suolalohta. Vähän erilaista, mutta käytännön tasolla lähes samaa kamaa kuin graavilohi. Kylmäsavulohtakin näytään käyttävän. Schmear puolestaan viittaa tuorejuustoon (cream cheese*), jota levitetään bagelille hyvä roikaisu. Sekaan voi heittää maun mukaan punasipulia, kaprista ja tomaattiakin. Pitäydyin pelkässä punasipulissa.

Kuten sanottua siemenbagelit houkuttelivat paistopisteessä ja loput ainekset löytyivät kala- ja juusto-osastolta heti perään. Tulikin dilemma, että mitäs tähän sitten juomaksi? Samalla reissulla senkin pitäisi hoitua. Ei siitä Alkoon tai muihin kauppoihin olisi jaksanut lähteä pirukaan. Ainakin sadan metrin matka ja alamäkeen vielä. Pääkoppa onneksi ehdotti ensimmäisenä pariksi hefeweissea. Sitähän itseään kunnioittavasta saksalaisesta kaupasta tietenkin irtoaa, vaikka Lidlin oluthylly muuten kovin köykäinen onkin nykymittapuulla.

Mutta mitä hefeä? Tarjolla oli ilmiselvä suosikki eli Müncheniläisen laatupanimon Paulaner Hefeweissbier. Sen lisäksi kaksi talonmerkkiä: ilmeisesti vähän "premiumimmaksi" tarkoitettu talonmerkki Patronus, jota en ollut maistanut ja sitten vanha tuttu "bulkkivehnä" Perlenbacher, joka on melko mitäänsanomaton ja vähän vetisehkö, mutta juotava halpa perushefe.

Luonnollisesti siis nappasin Perlenbacherin. Ensinnäkin ihan piruuttani, että jotakuta ärsyttäisi. Turhanpäiväinen snobeilu ja muu paskantärkeily on jotenkin rassannut viime päivinä. Toisekseen testatakseni uskomustani siitä, että keskiverto olut tyylissään on usein parempi ruuan pari kuin loistava olut.

Tein kaksi bagelia. Ihan testimielessä lämmitin vain toisen ja toisen suoritin OZ-sarjaa kunnioittaen kylmänä rinkelinä. Vähäeleisenä tyyppinä en ruvennut liikaa kikkailemaan. Halkaisin bagelini ja sutaisin alemmille puoliskoille roimasti maustamatonta tuorejuustoa, lätkin graavilohta päälle ja vielä kruunuksi jokunen siipale punasipulia. Sitten olut lasiin ja rinkeli kohti pään suurinta reikää

Ensin lämmitetty versio. On muuten viimeisen päälle hyvä, kaunis ja yksinkertainen viritelmä tämä. Lohileipien aatelia. Siihen hefeä päälle. Toimii. Rinkeli koppaa ja tehostaa oluen vehnää, juuston rasva puolestaan tykkää oluen hedelmäisyydestä ja hiilihapot tasapainottavat sitä rasvaa. Lohi ja sipuli on vain puhdasta plussaa kokonaisuuden päälle. Loppuun hiilihapot vielä puraisevat sen verran, että suuhun jää raikas olo. Kylmä versiokin bagelista toimii, mutta lämmin on ehdottomasti parempi. Tulee myös todetuksi, että kaksi täytettyä bagelia on aika paljon...

Veltohko olut nousee itseään paremmaksi ja lohi-bagel saa puhdistavan hiilihapon lisäksi myös tukea oluen muista. Jos tämä jotain olisi kaivannut niin ehkä tujauksen mustapippuria?

Tuomio: